Leppeiden kesäpäivien tunnelmissa

Olen joskus vuosia sitten löytänyt kirjailija ja toimittaja Maria Vakkurin (s. 1990) runot muistaakseni Instagramin kautta. Vakkuri on salolainen kahden lapsen äiti, toimittaja, yrittäjä ja runoilija. Ennen journalistiksi kouluttautumistaan hän työskenteli lähihoitajana ja muun muassa päiväkodissa. Maria kirjoittaa Hidasta elämää -blogia, jossa vierailen satunnaisesti lukemassa postauksia. 

Olen tallentanut muutamia Marian osuvia ja itseäni puhuttelevia runoja "pieneen muistikirjaani" mutta oheisen Pinterestista napatun "timanttisen oivalluksen" löysin vähän ennen kuin aloitin kesälomani. 

Kuva Pinterest 

Kun jäin kesälomalle reilu kaksi viikkoa sitten minulla oli takana todella hektinen työtilanne. Olin viime syksystä lähtien hoitanut kahden ihmisen työpanosta kun kollegani vaihtoi työnantajaa. Koska olen tunnollinen ja äärimmäisen kunnianhimoinen säntäilin välillä sähköjäniksenä sinne tänne hoitaen kaiken mallikkaasti itseäni säästämättä. Koin samalla kuitenkin huonoa omaatuntoa siitä etten esimerkiksi ehtinyt kirjoittaa blogia yhtä usein kuin normaalisti koska venytin työtunteja omalle vapaa-ajalle.

Kun sattumalta löysin Maria Vakkurin Pinterestissa olevan runon luin sen todella monta kertaa. Ja samalla päätin vakaasti, että nyt kesälomani aikana en mieti töihin liittyviä asioita enkä tarkistele sähköposteja kolmeen viikkoon. Tein tietoisen valinnan olla ihan oikeasti lomalla ja tässä itsekkäässä päätöksessä ole pysynyt ollen siitä myös todella ylpeä. 

Olen ollut nyt kesällä vain keräämässä reppuuni paljon kauniita muistoja! Tässä postauksessa avaan vähän reppuani tai sanotaanko minun tapauksessani käsilaukkuani kesäisistä asioita, joista olen TODELLA nauttinut. Reppu-sanasta minulle kun tulee mielleyhtymä Eppu Normaalin aivan timanttiseen biisiin "Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset". Minun käsilaukkuuni on kertynyt mukavia asioita "rupisten riimien" sijaan, joten sen juttuja on kiva kuunnella muistelen sitten talvella niitä. 

Kesällä tulee ehdottomasti kerätä ainakin yksi kimppu luonnonkukista kotiin maljakkoon. Luonnonkukkien parhaat poiminta-ajat ovat aamu ja ilta, koska silloin kukkien nestejännitys on korkeimmillaan eivätkö ne nuupahda helposti. Kukat kannattaa kerätä suoraan vedellä täytettyyn ämpäriin. Tästä löytyy lisätietoja luonnonkukista. 

Kovasti haluaisin tänä kesänä mennä myös kylvetylle kukkaniitylle poimimaan kukkasia mutta aiemmin tuntemani niityt eivät ole tänä kesänä kylvettyjä. Kesällä 2022 löytyi Kytäjän Wennborgin tilalta hurmaava kukkapelto. Samana kesänä satuin Karkkilan kukkapellolle samaan aikaan taiteilija Angela Nicolletin kanssa poimimaan niittykukkia. Ja kampaaja Kaisu vinkkasi vielä kukkaniitystä Haltialan pelloille joten tuona kesänä kukkia riitti. 

Tietääkö kukaan siellä ruudun toisella puolella kukkaniittyä, jonne voisi mennä poimimaan? Auringonkukkapeltoja tulee taas varmasti Tuomarinkylän kartanon pelloille joten sinne pitää ainakin päästä. 

Rakastan vesimelonia tai arbuusia kuten isotätini Aili-täti aina kutsui tätä Citrullus-sukuun kuuluvaa viljelyskasvia ja sen hedelmää. Vaikka suurin osa hedelmästä on vettä rakastan silti sen mehukkaan, makeaa punaista sisusta ja nyt kesällä vesimelonista pitää nauttia. 

