Veljeni Leijonanmieli on koskettava ja kaunis tarinaklassikko veljeydestä

 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Torstaina iltana suuntasin Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Astrid Lindgrenin klassikkosatuun perustuvaa Veljeni Leijonanmieli näytelmää. Ehkä näytelmä on liian suppea kuvaus Jakob Höglundin ohjaamalle esitykselle, joka yhdistelee nerokkaasti musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa maagiseksi kokonaisuudeksi. 

Minulla oli takana todella hetkinen työpäivä ja ehdin ihan viime hetkillä teatteriin ja omalle paikalleni permannon toiselle riville istumaan. Minua jopa vähän jännitti miten reagoisin esitykseen, joka aikoinaan kirjana on liikuttanut minua ja tehnyt jopa surulliseksi. Olin onneksi muistanut varata Nessuja käsilaukkuun ja niitä kyllä esityksen loppuhuipennuksessa tarvittiin. 

”Nyt me kerromme tarinan veljeksistä, Kaarle ja Joonatan Leijonasta, ja siitä kuinka heistä tuli Leijonamieliä. Tämä tarina on niin kuin satu, ja vähän myös kummitusjuttu, mutta kaikki on kuitenkin totta.” 

Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Kaarlesta alias Korpusta (Alexander Wendelin) ja Joonatanista (Mikko Kuoppala). Ruotsalainen kirjailija Astrid Lindgren kirjoitti lastenkirjansa vuonna 1973. Ruotsinkielisen alkuteoksen Bröderna Lejonhjärta on suomentanut Kaarina Helakisa. Lindgrenin fantasiaa täynnä olevan klassikkosadun teemat ovat kuolema, kuoleman jälkeinen elämä ja omien pelkojen voittaminen, jotka nuorempana tuntuivat itsestäni hyvinkin vaikeilta asioilta käsitellä. Minun on pakko myöntää, että kokonaan olen pystynyt lukemaan kirjan vasta parikymppisenä vaikka siihen yritin tarttua jo 10-vuotiaana. Myöhemmin vartuttuani ymmärsin vasta, että tässä kirjassa on vahvasti mukana myös ystävyys, kunnioitus ja moraali. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarle "Korppu" on 10-vuotias keuhkotautia sairastava pieni poika, joka joutuu viettämään päivänsä kotona vuoteessa yksin eristettynä kun taas 13-vuotias isoveli Joonatan käy koulua. Ennen esityksen alkua esirippuun heijastetaan useaan otteeseen valkoinen lentävä kyyhky. Valkoinen kyyhky on ainakin toivon, rakkauden, viattomuuden ja muutoksen symboli, rauhaa tietenkään unohtamatta. 

Tässä kireässä ja koko ajan muuttuvassa maailmatilanteessa, jossa me nyt elämme allekirjoitan täysin ohjaaja Jacob Höglundin viisaat sanat. "Leijonamielen veljesten tarina on monille tuttu, mutta sen kertominen uudelleen tuntuu erityisen tärkeältä juuri tässä ajassa. Olit sitten surullinen, sairastunut tai minkä tahansa avun tarpeessa, kyyhkynen tuo toivoa jokaiselle." 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarlen ja Joonatanin kodissa syttyy valtava tulipalo. Joonatan onnistuu pelastamaan pikkuveljensä Korpun asunnosta ottamalla hänet reppuselkäänsä ja hyppäämällä ikkunasta. Suojellessaan veljeään hän saa kuitenkin itse surmansa ja myöhemmin myös Kaarle kuolee keuhkotautiin sairaalassa. Nukketeatterin keinon toteutetut kohtaukset katolla ja sairaalassa on todella upeasti toteutettu. Näitä olisi ollut mahdotonta tehdä muuten näyttämöllä. 

