Tänään Marjon matkassa -blogissa avataan vuoden 2024 adventtikalenterin luukut 14. - 16.12. Tällä kertaa annetaan ohjeita olkipukin tekoon. En ole itse pitkään aikaan tehnyt oljesta mitään mutta suunnitelmissa olisi joskus tehdä itse iso himmeli. En tiedä riittäisikö minun kärsivällisyyteni siihen mutta kauniita ne ainakin ovat. Selviää kenelle kuuluu kunnia adventtikalenterin keksimisestä sekä esitellään ihania lasisia joulukuusen koristeita. Vielä on viikko jouluaattoon. Paljon on tehtävä vielä "to do" -listalla tehtävää mutta minulla alkoi tänään joululoma joten voin keskittyä vain joulu valmisteluihin.
14.12.2024
Aamulla satoi lisää lunta kun hiiret heräsivät ja he alkoivat jo suunnitella lumiukon tekemistä kunnes sade muuttuikin yhtäkkiä vedeksi. "Voi, miten tylsää nyt ei ole mitään tekemistä" huokailivat hiiri sisarukset.
Äiti lohdutti "Ei mitään hätään silä nyt voimme askarrella yhdessä olkikoristeita jouluksi." Sisarukset innostuivat heti ja äidin avustuksella saatiinkin aikaan tähtiä, pikku possuja ja olkipukkejakin.
Tässä olkipukin ohjeet.
1.
Kastele oljet. Märät oljet taipuvat paremmin kuin kuivat, jotka murenevat helposti.
2. Kokoa pitkistä oljista nippu käteen. Tee nipusta niin paksu kuin haluat olkipukin vartalon olevan.
3. Olkinipun häntäpää taivutetaan ja jaetaan takajaloiksi. Solmi niihin nauhat. Muista jättää muutama olki olkipukin takapäähän, josta myöhemmin letität pukille hännän.
4. Tee olkipukin vartalo haluamaasi pituuteen ja solmi olkien ympärille nauhaa.
5. Pääpuoli jaetaan kolmeen osaan, joista tehdään kaula ja etujalat.
6. Lisää uusi nippu olkia sarvia varten. Letitä sarvet ja solmi ne vaalealla nauhalla. Sen jälkeen letitä häntä.
7. Sahaa jalat ja kuono lyhyemmäksi. Katko nauhat sopiviksi ja pyöräytä solmut piiloon alapuolelle. Sen jälkeen taivuta sarvet ja häntä kippuralle. Halutessaan ne voi myös liimata.
Hiiret olivat todella iloisia kun kaikki jouluiset olkikoristeet olivat valmiita. Vaikein koriste oli olkipukki mutta äidin avustuksella siitäkin selvittiin. Nyt sitten vain kuusen oksille roikkumaan sitten kun joulukuusi kannetaan aatonaattona olohuoneeseen.
15.12.2024
Joulukuussa sunnuntain ja toki myös muidenkin päivien tärkein tehtävä on aina avata joulukalenterin luukku. Tai hiiri sisarusten tapauksessa joulukalenterin "laatikko" sillä heillä on jokaisena päivänä pelkän kuvan sijaan laatikollinen jotain jännää. Naapurit tonttu siskokset tulivat tänään katsomaan mitä 15. päivän laatikosta oikein löytyy. Siellä oli hiirien lempimakeisia "Ihanaa, tänään on karkkipäivä!" huudahtivat sisarukset mutta tarjosivat toki myös tontuille
namusiaan.
Äiti hiiri muistutti lapsia siitä, että ihan alun perin "Joulukalenteri on adventin aikaan eli joulun odotukseen liittyvä kalenteri, jonka avulla lasketaan päiviä jouluun. Luukun takaa voi löytyä yllätyksenä kuva, mietelause tai joku vaikka joku pikkuesine. Ensimmäinen suklaakalenteri tehtiin Saksassa jo 60 vuotta sitten."
Isä hiiri jatkoi "Joulukalenteri syntyi jo 1900-luvun alussa kun saksalaisen pikkupojan Gerhard Langin äiti yritti lievittää poikansa joulunodotuksen tuskaa piparkakku kalenterilla. Suomeen adventtikalenterit tulivat Ruotsin kautta. Partiolaiset myivät 1940-luvun lopulla kalentereita täällä rahoittaakseen toimintaansa."
Hiiret ja tontut kuuntelivat ihan silmät pyöreinä adventtikalenterin historiaa. "Onneksi tuon pojan fiksu äiti keksi kalenterin niin mekin saamme nyt vuonna 2024 nauttia siitä." totesivat hiiri sisarukset.
16.12.2024
Hiiri sisarukset avasivat jo joulukoristelaatikon vaikka joulukuusta ei oltu vielä edes tuotu sisälle. He eivät millään malttaneet odottaa vaan halusivat jo vähän katsella tuttuja vanhoja kuusenkoristeita.
Äiti hiiri oli käynyt Anna's Joulumaa tapahtumassa ja sieltä oli kotiin tullut myös kaksi uutta joulukoristetta. Molemmat niistä olivat punaisia eli englantilainen kaksikerrosbussi ja puhelinkoppi. "Nämä ovat kyllä aika hauskoja" tuumivat hiiret ja miettivät
pitäisikö ne asettaa kuuseen lähekkäin kun ovat punaisia ja vielä kuninkaallisesta Englannista kotoisin.
Äiti oli vuosien varrella aina nähdessään kauniin kuusenkoristeen ostanut sen koristamaan joulukuusta. Vanhimmat koristeet olivat jo äidin nuoruudesta ja niitä pitikin sitten käsitellä varovasti etteivät vain mene rikki.
Äiti kertoi hiiri sisaruksille vähän myös joulukoristeiden historiasta, joka ulottuu vuosisatojen taakse. Saksalaisessa Lauschan kaupungissa on lasisia joulukoristeita tehty jo 1500-luvulla. Lauschassa erikoistuttiin juuri joulukuusen koristeisiin ja puhaltajat työskentelivät kotoaan käsien. Koko perhe myös osallistui koristeiden tekoon. Miehet puhalsivat lasiset joulukuusen koristeet. Naiset puolestaan hopeoivat, maalasivat ja pakkasivat valmiit tuotteet. Myös lapsien apu lasipajoissa oli tarpeen sillä perheet olivat köyhiä ja kaikkien piti ansaita rahaa ruokaan.
Äiti muisteli ostaneensa myös kauniita kuusenkoristeita myös Tsekeistä joltain matkoiltaan. "Lasiset joulukuusen koristeet ovat kauniita mutta niitä pitää muistaa käsitellä hellävaraisesti etteivät ne." Hiiret muistelivat, että joulukoristeet käärittiin aina silkkipaperiin ennen niiden laittamista säilytyslaatikkoon.
Tsemppiä kaikille puuhailuihin ja joulumieltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti