syyskuuta 30, 2022

"Vivienne Westwood - muotia yksityiskokoelmasta" näyttely Tampereen Milavidassa on huikea!

 

Museo Milavidassa Tampereella avautui huhtikuun lopussa huikea "Vivienne Westwood-muotia yksityiskokoelmasta" näyttely. Vivienne Westwood (s.1941) on ehdottomasti yksi meidän aikamme suurista muotisuunnittelijoista. "Punkmuodin pioneeri, muotimaailman itseoppinut kapinallinen, äänekäs aktivisti ja Carrie Bradshaw'n ikonisen hääpuvun suunnittelija elokuvaan Sex and the City - Sinkkuelämään. Sitä kaikkea on brittisuunnittelija Vivienne Westwood" tiivisti Helsingin Sanomat Tampereen näyttelyarvostelussaan. 

Näyttelyn esineet ovat englantilaisen keräilijä Lee Pricen (s.1975) kokoelmasta. Hän rakastui Westwoodiin jo 12-vuotiaana ja osti ensimmäisen valkoisen t-paidan, jossa oli Westwoodin logo. Price työskenteli 1990-luvun puolivälistä aina vuoteen 2013 Westwoodin palveluksessa kartuttaen samalla kokoelmaansa, joka on ollut esillä ympäri Eurooppaa. 

Huolimatta siitä ettei Vivienne Westwoodilla ole varsinaista muotialan koulutusta on hänet peräti kahdesti palkittu parhaana brittiläisenä muotisuunnittelija. Edesmennyt kuningatar Elisabeth II myönsi työläisperheessä kasvaneelle Westwoodille vuonna 2006 Buckinghamin palatsissa juhlavasti arvonimen Dame. Räväköistä kommenteistaan tunnettu Vivienne paljasti myöhemmin, että hän oli ollut juhlatilaisuudessa täysin ilman alusvaatteita. Vivienne on todellakin Britain's Queen of Punk, joka vielä yli 80-vuotiaan kulkee näytöksissään catwalkilla mallien kanssa ja kapinoi! 




Malcom McLaren ja Vivienne Westwood 

Vivienne Westwood oli kerran eronnut 3-vuotiaan pojan äiti kun hän alkoi seurustella älykkään ja radikaalin taideopiskelijan Malcom McLarenin (1946-2020) kanssa. McLaren oli itsevarma ja samalla myös todella huomionkipeä ihmistyyppi, joka halusi shokeerata ja provosoida sovinnaisuutta sekä vanhempia sukupolvia. Vivienne ja Malcom avasivat 1971 Lontooseen, legendaariseen osoitteeseen 430 King's Road kaupan, jossa myytiin levyjä ja vaatteita. SEX liikkeessä myytiin Viviennen tekemiä todella shokeeravia vaatteita, jotka rikkoivat hyvän maun rajat. Revityissä t-paidoissa oli ketjuja, hakaneuloja ja niiden tekstit ylistivät kaaosta ja anarkiaa. 

Johnny Rotton, punk-bändi Sex Pistolsin laulaja 1975-1978, päällään legendaarinen DESTROY -paita, jossa postimerkissä olevan Queen Elisabethin kaula on katkaistuna, krusifiksi on väärinpäin ja kehotus "tuhoa"! 














Vanhempi sukupolvi kauhisteli mutta valtakulttuuriin tyytymättömän nuoriso löysi kaupan ja sen tarjonnan. Liikkeellä onkin suuri merkitys punk-ilmiön syntymisessä Britanniassa. Malcom McLaren kasasi Sex Pistols punk-yhtyeen liikkeessään hengailevista, kapinoivista nuorista miehistä. Malcom ideoi tuotteet ja kekseliäs Vivienne toteutti ne. Sex Pistols hajosi 1978 ja myös legendaarinen liike sulki ovensa kun punkista tuli valtavirtaa. 

McLaren halusi, että seuraava mallisto olisi romanttinen joten Vivienne Westwood tutki historiaa löytäen 1600-1700 -lukujen ranskalaisen muodin, joka toimi innoittajana seuraavaan mallistoon nimeltään Pirate. Hulmuavia paitoja, solkikenkiä, löysiä raitahousuja, lainsuojattomat, merirosvot ja dandyt täyttivät malliston. Pirate oli ensimmäinen mallisto, joka pääsi mukaan Pariisin muotiviikoille. Mallisto innoitti 1980-luvun alun uusromanttisia popmuusikoita kuten Duran Duran, Adam and the Ants, Boy Georg/Culture Club, Spandau Ballet. Vaikka Viviennen ja Malcolmin alusta asti vaikea on/off parisuhde päättyi 1981 jatkoivat he yhteistyötä aina vuoteen 1983. 