Joonatan on kertonut veljelleen, että kuoleman jälkeen sekä ihmiset että myös eläimet siirtyvät ihan toiseen maailmaan nimeltään Nangijala, jossa kaikki on hyvin eli sairaudet ovat poissa ja myös toiveet tulevat toteutumaan. Veljesten jälleennäkeminen on riemukas. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljeni Leijonamielen todella upea lavastus on Vilma Mattilan ja apulaislavastaja Riku Suvitien käsialaa. Pyörivä lava on aivan huikea ja siinä Joonatan sekä Nangijalassa tervehtynyt Kaarle kiitävät mm. potkulaudoillaan aivan vimmatusti. Liike ja matka saadaan aikaan illuusion avulla joten katsojasta tuntuu kuin maisema vaihtuisi koko ajan. Lavastuksessa on käytetty paljon geometrisiä muotoja, jotka muodostavat kuin upean vuoriston näyttämölle. Erilaiset kuutiot, kolmiot, neliöt ja suunnikkaat muokkaavat myös maisemaan aina erilaisina elementtejä hyvin yksinkertaisesti tarinan edetessä. 

Myös valaistuksella saadaan lavastuksiin upeasti eloa ja liikettä kun veljekset ratsastavat hevosillaan Rimmalla ja Fjalarilla. Muistan, että kirjassa ratsuilla oli tosi iso rooli itse tarinassa. Näytelmässä on myös upeasti kuvattu kohtaus, jossa veljekset ylittävät sillan ja sen ympärillä virtaavan vaarallisen veden. En paljasta enempää mutta toteutus on yksinkertainen mutta huikea!

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljekset päätyvät lopulta Kirsikkalaaksoon, jonka kaunista maisemaan hallitsevat kauniisti kukkivat kirsikkapuut. Tässä kauniissa laaksossa asiat ovat hyvin ja kansa saa elää vapaana sekä onnellisena. Toisin on lukuisten ruusujen peittämässä Ruusulaaksossa vuoren toisella puolella. Siellä asukkaat joutuvat elämään sortajien hirmuvallan alla pelossa koko ajan. 

Musiikista Veljeni Leijonamielessä vastaa aivan huikea musiikillinen moniottelija, multi-instrumentalisti, kanteleensoittaja ja kanttori Senni Valtonen, joka näkyykin tuolla yllä olevassa kuvassa taustalla. Senni soittaa konserttikannelta, pianoa & koskettimia, avainviulua, kansanhuiluja, klarinettia, harmonikkaa, rumpua, saksofonia, lehmänsarvea, kiinalaista huilua, 16-kielistä kanteletta, lintupilliä ja huuliharppua esityksen aikana. Huhuh - muistinkohan mainita kaikki instrumentit! Lisäksi Senni on mukana rooleissa ruusulaaksolaisena, kirsikkalaaksolaisena ja sotilaana. Käsittämätön lahjakkuus! 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljeni Leijonanmieli näytelmässä Sofian roolissa nähdään Sanna Majuri (kuva alla). Sofia on Kirsikkalaaksossa  Kaarlen ja Joonatanin naapuri, jolla on myös merkittävä rooli tapahtumien kulussa sekä kyyhkysten kanssa. Näytelmässä Kaarlea ja Joonatania lukuun ottamatta muilla näyttelijöille on todella monia muitakin rooleja. Sanna Majuri toimii Sofian lisäksi myös kertojana, sotilaana, pienen Korppu-nuken jalkoina, kyyhkysenä ja "koskena". 

Tuukka Leppäsen päärooli on Jussi Kultakukko, Kai Lähdesmäen Hubert, Kari Mattilan Matias, Tiina Peltosen Antonia/opettaja, Unto Nuoran Perttu, Samuli Pajusen Kader/Orvar ja Elena Rekolan Veder. Kaikki Veljeni Leijonanmieli esityksen näyttelijät rooleineen löytyvät tästä.

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarlea ja Joonatania lukuun ottamatta kaikilla muilla näyttelijöillä on hauskoja lettejä hiuksissaan - sekä miehillä että naisilla. Minulle tuli mieleen näistä lettikampauksista muinaiset kelttisoturit ja viikingit, joilla molemmilla oli aikoinaan pitkät hiukset kuten naisilla. Koska pitkät hiukset eivät saaneet olla silmillä tai siten, että vastustaja saisi niistä kiinni soturit kampasivat ja letittivät hiuksensa taakse, jolloin myös tarttuminen tukkaan oli paljon hankalampaa. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Helsingin Kaupunginteatterin ikäsuositus Veljeni Leijonanmieli esitykseen on "9-vuotiaasta ylöspäin". Ikäraja suositus on varmasti ihan hyvä koska mukana on melko pelottaviakin kohtauksia kuten vaikka ison susilauman tulo lavalle kyynärsauvoineen. Istuessani 2.rivillä minäkin säpsähdin nähdessäni sudet ihan lähietäisyydeltä. Näytelmän muita pahiksia ovat Katla lohikäärme, joka on kahlittuna vahtikoiraksi suojelemaan Tengilin linnaa. 

