Mustarastaiden parvekepesintä ei onnistunut tänäkään vuonna

 

Olen ollut monta päivää aivan siipi maassa. Syvissä vesissä vellominen on todella epätavallinen olotila minulle koska normaalisti en lannistu juuri mistään. Olenhan luonteeltani energinen, positiivinen ja aikaansaava. Huono fiilis menee yleensä nopeasti ohi ja nousen tuhkasta kuin Feenix-lintu konsanaan voimakkaampana sekä yhtä kokemusta rikkaampana. Hassua, että jo kahdessa kirjoittamassani lauseessa olen viitannut lintuihin mutta niistähän tässä murheen alhossa rypemisessä on itse asiassa kyse. 

Vuoden 2023 mustarastas pariskunta kuvattuna parvekkeellamme.

Meidän parvekkeelle nimittäin ilmestyi taas tänäkin keväänä mustarastaan pesä, joka oli jo 6.kotimme kesähuoneeseen - kuten tilaa kutsun - rakennettu linnunpesä. Se déjà-vu tunne kun taas valon määrän lisääntyessä alkaa oman parvekkeen ikkunan takana liikuskelemaan tuttu hiilenmusta, kirkkaan keltaisella nokalle varustettu lintu eli mustarastas koiras. Mustarastas lennähti parvekkeelle useita kertoja kuin kartoittaakseen tulevaa pesäpaikkaa ja mikä parasta juuri meidän parvekkeelta. Mustarastaalla on myös hauska tapa hyppiä edetessään maassa tai parvekkeen lattialla eikä normaalisti kävellä kuten vaikka kottarainen tekee. 

Vuoden 2020 parvekepesä, josta kuoriutui viisi poikasta, jotka lähtivät lentäen maailmalle. 

Kun uros valitsee pesäpaikan niin uskokaa tai älkää siitä kohdasta löytyy jotain sellaista mitä minun parvekkeellani ei ole eli uros tuo sen naaraalle merkiksi. "Tähän on hyvä tehdä pesä!" uros viestittää tai niin ainakin haluan itse näin uskoa. Tänä vuonna merkiksi oli jätetty jostain löydetty paperinen joulukoristeen pala, jossa oli vielä pieni kultalanka mukana. Parina aiempana vuonna on parvekkeelta löytänyt siitä paikasta mihin pesää aletaan rakentamaan esimerkiksi käpyjä tai erikoisia risuja. Meidän parvekkeelle ei käpyjä pääse mistään putoamaan joten uskon vahvasti, että mustarastas koiras on ne sinne tuonut kuten myös tuon joulukoristeen palan.

Mustarastas naaras aloitti uutterasti pesän tekemisen ja 28. huhtikuuta pesä oli jo näin valmiina. Pesästä puuttui vielä huolellisesti sammaleella vuorattu pohja. Luulen, että pesän rakentaminen alkoi jo jossain 20.-21.4. päivien vaiheilla. Minä huolestuin keskeytyykö pesän rakentaminen kuin 22.-23.4. tuli  lunta kuin talvi olisi alkanut uudelleen. Jouduin jopa tekemään lumitöitä, että sain auton takaisin omalle lumen täyttämälle parkkipaikalle iltapäivällä. Lumi infernon jälkeen naarasta ei pariin päivään näkynyt edes parvekkeella joten pääsin vähän callunoita uudelleenjärjestämään tekemään enemmän suojaa jo aloitetulle pesälle. Mutta naaras palasi kyllä ja sukkelasti pesä olikin sitten valmis tulevia munia varten. 

Ensimmäisen munan löytyminen pesästä on aina sellainen hetki, että kyyneleet nousevat silmiin. Silmäni kostuivat 2.toukokuuta kun sinivihreä ruskeapilkullinen muna näkyi kun varovasti raotin callunan istutuspurkkia syrjään. Pesiminen oli siis alkanut ja jännitti, että miten taas tulee käymään. Yritän aina olla innostumatta liikaa koska näissä pesimispuuhissa meidän parvekkeella on onnistuttu vain ensimmäisenä koronakeväänä 2020. Meidän parvekkeella on ollut yhteensä 5 pesää ennen tämä keväistä pesää mutta vain yhdet poikaset ovat säilyneet hengissä.

Kun muniminen on alkanut tulee munia aina yksi päivässä eli 3.toukokuuta munia oli jo kaksi! Selkeästi mustarastaan pesiminen kiinnostaa koska Instagramissa jakamiani "pesäpäivityksiä" seurataan silmä kovana. Jos en ole ehtinyt työkiireiltä kertoa missä mennään tule huolestuneita kysymyksiä "Onko kaikki hyvin? Miksi et päivitä mitään?" Ei minun mustarastaan seuraaminen vedä vertoja YLEn livelähetyksille, joissa seurataan lintujen pesintää mutta moni ystävä ja hyvänpäivän tuttukin seuraa silti ja myötäelää mukana.

Toukokuun 4.päivänä naaras istui koko aamun pesällä joten en päässyt tarkistamaan munatilannetta. Vietin mielenkiintoisen päivän Karhusaaren huvilalla mutta heti kotiin tultuani ryntäsi parvekkeelle kun huomasin ettei emo juuri silloin ollut pesällä. Pesään oli kuin olikin putkahtanut 3. mustarastaan muna joten huokaisin helpotuksesta, että kaikki on hyvin. Kuulin mustarastaan laulun ja huomasin emon istuvan puussa parvekkeemme edessä joten poistuin sisälle ja emolintu lensikin heti pesälle. Nappasin nopeasti valokuvan ennen parvekkeelta sisälle ampaisua ajatellen naaraan osuneen kuvaan. Kuten kuvasta näkyy pelkkiä juuri puhjenneita, vaaleanvihreitä puunlehtiä mutta lintua en ollut saanut mukaan.