Olen saanut joskus lahjaksi sellaisen hauskan "vempaimen" jolla voi leikata puolitetusta vesimelonista kuutioita. Toinen yhtä toimiva tapa on ottaa "pienellä metallisella jäätelökauhalla" pyöreitä melonin paloja. Marjoista ja vesimeloneista saa virkistävän tarjottavan kuumana kesäpäivänä. Marjoihin käytän puisia grillitikkuja. 

Helsingin Kauppatori tori- ja kahvikojuineen sekä taivaalla kirkuvine lokkeineen kuuluu myös aina minun kesääni. Lokit eivät aina käyttäydy hyvin eli olen useita kertoja nähnyt kun munkkipossu tai puolikas lihapiirakka on hävinnyt siivekkään kirkujan kanssa taivaan tuuliin. Monesti tämä lokkirosvo vielä iskee turistien pöytäseurueeseen, jotka eivät huomaa varoa näitä ruokavarkaita.

Auringonlaskut ja auringonnousut ovat sellaisia, joita haluan myös kokea kesällä. Minun oli ihan pakko tarttua hetkeen carpe diem -asenteella ja "poimia päivän" auringonlasku! Jokainen hieno auringonlasku on tallentamisen arvoinen kokemus. Johan aikoinaan roomalainen viisas runoilija Horatius kehotti Leuconoe -nimistä naista käyttämään jokaisen käsillä olevan hetken varoittaen naista samalla luottamasta liiaksi tulevaisuuteen. Koskaanhan ei tiedä mikä hetki tai mikä auringonlasku on ehkä se viimeinen. 

Myös auringonnousut ovat näkemisen arvoisia eli tätäkin suosittelen kaikkien kokeilemaan joskus. On upeaa ajaa vielä vähän hämärässä kohden vielä uinuvaa pääkaupunkiamme ja nähdä kun oranssinen aurinko nousee horisontin takaa muuttaen maiseman vaaleanpunaiseksi. Näitä auringonlaskua kuvia katselen aina pahimpaan kaamosaikaan miettien, että "kyllä se kesä taas tulee" koska olen kesänlapsi ja "ikuinen kesän venyttäjä". Oheinen kuva on kesältä 2018 kun matkasin Helsingin keskustaan katsomaan tätä maisemaa ja kaupungin verkkaista heräämistä elokuiseen aamuun. 

Kesä on myös aikaa jolloin ilmassa lentää, surraa ja pörrää kaiken maailman mielenkiintoisia "ötököitä". Jo koulussa oli todella kiinnostunut biologista ja mietin jopa jossain vaiheessa siitä ammattia itselleni mutta toisin kävi. Into "ötököihin" ei ole kadonnut minnekään joten aina jos näen jotain mielenkiintoista jään katselemaan sekä kuvailemaan sitä. 

Minun isoäitini käytti tuosta pitkäjalkaisesta vaaksiaisesta nimitystä ronkkahyttynen eli itse olen oppinut sen tuntemaan myös tuolla nimellä. Jossain toisessa murteessa tätä kutsutaan harakrankaksi. Opin vasta aikuisena, että vaaksiaiset eivät todellakaan pistä eivät pure ihmistä, joten ne "eivät ole vampyyreitä" kuten lapsena kuvittelin niiden olevan. 

Kesäreissullani haluan aina piipahtaa tilamyymälöissä tai marjatiloissa ostamassa suoraan tuottajilta kesäherkkuja. Jotain saattaa päättyä pakastimeen mutta monet ostokset syödään kyllä tuoreina kesäherkkuina. Jos et ole vielä käynyt niin kantatie 51 varrelta löytyy Lill-Breds Bärgård & Cafe eli tarjolla kahvila sekä tilamyyntiä. 

Pihapiirissä myös Kaninhuset, jonka asukkaita voi siinä kahvittelun lomassa käydä kurkkimassa. Kotiin täältä usein lähtee marjoja, kukkia, yrttejä ja kasviksia sekä vihanneksia. Minä löysin uuden kasviksen eli kyssäkaalin mutta en vielä ostanut sitä kun en ollut selaillut mitä siitä voisi tehdä. Mutta haluan vielä oman "violetinpunaisen" kyssäkaalin keittiöömme kokeiluun joskus. 

Kyllä tästä kyssäkaalista vielä jotain herkkua on valmistettava jossain vaiheessa! Jos on hyviä ruokavinkkejä niin otan mielelläni vastaan niitä kommenttiosiossa. 

