Ankkapurhan teollisuusmuseo Inkeroisissa kertoo tarinaa yli 100 vuoden ajalta

 

"Kaikki alkoi vuonna 1872 kun kenraaliluutnantti Carl August Standertskjöld perusti Ankkapurhan Lohisaarelle puuhiomon nimeltä Ingerois Trädliperi Bolag. Tehtaalla oli kaksi paperikonetta mutta kun tehdas paloi 1881 tuhoutuivat koneetkin. Pari vuotta myöhemmin 1887 omistus siirtyi Tampellalle ja täällä aloitti ensimmäinen jatkuvakäyttöinen kartonkikone toimintansa 1897. Tuo alkuperäiselle paikalleen entisöity kone pysäytettiin lopullisesti vasta vuonna 1978! 

Tämä arvokas "pahvimankeli" olisi ollut nähtävillä Ankkapurhan teollisuusmuseossa, jonne minä en tällä visiitillä ehtinyt. Museo valittiin muuten Itä-Suomen paikallismuseoksi vuonna 2018."

Kuva on otettu Patosillalta tässä vielä vapaana virtaavasta Kymijoesta.

Maisema Patosillalta toiseen suuntaan on kovin erilainen. Kymijoen vesi ahtautuu kohti Ankkapurhan patoja. Vesi ohjataan kahden vesivoimalaitoksen läpi ja se purkautuu kymmenen metrin pudotuksen jälkeen Anjalanlahden suvantoon, joka sijaitsee Anjalan ja Inkeroisen välissä. 

Lainasin tämän postauksen alkuun kappaleen blogitekstistä, jonka kirjoitin jo kesällä 2019 Kouvolan asuntomessujen aikaan. Messujen oheiskohde Ankkapurhan kulttuuripuisto oli yhden vierailupäiväni ohjelmassa. Tästä voit kurkistaa siitä tekemääni blogipostaukseen. Minua jäi silloin vietävästi harmittamaan etten ehtinyt enää kurkistamaan Ankkapurhan teollisuusmuseoon. Onneksi museo on edelleen paikoillaan ja minäkin olen tehnyt sinne nyt uuden kokopäivä retken, jossa sukellettiin mielenkiintoiseen teollisuusmaailmaan oppaan kanssa. 

Oppaana toimi aina yhtä energinen ja hauska Hanna Myllyntausta, joka oli opastanut jo asuntomessujen aikaan Museotalo Warpusessa. Hannalla on takanaan pitkä ura paperiteollisuudessa ja hänen tapansa kertoa tempaa todella mukaansa. 

Ankkapurhan teollisuusmuseon toinen opas Hanna Myllyntausta ja "historialenkit". 

Museossa on paljon katsottavaa aina kampakeraamiselta ajalta lähtien mutta aloitetaan kierros museon ytimestä ja arvokkaimmasta kokonaisuudesta, joka on Suomen ensimmäinen jatkuvakäyntinen kartonkikone. Tämä kone käynnistettiin vuonna 1897 ja lopullisesti se pysäytettiin vasta 1978. Tuntuu jotenkin ihan absurdilta ajatella on sama kartonkikone teki kartonkia Inkeroisissa peräti 87 vuoden ajan. Ehkä se kertoo myös siitä mitä kestävä ja toimiva tuo kone oli. 

Katsellessani valtavaa konetta mietin miten mielenkiintoista olisi ollut nähdä joku videoklippi siitä kun kone on tositoimissa. Tai 70-luvulla joku kaitafilmikameran otos työn touhussa olevasta koneesta. Opas Hanna kertoi, että paperi- ja kartonkikoneet olivat "vanhoja leidejä" tai näin ainakin vanhempi paperi-insinööri oli tietämätöntä kesäopasta opastanut. Minun käyntini aikana oli "vanhalle leidille" tuotu kimpullinen kesäkukkia maljakossa. 

Upea huomionosoitus ansioituneen työntekijän nostamiseksi esille näyttelyssä ja samalla hänen työpanoksensa arvostaminen julkisesti. 

