Elokuisia LWT23 talotunnelmia ja aurinkoa tähän harmaaseen marraskuuhun

 

Mistä tietää, että on marraskuu? No siitä ettei aurinkoa ei ole näkynyt moneen päivään ja maisema on ollut ankean harmauden verhoamana vuorokauden toisensa jälkeen. Viime aikoina ei päivä ole valjennut lainkaan vaan tasapaksu hämäryys on vallannut koko maiseman ympärillä. Mimmin kanssa aamulenkillä on tuntunut samalta kuin leffassa Päiväni murmelina. Olemme olleet siis tilanteessa, jossa jokainen päivä muistuttaa toistaan, jossa jokainen on eilisen kaltainen ja josta ei ole ulospääsyä. Mimmikään ei oikein ole viihtynyt ulkosalla vaan tehnyt tarpeensa vikkelään ja pyrkinyt sisälle.

Järjestelin ja karsin valokuviani kun silmiini osui Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman elokuisia valokuvia, joista tuli hetkellisesti ihan kesäisen kepeä fiilis tähän lokeronharmaaseen kuukauteen. Ajattelin jakaa vielä yhdessä postauksessa loppukesän valokuvia upeista vanhoista taloista ja kesäfiiliksestä LWT23 -tapahtumassa. Kauniit vanhat talot ja aurinkoiset valokuvat saivat jo mielikuvitukseni laukkaamaan tulevaan kevääseen ellei peräti jo kesään eli kyllä kuvilla on suuri merkitys mihin sitä omaa sisäistä laivaa voi ohjailla näissä syysmyrskyissä. Aurinkoa ja kevättä kohden ihan selkeästi on hyvä suunta!

Ota mukava asento niin tehdään pieni retki viime elokuiseen talotapahtumaan ja kurkistetaan samalla yli 100 vuotta vanhoihin taloihin sisälle. 

Talbacka, Malmgård

Ensimmäistä kertaa LWT-historiassa minä vierailin talossa, joka sijaitsi Malmgårdin kartanon mailla. Itse Malmgårdin kartanossa vierailin jo kesällä 2015 ja pääsin samalla Pernajassa sijaitsevan kartanolinnan talokierroksella itse kreivi Johan Creutzin johdolla. Creutzin suku on ikivanhaa suomalaista aatelia ja heille aatelisarvon on antanut Ruotsin kuningas jo vuonna 1569. Totta kai kartanolla on ollut lukuisia työläisiä hoitamassa tiluksia ja itse kartanon arkeakin pyörittämässä on tarvittu monia auttavia käsipareja. Ensimmäinen LWT23 -talokohde oli sympaattinen Talbackan punamultainen hirsitalo itäuusmaalaisessa perinnemaisemassa. 

Talbackan kaikkiaan lähes kolmesataa neliötä käsittävä työväen asunto on aikoinaan ollut useamman työläisperheen koti. Kun Ruut Luukkonen ja Jahkob Tjäder ostivat talovanhuksen itselleen kesällä 2021 he realistisesti tiedostivat, että talossa riittää remontoitavaa sekä kaikenlaista laittamista vuosiksi eteenpäin. Talo sisälsi kuitenkin todella mielenkiintoisia aikakerrostumia vuosilta 1910-1970 sekä lukuisia mahdollisuuksia luoda unelmien koti Talbackaan.  

Ruut ja Jahkob ovat aloittaneet talon remontoimisen ja omaksi kodiksi muuttamisen talon toisesta päädystä. Talon isäntä kertoi, että on helppoa jatkaa aina seuraavaan tilaan kun on aikaa ja haluja tehdä taas remonttia ottaen samalla uusia tiloja sekä huoneita käyttöön. Perheessä on kolme lasta joten kyllä tilaa ihan varmasti tullaankin tarvitsemaan vuosien kuluessa. Talossa näin pikimustan jännillä keltaisilla silmillä varustetun kissan. Pihapiirissä perheellä on kanoja sekä kukko. Koska elokuussa oli voimassa vielä kanojen sisätiloissa pitäminen lintuinfluessan takia en nähnyt kokkottajia harmikseni. Kun tein lähtöä Talbackasta kuulin sentään kanojen kotkotusta kanalan sisältä. 

Ruutin ja Jahkobin kodissa oli ihan värikkäitä tekstiileitä ja myös kirkkaasti maalattuja huonekaluja sulassa sovussa. Vanha koululaispulpetti oli saanut iloisen punaisen maalikerroksen ylleen ja toimi hyvin pöytänä lastenhuoneessa. Oman viehättävän lisänsä huonetiloihin toivat vanhat pönttöuunit. Sen lisäksi, että nämä vanhat uunit ovat kauniita sisustuselementtejä niillä voidaan myös lämmittää huonetiloja näppärästi. Varmasti voidaan myös avata pönttöuuninluukku ja vaikka paistaa makkaraa ja paahtaa vaahtokarkkeja kylmänä syys- tai talvi-iltana.  