Tänä kesänä en ole vielä päässyt kertaakaan vesille mutta onhan tässä elokuu aikaa vielä. Soutelu järvellä on aina rauhoittavaa ja se jos mikä on hyvä muisto sinne "käsilaukkuun" tulevia vuodenaikoja ajatellen. Ystävät houkuttelivat mukaan Helsingin edustalla olevalle saaristoristeilylle, joka voisi sekin olla ihan hyvä idea nähdä kaunista pääkaupunkiamme mereltä käsin.

Mitä sinä olet kerännyt reppuusi muistoiksi kesästä tähän mennessä? Kesä todellakin jatkuu vielä vaikka koulut alkavatkin. Elokuu on edelleen kesälomakuukausi ja säiden puolesta tämä kesä on ollut ihan yliveto. Jotkut ystävät pitävät kesälomansakin vasta elokuussa joten kyllä suloinen suvi todellakin jatkuu vielä. 

Oceanista - muoti ja meri - näyttely Merikeskus Vellamossa on upea

Gianni Versace

Merikeskus Vellamossa Kotkassa avautui 19.huhtikuuta aivan huikea Oceanista - meri ja muoti -näyttely, joka on nähtävissä 29.syyskuuta asti. Olen ilokseni huomannut, että myös Suomessa museot ovat viime vuosina järjestäneet näyttelyitä, joissa on esillä rohkeasti myös muotia. Ehkä voimme kiittää tästä New Yorkin Metropolitan museota (Met), joka rohkeasti on jo 1940-luvulta lähtien toukokuun alussa viettänyt päivää, jolloin museoon kerääntyy muotiväki uusimmissa luomuksissaan illastamaan ja esittelemään muotia. 

Nikoline Liv Andersen ,Only Angels have Wings, Tanska  2013. Teoksen hahmot ovat osa laajempaa Only Angels Have Wings -teosta. Materiaaleina on käytetty maalattuja nukkeja ja pillejä. 

Muotia voidaan hyvin esitellä museoissa ja taidemuseossa koska esimerkiksi suomalaiset muotisuunnittelijat ottavat kantaa Vellamon näyttelyssä Itämeren ja ylipäätänsä merien tilanteeseen töissään. Muoti on osa muotoilu, joka muuttuu koko ajan ja siihen vaikuttavat trendit ja megatrendit. Ilmastomuutos on esimerkki isosta pitkäaikaisesta trendistä, joka vaikuttaa vahvasti myös muotoiluun. 

Kaksi vasemmanpuoleista asua ovat vuoden 2021 nuorena suunnittelijana palkitun suomalaisen Idaliina Frimanin Itämeren tilanteesta ja perinteisistä merenkulun vaatteista inspiroinut mallisto. Friman käyttää materiaaleja, joissa merilevä yhdistyy kierrätettyyn villaan ja ekologisempaan polyesteriin. Oikealla huonosti kuvassa näkyvä tanskalaisen Ibi Højin mallistosta oleva kalaverkosta tehty puku. 

Tampereella avattiin 2015 kulttuurihistoriallinen Museo Milavida, jossa perusnäyttelyn lisäksi on vaihtuvia näyttelyitä juuri muodin ja muotoilun teemoista. Olen itse käynyt siellä katsomassa heti avajaiskesänä Unelmien askeleet - Salvatore Ferragamo 1898-1960 -näyttely, jossa oli italialaisen 1900-luvun johtavan kenkäsuunnittelijan kenkiä esillä ensimmäistä kertaa Suomessa. Kesällä 2020 esiteltiin mielenkiintoinen "Aina mukana - Käsilaukun vuosisata" ja 2022 huikea näyttely "Vivienne Westwood-muotia yksityiskokoelmasta" -näyttely. Tällä hetkellä Milavidassa on menossa "Muodin huipulla" -näyttely, jossa kävin heti ensimmäisellä lomaviikollani. Postausta on tulossa myöhemmin tästä aivan huikeasta näyttelystä. 

Anne-Mari Pahkala kuuli italialaisesta kierrätyskuidusta, joka oli tehty merestä kerätyistä muovipulloista. Kierrätyskuidusta tehty kangas päätyi kansanedustaja Emma Karin iltapukuun, joka yllään hän edusti Linnan juhlissa 2016. Nykyään puku on Kansallismuseon kokoelmissa. 

