tammikuuta 06, 2025

Loppiainen Espanjassa on joulua isompi tapahtuma

 

Kuva Pexels 

Hyvää loppiaista kaikille! Useissa kodeissa hyvästellään tänään joulu eli riisutaan joulukuusi ja pakataan joulukoristeet pois odottamaan niiden esille ottamista seuraavana jouluna. Jo sanana "loppiainen" viittaa siihen, että joulun aika on nyt loppumassa. Epifania on loppiaisen toinen, vanha nimi, joka on kreikkaa ja tarkoittaa ilmestymistä. Meidän loppiainen sana on peräisin 1600-luvulta. Loppiainen on kuitenkin vanhimpia kristillisiä pyhäpäiviä ja itse asiassa se on jopa jouluakin vanhempi juhlapäivä. 

Espoon tuomiokirkko, Itämaan tietäjät jouluna 2022

Ihan alun perin tammikuun 6. päivä on ollut Kristuksen syntymän merkkipäivä. Maailman historiassa moni asia on muuttunut vuosien saatossa joten 350-luvulla syntymäjuhla siirrettiinkin nykyiselle paikalleen eli joulukuun 25. päivään. Noihin aikoihin oli myös vielä pakanallisia juhlia, jotka osuivat juuri samaan ajankohtaan kuin loppiainen eli on uumoiltu siirron johtuneen siitä. Loppiaisen vietto on ajan kuluessa saanut uusia merkityksiä eri kirkkokunnissa. Protestanttisessa ja katolisessa kirkossa loppiaisen aiheeksi on tullut idän tietäjien vierailu Jeesus-lapsen seimellä. Ortodoksisessa kirkossa puolestaan muistellaan Jeesuksen kasteseremoniaa. 

Santa Cruz karnevaalit 2024

Minä olen vuosia haaveillut siitä, että joskus loppiaisena olisin Espanjassa. Olen vuosia sitten ollut sattumalta Teneriffalla Santa Cruzissa karnevaalien aikana ja se oli todella upea kokemus. Yritin etsiä kuumeisesti vanhoja valokuvia tapahtumasta. Koska silloin ei vielä ollut digikameroita olivat kuvat niin surkeita paperiversioita ettei niitä kehtaa täällä blogissa julkaista. Mutta tapahtuma on jäänyt ikiajoiksi mieleen värikkään iloisena. Teneriffan karnevaali - joka siis on juhla ennen pääsiäispaaston aloittamista - on toiseksi suurin maailmassa Rio de Janeiron jälkeen. 


Kuva Clubcanary.com

Loppiainen on Espanjassa Día de los Reyes Magos eli Kuninkaiden päivä, joka on suuri sekä vuoden tärkein juhla tai sitä voisi kutsua jopa karnevaaliksi. Kolme kuningasta eli itämaan tietäjät ovat nimeltään Melchor, Gaspar ja Baltasar. Kolme itämaan tietäjää saapuvat paraatikulkueessa näyttävästi  kaupunkiin. Mitä suuremmasta kaupungista on kyse sitä isompi on myös itse kulkue ja koko tapahtuma myös. Kuninkaiden kulkueessa on mukana myös muuta karnevaaliväkeä ja jopa erilaisia satuhahmoja. Usein tapahtuma huipentuu näyttävään ilotulitukseen. 

Kuva Espanja.com 

Kuva Espanja.com

Aikoinaan itämaan tietäjät tulivat kirkkaan tähden opastamana ja kameleilla ratsastaen Jeesus-lapsen seimeen tuomaan lahjojaan - kultaa, suitsukkeita ja mirhaa. Nykyään kolme kuningasta voivat käyttää helikopteria, avoautoa tai vaikka venettä riippuen vähän siitä minkälaiseen paikkaan he ovat saapumassa. Kuninkaiden kulkueesta jaetaan myös makeisia katselijoille eli vähän kuten meidän abiturientit kuorma-autoista penkkariajelun seuraajille. 