Iskin silmäni emalisiin kukkakulhoihin ja retrokattiloihin hyllyllä Arabian sinivalkoisen voiastian vieressä. Itse olen metsästänyt omaa Arabian voiastiaa vuosia vielä löytämättä yksilöä, joka kokonsa ja kuntonsa puolesta tyydyttäisi minua. Etsintä jatkuu sitkeästi kunnes "juuri se oikea yksilö sattuu silmään". Monissa huoneissa oli todella kauniin valkoinen puoleen seinää ulottuvaa panelointia, jonka yläpuolelle oli laitettu ajan henkeen sopivia tapetteja. Myös sormipanelointiin olen itse ihan lääpälläni sisustuksessa.  

Talossa asuva perhe on kiinnostunut omavaraisuudesta ja jatkossa olisikin tarkoitus saada antimia ruokapöytään omasta puutarhasta. Piha-alue oli suuri joten sinne voi hyvin perustaa hyvin monipuolisen kotipuutarhan juuri niille kasviksille, yrteille, marjoilla tai omenoille mitä haluaa itse kasvattaa. Omasta maasta poimittua satoa voidaan sitten säilöä ja käyttää pitkin talvea ruokailussa. Kanala puolestaan tuottaa perheelle munia ja jatkossa talon yhteydessä saatetaan ehkä kasvattaa muitakin pieneläimiä. 

Talbackassa täytyy ehdottomasti poiketa ensi kesänä uudelleen katsomassa mitä uutta remontti- tai puutarharintamalla on tapahtunut. Minusta on aina ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata LWT-tapahtumissa mitä taloissa on tapahtunut vuosien mittaan. On upea nähdä minkälaisia ratkaisuja tehdään ja kuinka talo alkaa elää ihan uutta elämää uusien asukkaiden kanssa. 

Kiitos Ruut ja Jahkob kun avasitte ovenne ja toivottavasti nähdään ensi kesänä uudelleen ♥

Labbyn kartano ja vanha väentupa, Isnäs

Labbyn kartano ja vanha väentupa Isnäsissä olivat minulle tuttuja kesältä 2019 kun vierailin siellä ensimmäisen kerran. Kartanolla on myös todella mielenkiintoinen historia. Labbyn kartanorakennus on nimittäin ihan alun perin ollut Suomenlinnassa Helsingin edustalla, josta se on siirretty meriteitse Isnäsiin 1860-luvulla juustomestarin ja pehtorin asunnoksi. Mietin mielessäni miten se on ollut teknisesti mahdollista mutta jollain "ponttoonilla" tai "lautalla" se on varmaan tehty... 

Labbyn kartanon päärakennus oli William Thuringin hallinnassa 1919-1960. William Thuring (1880-1968) oli laivanvarustajan nuorin poika Kaskisista, joka opiskeli lakia valmistuen juristiksi Helsingin yliopistosta. Thuring toimi asianajajana ja myöhemmin pankkimaailmassa. Kun Thuring omisti Labbyn oli päärakennus sisustettu barokki-, renessanssi- ja empirehuonekaluilla. Seinillä oli hänen aikanaan roikkunut myös paljon arvotaidetta. 

Vuonna 1960 kartano siirtyi nykyisin kartanoa isännöivän Juha Närin isälle, joka ylläpiti kartanon tuotantotiloja seuraavat 20 vuotta. Entinen isäntä asuu nyt Vanhassa Väentuvassa, joka on kartanon pihapiirissä ja edellisellä vierailukerralla kävimme kurkkaamassa myös väentuvan tiloja pihapiirissä. Mukavat olivat tilat myös siellä asustella. Kartanon mailla maatalous perustuu moderniin biodynaamiseen viljelyyn. 

Yhteensä rakennuksia on kartanon mailla peräti viisitoista ja niitä kunnostaan pikku hiljaa. Itse kartanoa ja sitä ympäröivää puutarhaa/puistoa ovat olleet kunnostamassa myös restaurointialan opiskelijat näyttötöinään. Vuonna 2018 päärakennukseen on vaihdettu uusi ruukkutiilikatto ja valtavan suurta taloa remontoidaan huone kerrallaan. Vanhassa talossa on varmasti aina jotain laitettavaa ja korjattavaa. 

Labbyn kartanosta löytyy peräti yhdeksän kakluuniuunia, joista minä onnistuin ensimmäisellä käynnillä näkemään peräti kuusi! Kakluuniuunit ovat peräisin 1900-luvun alkupuolelta ja ne olivat kyllä äärimmäisen kauniita. Olin iskenyt silmäni tuohon vihreäpunaiseen jo Loviisan Wanhojen Talojen valokuvien yhteydessä ja se oli myös ensimmäinen kakluuniuuni, jonka näkee kun astuu sisälle kartanoon. Kyllä ennen on osattu tehdä taidokasta työtä.

Kartanon keittiötä uudistettiin vierailuni aikana eli sinne oli juuri asennettu uudet keittiökaapit. Keittiöön valitut kaapit sopivat hyvin vanhaan interiöörin vaikka ne olivatkin uusia. Yksi talon kissoista - unohdin kysyä mirrin nimen - oli löytänyt aivan oivallisen lepopaikan uuden keittiökaapin sisältä itselleen. Kissat ovat kyllä melkoisia piilopaikkojen löytäjiä! 