Kuvakollaasissa Duran Duran, Vivienne Westwood Pirates mallisto, Marla Belt 80's style. Boy Georg, Adam and the Ants, Spaudau Ballet/Martin Kemp. Kuvat lainattu netistä. 



Westwoodin omaperäisiä mallistoja ei arvostettu hänen omassa kotimaassaan 1980-luvulla vaikka Italia, Japani ja Pariisi ylistivät kilvan niitä. Viviennen onnistui lopulta Harris Tweed -mallistollaan valloittaa myös brittiläisten sydämet. Ruutukuoseja oli toki näkynyt jo punk-vuosina Westwoodin vaatteissa mutta nyt ne palasivat uudelleen mallistoon. Taitavasti tehdyt asut, jotka olivat myös hauskan ilkikurisia ja kekseliäästi leikattuja hurmasivat myös britit. Anglomania -mallistossa 1993 Westwood yhdisti ranskalaisen eleganssin, brittiläisen räätälintaidon ja skotlantilaiset tartaanit. Hän oli vuotta aiemmin avioitunut oppilaansa Andreas Kronthalerin kanssa ja rekisteröi nyt MacAndreas tartaanin uuden aviomiehensä mukaan. 

Vivienne Westwood ja Andreas Kronthaler Pariisin muotiviikoilla 2017. Milavidan näyttelyn kaikki upeat valokuvat ovat Ki Pricen ottamia. Westwood ja Price tapasivat ensimmäistä kertaa 2008 ilmastokonferenssin lehdistötilaisuudessa. Price työskentelee nykyään Westwoodin poliittisten protestien parissa. 










Kesällä 1990 Vivienne Westwood esitteli ensimmäisen miesten mallistonsa MAN. Westwood oli leikitellyt unisex-vaatteilla ja sukupuolirooleilla jo punk aikana sekä myös uusromanttisessa 1980-luvun mallistoissa. Pariisissa keväällä 2015 esitelty Unisex - Time to Act meni vielä pidemmälle eli naisten ja miesten mallistot esiteltiin yhtä aikaa. Sukupuolten rajat oli iloisesti sekoitettu eli miesmalleilla oli hameet ja naisilla miesten puvut näytöksessä päällään.

Minusta on upeaa, että Vivienne Westwood pystyy koko ajan yllättämään ja pysymään ajan hermolla. Vuonna 1994 On Liberty -mallistossa oli 1800-luvun muodista lainattuja turnyyrikehikoilla varustettuja valtavia iltapukuja. Mini-Crini -mallisto vuonna 1985 taas yhdisti 1850-luvun leveän krinoliinipuvun ja 1960-luvun minihameen - nerokasta! Korsetti on ehkä tunnetuin Westwoodin lainaus historiasta ja sitä on nähty jo punkvuosina. 

Vivienne Westwood Lontoon muotiviikkojen catwalkilla 2012

Vivienne Westwood on myös 2000-luvulta lähtien panostanut voimakkaasti yhteiskunnalliseen aktivismiin. Westwood osallistuu Greenpeacen, Amnestyn ja eläinten oikeuksia ajavan PETAn kampanjoihin. Vivienne on tunnettu siitä, että hän osallistunut lukuisiin mielenilmauksiin, joissa puolustetaan ympäristöä ja ihmisoikeuksia. Keväällä 2005 esitelty Propaganda -mallisto oli selkeä käännekohta siihen, että muoti on yhteiskunnallisesti myös kantaaottavaa. Tässä ikään kuin palattiin sinne hänen uransa alun punkvuosien kannanottoihin. Vuonna 2015 Save the Rainforest otti kantaa sademetsien tilaan. Vivianne Westwoodilla on vielä yli 80-vuotiaanakin olemassa se sama punk asenne kuin aikoinaan. Upea nainen ja hieno yksityiskokoelma - suosittelen tutustumaan jos muoti kiinnostaa!

Milavidan "Vivienne Westwood - muotia yksistyiskokoelmasta" on avoinna 12.2.2023 joten sinne siis ehtii hyvin vielä ensi vuoden alkupuolellakin. Milavida on Museokortti -kohde.