Paljon mielenkiintoisia ja monenlaisia osia kartonkikoneessa. Ajan patinaa ja historian havinaa. Vanhoissa koneissa eivät muodot ole yhtään niin virtaviivaisia kuin nykyaikaisissa mutta niissä on omaa eleganssiaan.

Palaanpa vielä siihen kampakeramiikkaan, jota myös löytyy Ankkapurhan teollisuusmuseosta. Kymijoen Ankkapurhan kosken molemmille rannoille sijoittuva alue on historialtaan erittäin rikas. Se sisältää mm. Kymenlaakson jääkauden jälkeisen ajan ilmeisesti vanhimman löydetyn asuinpaikan n.6600 vuoden takaa. Kansallismuseo on suorittanut kaivauksia ja kampakeraamiset esinelöydöt ovat myös nähtävillä Inkeroisten näyttelysalissa.

Historian lehtien havinaa vuosituhansien takaa ja kampakeramiikkaa. 

Ankkapurhan teollisuusmuseossa vierailee myös lapsia sekä koululaisryhmiä ja näyttelystä löytyvä pienoismalli eli diodrama esittelee hyvin mitä kaikkea tuossa tapahtuukaan ennen kuin puu metsästä on muuttunut ihan toiseen olomuotoon kuten vaikka pahviksi tai paperiksi. 

Ankkapurhan teollisuusmuseo sijaitsee Lohisaaren ensimmäisessä puuhiomossa. Yllä olevan kuvan lainasin Wikipediasta ja siinä tuo punatiilinen matala rakennus kosken oikealla puolella on museotilana nykyään. Teollisuusmuseossa esitellään myös henkilökunnan työ- ja elämänoloja sekä teollisuuden kehitystä 150 vuoden ajalta. 

Vapriikin eli tehtaan työläisiä vaimoineen ja lapsineen. Kun tehdastyöläisten määrä lisääntyi tarvittiin myös opetuksen järjestämistä työntekijöiden lapsille. Tehtaan oma kansakoulu perustettiin 1879 ja näin lapset saatiin opetuksen pariin. Valokuvien kautta välittyy tunnelmaa niin kuohuvasta joesta, tehdasrakennuksista, johdon konttorista ja työtekijöiden asunnoista. 

Työpäivät tehtaalla olivat pitkiä eikä työkään ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Tehdas oli myös edistyksellinen työpaikka eli jo vuonna 1882 Inkeroisiin tuli ensimmäinen sähkölamppu. Työläisten tiivis yhteisö ja sosiaalinen elämä toivat myös iloa ja keveyttä elämään.

Ankkapurhan teollisuusmuseon yhteydessä on myös aito pajaympäristö, jossa esitellään useiden sukupolvien teollisuusseppien työtä ja työvälineitä. Nähtävillä on mm. Hennalan purkutiilistä rakennettu ahjo, 150 kg painava Lokomon valmistama alasin sekä yli 120 vuotta vanha nahkapalje, joka on edelleen täysin toimintakunnossa. Museopajassa on mahdollista järjestää tilauksesta myös työnäytöksiä. 

Ankkapurhan teollisuusmuseon tiloista löytyy myös koskettava näyttely vuoden 1918 tapahtumista "Totuus ei ole punainen eikä valkoinen". Vaikean aiheen ympärille kootut valokuvat puhuttelivat. Minä olen isovanhempieni esimerkin myötä puhunut aina kansalaissodasta. Ikävää tapahtumaa on kutsuttu myös veljessodaksi, sisällissodaksi, kapinaksi, vapaussodaksi, luokkasodaksi, vallankumoukseksi ja sisällissodaksi. 

Myös Inkeroisissa tuo sota repi ihmisiä erilleen. Tehtaan teknillinen johtaja, suojeluskunnan perustajajäsen Ilmari Stenbäck sain surmansa neljän punakaartilaisen kanssa käydyssä laukausten vaihdossa Keskuskonttorin edustalla 1918 tammikuun 30.päivänä. Laukaukset surmasivat myös täysin ulkopuolisia ihmisiä, jotka vain sattuivat olemaan samassa paikassa. 