Minua harmittaa suunnattomasti etten ehtinyt katsomaan 2020 Mäntän Serlachius-museo Gustafissa syksyllä esiteltyä harvinaista näyttelyä "Glamour - Pukuloistoa valkokankaalla". Se esitteli italialaisen Tirelli Costumin puvustuksia maailmankuuluihin klassikkoelokuviin kuten Kuinka äkäpussi kesytetään ja Fellinin Casanova. 

Heti lomani alussa matkasin kuitenkin Merikeskus Vellamoon, jossa vierailin ensimmäisen kerran kesällä 2020, jolloin kirjoitin postauksen myös tänne blogin puolelle. Laajassa Oceanista -näyttelyssä on esillä noin 110 vaatetta tai asustetta eri suunnittelijoilta sekä aikakausilta. Vaatteiden lisäksi nähtävillä on mm. kenkiä ja laukkuja. 

Näyttely esittelee myös muistoja herättäviä merihenkisiä klassikkovaatteita kuten vaikka klassisen tasaraita merimiespaidan ja myös katumuotia aina 1800-lopulta nykypäivään. Näyttelytilasta löytyy myös rekonstruoitu vanha laivanhytti, josta oli lasioven takia mahdotonta saada hyvää valokuvaa. 

"Oceanista näyttää, kuinka huippumuoti on lainannut merenkulkijoiden tyyliä ja kulttuuria vuosikymmenten ajan. Näyttely esittelee kansainvälisesti tunnettujen muotitalojen ja suomalaisten suunnittelijoiden merestä inspiroitunutta muotia.

Mukana ovat muun muassa Chanel, Thom Browne, Jean Paul Gaultier, Iris van Herpen, Maison Margiela, Moncler, Pierre & Gilles, Eilish Macintosh, Philip Treacy, Sumiko Iwakiri, Versace, Idaliina Friman ja Anne-Mari Pahkala." Oceanista - muoti ja meri 

Näyttely löytyy Vellamon 2.kerroksesta kahdesta tilasta eli Suomen Merimuseo ja Vaihtuvat näyttelyt. 

Oceanista -näyttely on alun perin tuotettu vuonna 2021 Tanskan kansalliseen merimuseoon/ Museet for Søfartin näyttelyyn. Vellamoon näyttelyn on tuottanut Suomen Kansallismuseo ja se on toteutettu yhteistyössä Exponan kanssa. Näyttelyssä on mukana myös suomalaisia suunnittelijoita Anne-Mari Pahkala, Johanna Gullichsen, Ines Kalliala ja Idaliina Friman. 

Jos haluat mukaan yleisöopastukseen niin se on mahdollista vielä elokuun loppuun saakka tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin kello 12. Lisätietoja täältä. Minä en valitettavasti ehtinyt kierrokselle mukaan mutta hyvin näyttelystä sai irti myös itsekseen kiertämällä ja lukemalla näyttelytekstejä. 

Vasemmalla on suomalaisen Lovian (suunnittelija Outi Korpijaakko) Kaiho-laukku, jossa hyödynnetään kalastuksen sivutuotteena ylijääviä kalannahkoja. Alankomaalainen suunnittelija Charlotte van Alem on puolestaan käyttänyt kengän valmistuksessa meduusan kudosta, johon on yhdistetty silkkikuituja, kalakollageenia ja pellavaa. Oikealla on puolestaan Kansallismuseon kokoelmista 1940-luvulta kalannahasta valmistetut kengät. 1900-luvun sota-ajan puute nahasta nosti vanhan kalannahan käsittelytaidon taas kunniaan. Kengissä on käytetty siniseksi värjättyä turskan nahkaa. 

Alankomaalainen Iris van Herpen tunnetaan muodista, joka yhdistää perinteistä käsityötä ja uusi teknologioita, kuten 3D-tulostusta. Lisäksi hän ammentaa innoitusta luonnontieteistä. Vasemmalla oleva puku on Hybrid Holism -mallistosta, joka on Iris van Herpenin näkemys tulevaisuuden muodista, jossa on erikoisia - osin ehkä elollisiakin muotoja. 

