syyskuuta 17, 2024

Koiramäen Pajutallissa Tuusulassa on täynnä värikkäitä kurpitsoita ja kauniita syyskukkia

 

Alkaneen syyskuun kunniaksi minä kävin Koiramäen Pajutallissa jo toissa lauantaina 7.9. Lähes helteisessä säässä ja silmiä siristellen katselin taas haltioituneena mitä kaikkea ihanaa Koiramäen Pajutallin pihapiiriin oli ilmestynyt. Astuessani pihapiiriin ja kulkiessani vanhan kievarirakennuksen ulkosaunan ohi, jossa aikoinaan asuivat suloiset minipossut Arvi ja Otto minulle tuli ihania muistoja mieleen. Niiden touhuja oli aina niin hauska seurailla. Arvi possu jouduttiin valitettavasti viime syksynä lopettamaan kun se alkoi sairastella. 

Minua harmittaa etten joulun aikaan ehtinyt käydä Pajutallissa koska Otto oli silloin viimeistä kertaa Koiramäellä. Arvi ja Otto ehtivät asuvat punaisessa ulkosaunassa yli 12 vuotta ihanien kristallikruunun alla. Minipossu Otto kärsi yksinäisyydestä joten sille oli löydetty uusi koti muiden possujen seurassa. Upea juttu, että Otto sai seuraa. Nyt saunan olivat vallannut kanila. Sen verran pikkuväkeä oli liikkeellä, että kurkkasin vain pikaisesti suloisia kaneja ja jatkoin matkaa.  

Koiranmäen Pajutallissa oli kurpitsoita niin suuria kuin pieniäkin. Tarjolla olisi ollut sadonkorjuun upeita värejää ja monenkirjavia värikkäitä. Oli oranssi, keltaista ja lähes punaistakin tarjolla. Vihertävä-keltaisetkin olivat aika jänniä. Osa oli muodoltaan vähän pitkulaisia vähän kuin päärynää muistuttavia kurpitsoita. Toiset niin kauniin pyöreän symmetrisiä muodoiltaan kun kolmannet koolta lähes jättimäisiä. En ymmärrä miten silmäni ei Koiramäen pihamaalla osunut yhteenkään valkoiseen kurpitsaan. 

Katselin myöhemmin Trean sisustusblogia pitävän Annen ihania kattauskuvia, joissa somistekurpitsat oli juuri Koiramäen Pajutallilta ostettuja "vaikka minä en valkoisia nähnytkään". Nyt kun olen selaillut valokuviani niin kyllä niitä siellä oli. Syytän auringonpaistetta 🌞


Callunat ja muratit ovat muuten ihan lyömätön yhdistelmä. Muratin vihreys ja callunoiden vaaleapunaiset, fuksian värit ja valkoiset kukat toimivat aina. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi callunoita myös värjätään todella kirkkailla väreillä. Värisävyt ovat violetti, keltainen, sähkönsininen, kirkas punainen, oranssi ja kirkas vihreä. Kyllähän em. saa värikkyyttä syysistutuksiin mutta värit eivät minusta ole luonnollisia. Ystävälleni kävi näiden "värjättyjen callunoiden" kanssa myös niin, että värit kastuessaan värjäsivät myös talon terassilaatat kaiken kirjavilla sävyillä. Ystäväni sanoin "Oli viimeinen kerta kun näitä meille ostetaan." Callunoiden lisäksi kun piti sitten uusia myös terassilaattoja. 


Kesälampaat olivat vielä Koiramäen Pajutallin pihapiirissä. Pakkohan näitä karvakavereita oli käydä moikkailemassa ja samalla vähän silittelemässä. Voi miten iloisia lampaat olivat kun lapset kantoivat niille myös vähän vihreitä herkkuja, joilla sitten herkuteltiin melkein silmät kiinni. 