Oppaamme Hanna Myllyntausta johdatteli meidät vielä mielenkiintoisen kierroksen päätteeksi katsomaan museon toista pientä näyttelyä. Siirryimme viereiseen rakennukseen, jossa on vuosina 1920-1921 rakennettu uusi vesivoimalaitos, jonka suunnittelijat olivat Sigurd Frosterus ja Ole Gripenberg: Tämä 20-lukua huokuva tila on häkellyttävän kaunis. 

Pääsimme kurkistamaan myös voimalaitoksen ylläpidon huonetilaan, jonka tasojen valkoinen marmori oli tuotu Belgiasta asti. Tämä arkkitehtoninen tila oli aivan täydellinen lopetus Ankkapurhan teollisuusmuseon kierroksen upeasti vetäneelle Hanna oppaalle. 

Ankkapurhan teollisuusmuseo on avoinna kesäkaudella 2023 seuraavasti: 1.6.-25.8. keskiviikkoisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-17. Museoon on vapaapääsy. Museon osoite on Kuitutie 2, Inkeroinen. Yhteystiedot: puh. 040-755 2785 ja museo.opas@storaenso.com. 

Heinäkuisen loman leppeyttä - pikku hankintoja, hyvää ruokaa, kesähuoneen ja luonnon vihreyttä

 

Minulla on nyt menossa viimeinen kesäloma viikonloppu ennen töihin paluuta maanantaina. Täytyy sanoa, että kuluneiden kolmen viikon aikana olen äärimmäisen hyvin päässyt irti työkuvioista, kiireestä ja ennen lomaan jäytäneestä pikku stressistäkin. Toivottavasti muistan maanantai aamuna salasanat ja muut kommervenkit päästäkseni kirjautumaan taas järjestelmiin. Jos olen ne unohtanut on sekin merkki vain siitä, että olen "todellakin ollut totaalisesti lomalla". 

En ole vuosiin pitänyt näin aikaisin kesällä lomaa joten uusi kokemus tämäkin. Kesähän jatkuu edelleen vaikka jotkut hätähousut taas perinteiseen tyyliinsä kertovat kesän loppuvan siihen kun palataan kouluun. Kesä ei todellakaan lopu siihen kun loma loppuu eikä myöskään kesävaatteita korjata vielä kaappiin odottamaan uutta kesää. Minä pyrin elämään vallitsevan lämpötilan ja sään mukaan tuijottamatta liikaan kalenteriin.

Ensimmäisen kuvan molemmat vihreät kengät hankin viime syksynä Reservedin kesäalen ihan viimeisinä myyntipäivinä netin kautta ja aivan pilkkahintaan. Näille on ollut ihan kivasti käyttöä tänä vuonna ja onneksi vihreä on edelleen muotia. 

Uudet perunat ja niiden kesäinen maku on ehditty jo pakastaa tulevan joulun ruokaelämystä silmällä pitäen. Minä voisin elää koko kesän syömällä vain uusia perunoita ja siihen kyytipojaksi joko erilaisia kalaherkkuja tai grillattua lihaa. Totta kai myös kesävihanneksia on popsittu paljon kun ovat juuri nyt ihanan tuoreita ja maistuvia. Odottelen jo sitä, että saisin tehdä ensimmäisen kanttarellikastikkeen. Vielä ei sienipaikoilla lähimetsissä ole näkynyt kanttarelleja koska on ollut niin kuivaa mutta jaksan odottaa. Tämäkin makunautinto kyllä ehditään kokea!

Olemme Mimmin kanssa kävelleet yhden omakotitalon ohi useana iltana ja talon pihalla ovat lukemattomat viinimarjapensaat alkaneet jo kypsyä. Täytyy tehdä "mamman marjapiirasta" heti kun ensimmäiset punaiset viinimarjat tulevat myyntiin. Tuosta marjapiiraasta tulee aina mieleen lapsuus ja makumuistot vuosien takaa. Taitaa olla ensimmäisiä piirakoita, joita olen tehnyt elämässäni.