Lämpötilat nousivat ja helteinen toukokuun alkoi kun 4.5. aamupäivällä löytyi jo 4.muna pesästä! Parvekkeemme on etelään joten siellä tuntui todella tukalalta joten toivoin sydämestäni, että emo ei saa lämpöhalvausta olleessaan pesällä. Toisaalta yöt olivat vielä kylmiä joten silloin naaraan piti lämmittää munia huolellisesti koko yön. Jostain syystä heräsin aina aamuyöstä ja kävin kurkistamassa olohuoneen verhojen lomasta, että pesällä kaikki oli kunnossa.

Tiirailin emolintua olohuoneen talven jäljiltä likaisen ikkunan kautta miettien mitä se mahtaa miettiä siinä pesällä istuessaan? Mielessä kävi myös ajatus onko tämä emolintu ollut joskus aiemmin jo pesänteko puuhissa meidän parvekkeella? Onko hän siis pesinyt täällä jo aiemmin? Löysin Turun Sanomien artikkelin vuodelta 2007, jossa kyseltiin vähän samaa asiaa ja siinä asiantuntija vakuutteli, että mikäli mustarastas ei ole rengastettu on mahdotonta tietää onko se pesinyt aiemmin samassa paikassa. 

TS:n artikkelissa todettiin näin eli Suomessa mustarastaiden paikkauskollisuutta ei ole tutkittu. 

"Englantilaisten tutkimusten mukaan mustarastaat ovat paikkauskollisia ja ainakin osa linnuista on myös pariuskollisia. Myös suomalaiset mustarastaat ovat hyvin paikkauskollisia, mutta niiden pariuskollisuutta ei tiettävästi ole tutkittu. Pienten varpuslintujen pariuskollisuus on vähän niin ja näin, koska varpuslintujen keski-ikä on vain muutamia vuosia."

Viidennen munan pääsin valokuvaamaan vasta 7.toukokuuta koska emo vietti paljon aikaa pesällä. Muna on varmasti kyllä munittu jo 5.5. koska munia tulee aina yksi päivässä. Myös uros vieraili parvekkeella ainakin 9.toukokuuta koska onnistuin silloin saamaan valokuvan linnusta suussaan ruokaa naaraalle, joka istui pesällä lähes koko ajan. Tuudittauduin jo siihen euforiseen olotilaan, että tänä vuonna meillä on onnistunut parvekepesintä. 

Toukokuun 13.päivän aamuna näin naaraan normaalisti pesällä joten huokaisin taas helpotuksesta, että yhdestä päivästä ja yöstä oltiin selvitty. Aloin jo toiveikkaana laskea koska ensimmäinen muna alkaisi kuoriutumaan. Tein aamupäivän töitä kotikonttorilla ennen kuin lähdin asiakkaisiin. Kun palasin takaisin kotiin joskus kello 15 paikkeilla kurkkasin ensimmäisen ikkunan läpi parvekkeelle mutta pesällä ei näkynyt emoa. Sisältä en pystynyt näkemään olivatko munat pesällä mutta päätin kuitenkin ensi syödä myöhäisen lounaan. En tiedä oliko se virhe vai oliko munien ryöstäminen tapahtunut jo aiemmin. Mutta kun siirsin callunapurkin syrjään klo 15:47 havaitsin pesän olevan tyhjä eli siis yhtään munaa ei ollut jäljellä. 

Tilanne oli niin kamala, että purskahdin itkuun ja istuin olohuoneen sohvalla varmaan vartin itkemässä lohduttomasti "Miksi taas piti käydä näin?" Ymmärsin toki aikuisena ihmisenä, että luonnonkiertokulku on julmaa ja vain osa munista edes kehittyy poikasiksi, joista niistäkin osa kuolee tai joutuu syödyksi ennen kasvua aikuiseksi. Mutta se luopumisen tuska oli sydäntä raastavaa ja tuskallista. 

Olen miettinyt pääni puhki kuka munat vei tällä kertaa? Pesä oli todella suojassa ja emo oli siellä lähes koko ajan. Isäni heitti kysymyksen onko meidän pihapiirissä oravia. johon vastasi myöntävästi. En silti usko oravien tehneen tätä koska puita ei ole lähelläkään meidän parveketta. Toisaalta näin videon, jossa orava kiipesi todella ketterästi rapattua seinää ylöspäin. Meidän talossa on tiiliverhoilu joten olisiko orava voinut tarttua siihen kynsillään? Vaikea sanoa. 

Parvekepesinnän onnistujat vuodelta 2020.

Ehkä taas ensi vuonna uudet parvekepesijät - luonto on välillä vähän vaikea ymmärtää! Parvekkeeni mustarastas pariskunta on ihan varmasti rakentanut jo toisen pesän, jossa naaras on aloittanut munien hautomisen. Toivottavasti tuo pesä saa olla rauhassa ja sieltä lähtevät aikoinaan pienet mustarastaat maailmalle aloittamaan omaa elämäänsä.