Suloinen pikkutyttö kysyi viattomalla lapsen äänellään hellyttävästi "Äiti, eikö mekin voida ottaa pihalle lammasta?" Äiti yritti selittää, että laumaeläimenä lammasta ei oikein voi pitää yksin vaan sillä pitäisi olla kavereita ettei lammas tule surulliseksi. Tyttö topakka vastaus oli "Mutta me voidaan hyvin ottaa vaikka viisi lammasta kun meillä on niin iso piha." Lapsen suusta sen totuuden kuulee vai miten se nyt menikään. 

Muistan omasta lapsuudestani, että meillä oli kesämökillä kesäkaneja. Kun loma loppui piti miettiä mitä kaneille tehdään eli voiko ne viedä takaisin maataloon mistä ne oli haettu vai mitä? Kun vähän googlailin löysin netistä ettei suoranaisesti ei ole olemassa mitään lupia, joita eläimille pitäisi hakea. Toki eläimistä pitää ilmoittaa omaan kotikuntaansa jos asuu taajama-alueella ja saada siihen hyväksyntä. Jos vastaus on myönteinen jätetään vain ilmoitus eläinten pitäjäksi ryhtymisestä ja pitopaikasta oman kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Toki kannattaa muistaa, että kesä ja loma loppuvat jossain vaiheessa 🐑🐑🐑

Mutta voiko suloisia lampaita ja niiden lempeitä silmiä oikein vastustaakaan... Sekä kesälampaat että kesäkanat ovat aina lokakuun loppuun saakka Koiramäen Pajutallissa nähtävillä. 

Koiramäen Pajutallista löytyy myös Museo Aitta, jonka sisustus aina vähän muuttuu sesongin mukaan. Minä haaveilin vuosia sitten siitä, että olisin hankkinut parvekkeelle vanhan kärrynpyörän mutta koskaan en sellaista onnistunut hankkimaan. Joko ne olivat niin huonokuntoisia tai niin kaukana Suomessa ettei viitsinyt lähteä hakemaan. Vielä jonakin kesänä minulla on oma kärrynpyörä - etsintä jatkukoon!



Kävin pikaisesti myös pyörähtämässä Koiramäen Pajutallin ihanassa lifestyle liikkeessä. Syysvärit olivat myös vallanneet kaupan hyllyt. Aika hauskoja nuo auringonkukan muotoiset lautaset sekä myös nuo tammenterhot, joiden sisällä oli kynttilä. Myös keltaiset sitruunakannut saivat sydämeni lyömään kiivaasti. Liikkeessä oli sunnuntain kunniaksi melkoisesti väkeä joten päätin siirtyä takaisin pihapiiriin takaisin aurinkoon. 

Kuva lainattu Koiramäen Pajutallin Facebook sivulta.










Jos haluat elämyksiä niin tee retki Koiramäen Pajutalliin, joka löytyy osoitteesta Forsteninkuja 10, Tuusula. Paikka on maanantaisin suljettu, avoinna ti-pe 11.30 - 18.30 ja viikonloppuna 11.00-18.00. Pihalla on suloista istua kahvittelemassa vanhojen puiden katveessa tai toki sisälläkin on muutamia pöytiä.


Mukavaa uutta viikkoa kaikille! 





syyskuuta 06, 2024

Sara Hildénin museossa Tampereella on Jean-Michel Othonielin upea yksityisnäyttely 15.9. asti nähtävillä

 





Kesälomani aikana kävin Tampereella kahdessa museossa, joista toinen oli Sara Hildénin taidemuseo Särkänniemessä. Toisen museovierailun tein museo Milavidan "Muodin huipulla" näyttelyyn, joka on avoinna ensi kevääseen eli 16.maaliskuuta 2025 saakka joten tästä on tulossa ihan oma postaus jossain vaiheessa. Kesäloma tohinoissani olen ihan kokonaan unohtanut vinkata täällä blogissa Sara Hildénin taidemuseon aivan huikean värikkäästä, leikkisästä ja minusta myös satumaisesta Jean-Michel Othonielin Loputtomassa valossa -näyttelystä, joka on avoinna vielä 15.syyskuuta asti

Othoniel (synt. 1964, Saint-Étienne) on Ranskan tunnetuimpia nykytaiteilijoita. Sara Hildénin taidemuseon järjestämä yksityisnäyttely on ensimmäinen taiteilijan Pohjoismaissa järjestetty näyttely. 