Koska pionikausi on nyt ohi olen kerännyt luonnonkukkia kotiin maljakkoon. Viikko sitten yllätyin kun meidän K-Supermarkettiin oli tullut myyntiin ihan tulilatvan näköisiä kukkasia mutta niissä oli pitkät varret. Ystävällinen myyjä valisti minua, että nämä ovat todellakin tulilatvoja mutta siis leikkokukkina. Kukkien käärepaperissa oikein mainostettiin "kestää kolme viikkoa maljakossa". Kurkkasin vielä netistä, että leikkokukkana se todella kestää mutta haalea vesi tulee vaihtaa päivittäin tai parin päivän välein ja samalla tulee viistää uudet imupinnat terävällä veitsellä. 

Kiva, että löytyi uusi leikkokukka maljakkoon, tuumin! Normaalin ruukku tulilatvan kanssa olen usein onnistunut tappamaan kukan kuukaudessa eli selkeästi sitä en ole hoitanut oikein. 

Meidän kesähuoneessa myös kukkii ja tässä vähän esimakua mitä siellä tänä vuonna on. Perinteisesti iso hortensia, joka pitää muistaa pitää kosteana ettei ala nuupahtamaan. Meillä on eteläparveke ja tässä on ollut melko paljon niitä aurinkoisia päiviä joten kastella on saanut ihan urakalla. 

Amppelin pelargonia on ostettu tänä keväänä. Ihmettelin kukkakauppiaalle sitä, että olen vuosia onnistunut talvehdittamaan omat pelargoniat muutamaan kuollutta yksilöä lukuun ottamatta mutta amppelipelargonia ei koskaan selviä talvehdittamista. Kukkakauppias oli sitä mieltä, että pelargonia pitäisi jakaa osiin ennen talvehdittamista jotta siinä voisi onnistua. Täytyypä kokeilla tätä sitten kun sen on aika mennä talviteloille. 

Monen vuoden jälkeen ostin parvekkeelle vähän enemmän pikkuneilikoita, jotka pääsivät samaan istutukseen apilan ja valkoisen muurikellon kanssa. Apilassa kävi viime vuonna todella paljon pölyttäjiä ja parvekkeellamme näkyi myös useita perhosia. Pari vuotta sitten parvekkeelle laskeutui myös sudenkorento, jota pidin melko erikoisena tapahtumana kun ollaan kuitenkin 3.kerroksessa ja kaukana vedestä. 

Siniset lobeliat ovat todella reheviä ja niitä pitää muistaa vaan kastella etteivät kuivu. Pelargonioista ei kaksi herännyt enää keväällä henkiin mutta tänä vuonna en hankkinut niitä enempää vaan pärjäilen näillä. Katsotaan sitten syksyllä kun jaan tuota amppelipelargoniaa miten moneen purkkiin jaan sitä. 

Niittykukkia on poimittu kodin lähistöltä maljakkoon. Luonnonkukkien parhaat poiminta-ajat ovat aamu ja ilta, koska silloin kukkien nestejännitys on korkeimmillaan eivätkä ne nuupahda helposti. Ota mukaasi vaikka ämpäri, jossa on vettä ja kerää kukat suoraan siihen. Kerää hyviä kukkia eli jätä kaikki huonokuntoiset keräämättä. Tee kotona uusi imupinta kukan varteen. Kerää kukkia maltilla sillä luonnossa ne ovat aina kauneimmillaan.

Nyt on hakusessa kylvetty kukkapelto eli jos tiedät tällaisen ilmianna se minulle tuolla kommenttikentässä. Viime kesäinen Karkkilan kukkapelto, jossa minä kohtasin vuosi sitten Angela Nicolettin ex McCoyn on nyt keltaisena rypsipeltona. Wennborgin marjatilan kukkapelto Kytäjällä ei onnistunut myöskään tänä vuonna kasvamaan. En tiedä miten Haltialan kukkapelto Helsingissä eli onko siellä kesäkukkia myös poimintaan? Ehkä Karkkilan seudulla voisi olla se Läyliäisen kukkapelto myös  kylvettynä kukille. Täytyy selvitellä ja lähteä sitten kukkien hakuretkelle. 