Muoti- ja tekstiiliteollisuus ovat suurempia ilmaston saastuttajia nykypäivänä. Kehityssuunnan muuttaminen vaatii ennen kaikkea rohkeutta ja innovatiivisuutta suunnittelijoilta. YK:n kestävän kehityksen tavoitteessa 14 määritellään seuraavasti:

"Merten ja niiden tarjoamien luonnonvarojen säilyttäminen ja niiden kestävän käytön edistäminen. Merten saastumista tulee vähentää ja ehkäistä merkittävästi, sekä merten ja rannikkoalueiden ekosysteemejä tulee suojella. Myös monet kalakannoista ovat liikakalastuksen kohteena ja siksi globaalit toimet ovat elintärkeitä, jotta voimme edistää uhanalaisten kalakantojen uudelleen elvyttämistä."

Italialaisen Gianni Versasen esillä olevissa asuissa näkyy Miami Beachin vaikutus. Amerikka ja Miami Beach edustivat vapautta Välimeren rannalla Italian Reggio di Calabriassa kasvaneelle suunnittelijalle. Versacen asuissa on runsaasti koristeluja, värikkyyttä ja kultaisia elementtejä koruissa, kengissä sekä käsilaukussa. Postauksen kansikuvassa näkyvät nämä asut kokonaisina ja ne ovat SS 1992 mallistosta. 

Yhdysvaltalainen muotisuunnittelijat Thom Brown on suunnitellut merellisiä univormuja SS 2014,  jotka toisaalta luovat yhtenäisyyttä ja tasa-arvoa, mutta toisaalta ne voivat muuntua sovinnaisista hyvinkin avantgardistiseksi. Näihin univormuihin on nimittäin yhdistetty alaosaan housujen ja hameen välimuoto. 

Lisäksi oikeanpuoleiseen pukuun on liitetty perinteisen kalukukkaron uudelleentulkinta. Keskiajan fallossymboli kalukukkaro oli housuissa jalkovälin peittävä erillinen pussimainen vaatekappale, joka kätki miehen sukuelimen. Kalukukkaromuoti jatkui aina 1600-luvun loppupuolelle saakka. 

Israelilainen Kobi Levin on suunnitellut Orca-korkokengät, jotka ovat kunnianosoitus miekkavalaalle. Ennen kuin ehdin lukea nimikylttiä minä näin kengissä jo Pelastakaa Willy -leffan miekkavalaan. 

Brittiläinen muotisuunnittelija Craig Green kuvailee mertaa kohtaan tuntemaansa pelkoa tuntemattoman peloksi. Liioiteltu untuvahaalari muistuttaa pelastuslauttaa, jolla voisi purjehtia myrskyisellä merellä. Kuva: Heli Sorjonen, Suomen Kansallismuseo

Oli aika siirtyä toiseen näyttelysaliin kurkistamaan mitä siellä olisi esillä liittyen merihenkiseen pukeutumiseen ja muotiin, joka täällä ulottui myös yli sadan vuoden taakse ja myös lastenvaatteisiin.

"Merihenkinen lastenvaatebuumi käynnistyi vuonna 1846 Englannista, kun nelivuotias prinssi Edvard ikuistettiin muotokuvaan päällään kuninkaallisen huvijahdin merimiesten univormua jäljittelevä asu. Kuva käynnisti vuosisataisen lastenmuotitrendin myös Suomessa, näyttelyssä esillä on Sibeliuksen tyttärelle kuulunut merimiespuku. Suuri kansa kopioi tuolloin, aivan kuten nykyäänkin, julkkisten muotia."

Vasemmalla oleva merimiespuku on ollut Sibeliuksen tyttärellä aikoinaan yllä. Keskellä muotokuva kuningas Edward VII lapsena vuodelta 1846, maalauksen on tehnyt Franz Xaver Winterhalter, joka käynnisti siis merimiesasu boomin lapsilla. 

Merimiesasuun kuulunut suuri kaulus on syntynyt jo 1700-luvun loppupuolella. Näyttelytekstissä kerrottiin ettei tarkkaa tietoa kauluksen kokoon ole tiedossa mutta on arveltu, että se olisi johtunut siitä, että merimiehillä on pitkä, rasvainen tukka. Toisaalta kaulus voitiin tarvittaessa nostaa myös pystyyn suojaamaan poskia ja kaulaa. 