Karma puolestaan on käärmehirviö, joka asuu koskessa. Katla lohikäärme näkyy näyttämöllä vain väreinä ja nukketeatterin keinoin. Minun vieressäni istui ehkä 9-10 vuotiaita lapsia, jotka selkeästi nauttivat esityksestä vaikka siellä olikin vähän pelottavia juttuja välillä. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Ehkä koko esityksen pelottavimmat hahmot ovat Tengilin mustiin pukeutuneet sotilaat, jotka ovat melko ikäviä tyyppejä. Nämä mustiin pukeutuneet punaisilla ristinmerkeillä varustetut sortojoukot kun jakoivat koko ajan kuolemantuomioita jos joku uskalsi pullikoida vastaan. Mietin koko esityksen ajan mitä ihmeen tuttua näissä hahmoissa on. Vasta tultuani kotiin minulle tuli mieleen, että hehän muistuttivat ulkonäöltään ihan ikonisessa Tähtien sota -elokuvassa esiintynyttä Darth Vader hahmoa mustien kypäriensä ja vaatteidensa takia. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Ruusulaakson sortaja, Karmanjakan hirmuinen tyranni Tengil on esitetty Helsingin Kaupunginteatterin Veljeni Leijonamieli esityksensä myös nukketeatterin hahmona. Muistelen, että olen itse lapsena värittänyt kuvan mielessäni tästä hirviöstä paljon kamalammaksi. Näin mielikuvituksessa Tengilin myös tulta syöksevänä lohikäärmeenä, joka oli valtavan suuri ja ilkeä. Esityksessä ehkä jopa vähän petyin hahmon "pienuuteen ja vaatimattomuuteen".

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Kaarlen ja Joonatanin onnistuu vapauttaa Ruusulaakson entisen johtaja Orvar, joka vangittiin ja tuomittiin Tengilin toimesta Katlan ruoaksi. Veljekset vievät Orvarin takaisin Sofian luo sekä myös johtamaan Ruusulaakson kapinaa. Orvarin roolissa nähdään Samuli Pajunen.

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Jos Veljeni Leijonanmieli ei ole sinulle tuttu niin jätetään paljastamatta miten koko tarina päättyy veljesten Kaarlen ja Joonatanin osalta. Vaikka minua itketti näytelmän loppupuolellakin ja Nessuja kaivettiin taas esille jäi silti mieleeni toiveikas sekä onnellinen tunnelma. Veljesten istuessa kauniisti tuikkivan tähtitaivaan alla minä uskoin siihen, että seikkailu jatkuu edelleen seuraavassa paikassa/ajassa ja he ovat taas onnellisesti yhdessä. Teatterista lähdin levollisin mielin ja taas yhtä upeaa teatterikokemusta rikkaampana. 

Kuva HKT: Otto-Ville Väätäinen 

Veljeni Leijonamieli on ollut niin suosittu, että viime syksyn ja nyt myös kevään 2025 näytännöt on jo lähes loppuunmyyty. Siksi on päätetty, että Veljeni Leijonanmieli jatkaa myös syksyllä 2025. Joten ei hätää jos et vielä ole nähnyt tätä aivan huikeaa esitystä. Kannattaa silti varata liput hyvissä ajoin syksylle koska näytäntö, jossa itse oli oli viimeistä paikkaa myöden minusta myyty. Veljeni Leijonanmieli sopii koko perheelle huomioiden 9-vuoden suositusikärajan. 

♥♥♥ Kiitos Helsingin Kaupunginteatteri todella upeasta ja koskettavasta esityksestä ♥♥♥