Kaipasin vähän isompaa kesäkassia, johon tarvittaessa mahtuu vaikka pyyheliina ja uima-asu. Kuinka ollakaan H & M verkkokauppa tarjosi sekä puna- että siniraidallista isoa kangaskassia todella edulliseen hintaan joten otin molemmat värit. Riittävän iso eli voi ottaa myös tarvittaessa rantakassiksi tai vaikka viikonloppureissu kassiksi. Nuo monenkirjavat matalat sandaalit ovat myös viime kesän Reservedin loppualesta eli ne on kotiutettu jo vuosi sitten kesällä. 

Miten sinun kesäsi on sujunut? Onko lomat jo pidetty ja töihin paluu ensi viikolla? Oletko tehnyt löytöjä alennusmyynnistä? Loppuuko sinusta kesä elokuun alussa vai elätkö enemmän sen mukaan miltä ulkona näyttää ja tuntuu ilman osalta? Hyvää viikonloppua kaikille!

Uusi museo Chappe - Taiteentalo meren äärellä on avautunut Tammisaaressa

 

Tammisaaressa avattiin 16.huhtikuuta Chappe - taiteentalo meren äärellä, joka on saanut nimensä mesenaattiensa Albert de la Chapellen ja Clara Bloomfield de la Chapellen mukaan. Tammisaari on itselleni tuttu ja rakas paikka jo vuosikymmenten takaa. Tammisaari on pieni ja sympaattinen rannikkokaupunki, joka kesällä hurmaa matkailijan merellisyydellä ja saaristolaisuudella vaikka mantereella ollaankin. Talvella puolestaan Tammisaaren Raatihuoneen torilla ja siitä lähtevällä Kuninkaankadulla idylliset vanhat talot luovat tunnelmalliset puitteet joulumarkkinoille. 

Tammisaaren katujen nimissäkin aistii menneen maailman hengen ja käsityöläisten asuinalueen: Hatuntekijänkatu, Liinakankurinkatu, Hansikkaantekijänkatu, Nahkurinkatu ja Sepänkatu. Alvar Aallon suunnitelma Villa Skeppet on tunnettu korkeatasoisesta arkkitehtuurista ja nyt vielä uusi uljas nykytaiteen museo Chappe lisää entisestään Tammisaaren mielenkiintoisuutta omalla nykyarkkitehtuurillaan sekä vaihtuvalla taiteen esittämisellä ympäri vuoden. 

Kuva: Visitraasepori

Kuva: valokuvaaja Tuomas Uusheimo

Minua vähän jännitti kun ajoimme Tammisaareen miltä uusi moderni museorakennus näyttää vanhojen rakennusten keskellä todella haastavan muotoisella ja pienellä kulmatontilla. Chappe kun oli rakennettu samaan kortteliin, jossa sijaitsee Raaseporin punamultainen vanha museo sekä Elverket-galleria, jota Pro Artibus pyörittää hallinnoiden suomenruotsalaisten säätiöiden taidekokoelmia. Chappen musta puinen kolmikerroksinen rakennus, joista yksi kerros on maan alla näytti siltä kuin se olisi ollut tuossa paikalla aina. Se istui äärimmäisen hyvin entiseen vaikka modernia arkkitehtuuria edustikin. 

Kuva: valokuvaaja Tuomas Uusheimo

Arkkitehti Aimo Jaaksi JKMM-arkkitehdeilta on tehnyt valtavan suuren työn suunnitellessaan museorakennusta ahtaalle tontille. Tontilta oli valitettavasti jouduttu kaatamaan muutama vanha puu alta pois mutta näille puille on annettu uusi elämä Chappen sisätiloissa. Fiskarsissa asuva taitava puuseppä Kari Virtanen ideoi yhdessä puuseppä Atte Pylväisen kanssa kaadetusta tammesta ja saarnesta aulatilaan kalusteita. Aulan penkki ja vastaanottotiskin etuosa ovat kaadetuista puista saatua materiaalia. 