Raidat kaulukseen tulivat 1800-luvulla Englannin laivastolta, jossa ne olivat symboloineet lordi Nelsonin kolme voittoa merillä. Kaulukset siirtyivät myös naisten ja lasten muotiin kun aiemmin paheelliset ja vaaralliset merimiehet nähtiin isänmaallisin, rohkeina ja kiehtovinakin. 

Kuuluiset siniset merimiesraidat on ensimmäisenä otettu käyttöön Ranskan laivaston univormussa 1858. Aikoinaan on oli tarkasti määritelty kuinka monta raitaa paidassa tuli olla ja raitojen määrä vaihteli 20-21 sen mukaan miten pitkä paita oli. Raitojen määrä symboloi Napoleonin saamia voittoja. 

Muotisuunnittelija Coco Chanel otti jo vuonna 1913 vaikutteita miesten vaatetuksesta, Vuonna 1930 Coco pukeutui itse korkeavyötäröisiin housuihin ja raitapaitaan hänestä otetussa valokuvassa. 

Chanel jatkoi merihenkisyyttä mallistoissaan myöhemminkin mm. hyödyntäen perinteistä merimiessäkkiä käsilaukun mallina ja jännällä solmukorolla varustettuna avokkaitakin on löytynyt. 

Merimiesraidoissa on pukeutumisessaan viihtyneet monet muutkin julkisuuden henkilöt kuten Andy Warhol, Pablo Picasso, Audret Hepburn, James Dean, Kurt Cobain, Mick Jagger ja Jean-Paul Gaultier. Myös Marimekon mallistoon ilmestyi Tasaraita paita, jonka suunnitteli Annikka Rimala vuonna 1968. 

"Niin tein. Suunnittelin vuonna 1968 koko setin t-paidasta vauvan paitaan ja sukkiin. Ensimmäistä erää jonotettiin Marimekon myymälässä, ja se myytiin loppuun muutamassa päivässä." Annikki Rimalan haastattelu 2014

Tasaraita, Annikki Rimala Marimekko 1968

Merimiesasut ovat jännä yhdistelmä turhamaisuutta ja käytännöllisyyttä. Me maakravutkin pukeudumme niihin vaikka emme omistaisi edes soutuvenettä koska merimiesasuissa on asennetta, pirteyttä ja sini-valkoinen ehkä vielä yhdistettynä punaiseen on klassikko ja toimii aina. 

Muistan lukeneeni jostain, että raitakuosin käyttämiseen merillä olisi liitetty uskomus siitä, että laidan yli pudonnut merimies olisi helpompi havaita merestä. Totta vai tarua - sitä emme tiedä koska isoa purjelaivaa ei niin vaan käännetty pudonnutta etsimään.

Näyttelyssä on esillä myös jännä tanskalaisen Laura Dalgaardin neule (2020), jossa on kutoen kerrottu tarinaa siitä mitä kaikkea voi kalaverkkoon päätyä: kaloja, poijuja, meriroskaa ja hummeri. Tilkkutyötä muistuttava paita on kunnianosoitus merimiesneuleille ja erilaisille neulontatekniikoille, joita Merikeskus Vellamon näyttelyssä oli myös esillä. 

Tämä huikea näyttely on nähtävissä vielä 29. syyskuuta joten jos olet sekä muodin että meren ystävä ota suunnaksi Merikeskus Vellamo Kotkassa. Vellamo löytyy osoitteesta Tornatorintie 99, Kotka. Vellamo on Museokorttikohde ja tämän näyttelyn lisäksi talosta löytyy muitakin mielenkiintoisia mereen ja merenkäyntiin liittyviä näyttelyitä kuten Kohtalona Ruotsinsalmi, Puun vuoro, Aarnikotkan siipien alla. 

Jos haluat käydä tutustumassa kesäkohteisiin eli Majakkalaiva Kemiin, Jäänmurtaja Tarmoon tai Vartiolaiva Telkkään ovat ne avoinna 1.syyskuuta asti. Merikeskus Vellamosta löytyy myös ravintola, josta saa kahvin lisäksi myös lasillisen viiniä ja viikonloppuisin on myös brunssia tarjolla.

Tästä voit kurkistaa mitä muuta katsottavaa löysin Kotkasta kesällä 2020. 