Pihamaalla törmäsimme vielä toiseen kissaan, joka paistatteli päivää ruohikolla. Edellisellä käynnilläni tapaamani jo 14-vuotias Roy-koira oli siirtynyt sateenkaarisillalle. Talon uusi koira olikin sitten vähän suurempi ja paljon paksuturkkisempi kuin edeltäjänsä. Ruskea newfoundlandinkoira tai kotoisammin nöffi vartioi pihapiiriä leppoisasti heilutellen häntää vieraille. Mimmi pääsi autosta vähän jalottelemaan ennen siirtymistä seuraavaan kohteeseen mutta nöffiä emme käyneet moikkaamassa vaikka russeliriiviö olisikin niin halunnut tehdä.   

Smeds Hemman, Loviisa 

Smeds Hemman oli tuttu vuoden 2016 LTW-tapahtumasta. Ajomatka meren rannalle ei tuntunut yhtään niin pitkältä kuin edellisen kerran mutta ehkä se johtui siitä, että olin käynyt kohteessa jo aiemmin. Smeds Hemman on rakennettu 1700-luvulla Ruotsin armeijan everstiluutnantin puustelliksi. Vastaavia rakennuksia on Suomessa luultavasti vain kolme. Aikoinaan puustelli eli virkatalo (ruotsiksi boställe) on tarkoittanut Ruotsissa ja Suomessa joko sotilas-, siviili- tai kirkollisen viran haltijalle luovutettua palkkatilaa. Talo on jostain siirretty nykyiselle paikalleen meren rannalle mutta tietoa alkuperäisestä paikasta ei ole. 

Puustellin vanhoissa pohjapiirustuksissa näkyy vielä myöhemmin poistettu eteläpää. Asiakirjoissa vuodelta 1805 talon iäksi on merkitty 25 vuotta eli 1700-luvun loppupuolella talo on siis rakennettu. Talo on vanha hirsitalo, jota on ajan saatossa remontoitu ja korjattu Museoviraston opastuksella. Näin vanhassa talossa täytyy kunnioittaa historiaa ja tehdä muutoksia oikein. Talo ei ole talviasuttava joten se toimii omistajiensa kesäasuntona nykyään. Smeds Hemman on ihan meren äärellä joten ilmassa tuntui vieno meren tuoksu. 

Talossa on paljon kauniita arvohuonekaluja, kristallikruunuja ja taidetta seinillä. Katosta löytyy upeita koristemaalauksia joten tässä talossa pitää katsella myös kattoon kulkiessaan siellä. Jokaisessa huoneessa on oman tunnelmansa ja värityksensä. Katse kiinnittyy lukuisiin yksityiskohtiin eli Smeds Hemman on melkoinen runsaudensarvi täynnä kaunista katsottavaa. Talon nyt jo aikuisen tyttären aikoinaan tekemät vanhat talojen pienoismallit ovat myös upeita. 

Oli myös mielenkiintoista katsella sukupuuta, jossa oli kuvattu talon isännän Henrik Viktor Mac Ramsay esi-isät. Edellisellä vierailullani Smeds Hemman talossa Henrik Mac Ramsay kertoi pihamaalla ennen talon sisälle menoa lyhyen historian itse talosta sekä siellä asuneista aatelissuvuista. Tässä rakennuksessa historiaa havinaa on todellakin ollut sekä vuosikymmenten että vuosisatojen ajalta. Sukupuut ovat myös mielenkiintoisia ja itseäni on aina kiehtonut ajatus kerätä tiedot joskus omaa sukupuuta varten. 

Talosta löytyy myös jännä "perinnehuone", joka taisi alun perin olla Henrik Viktor Mac Ramsay äidin kokoama. Huonetila on aiemmin toiminut keittiö/leipomotilana mutta nyt se oli kalustettu talon muusta ilmeestä poiketen talonpoikaiskalusteilla. Seinät oli maalattu kauniin punaisiksi. Huoneesta löytyy vanha mustaksi maalattu kaappikello, joka on Anjalan kapinan jälkeen teloitetun Johan Henrik Hästkon suvun peruja. Musta väri johtuu siitä, että sureva leski maalautti kaikki kalusteet mustiksi miehensä kuoleman jälkeen. Seinällä on jännä pieni kaappi, jossa kuvattuna Aatami ja Eeva. Saimme kuulla, että vastaavanlainen kaappi löytyy myös Kansallismuseon kokoelmista. 

Smeds Hemman tarjosi paljon kaunista ja mielenkiintoista katsottavaa. Kiitos myös hyvästä esittelystä! Minä siirryin seuraavaksi vähän lähemmäs Loviisan keskustaa koska kello alkoi olla jo lähenemässä LWT-tapahtuman loppumista. Ehdin vielä onneksi katsastaa hurmaavan Villa Mickos nimisen uuden kohteen ennen kuin talot sulkivat ovensa. Kiitos kaikille kotinsa oven avanneille perheille ♥ nähdään ensi kesänä uudelleen!