Sisääntuloaulassa katseeni kiinnittyi myös tilan kattoon, johon on ripustettu sisustusarkkitehti Petri Vainion suunnittelema valotaideteos, josta löytyy yli 30 000 ruostumattomasta teräksestä valmistettua lamellia, jotka valo- ja ilmavirtaolosuhteiden mukaan vaihtelevat. Jos rakennuksen musta ulkonäkö antoi vähän kovan vaikutelman ensiksi niin aulatilan puun kodikkuus ja pehmeys luovat täysin erilaisen ja lämminhenkisen interiöörin. 

Museon tiloissa kulkiessaan huomaa myös miten suuri merkitys isoilla ikkunoilla on rakennuksen tilantunnulle ja sekä päivänvalon määrälle. Isot ikkunapinta-alat luovat myös ikään kuin isoja "maisemapostikortteja" ympäröivästä luoden aina erilaisia elämyksiä kun vuodenajat vaihtuvat luonnon kiertokulun mukaan. Myös kaksi ikkunaa, jotka ovat korkealla katon rajassa luovat oman valoefektinsä museoon. 

Äärimmäisen kaunis yksityiskohta on fiskarsilaisen keraamikko Karin Widnäsin syvänsininen keramiikkaseinä nimeltään Meri. Jokainen keramiikkapala yksittäin käsintehtynä tekee teoksesta ainutlaatuisen. Toki minua tässä puhutteli myös tuo intensiivinen sininen väri. Jos vierailette saniteettitiloissa odottaa sielläkin yllätys eli Harrie Liveart -taiteilijaryhmän äänitaideteos. 

Näyttelysaleissa tilat ovat rauhallisen vaaleat ja seesteiset, jotta itse taiteelle jää tilaa tulla esille. Jonkin verran puuelementtejä löytyy myös näyttelytiloista. Tilojen korkeus luo illuusion siitä, että tilat olisivat suuremmat mitä ne ovat. Chappesta löytyy näyttelytiloja noin 700 neliötä kolmessa eri kerroksessa. Myös seinäpinta-alaa löytyy ripustuksia varten. 

Museon ensimmäisen kerroksen näyttelytila on pyhitetty kertomaan siitä kuka Albert de la Chapelle (1933-2020) oli eläissään ja taidemuseo Chappen synnystä. De la Chapelle teki huikean kansainvälisen tiedeuran yli kuuden vuosikymmenen aikana. Hän toimi Helsingin yliopiston lääketieteellisen genetiikan professorina 1974-1997. Jäätyään eläkkeelle hän siirtyi Yhdysvaltain Ohioon vastaperustetun syöpätutkimuslaitoksen johtajaksi. De la Chapellen lapsuudenkoti oli Tenholassa noin 15 kilometrin päässä Tammisaaresta. 

Albert de la Chapelle oli naimisissa Annikki de la Chapellen kanssa hänen kuolemaansa saakka 1983. Vuonna 1984 professori Clara D. Bloomfieldistä tuli hänen toinen puolisonsa. Albert de la Chapelle alkoi jo 1970-luvulla kerätä barokkihopeaa ja tällöin alkaa myös hänen taideharrastuksensa ja kokoelman karttuminen. 

Uuden Chappe museon avajaisnäyttelyt ovat avoinna 16.4.-3.9.2023. Esillä ovat seuraavat näyttelyt. 

Ilmastotaide - Vaihtoehtoisia näkökulmia -näyttely, jossa keskiössä ovat ympäristöarvot ja kestävä kehitys.

Erikoisin esillä oleva esine oli ehdottomasti Loop Living Cocoon eli elävästä sienirihmastosta valmistettu ruumisarkku. Hankkeen takana on alankomaalainen Rob Hendrikx, joka on keksijä, arkkitehti ja biodesigner. Living Cocoon tehostaa kompostoitumista, poistaa myrkyllisiä aineita ja luo suotuisat olosuhteet uusille puille ja kasveille. Tuli mieleen kirkossa kuultu "Maasta sinä olet tullut maaksi pitää sinun taas tuleman."

