Wäinö Aaltosen museon näyttelyt "Kuolleet sielut" ja "Väristä" ovat avoinna 8.5. asti

 

Maaliskuun alussa talviloman kunniaksi huristeltiin yhtenä päivänä Turkuun ihan varta vasten katsomaan Wäinö Aaltosen museon 28.tammikuuta avattuja uusia näyttelyitä. Aurajoen varrella olevasta museosta kirjoittelin laajemmin 2017 maaliskuussa tänne blogiin kun WAMissa oli Suomi 100-juhlavuoden kunniaksi avattu Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata -näyttely, Tuosta ihan huikeasta näyttelystä ja tarkemmin myös monipuolisesta taiteilijasta ja valtakunnan virallisesta monumenttikuvanveistäjä Wäinö Aaltosesta voit lukea tästä. Itse museorakennus on jo itsessään myös nähtävyys ja siitäkin löytyy lisätietoa muutaman vuoden takaisesta bloggauksesta. Nyt keskitytään ihan erilaiseen taiteeseen museon näyttelysaleissa. 

Wäinö Aaltonen, Kahlaaja patsas

Pekka ja Teija Isorättyä - Kuolleet sielut 

Aviopari Pekka ja Teija Isorättyä on äärimmäisen mielenkiintoinen taitelijakaksikko. Kun näyttely Turussa avattiin näin ihan sattumalta iltauutisissa koosteen heidän uudesta näyttelystään WAMissa ja kiinnostukseni heräsi. Tein siinä teeveetä tapittaessani päätöksen, että Turkuun pitää tätä näyttelyä päästä kurkkimaan tarkemmin talvilomalla. Pekka ja Teija Isorättyä ovat molemmat kotoisin alun perin Torniosta. Törmäsin heidän taiteeseensa jo kun pariskunta oli vuoden 2017 Ars Fennica -näyttelyn yhtenä palkintoehdokkaana Kiasmassa. Valitettavasti en silloin ehtinyt nähdä tuota näyttelyä paikan päällä mutta netistä ja ystävien someen jakamista valokuvista pääsin katsomaan heidän hyvin erikoista taidettaan.

Kuva Ars Fennica 2017 - Pekka ja Teija Isorättyä

Pekka ja Teija Isorättyä tekevät kineettistä veistoksia, joissa yhdistyy jännästi taide ja teknologia. Lainaan tähän Aalto -yliopiston professori Helena Sederholmin kirjoittaman Ars Fennica 2017 -esittelytekstin osan, jossa kuvaillaan taiteilija pariskunnan taidetta hienosti. "Isorättyöiden tapa yhdistää teknologiaa ja taidetta on kaukana modernistisesta insinööriestetiikasta. Pikemminkin luonnehtisin heidän tuotantoaan elektromekaaniseksi biotaiteeksi, sillä he ovat työstäneet veristä nahkaa ja luuta tai parkinneet kalannahkaa ja yhdistäneet usein orgaanisista materiaaleista luomiinsa hahmoihin jonkin toimivan käytetyn moottorin." 

WAMin ensimmäisessä näyttelysalissa törmää kolmeen hauraaseen rollaattorihahmoon, joka pörräävät ympyrää "saaden liikekäskyn" näyttelyssä kulkevilta taiteen katsojilta. Kun katselee mummoja tarkemmin huomaa, että heidän jalkansa ovat pöytälamppujen varsiosia, jotka ovat sujahtaneet aitoihin kenkiin. Käsivarrella roikkuu käsilaukku kuten kuningatar Elisabethilla konsanaan. Mummojen kropassa näkyy metallisia siivilöitä "pitsisomistella" ja muutakin pitkiä on laitettu ylle. Kineettisen veistosten selkärangat on saatu poroilta eli Ylirättyät pohjoisesta kotoisin olevina käyttävät materiaalia myös luonnosta. 

Kun minä ihmettelin näyttelyssä miten mummot pysyvät kiltisti rajatulla alueella sain kuulla, että rollaattorien pyörät on laitettu sellaiseen kulmaan, että he pyörivät vain ympyrää eivätkä karkaa muihin saleihin museossa.