Milavia, Milavidanrinne 8, 33210 Tampere. Tarkemmat aukioloajat museon nettisivuilta







syyskuuta 24, 2022

Koiramäen Pajutalli on juuri nyt ihan kurpitsan keltaista ja oranssia täynnä

 

Tänään oli niin ihana syyskuinen aurinkopäivä, että sen kunniaksi oli ihan pakko tehdä pieni päiväretki. Jos seuraat Marjon matkassa -blogia Instagramin puolella olet jo tietoinen missä kaikkialla tänään seikkailtiin. Ehdin jakaa siellä jo Stories-osiossa kohokohtia päivästä. Jos et vielä seuraa niin nyt kannattaa ottaa myös Instan puolella blogi seurantaan. Päivä aloitettiin Järvenpään Vanhankylänniemen upeissa maisemissa uudistuneessa Villa Kokkosessa, josta on tulossa ihan omaa postausta lähipäivinä. Nyt sukelletaan sen sijaan retkemme toiseen kohteeseen eli Tuusulan iki-ihanaan Koiramäen Pajutalliin, joka on juuri nyt pullollaan kurpitsankeltaista ja oranssia. Koiranmäen Pajutallista löytyvät vielä syyskuun loppuun saakka myös kesäkanat ja kesälampaat. 




Kun kirjoittelin viimeksi joulukuussa Koiramäen Pajutallista en silloin onnistunut näkemään minipossuja Arvia ja Ottoa mutta tänään onnisti. Molemmat vesselit olivat ulkoaitauksessa totta kai herkkuja rouskuttamassa. Jos ihan oikein näin siellä taisi olla päärynän syöntikilpailu menossa Arvin ja Onnin kesken koska niin keskittyneesti oltiin kärsät maassa pupeltamassa. Minipossut heiluttavat iloisesti häntäänsä kuin koirat joten mitä todennäköisemmin maku oli myös taivaallinen hedelmissä. 

Tiesitkö, elimistöltään ja aineenvaihdunnaltaan minisika muistuttaa erittäin paljon meitä ihmisiä. Minisiat elävät 10-15 vuotta eli siinä ne taas muistuttavat koiria hännän heilutuksen sekä leikkisyyden lisäksi. Kannattaa kurkata myös vanhan saunan sisälle, josta nämä minipossut nukkuvat upean kristallikruunun alla. Ihanat Arvi ja Onni ♥♥



Koiramäen Pajutallin piha-alue on koristeltu taas niin kauniisti! Kurpitsoista tuli väriä pihamaalle ja niitä oli hurjan paljon eri kokoisina, näköisinä ja värisinäkin. Nämä ovat siis vain koristekurpitsoita eli ruoanvalmistukseen kurpitsat eivät sovellu ja tämä oli selkeästi esillä myyntipöydillä sekä -koreissa. Kurpitsat on tarkoitettu juuri kukka-asetelmiin pihamaalle tai parvekkeelle. Koristekurpitsoista oli Koiramäessä tehty todella kivoja asetelmia myös eli yhdessä callunoita ja murattien kanssa niistä saa loihdittua vaikka mitä. Itse jäin kuolaamaan tuota pajutuolia, jossa oli kukka-asetelma oli istuinosan päällä.



Paju on kyllä materiaali, joka taitavissa käsissä näyttää taipuvan perinteisten korien lisäksi vaikka pieneksi junan veturiksi. Niitä ihania koiria, joita itse ostin yhden meidän parvekkeelle talvella oli edelleen kaupan. Meidän "koristekoira" on saanut levätä kesän yli yhdessä pupun kera ja talviasetelmiin se otetaan taas käyttöön kuten myös meidän parvekkeen pajukartio, joka toimittaa usein myös joulukuusen virkaa joulun aikaan parvekkeella. Nuo "pienet ikään kuin pajumajat" olivat myös hauskoja. Joskus tekisi myös mieli itsekin kokeilla olisiko minulla sorminäppäryyttä tehdä pajusta jotain. 








Minulla jäi pari juttua eilen kaivelemaan Koiramäen Pajutallissa joten taida poiketa siellä vielä uudemman kerran tässä ihan lähipäivinä. En myöskään ehtinyt kurkistaa sisätiloihin kun pihan tutkiminen vei kaiken aikani. Ihmisiä oli eilen kauniissa syyssäässä myös melkoisesti liikkeellä joten menen sitten rauhassa sinne puodin puolelle hypistelemään. 

