joulukuuta 07, 2024

Hiirien joulukalenteri luukut 5. - 7.12.

 








Tänään blogissa avataan Hiirien joulukalenterin luukut 5. -7.12. Yleisön pyynnöstä on minun henkilökohtaisella Facebook sivulla ilmestyvä joulukalenteri jaettu myös täällä blogissa. Pitkä on perinne väsäillä tätä joulukalenteria sillä tämä on jo 14 kerta kun kalenteri tehdään. Vanhaa sanontaa lainatakseni "lapset ovat terveitä kun ne leikkivät" ja tämä sama pätee meihin aikuisiin. Pakko lainata runoilija Helevan Anhavan runoa, joka kiteyttää hyvin aikuisuuden. 

"Älä koskaan tule tietyn ikäiseksi, tietyssä asemassa olevaksi niin voit tällaisenakin kevätpäivänä istua tavaratalon rappusille syömään jäätelötötteröä." 

Leikkisyyttä ja välillä vähän hupsuttelua ei minusta pidä koskaan unohtaa. Turha ryppyotsaisuus ja aikuismaisuus unohtuu kun tekee välillä jotain tällaista. Joulun aikaan ja taikaan kuuluvat sadut, kertomukset, tarinat ja joulukalenterin rakentaminen. 

5.12.2024


Hiiriä askarrutti miksi ihmeessä jouluna sekä leivotaan että syödään pipareita. Viisas Isoäiti kertoi, että piparkakkujen edeltäjä hunajakakku tunnettiin jo muinaisessa Antiikin Kreikassa. Kun hunajakakku levisi Eurooppaan muuttui sen resepti mausteiseksi, ja lopulta siirappi korvasi hunajan: Meidän kristillinen perinne liitti piparkakkuihin hengellistä symboliikkaa. Nykyään piparit kuuluvat vain jouluherkkuihin mutta aikoinaan niitä leivottiin myös muina juhlapäivinä.
Ensimmäiset piparkakut tulivat Suomeen ehkä jo keskiajan lopulla, jatkoi Isoäiti. 1600-luvun loppupuolelta löytyy ensimmäisiä kirjallisia merkintöjä piparkakuista. Saksalaiset hansakauppiaat toivat piparit Suomeen ja niitä myytiin toreilla sekä markkinoilla.
Kartanoissa ja pappiloissa opeteltiin leipomaan piparkakkuja ensiksi ja vasta 1800-luvulla myös ihan tavallinenkin kansa oppi leipomaan. Hiiret kuuntelivat ihan silmät pyöreinä Isoäidin kertomusta vuosisatojen takaa koska se kuulosti niin jännältä. "Nyt voi vaikka ostaa valmista piparitaikinaa ja leipoa vaan kun se on sulanut" miettivät hiiret.

6.12.2024








Tänään on suuri päivä ja hiiret ovatkin kokoontuneet yhteen viettämään Suomen 107. itsenäisyyspäivää. Aamulla he kävivät katsomassa juhlallista Suomen lipun nostoa Tähtitorninmäellä kuoron laulaessa. Kotona isä hiiri oli nostanut myös siniristilipun salkoon Suomen juhlapäivän kunniaksi.
Hiiret matkasivat vielä Senaatintorin kautta katsomaan isoa joulukuusta ennen kotiin menoa ja television ääreen asettautumista. Presidentinlinnasta kun alkoi suora lähetys itsenäisyyspäivän vastaanotolta, jossa uusi presidentti rouvansa kanssa vastaanottaa vieraita. Ja kohta sitten alkaisi varmaan myös tanssi linnan kristallikruunujen alla isossa salissa.
"Puvut ovat niin kauniita ja juhlavia" huokaili äiti hiiri taukoamatta. Hiiri sisaruksia nauratti koska äiti oli niin täydellisen uppoutunut muodin maailmaan. "Onhan nuo ihan nättejä mutta varmasti vaikea liikkua noin pitkien ja isojen pukujen kanssa ahtaassa salissa" tuumi puolestaan isä hiiri.
Tänään hiiri sisarukset saisivat valvoa vähän pidempään kun oli suuri juhlapäivä. Tarjolla oli myös limonadia, kakkua ja jäätelöäkin juhlan kunniaksi. Onnea Suomi!

7.12.2024









Tänään hiiri perheessä päätettiin pitää lauantai illan yhteinen joululauluilta. Jokainen perheenjäsen saisi valita oman lempi joululaulun, joka sitten laulettaisiin joko yksin tai yhdessä. Pianistia vaihdettaisiin aina sen mukaan kenellä olisi halukkuutta säestää.
Äiti hiiri jakoi kynät ja paperia kaikille, jotta jokainen saisi sitten kirjoittaa omat joululaulu suosikkinsa muistiin. Hiiri sisarukset olivat ihan innoissaan koska he rakastivat joululauluja. Isä hiiri kertoi, että koko maailman suosituin joululaulu on White Christmas eli Valkea joulu.
Suomessa soitetuimpia lempijoululauluja ovat edelleen Sylvian Joululaulu, Jouluyö juhlayö, Arkihuolesi kaikki heitä, En etsi valtaa loistoa, On hanget korkeat nietokset ja Jouluyö, juhlayö. Totta kai Hei tonttu-ukot hyppikää, No onkos tullut kesä, Tonttujen juhlayö ja Joulupukki matkaan jo käy ovat edelleen ikisuosikkeja.
"Vedetäänkö pitkään tikkua kuka aloittaa laulamisen?" ehdottivat hiiri siskokset yhteen ääneen. Ja kohta talossa soi piano ja iloiset, hauskat sekä vähän haikeatkin joululaulut.

Mukavaa joulukuista lauantai iltaa kaikille ♥





2 kommenttia:

  1. Niin suloisia hiiriä, jotka asuvat talossa, joka on täynnä pieniä yksityiskohtia! Ihania :) Pianistihiiri on paras, mutta moni muukin pikkuseikka kiinnitti huomioni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa ♥ Olen tässä vuoden aikana keräillyt vähän rekvisiittaa taas joulukalenteria varten ja piano on yksi hankintani. Siinä kun oli vielä nuotitkin mukana. En tosin tunnistanut minkä kappaleen 😀

      Poista

Template designed by Rainy Day