Saara Alhopuro taiteilija ja valokuvaaja tunnetaan parhaiten sienitaiteesta, naivistisista ja värikkäistä installaatioista, jotka hän tekee metsässä ja jättää ne metsän keskelle löydettäväksi seuraavalle ohikulkijalle. Saara tallentaa tekemänsä työt aina valokuvina itselleen.

Etualalla näkyvä vaaleanpunainen työ on tanskalaisen Supeflex ryhmän tekemä. Pink Elements osat ovat merenpohjaan asettavia savesta valmistettuja keinotekoisia koralleita, jotka auttavat koralliriuttoja jatkamaan elämäänsä vaikka osa niistä on tuhoutunut. Keinotekoinen riutta tarjoaa piilopaikkoja kaloille ja muille vesieliöille. 

Tanja Marjaana Heikkilä on suomalainen taiteilija, joka tunnetaan Enible Fineart / Syötävä kuvataide ympäristöprojektista, valokuvista ja maalauksista. 

Julia Lohmann on minulle entuudestaan hyvinkin tuttu muotoilija ja Aalto yliopiston professori Designmuseon Critical Tides -näyttelystä 2019, joka tarjosi apua ilmastoahdistukseen. Vuonna 2020 Lohmannin merileväpaviljonki, joka oli ollut esillä Maailman talousforumin vuosikokouksessa voitti Dezeen Awards 2020-kilpailussa kestävän suunnittelun kategoriassa ja se kannustaa tekemään vaikeita päätöksiä ja käynnistämään "tekemishautomoja". Lohmann käyttää töissään merilevää ja siihen pääsee myös tutustumaan Chappen tiloissa. 

Toinen näyttely Bärösund 1870 -> 2023 -näyttely käynnistää sarjan, jossa nykytaiteilijat tutkailevat Albert de la Chapellen taidekokoelman töitä. Taiteilijajoukko sai yhdessä tutustua Hjalmar Munsterhjelmin maalaukseen Ilta Barösundissa. Tämän jälkeen kukin taiteilija sai toteuttaa omalla tahollaan teoksen tai teoksia tähän näyttelyyn. 

Hjalmar Munsterhjelm, Afton i Bärösund 1870-luku - tästä vanhasta taulusta lähdettiin liikkeelle. 

Katarina Reuter, Penelope allierade 2022 tulkintaa.

Panu Ruotsalo maalaukset Maa, Vesi ja Ilma 2022 tulkintaa.

Kolmannen näyttelyn nimi on Hämmästyttävää ja taianomaista! Kertomus Chappen synnystä -näyttely. Esillä on aikajana eli virstanpylväitä Albert de la Chapellen elämästä. Museolla on myös pieniä käsiesitteitä, joissa kerrotaan samaa kuin tällä isolla näyttelyseinällä. Kun tutustuu tarkemmin tapahtumiin, tarinoihin ja henkilöihin muodostaa käsityksen siitä kuinka tärkeä rooli kaikella em. on ollut Chappe museon syntymisessä. 

Ikävää ettei Albert de la Chapelle ehtinyt nähdä tätä museota valmiina ennen kuolemaansa. Uskon kuitenkin, että Chappe -museo on juuri sellainen kun hän olisi halunnut sen olevankin. Albert de la Chapelle esitteli jo vuonna 2016 Raaseporin museon silloiselle johtajalle ajatuksiaan mahdollisuudesta tukea uuden taidemuseon rakentamista Tammisaaren keskustaan. 

Chappe -museo löytyy osoitteesta Kustaa Vaasan katu 11, 10600 Tammisaari. Museo on avoinna tiistaina, keskiviikkona ja torstaina-sunnuntaina. Tarkemmat aukioloajat löydät tästä. Chappe on myös Museokortti kohde. 

Lämmin suositus tutustua uuteen Chappe -museoon. Samalla reissulla voi ottaa haltuunsa myös muut lähellä olevat museot eli Raaseporin museon ja Elverket -gallerian.