Lailan Pullisen veistospuisto & kotimuseo esittelee tänä kesänä Kotona taiteessa -näyttelyn

 

Jos Laila Pullisen veistospuisto & kotimuseo Vantaan Sotungissa eivät vielä ole tuttuja ei hätää sillä niihin sekä Ateljee-gallerian Kotona taiteessa -näyttelyyn on aikaa tutustua tänä kesänä vielä 1.syyskuuta asti. Entiseen vanhaan kartanomaisemaan sijoittuu hyvin ainutlaatuinen museokohde. Ollaan paikassa, josta löytyy historiallisia kerrostumia vuosisatojen takaa kartanosta, jota ei enää ole.

Nissbackan kartano oli kuvanveistäjä Laila Pullisen aviomiehen Magnus Ramsayn lapsuuden koti, jonka tulipalo valitettavasti tuhosi 1934. Palaneen kartanon rauniot jäivät pystyyn Rauniopuistoon, joka löytyy parin sadan metrin päästä veistospuistosta. Pullinen itse joutui myös lapsuudessaan jättämään oman kotinsa Terijoella talvisodan puhjettua 1939 kun Tyyne-äiti pakeni sotaa lapsineen Lappeenrantaan. Sota vei perheen kotitalon mutta myös perheen isän, joka kaatui rintamalla. 

Tyyni Pullisen naivistinen maalaus Kotitalo Terijoella, 1985.  Kuva, Nissbackan media-arkisto 

"Mitä jää jäljelle, kun kaikki menetetään? Missä on koti, kun kartanon päärakennus tuhoutuu tulipalossa tai vasta valmistunut hirsinen kotitalo jää sodan jalkoihin isän taistellessa rintamalla? Ramsayn ja Pullisen perheitä yhdistävät 1930-luvulla samankaltaiset kokemukset, ja tämän kokemuksen keskiössä on kodin menetys – asia, joka on surullisen ajankohtainen myös meidän aikanamme." 

Nissbackan kartanon päärakennus, kuva Finna

Tämän kesän Kotona taiteessa -näyttely Ateljee-galleriassa jatkaa 50-vuotisjuhlaansa juhlivan Vantaan kaupungin "koti" -teeman mukaisesti kuratoidussa näyttelyssä häivyttäen rajapintaa yksityisen ja julkisen välillä. 

"Vanhan kartanon ajoilta esineitä on säilynyt niukasti, koska käytännössä kaikki tuhoutui päärakennuksen tulipalossa joulukuussa 1934. Sen suurempaa arvoa onkin täten annettu niille fragmenteille ja sirpaleille, joita on säilynyt: vanhan 1796 Jakob de la Motten aikaisen päärakennuksen kukkapenkistä löytynyt kahvikupin sirpale, tulipalon tuhkasta löytynyt Venäjän vallan aikainen sotilasmanttelin nappi, jossa on Ramsayn suvun motto ”ora & labora” (tee työtä ja rukoile) sekä muuta harvinaista esineistöä." 

Kukkapenkistä löytynyt kahvikupin sirpale, joka on vanhan 1796 Jakob de la Motten aikaisen päärakennuksen ajalta. Kuva, Nissabackan media-arkisto 

Nissbackan kartanon tulipalon tuhkasta löytynyt Venäjän vallan aikainen sotilasmanttelin nappi. Kuva Nissbackan media-arkisto 

Nissbackan kartanon tulimereltä säästyi vain ns. Hakunilan "Akropolis" eli kivijalka, kellarikerros, portaat ja eteläinen sisäänkäynti pylväineen. Helsingin Sanomat kirjoitti 25.1.2019 artikkelin "Kuusi pylvästä rapistuu hylättynä Vantaan Nissaksessa - Taustalta löytyy tarina, joka johtaa dramaattiseen yöhön vuonna 1934." Vuonna 2013 Vantaan kaupunki ja kaupunginmuseo kunnostivat yhdessä raunioita. Silti ajan hammas ja vandalismi on jo nakertanut raunioita vuosi vuodelta yhtä enemmän. Jotain pitäisi tehdä ettei tätä paikkaa tuhotaan lopullisesti. 

Nissbackan kartanon rauniot, Rauniopuisto 

Liekeiltä säästyivät myös Carl Ramsayn siskon Märtha Mullerin (os. Ramsay) valokuvakokoelma, jossa on runsaasti historiallisia valokuvia vuosisadan vaihteesta ja Nissbackan kartanon loiston vuosilta. Laila Pullisen jäämistöstä 2015 löytynyt valokuvakokonaisuus on ensi kertaa nähtävänä nyt Ateljee -gallerian näyttelyssä. 