Koiramäen Pajutalli löytyy osoitteesta Forsteninkuja 10 as 1, 04360 Tuusula. Aukioloajat ovat seuraavasti: ma suljettu, ti-pe 11.30-18.30 ja la-su 11-18. Pajutallilta löytyy myös kahvila sekä Peikkometsä lapsille. Menkää ihmeessä kurkkimaan tätä väriloistoa ja Arvi sekä Onnia myös ♥♥









syyskuuta 20, 2022

Hyvä Vuosi 2023 - kalenterien arvonta

 

Tuotteet on saatu arvontaa varten

Minulla on ilo ja kunnia saada arpoa teidän lukijoiden kesken Hyvä Vuosi 2023 kalentereita! Kalenterien takana on ihana Frida Steiner, joka on suomalainen valokuvaaja, visualisti, sisustussuunnittelija ja elämänfiilistelijä. Ja kaiken tuon lisäksi aivan supertyyppi! Olen itse tutustunut Fridaan bloggaamisen kautta jo vuosia sitten. Frida on huikea käkkäräpää, jonka hersyvää naurua on ilo kuunnella. 

Viimeksi törmäsin tähän ilopilleriin Naantalin asuntomessuilla heinäkuussa ja juttua taas riitti kun ei oltu vähään aikaan nähty. Jos muistat Porin asuntomessujen (2018) kohteen Villa Karhu oli sen sisustus Fridan tekemään. Talon sisustus oli tehty kierrätetyistä tavaroista, joista Frida oli luonut tyylikkään boheemin kokonaisuuden. Kodin sisutusbudjetti kun oli vaivaiset 2000€! 

Kuva on otettu 2019 Rouva Sanan Bloggaajan Käsikirjan julkkareilla. Frida Steiner oli yksi kuudesta bloggaajasta, joita Minna Luoma alias Rouva Sana oli haastatellut kirjaansa varten.  

Pääsin myös syksyllä 2016 viettämään yhden mielenkiintoisen lauantai aamupäivän Hotelli Helkassa Fridan ja Merjan seurassa Unelmien vuosi -kalenterin ja aarrekartta työpajan tiimoilta. Unelmien vuosi -kalenteri on minulla vielä tallessa kirjahyllyssä koska se oli visuaalisesti jo niin kaunis. Tätä tuotetta ei Fridan valikoimista enää löydy mutta tästä voit kurkistaa mitä kaikkia kauniita ja ennen kaikkea tyylikkäistä tuotteita Fridan nettikaupasta löytyy. 

Frida on valokuvaaja ja todellinen visualisti eli myös hänen korttinsa ovat kuin pieniä taideteoksia. Marjon matkassa Instagramin puolella on Fridan lähettämiä Roihuvuoren hanamista otetuista valokuvista tehtyjä kortteja, jotka sain häneltä lahjaksi kun meidän yhteinen retkemme kirsikkakukkia katselemaan ei onnistunutkaan. 

Frida kirjoittaa myös Visualaddict -blogia ja viettää nyt seuraavat kolme kuukautta Espanjan aurinkorannikolla joten kauniita kuvia ja mielenkiintoisia postauksia on tulossa. 











Jos sinä haluat saada itsellesi Fridan upeita tuotteita tarjoutuu siihen nyt mahdollisuus sekä täällä blogin että Marjon matkassa Instagramin puolella. Osallistumalla arvontaan voit voittaa joko Hyvä Vuosi 2023 seinäkalenterin (arvo 29€) tai Hyvä Vuosi 2023 kalenterin ja kiitollisuuspäiväkirjan (arvo 39€).

Seinäkalenterissa on jokaisen kuukauden kohdalla upea Fridan ottama valokuva ja puhutteleva mietelause. Voiko maaliskuun mietelauseen sanomaan enää paremmin kiteyttää "Kun valitset sen mukaan, mikä tuntuu oikealta et voi koskaan mennä kovin pahasti pieleen." Itse vahvasti omaan intuitioon luottaen minä toimin juuri noin. Kannattaa kokeilla ja herätellä sitä omaa intuitiota. Itse alan elämän myötä yhä enemmän kallistua siihen, että intuitio on meidän ihmisten kuudesta aisti, jota kannattaa kyllä myös kuunnella sen loogisen ajattelun lisäksi.