Merenneito 

Isorättyät ovat käyttäneet teosten lähtökohtana kierrätysmateriaalia, romurautaa ja jätemuovia sekä luita ja eläinten nahkoja, yhdistäen niihin uutta teknologiaa. Pariskunta keräsi Japanissa Koben kaupungin rannalta kaikenlaista hylkytavaraa. Tästä rojusta on syntynyt laulava Merenneito, kineettinen veistos. Ehkä se laulu ei ollut kovin kaunista mutta siitä kuului rannalta löytyneiden tavaroiden sielua. Merenneidosta löytyy yhtymäkohtia japanilaisen kuvittajan ja taidemaalari Katsushika Hokusain taiteeseen 1700-luvulla. Merenneidossa on myös käytetty kalannahkoja, jotka on liitetty toisiinsa niiteillä.

Liljan puutarha 

Seuraavassa salissa oli hyvin kauniita ja samalla äärimmäisen koskettavia valtavan suuria "kukkia", roikkumassa katostta ja teoks on Liljan puutarha. Seinällä oleva esittelyteksti kertoo, että näiden kukkien materiaalina on käytetty nyt 8-vuotiaan Lilja tytön infuusioletkuja. Lilja Wideniuksen keho ei pysty pilkkomaan rasvoja joten hänen elimistönsä ei kestä paastotiloja. Tähän käytetään hoitomuotona mm. yöinfuusiota eli vanhemmat kiinnittävät infuusioletkun Liljan vatsaan, jottta hän saa energiaa myös yöllä. Puhdistetut letkut on säästetty ja Ylirättyät ovat muuttaneet ne taiteeksi. Hoitoa jatketaan koko kasvuiän Liljalle. Museon opas kertoi, että Lilja tyttö oli käynyt WAMissa myös katsomassa näitä teoksia. 

Meän Jeesus

Ylirättyät ovat käyttäneet myös Pohjois-Suomen koulusta poistettuja täytettyjä eläimiä. Kouluissa oli aikoinaan biologian opetuksen tueksi näitä eläimiä lasikaapeissa. Monissa paikoissa ne ovat enää näyttelyesineitä vitriineitä tai niistä ollaan kokonaan luovuttu. WAMissa on tämän hirvenpää lisäksi myös sudesta tehty mekaaninen veistos. Tämä hirvi lauleli meänkielellä elämästään hirvenä. Meänkieltä puhutaan Torniojokilaaksossa molemmin puolin rajaa sekä Suomessa että Ruotsissa. Sekä Pekka että Teija on molemmat kotoisin Torniosta joten kieli lienee heille tuttua. Kyllä hirven puheesta vähän sai selvää tai ne ruotsista tulleet sanalainat ymmärsin mutta en niinkään saamenkielestä lainattuja. Tätä hirveä olisi kuunnellut toisenkin kerran mutta se aina lepäsi laulujensa välillä. Hirvi svengasi! 

Viimeinen installaatio oli Robohemians -baari. Tämä baari ehdittiin avata jo 28.tammikuuta "ennen virallisten korona rajoitusten poistamista". Näin korona-aikana tuntui ihan nostalgiselta katsella minkälaista baaritiskillä on kun itse on vastaavassa tilanteessa yli kaksi vuotta sitten. Baaritiskillä istui kaksi miestä Vege ja Tortsu, jotka olivat jo kumonneet sen verran monta tuoppia, että "puheesta ei saa selvää, sanaakaan" tai ehkä jonkun sieltä täältä. Tyylikäs Lady oli kuin toiselta planeetalta pudonnut baaritiski päätyyn. Tästä löytyy myös Marjon matkassa Instagramin puolelta video tämän kolmion osalta. Äärimmäisen hauska työ! 

Anu Tuomi, Väristä 

Robotti-installaatioiden jälkeen siirryttiin ihan toisenlaisen taide-elämyksen pariin. Anu Tuomen Väristä -näyttely oli todellista väri-ilottelua. Tuomi on toiminut sekä taiteilijana että taidealan vaikuttajana jo 1970-luvulta lähtien joten hän on ehtinyt nähdyt Suomen taidekentän muutoksia monella eri vuosikymmenellä. Tuomi on koloristi eli hänen töissään käytetään korostetusti värejä.  Tuomi on myös rohkean ennakkoluulottomasti kokeillut taiteilija uransa aikana erilaisia materiaaleja sekä tekniikoita. Mielenkiintoinen retrospektiivinen katsaus Anu Tuomen tuotantoon ja pitkään taiteilijan uraan. Minän rakastan tällaista värien käyttöä!

Jos liikut Turussa niin ehdottomasti kannattaa piipahtaa Wäinö Aaltosen museossa katsomassa nämä näyttelyt ja siinä samalla itse rakennus myös. Mukavaa lauantai iltaa kaikille!