Sara Hildénin taidemuseo avattiin 1979 ja piha-alueella löytyy kesällä vehreän vihreä ja mielenkiintoinen veistospuisto. Tamperelaisen Arkkitehtitoimisto Pekka Ilveskosken palveluksessa ollut arkkitehti Asko Rasinperä toimi aikoinaan pääsuunnittelijana tehden suunnitelmat museorakennuksesta Näsijärven Näsinselän rannalle. Usein näkee tosin kirjoitettavan, että arkkitehti Pekka Ilveskoski olisi suunnitellut itse taidemuseon mutta hänen piirustuspöydällään on syntynyt museon vieressä oleva taivaalle kurottava, legendaarinen Näsineulan näkötorni. 

Minusta sekä taidemuseo että näkötorni edustavat 1970-luvun betonibrutalismia parhaimmillaan eli rakennuksia, jotka suosivat selkeyttä ja viimeistelemättömiä materiaalipintoja. Olen käynyt jo nuoruudessani ensimmäisen kerran Sara Hildénin taidemuseossa perheemme kesälomareissuilla Suomessa. Vierailimme myös samalla kertaan Hotelli Mesikämmenessä, joka sekin edustaa puhtaimmillaan brutalismia. 

Kuva: Joonas Salo/Iltasanomat, Sari Gustafsson/Lehtikuva, IS-arkisto 

Sara Hildén oli vaatetusalan yrittäjä, keräilijä-mesenaatti ja suuri taiteen ystävä, joka ehti pitkän elämänsä aikana hankkimaan todella laajan suomalaisen ja ulkomaisen taiteen kokoelman. Vuonna 2018 ilmestyi taidehistorioitsija Anna Kortelaisen kirja "Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää"

Muistan, että sain kirjan ystävältäni lainaksi ja ahmin sen melkein kerralla. Sara Hildèn (1905-1993) oli todella elänyt kolme hyvin erilaista elämää. Hän oli orpo torpantyttö, johon sisällissodan julmuudet jättivät jälkensä. Särkänniemen rannoilla hän kävi piikana jo uimassa. Hildèn toimi lottana sodan aikana. 

Sarasta tuli myös adoptioäiti ja hän avioitui 45-vuotiaana alkoholisoituneen taiteilija Erik Enrothin kanssa. Avioliitto kuitenkin päättyi avioeroon 15 vuoden jälkeen. Ero Erikistä oli kova paikka Saralle. Vahva suositus lukea Anna Kortelaisen kirja, joka valottaa minusta hyvin Sara Hildènin hyvin monivaiheista elämää. 

Muistelen edelleen kesällä 2016 Sara Hildènin taidemuseossa ollutta aivan huikeaa australialaisen kuvanveistäjä Ron Mueckin valtavien ihmishahmojen näyttelyä, jossa kävijöitä oli huikeat 115 119!

Nyt Sara Hildènin museo on täyttynyt Jean-Michel Othonielin puhalletusta värikkäästä lasista. Näyttely "Under an Endless Light - Loputtomassa valossa" esittelee taiteilijan tuotantoa 2000-luvun alusta aina tähän päivään saakka ja sen teemana ovat luonnon ihmeet. 

Minä rakastan värikästä lasia, joka näyttelysaleissa todellakin oli yllin kyllin. Ulkoa tulviva kesäistä valoa sisälle saleihin vaikka päivä oli välillä vähän pilvinen. Moni muu oli minun lisäkseni löytänyt näyttelyn vaikka valokuvien perusteella voisi ajatella, että olin yksin museossa. Olen tarkoituksella odotellut juuri oikeaa hetkeä kuvata töitä ettei muita ihmisiä näy kuvissani.  