Tammisaaren jouluikkuna 2024, Kolme itämaan tietäjään kudottuina hahmoina, kuva M.Nybäck

Viime vuosina on käyty myös kiivasta keskustelua Baltasar kuninkaan hahmosta. Kuningas Baltasar on aina kuvattu mustaihoiseksi itämaan tietäjäksi mutta kulkueissa hahmoa on usein esittänyt valkoihoinen henkilö, jonka kasvot on vain mustattu. Teko on koettu rasistiseksi ja nykyään useimmat Katalonian kaupungit palkkaavatkin mustaihoisen henkilön Baltasarin rooliin loppiais tapahtumassa. Koska kolmen itämaan tietäjän hahmojen on tulkittu edustavan kolme tunnettua maaosaa Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa on yksi hahmoista aina esitetty kirkollisissa maalauksissa mustaihoisena.  

Kuva Loviisan Joulukodit -tapahtumasta muutaman vuoden takaa. 

Myös meillä Suomessa perinteisen tiernapoikaesityksen hahmoista yksi on aina ollut  tummaihoinen. Tiernapoikaesityksen juuret ovat keskiaikaisissa raamatullisia tapahtumia kuvaavissa mysteerinäytelmissä. Näytelmä oli aikoinaan osa kirkon liturgiaa ja esityskielenä oli latina. Tiernapojat on alun perin kuvannut juuri kolmen tietäjän käyntiä Herodeksen ja Jeesus-lapsen luona. Esitykset ovat ajoittuneet juuri loppiaiseen eli kolmen kuninkaan juhlaan. Tätä Tähtipoikien laulantaa on esitetty jo keskiajalla ja meille Suomeen se saapui 1800-luvulla.  

Kuva Espanja.com

Espanjassa loppiainen on ehdottomasti myös lastenjuhla. Itämaan tietäjät nimittäin tuovat loppiaisyönä lahjoja vähän samalla tavalla kuin Befana-noidat italialaisille lapsille. Lapset kirjoittavat etukäteen lahjatoiveet kolmelle kuninkaalle. Lahjoja ei tuoda lahjasukkiin kuten Italiassa vaan lahjat ilmestyvät lasten kenkiin. Loppiaisena Espanjassa herkutellaan Roscon de Reys -nimisellä leivonnaisella, jota voi ostaa leipomosta tai marketeista. Tämä on ikään kuin pullakranssi, joka on koristeltu appelsiininviipaleille sekä muillakin sokeroiduille hedelmillä. Totta kai täytteeksi kermavaahtoa tai erilaisia kreemejä. Kannattaa googlettaa resepti, joita löytyy netistä useita. Näyttää todella herkulliselta.

Miten sinä ole viettänyt loppiaista? Onko joulu riisuttu jo pois vai nyt loppiaisena? Oletko mahdollisesti osallistunut Kolmen kuninkaan juhlaan Espanjassa tai Italiassa? Meillähän joulu vielä jatkuu perinteisesti Nuutin päivään eli 13. tammikuuhun saakka. Kivaa loppiaisiltaa!















1 kommentti:

  1. Kuulinkin tänä aamuna radiosta erilaisista loppiaisen viettotavoista. Paljon tietoa olet kerännyt tähän postaukseen, kiitos. Kuten olen jo blogissanikin maininnut, niin joulu on meillä riisuttu jo aikoja sitten, eikä loppiaista ole erityisesti juhlittu. Huomenna alkaa arki ja se on minulle mieleen, kun postikin rupeaa kulkemaan ja tuo mahdollisesti kortteja, tosin vasta keskiviikkona. Tänäänkin olisi ollut postipäivä, mutta loppiaispyhä sotki sen.
    Tiedän että sinä korjaat joulun pois vasta Nuutinpäivän tienoilla, joten nautihan joulutunnelmistä vielä hetken<3

    VastaaPoista