Huhtikuun blogihaaste - huhkia, hapuilla, harjoitella ja 6 muuta sanaa

 

Kun selvisin maaliskuun bingohaasteesta päätin rohkeasti tarttua myös uuteen Repolainen reissaa ja räpeltää blogihaasteeseen. Repolainen heitti haasteen jo huhtikuun ensimmäisenä päivänä seuraavasti. "Aprillia, aprilliä (kummin sanoisit?) syö silliä...vai miten se menikään. Näin se alkaa huhtikuu ja huitaisen huhkittavaksenne hurjan vaiko huolettoman BINGOn. Toki toivon, että HUHTIKUU tulee tarjoamaan itsellenikin vielä huolettoman hersyviä ja hehkeitä havinoita - ans kattoa! Ja tähän(kin) huhkimiseen on AIKAA KOKO KUUKAUSI!!" 

Minun on pakko myöntää käsi sydämellä, että olen melkoisen kilpailuhenkinen ja myös aavistuksen yllytyshullu joten pakkohan tähän huhtikuun H-sanojen haasteisiin piti kääriä hihat eikä heittää pyyhettä kehään vaan hieroa hetkinen harmaita aivosolujaan ja sitten helpon huolettomasti heti haastetta kohden!

HUHKIA

Ihan blogitaipaleeni alussa 11.maaliskuuta 2013 kummityttöni 5v kutsui minut ja Minnien mukaansa talviriehaan aurinkoisessa talvisäässä. Luvassa olisi kuulemma lumikenkäilyä, makkaranpaistoa, lettuja, hevoskärryajelua, ämpäripilkkiä, VPK:n alkusammutusnäytös ja jäänveistoa. Minua tuo jäänveisto kiinnosti heti joten ryhdyimme toimeen kummitytön kanssa ja päätimme tehdä jääkukan. 

Jäänveisto oli äärimmäisen mielenkiintoista ja onneksi saimme opastusta jäänveiston ammattilaiselta Antti Kuosalta koska olihan se myös aika vaativaa puuhaa. Jään työstämiseen kun käytetään erilaisia jäätalttoja, joilla ei suinkaan hakata vaan jäätä höylätään pintaan pitkin. Vähitellen kun sai tuntuman sekä jäähän että työkaluun homma alkoi luistaa. Hikihän siinä kyllä kihosi otsalle monta kertaa kun piti huhkia ja yrittää tehdä parastaan. Tästä voit kurkistaa miltä meidän jääkukka näytti ihan valmiina.  

HAPUILLA

Suomenlinnan saarella on entinen merilinnoitus, joka on täynnä tunneleita. Muistelen lukeneeni jostain, että tunneleita siellä olisi peräti kuusi kilometriä. Mieleen palaa omilta kouluajoilta luokkaretket Suomenlinnaan ja juurikin nämä pimeän, kosteat sekä ahtaat tunnelit, joissa hapuiltiin eteenpäin. Vaikka pelotti todella paljon piti vain rohkeasti mennä muiden luokkalaisten kanssa todella pimeisiin ja ahtaisiin tunneleihin. Näin tuli myös vakuuttaneeksi muille ettei minua pelota yhtään vaikka oikeasti jokainen rasahdus pimeydessä tuntui todella kauhealta. 

Olen myös kokenut samanlaista hapuilua Roomassa kun olin sukeltanut maan alle tutustumaan äärimmäisen mielenkiintoisiin sekä historiallisiin Callixtuksen katakombeihin. Sielläkin tuntui "vähän ahtaalta" joten olen miettinyt olenko ehkä klaustrofobinen ihminen? Kun oli 11-vuotias jäin isoäitini talossa hissiin jumiin ja muistan sen kokemuksen edelleen. Hissi oli todella antiikkisen vanha ja jouduin olemaan siellä melko pitkään ennen kuin apua saapui. Toisaalta käytän nykyään päivittäin hissiä, en ahdistu lentokoneessa tai metrossa maan alla. 

En hapuillut yhtään kun vierailin aikoinaan Postojnanluolassa Sloveniassa mutta toki siellä ei kovin ahtaissa tiloissa liikuttu vaikka oltiin maan alla. Myös Tytyrin kaivoksessa olen kuin kotona ilman hapuilua. Onneksi minulla ei ainakaan ole korkeanpaikankammoa koska olen hypännyt tandemlaskuvarjohypyn 4000 m korkeudesta.

HARJOITELLA

Olen hitsannut vedonlyönnin seurauksena ja sitä piti ensin vähän harjoitella. Arvostelin työpalaverissa yhden metallirunkoisen kalusteen hitsisaumoja ja miespuoleinen kollegani heitti minulle "Turha arvostella kun ei itse edes saa kahta kappaletta yhteen hitsaamalla." Löimme vetoa - juu olen myös joskus yllytyshullu - ja minä voitin 50€ vedon. Itse asiassa hitsasin neljän metallinpalaa yhteen ystäväni lainaamilla laitteilla ja ohjeilla. Suurkiitos ystävälleni, joka lainasin välineet, opasti ja minä harjoittelin koska periksi ei anneta. 