Fridan kuvista näkyy ammattilaisen ote ja upeat kuvakulmat! Rakastan näitä kuvia ♥♥♥

Toinen arvottava kalenteri on Hyvä Vuosi kalenteri ja kiitollisuuspäiväkirja 2023. Tämä muistuttaa hyvin paljon Unelmien kalenteria, jota itse käytin vuonna 2017. Kalenterin saatesanoissa Frida kirjoittaa. "Olen rakentanut tätä kalenteria teemalla ONNI. Olen pyrkinyt poimimaan, tähän osuvia voimalauseita, jotka opastavat sinua tiellä omaan onneesi." 

Frida jatkaa upeasti kuinka meidän onnemme itse asiassa löytyy niistä arjen pienistä asioista, jotka ovat pikkuriikkisen pieniä. Vaikka me aina sisimmässämme purnaamme arjen harmautta niin jokaisessa päivässä on kuitenkin niitä onnenhippusia "lasten nauru, halauksia, onnistunutta perunamuussia, kesäaamun tuoksua, ystävän kanssa käytyjä keskusteluja tai aamun ensimmäinen kahvikupillinen". Olen täsmälleen Fridan kanssa samaa mieltä. Tulee myös mieleen Neon 2 biisi "Pieninä palasina" ja sen todella osuvat sanat. 

"On onni täällä pieninä palasina
lautaselle jääneinä murusina
Se viipyy täällä hetken ja häviää
ei sitä pullotettuu saa mihinkään"
Neon 2




Hyvä Vuosi kalenterista saa vieläkin enemmän irti kun ottaa käyttöön kiitollisuuspäiväkirjan. Vaikka elämä heittelee meitä ja jokaiselle tulee joskus vastoinkäymisiä niin tärkeää on se mihin kiinnittää huomiota. Allekirjoitan Fridan ajatuksen siitä, että "Mitä enemmän kirjaat kiitollisuuden asioita ylös, sitä enemmän alat huomaamaan niitä omassa elämässäsi. Se lisääntyy mihin kiinnität huomiota." 

Voit osallistua Hyvä Vuosi 2023 kalenterien arvontaan sekä täällä Marjon matkassa -blogin että Marjon matkassa Instagramin puolella. 

Kommentoi, että olet mukana arvonnassa ja kerro myös kommentissasi kumman kalenterin haluat eli onko se 1. Hyvä Vuosi 2023 seinäkalenteri tai 2. Hyvä Vuosi 2023 kalenteri ja kiitollisuuspäiväkirja.

Blogin puolella osallistuneille on tärkeää myös jättää kommenttikenttään email osoite, jolla voin olla yhteydessä voittajaan jos voitto osuus omalle kohdalle. 

Arvonta päättyy 27.syyskuuta 2022 klo 18.00 ja saman päivän aikana ilmoitetaan myös onnekkaille voittajille onko arpaonni suosinut. Voittajien nimet/nimimerkit julkistetaan sekä täällä blogissa että myös Instagramissa. 

Onnea arvontaa kaikille ♥♥♥













syyskuuta 18, 2022

Ruska on hiipinyt luontoon ja väritys on juuri nyt upeaa

 

Ihan muutamassa päivässä on luonto muuttanut väriään ja ulkona hehkuvat upeat syysvärit! Vaikka ilma on vielä lämmin päivällä - toisina päivinä melkein helteinen - ovat yöt jo viilenneet. Ja ennen kaikkea on päivänvalon määrä vähentynyt. Tänään aurinko nousi Espoossa 06:58 ja laskee 19:33. Kuluvana sunnuntaina päivän pituus on siis 12 tuntia 35 minuuttia eli voiton puolella on päivä vielä yöstä. Mutta kohta tilanne kääntyy päinvastoin eli yö alkaa ottaa niskaotteen päivänpituudesta. Sekä lämpötila että valon määrän väheneminen saavat joka syksy aikaan tämän väriloiston.



Ensi perjantaina 23.syyskuuta on syyspäiväntasaus eli päivä, jolloin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla kesä loppuu ja syksy alkaa astronomisen eli tähtitieteellisen määritelmän mukaan. Taidan siis ikuisena kesänvenyttäjänä elää enemmän tämän astronomisen kalenterin mukaan kuin sen, että syksy alkaa heti kun kesäloma loppuu. Tulevana perjantaina ovat päivä ja yö täsmälleen yhtä pitkiä. Ja tästä eteenpäin yö sitten vaan pitenee vieden päivältä niitä minuutteja pikku hiljaa kunnes päästään talvipäiväseisaukseen 21.joulukuuta, jolloin valo alkaa taas pikku hiljaa lisääntymään. 