Historian lehtien havinaa vanhoissa mustavalkoisissa valokuvissa albumissa. 

 

Esillä on myös Märtha Ramsayn (os. Armfelt) ja Wava Armfeltin kirjeenvaihtoa 1920-30 luvuilta. Mustekynällä kauniilla käsialalla taiteiltuja kirjeitä on vaihdettu puolin ja toisin sisarusten kesken. Märtha ja Wava olivat kasvaneet Wiurilan kartanossa Halikossa Salon lähellä. 

Kuva Nissabackan media-arkisto

Laila Pullinen ja Jaakko Sievänen piknikillä. Kuva Nissbackan media-arkisto

Ateljee -galleriassa on esillä myös sekä Laila Pullisen että taidemaalareiden Esko Tirrosen ja Jaakko Sieväsen nuoruudentöitä 1950-luvulta. Asetelmien lisäksi on maalauksissa esiintyvää esineistöä vielä jäljellä Pullisen kotimuseossa. 

Näyttelyssä on esillä myös Nissbackan viimeisen pehtoorin, Rauno Jaakkolan maalauksia Nissbackan kartanon eri historian vaiheista. Jaakkola teki pitkän uran maanviljelyksen sekä karjatalouden parissa ja eläköidyttyään hän alkoi maalaamaan tauluja. Laila Pullinen opasti Jaakkolaa alkuun maalaamisessa. Jaakkola puolestaan avusti maansiirtotöissä kuvanveistäjää kun hän toteutti maareliefejään. Oheisessa taulussa on kuvattua kartanoa 1930-luvulla.

Laila Pullinen, Dike, Oikeuden jumalatar (Omaggio à Isto) 2003

Laila Pullinen, Vestan Neitsyt I-III 2008

Laila Pullisen veistospuisto on vaikuttava elämys. Tässä veistospuistossa pitää ehdottomasti päästä kävelemään, kuuntelemaan, haistelemaan ja kokemaan se kokonaistaideteos, jonka historiallinen maisema ja kuvanveistotaide muodostavat yhdessä. 

Laila Pullinen, Viimeiset (Viimeinen Flora / Viimeinen Apollo) 1970

Laila Pullinen, Muinainen meri (Jääkauden jälkeinen ranta) 1987

Veistospuistosta löytyy myös hyvin mielenkiintoinen maareliefi Muinainen Meri. Näillä paikoilla ovat aikoinaan iskeneet rantaa Yoldianmeren aallot jääkauden jälkeen noin 8000 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Laila Pullinen on muovannut aallot maahan siihen missä aikoinaan on ollut merenranta. 

Laila Pullinen, Jeanne d'Arctic, pronssi 1974

Luonnonkivestä muurattu Viljamakasiini kätkee myös sisäänsä Laila Pullisen töitä. Viljamakasiini tarjoaa upeat puitteet esitellä pienempiä Pullisen töitä, joita sieltä löytyykin viitisenkymmentä. Tilan korkeus kiviseinineen ja jännä valoa antavat sinne upeat myös taiteteoksille. 

.

Laila Pullisen kotimuseo avaa oven kurkistaa miten Pulliset ovat asuneet. Kotimuseossa on lämpimän kotoinen ilmapiiri ja siellä on esillä myös Laila Pullisen henkilökohtaisia valokuvia mm. omista vanhemmistaan. Seinillä on paljon taidetta ja tauluja, taiteilijan 60-vuotisjuhlista kuivattuja ruusuja kimpuittain ja lukematon määrä mielenkiintoisia kirjoja. Seinille on ripustettuna myös oman äidin Tyyne Pullisen maalaamia naivistisia tauluja. 

Museokortilla pääset tutustumaan Laila Pullisen veistospuistoon, kotimuseoon, Viljamakasiiniin ja Ateljee -galleriaan mistä löytyy Kotona taiteessa -näyttely. Pihapiirissä toimii museon aukioloaikoina Café Anja & Annikki. 

Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo löytyvät osoitteesta Sotungintie 4, 01200 Vantaa. Kohde on avoinna 1.9. asti torstaista sunnuntaihin klo 11-17. Pääsylippuun sisältyvä opastus avoinna olopäivinä klo 11-17.