HILJAINEN

Matkoillani olen aina tuntenut vetoa piipahtaa sisälle kirkkoihin koska siellä on hiljaista ja rauhallista. Kun ulkona on paahtava helle ja valtava hälinä ympärillä on todella rauhoittavaa viettää hetki ihan erilaisessa ympäristössä. Toki olen myös äärimmäisen kiinnostunut arkkitehtuurista ja kirkkotaiteesta eli sekin vetää minua hiljaisuuteen. Näissä kuvissa olen ainoalla Pietarin matkallani 2014 huhtikuussa Iisakin kirkossa, joka oli aivan valtavan suuri ja upean koristeellinen. Mieleen jääneitä kirkkoja ovat myös Pyhän Marian kirkko Gdanskissa Puolassa, Turun tuomiokirkko, Petäjäveden vanha kirkko ja Pyhämaan "ihmeitä tekevä" uhrikirkko muutamia mainitakseni. 

HUOLETON 

Lapsuuteen kuului ihana huolettomuus! Lapsena en muista koskaan olleeni huolissani tai stressaantunut. Äiti ja isä suojelivat minua ja ottivat vastuuta meidän lapsien elämästä. Totta kai saatoin olla hetkellisesti huolissani pärjääkö pieni pesästään lennähtänyt linnunpoikanen suuressa maailmassa mutta en jäänyt murehtimaan asiaan pitkäksi aikaa. Lapsena en myöskään ollut tietoinen kaikesta siitä pahasta mitä maailmassa on koska elin turvallisessa elinympäristössä. 

Vasta myöhemmin kun kasvoin vanhemmaksi huolettomuus alkoi vähenemään koska tieto lisäsi tuskaa monista asioista, jotka maailmassa ovat pielessä. Kuvassa on nuorin kummityttöni, veljeni tyttö 2013 kun olemme palaamassa Korkeasaaren Art meets Sand -tapahtumasta. Tästä pääset kurkistamaan samaisen huolettoman tytön vanhojen tansseihin pari kuukautta sitten. 

HERSYVÄ

Linnanmäen Valokarnevaalit ovat jo vuosia kuuluneet minun lokakuisiin tapahtumiin. Koska olen kesän lapsi kaipaan siinä vaiheessa kun syksy saapuu pimeine iltoineen erilaisia valotapahtumia. Lintsin Valokarnevaalit ovat olleet sellainen hyvää mieltä tuottava piristysruiske valaisemaan alkavaa kaamosta. Valokarnevaaleissa on mukana ollut myös sambakoulu Império do Papagaois -ryhmän huikeat tanssijat sekä Bateria rumpusetti. Ja tanssimassa myös taitava kummityttöni eli sama tyttö, jonka kanssa veisteltiin jääkukkaa ja oltiin Korkeasaaressa. Samban rytmi vie ihan väkisin mukanaan ja tanssijoiden hersyvä ilo ja riemu myös tarttuu katsojiin. 

HÄNNÄLLINEN

Minun elämässäni on ollut kaksi rakasta hännällistä eli Minnie ja Mimmi! Olin aina haaveillut koirasta ja ensimmäinen jackrussellini Minnie muutti meille 2005. Saimme viettää Minnien kanssa yhdessä upeat 15 vuotta ja neljä kuukautta ennen kuin hän siirtyi sateenkaarisillalle. Alkoi vimmattu uuden valkomustan jackrussellin pennun metsästys ja Mimmi muutti meille 2021 toukokuussa. ❤️❤️

HEHKEÄ 

Mietin pitkään mitä adjektiivi "hehkeä" oikeastaan tarkoittaa. Löysin yhdeltä keskustelupalstalta seuraavia kommentteja "hehkeästä". "Hehkeä hehkuu hyvää tuulta ja on kaikin puolin viehättävä. Voi toki olla sen lisäksi myös klassisen kaunis." "Minä ajattelen hehkeyttä elinvoimaisuutena." "Hehkeä on silmän ja sydämen ilo mutta myös henkevä." "Mulle hehkeä on säteilevä, itsevarma, ei-ihan-nuori, sinut itsensä kanssa." "Tyyni, rauhallinen, huoliteltu olemus. Hän on sinut itsensä kanssa."

Päätin valita tämän kuvan hiuksistani koska vuosia sitten kun menin yhteen tilaisuuteen sain siellä kuulla tämän kampauksen kanssa "Oletpa sinä hehkeä." Silloin en oikein ymmärtänyt mitä henkilö tarkoitti mutta minun kalanruotoletti hiuskukalla oli hänestä "hehkeä". 

HAVINA

Havina voi olla huminaa, kohinaa, kuisketta, suhinaa mutta ääntä se on. Haavan lehdet havisevat puissa kun tuulee. Haapa on siitä erikoinen puu, että sen voi tunnistaa pelkällä korvalla. Kiistattoman teorian mukaan selitys on ns. lehtiruodissa eli puun oksan ja lehden tyven välissä olevassa kannatinosassa. Kun rauduskoivulla lehtiruoti on alle sentin mittainen haavan lehtiruoti voi olla jopa neljä senttimetriä pitkä. Siksi se haapa havisee. Koska minulla ei ollut kuvaa haavasta otin tähän mukaan Ahvenanmaan reissulta bongatun juhannussalon, joka minusta kyllä ihan selkeästi sai aikaan havinaa.  

Nyt jään odottelemaan selvisinkö tästä huhtikuun blogihaasteesta Repolaisen mielestä. Hyvää sunnuntaita kaikille. Jos et vielä ole äänestänyt niin huomenna on virallinen vaalipäivä! Aurinkoa ja iloista mieltä kaikille!