Jean-Michel Othoniel, etualalla Käärmeen muna 2022, takana Elämän lähde 2022

Jean-Michel Othoniel, takana Käärmeet  2022, etualalla Unelma vedestä 2022

Jean-Michel Othoniel, Myrkkymalja 2022


Jean-Michel Othoniel, edestä taakse Käärmeen muna 2022, Aamunkoiton poika 2024, Loputtoman levon lähde 2022

Aloitin kiertämisen alakerrasta, josta löytyy Fontaine -niminen yhdeksän lasisen suihkulähteen teos. Erinäköiset ja -kokoiset suihkulähteet ovat syntyneet 2022 ja 2024. Materiaaleina töissä on käytetty intialaista peililasia, Muranon lasia ja ruostumatonta terästä. Suihkulähteille oli annettu hauskoja nimiä:  Aamunkoiton poika, Käärmeen muna, Unelma vedestä, Loppumaton levon lähde, Elämän lähde, Käärmeet, Myrkkymalja ja Auringonhenki. Suihkulähteet oli aseteltu teoksen päälle, jonka nimi oli Meripihkanvärinen joki. Vietin varmaan eniten aikaan näiden suihkulähteiden äärellä vain ihaillen niiden uskomattomia värisävyjä. 











Jean-Michel Othoniel, Sininen joki 2024

Yritin selvittää mitä "intialainen peililasi" on siinä onnistumatta. Tätä materiaalia oli nimittäin käytetty toisessakin työssä mutta syvänturkoosin värisenä, joka toi näyttelysaliin kuin valtavan välkehtivän vesilammikon. "Intialainen peililasi" oli tiilenmuotoista ja sen pinta oli todella kirkkaan hohtavaa vaikka huoneessa ei auringonvaloa olisi edes ollut. 














Jean-Michel Othoniel Sininen joki 2024, intialainen peililasi. Yläpuolella teoksia Helminauha- ja Rakastaja -sarjoista, Muranon lasia ja ruostumatonta terästä. 

Seuraavaksi siirryin vielä yhdet rappuset alaspäin tilaan, jonka täyttivät Jean-Michel Othonielen valtavan suuret lasiset helminauhat, joita roikkui katosta. Lasiset veistokset olivat kuin jättiläisen lasihelmistä koottuja koruja, joiden värimaailma sai ne hehkumaan jotain maagista tai yliluonnollista

"Materiaaliset ominaisuudet korostavat hänen taiteensa moniselitteisyyttä ja vastakohtaisuutta: se on monumentaalista mutta herkkää, barokkisen runsasta mutta minimalistista, runollista mutta poliittista." Sara Hildènin taidemuseon näyttelyn esittelyteksti. 

Jean-Michel Othoniel 2010, Valko-punainen helminauha

Jean-Michel Othonielin näyttelyn teosten mittakaava ulottuu intiimistä hyvin monumentaaliseen. Taidemuseon sisääntulokerroksesta löytyy Othonielin Valko-punainen helminauha 2010, joka on peräti kaksi metriä korkea Muranon lasista valmistettu lasiveistos, joka kuuluu Sara Hildènin Säätiön omiin kokoelmiin. 





Jean-Michel Othoniel, Golden Lotus 2015, teräs, alumiiniseos, lehtikulta 

Seuraavaan alakerran tilaan siirryttäessä katseeni kiinnittyi ensimmäisenä museon puistossa olevaan Jean-Michel Othonielin veistokseen, joka hohti lehtikultaisena kilpaa auringon kanssa. Taidemuseon puistosta löytyy Golden Lotus teoksen lisäksi myös kahteen puiston puuhun ripustettu valtava helminauta Collier Or. Näyttelyssä sai koko ajan kokea WOW-elämyksiä kun silmien eteen tuli uusia mielenkiintoisia teoksia. 





