joulukuuta 04, 2022

Ainon ja Oliverin joulukalenteri luukut 1. - 4.

 

On tullut taas aika avata perinteisen joulukalenterini luukkuja myös täällä blogin puolella. Tämä "Ainon ja Oliverin joulukalenteri" on 12. kalenteri, jonka väsäilen tässä joulua odottaessani. Aika monta joulua on siis jo tehty kalenteria, joka siis aluksi ilmestyi vain minun henkilökohtaisella Facebook-sivullani. Sitten tuli toiveita eikö sitä voisi laittaa myös blogin puolelle ja sen jälkeen olen laittanut kalenterinluukkuja useampia kerrallaan myös tänne. 

Minähän olen varsinainen jouluhullu kuten pidempää blogia seuranneet ovat ehkä huomanneet eli joulukuussa hehkuttelen joulua täällä  blogissa vaikka kotiimme joulu saapuu vasta ihan muutamia päiviä ennen aattoa koristeiden muodossa. Myös bloggaamisen olen aloittanut juuri joulupäivänä, jolloin tänä vuonna juhlitaan pyöreitä vuosia mutta siihen palaamme myöhemmin. 

Tänä vuonna kalenterissa seikkailevat Maileg hiiret, jotka löysin ihan sattumalta. Olin menossa Espoontorin Fidaan pari viikkoa sitten ja kun nousin hissillä parkkihallista 1.kerrokseen silmieni eteen avautui aivan ihan pieni lifestyleliike nimeltään Viiti. Näytti niin houkuttelevalta, että päätin pistäytyä siellä. Iloinen myyjä huikkasi, että liike on siirtymässä vain verkkoon joten kaikesta on nyt hyvät alennukset 30-50%. 

Sieltä minä sitten löysi Ainon ja Oliver, jotka ovat Maileg hiiriä. Olen katsellut niitä jo aiemmin mutta nyt hyvällä alennuksella kotiutin heidät meille. Tein jotain muitakin pikkuostoksia. Viitin takana on aivan ihana tarina, jonka voitte lukea tästä. Tuotteita voi siis edelleen tilata verkkokaupan kautta ja toivon hartaasti, että Viitin tarina jatkuu edelleen.

1.12.2022 




On joulukuun ensimmäinen päivä joten nyt on aika avata myös Ainon ja Oliverin joulukalenterin 1.luukku. Tervetuloa seuraamaan hiiri sisarusten jouluaaton odotusta, joulupuuhailuita ja joulumietteitä. Mitähän kaikkea seuraavien päivien aikana tulekaan tapahtumaan. Hyvää alkanutta joulukuuta kaikille 🎄

2.12.2022 

Tänään satoi taas vähän lisää lunta ja uimakoppi järvenrannalla peittyi lumeen. "Jäälle ei vielä uskalla mennä!" totesivat Aino ja Oliver yhteen ääneen. He kaivoivat varastosta punaiset kelkat jo esille ja tekivät pari lumiukkoa. "Joulu on selkeästi tulossa kun tulee lunta." tokaisi Oliver. "Niin on ja kohta voidaan ehkä mennä jo hiihtämään." jatkoi Aino. Lumessa näkyi rusakon jälkiä 🐰

3.12.2022 




Tänään Aino ja Oliver päättivät järjestää joulukortti talkoot. He kaivoivat esille erivärisiä askartelupapereita sekä värikyniä ja vesivärit "Kimalletta pitää myös käyttää korteissa lumeen" huolehti Aino. "Minä haluan myös sitä ja kiiltäviä tähtiä" jatkoi Oliver. Äiti Hiiri sytytti myrskylyhdyt ja laittoi askartelijoille myös joululaulut soimaan. "Itse tehdyt kortit ovat aina tervetulleita saajille." sanoi Äiti Hiiri ylpeänä jälkikasvustaan 💓

4.12.2022 




Sunnuntain kunniaksi Aino ja Oliver matkasivat vanhempien kanssa Tuomaan Markkinoille. Helsingin Senaatintorilla oli paljon pieniä mökkejä, joissa myytiin kaikkea kivaa. "Tuolla on Joulupukki!" huusivat Aino ja Oliver ihan innoissaan kun he näkivät punatakkisen miehen. Valitettavasti Joulupukki ei tänään ollut paikalla mutta vanhassa puukarusellissa oli kiva pyöriä parikin kertaa ja juoda kuumaa kaakaota.














4 kommenttia:

Template designed by Rainy Day