Tänä syksynä ruska tulee olemaan ihan varmasti huikea koska kesä oli niin lämmin. Toisaalta Etelä-Suomessa oli myös todella kuivaa joten teiden varsilla on näkynyt kellastuneita puita jo elokuussa kuivuuden takia. Parhaimmillaan ruskan sanotaan olevan täällä pääkaupunkiseudulla lokakuun toisella viikolla. Ruska on alkanut Lapista jo elo-syyskuun vaiheessa ja sieltä se sitten siirtyy Suomineidon alaspäin saapuen lopuksi tänne eteläänkin. Minä ei ole vieläkään kokenut Lapin ruska-aikaa joten tämä asia on ehdottomasti korjattava ehkä jo ensi vuonna.



Teimme tänään pienen ruskaretken, joka alkoi itseasiassa Kahvila Kampelasta. Olen lukuisia kertoja hehkuttanut sekä täällä blogissa että Instagramin puolella tämän punaisen kahvilamökin ihanuutta. Ollaan meren äärellä paikassa joka sopii sekä maakravuille että merenkävijöille. Tarjolla on aina suussa sulavaa pannukakkua mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa sekä makeista ja suolaisia herkkuja. Tänään herkuteltiin kahvin kanssa lohivoileivistä. Omnomnom! Kahvittelun jälkeen voi lähteä vaikka Uutelaan samoilemaan tai suunnata Särkänniemen luonnonsuojelualueelle ihailemaan syksyistä ruskaa.



Me otimme tänään Kampelasta lähtiessä suunnaksi Kallahdenniemen, joka on noin 10 minuuntin ajomatkan päässä Aurinkolahdesta. Itse asiassa Kampelan terassipöydistä näkee tälle kauniille niemelle horisontissa. Päätellen parkkipaikalle jätetyistä autoista moni muukin oli sunnuntai kunniaksi lähtenyt happihyppelylle ihailemaan ruskaa. Upeasti olivat pihlajat jo vaihtaneet väriä. Samoin myös mäntymetsän aluskasvillisuus hehkui punaisenaan. En vieläkään ole saanut selville mikä ihme on tuo valokuvissani näkyvä lähes punaiseksi syksyllä muuttuva kasvi, jota kuvaan joka syksy. Jos joku tietää vinkatkaa ihmeessä! 



Upeita ruskan sävyjä oli tänään nähtävillä myös Meri-Rastilan tenniskenttien lähellä, jossa vaahtera olivat ihan liekeissä. Ihaillessani tuota värikkyyttä tuli yhtäkkiä mieleen biologian opettajan sanat kouluajoilta. "Kun lehtivihreä pakenee lehdistä syksyllä tulevat puiden oikeat värit esille kesän jälkeen." Opettaja jatkoi, että tämä meidän näkemämme ruska on koko ajan siellä lehtivihreän alla piilossa tullen sieltä sitten esille. Tuntui hassulta ajatella, että punaisia, oransseja ja keltaisia lehtiä on koko kesän vain peittänyt vihreä väri ennen kuin ne paljastavat oikeat värinsä. Aika hassua mitä kaikkea valo määrä ja lämpötilan lasku saavat aikaan. 



Kotimatkalla bongasin vielä Pitäjänmäeltä yhden villiviinin, joten auto tiensivuun ja räps räps! Villiviini viisisormisine lehtineen on minun suosikkini sekä vihreänä että ruska-asussaan. Syksyllä on aina ajettava muutaman talon ohi Helsingissä nähdäkseen upeita villiviiniseiniä. Viime syksynä bongasin Suomen lasimuseon seinältä Riihimäeltä todella rehevän villiviinin. Tiedän, että villiviineistä eivät kaikki pidä ja monet ovat sitä mieltä, että ne rapauttavat talon ulkoseiniä mutta kauniita ne ovat joka tapauksessa.



Vielä ehtii hyvin katselemaan ruskaa joten no worries! Jos ilmat pystyvät näin sateettomia tulee ruska kestämään pitkään. Olen itse miettinyt ruskaretkeä vaikkapa Hankoon, jossa elokuussa emme ehtineet käydä mutta katsotaan mahtuuko ohjelmaamme. Myös jossain lehtometsissä tässä lähistöllä voisi olla mielenkiintoista käydä kurkkimassa värien vaihtumista.

Mukavaa uutta viikkoa kaikille! 


Template designed by Rainy Day