Jean-Michel Othonielin teokset vasemmalta oikealle: Kultalootus 2022, Ruusunnuppu 2023, Kultaruusu 2023, ruostumaton teräs, lehtikulta. Takaseinällä teoksia sarjasta Kärsimyskukka 2024, alumiini, lehtikulta, Muranon lasi.


Alakertaan sijoitetut työt henkivät itäimaisen puutarhan tunnelmaa sekä lasisina että lehtikullattuina. Veistoksista tulee mieleen korujen ja satumaisen lumouksen valtakunta vähän kuin "aikuisten satumaa, jossa voi kulkea ihmeestä toiseen". Kukista inspiraation saaneet veistokset Passiflora ja Gold Lotus ripustettuna betonisen karulle seinälle muodostavat hyvin kontrastisen mutta toisaalta äärimmäisen  mielenkiintoisen näkymän. 

Jean-Michel Othoniel, Wonder Blocks 2024

Palasin pää ihan pyörällä kaikesta kauniin ja ihmeellisesti sisääntulokerrokseen katsomaan mitä sieltä löytyy. Sara Hildènin sisääntuloaulaan pystytetty lasitiilistä tehty veistosinstallaatio Wonder Blocks hehkuu syvänvihreän kattoikkunasta tulvivan valvon alla. Taiteilija on itse luonnehtinut teosta "vaaleanvihreiden ja sahraminkeltaisten monoliittien metsäksi". Minä rakastan värejä, joita Ohtoniel käyttää!






Jean-Michel Othoniel, Wild Knots teoksia, teräs

Esillä on myös Jean-Michel Othonielin teräksestä valmistettuja Wild Knots -teoksia, vulkaanisesta lasista tehtyjä Invisibility Faces -teoksia ja sarja Othonielin uusia, kukkien inspiroimia maalauksia. Näyttely oli aivan huikea joten jos satut olemaan Tampereella käyt ihmeessä katsomassa näitä huikeita töitä "Under an Endless Light - Loputtomassa valossa" -näyttelyssä

Sara Hildènin taidemuseo löytyy ihan Näsineulan vierestä osoitteesta Laiturikatu 13, 33230 Tampere. Älä ihmettele kun ajat museolle olet kyllä oikealla tiellä koska ajat ikään kuin Särkänniemen huvipuiston alueella eli rohkeasti vain opasteita seuraten löydät perille. Siinä vaiheessa kun ole Näsinneulan juurella oletkin jo perillä. 

Taidemuseon alakerrasta löytyy kahvila Cafe Sara, josta saa paikan päällä valmistettuja makeita ja suolaisia herkkuja. Kahvi on paikalliselta pienpaahtimolta. Hyvällä säällä voit istua myös ulkoterassilla, josta avautuu upea Näsijärven maisema, joka toki näkyy myös isojen ikkunoiden kautta itse kahvilaan. Kahvilan helmiä ovat minusta Birger Kaipiaisen ja Rut Brykin keramiikkaveistokset vuodelta 1979 ja kahvilan ulkoasu on upeasti säilytetty ennallaan 2009 peruskorjauksessa. Hannu Väisäsen uudempia keramiikkalautasia on myös esillä. 

Museokorttikohde.

Nuori Sara Hildèn kesällä järven rannalla. Kuva Satakunnan Kansa, arkisto.

Älkää nimittäkö minua mesenaatiksi. Sanokaa taiteen ystäväksi. Sillä sitä minä olen ja olen ollut koko aikuisen elämäni, aina siitä lähtien kun nuorena tyttönä ostelin tamperelaisten nuorten maalarien töitä.

On myös todella upea juttu, että tämä museo syntyi aikoinaan yksityisen taiteenkerääjän ja mesenaatin, Sara Hildènin, lahjoitettua säätiönsä hallinnoimat taideteokset kaupungin rakentamaan museoon. 






Template designed by Rainy Day