Yllättäviä kohtaamisia, ulkoilua ja vihdoin myös auringonvaloakin

Parin viime viikon aikana on sattunut todella yllättäviä kohtaamisia ihan ventovieraiden ihmisten kanssa. Sanotaan, että me suomalaiset olemme juroa ja tuppisuista kansaa, joka vaihtaa kadun toiselle puolelle ettei vain tarvitsisi sanoa mitään vastaantulijalle. Mieluummin kävelemme portaat kahdeksanteen kerrokseen kun menemme hissiin tuiki tuntemattoman kanssa. Sitähän voisi vaikka joutua avaamaan suunsa jos toinen kysyy mihin kerrokseen on menossa. Kun vielä opiskeluaikana kuljin bussilla ei kukaan todellakaan mennyt istumaan toisen viereen. Jokainen tulija valitsi oman penkkirivin kunnes "yksinäiset ikkunapaikat" olivat täynnä ja piti pitkin hampain istua jonkun vieraan kylkeen. Minä usein (LUE: lähes aina) nukahdin bussissa ja nuokuin vieruskaverin olkapäätä vasten. Osasin aina kuitenkin herätä omalla pysäkillä ja pyydellä anteeksi nuokkumistani. 

Olen jo tottunut koiranomistajana siihen, että ihmiset alkavat juttelemaan nähdessään meidät Mimmin kanssa. Pieni, suloinen koiranpentu nimittäin sulattaa paatuneimmankin sydämen ja raavas mieskin alkaa lässyttämään "Onpas siinä vekkuli otus, eikä ikää taida olla vielä montaa kuukautta". Ihan samoin kävi myös Minnien kanssa eli vaikka pennusta kasvaa aikuinen koira niin eläin saa ihmiset edelleen kommunikoimaan. Eläimet toimivat ikään kuin jäänrikkojina siinä, että moni uskaltaa avata suunsa ventovieraalle ja jatkaakin keskustelua. Tosin minua ovat ventovieraat viime aikoina myös lähestyneet silloinkin kun Mimmi on ollut autossa.

Lintujen talviruokintapaikalla kävi kuhina ja siellä oli myös lukuisia Suomeen talveksi jääneitä mustarastaita.

Kuvaa en piposta ehtinyt Tervasaaressa ottaa mutta tässä ollaan sama tuplatupsupipo päässä Hanasaaressa vuosi sitten tammikuussa. 

Viikko sitten torstaina minulla oli Mimmi mukana työkeikalla ja ajattelin viedä sen pikaisesti ulkoilemaan Tervasaareen ennen seuraavaa puhelinpalaveria. Kävelytiet Tervasaaressa olivat todella jäiset joten teimme vain ihan pienen lenkin koska en halunnut Icebugeista huolimatta pyllähtää maahan. Lähestyessä autoani huomasin pakettiauton, jossa istuva pariskunta alkoi hidastamaan ajoaan. Samalla kuljettaja näytti avaavan autonikkunaa joten olin valmistautunut jo huikkaamaan, että olemme ihan juuri lähdössä. Yllätykseksi kuulinkin "Vaimon kanssa tässä olla katseltu, että onpa erikoisen komea pipo sinulla!" Minä kiitin kohteliaisuudesta ja kerroin tuplatupsupiponi olevan Tallinnasta. Ihana kommentti ja kohteliaisuus ihan ventovieraalta parilta! 

Klippan eli Luoto saaren halkaisija on vain 150 metriä. Sieltä löytyy ravintola Saaristo. jossa vierailin viimeksi 2014. Ehkä ensi kesänä uudestaan - idyllinen paikka. 

Suomenlinnassa en ole pariin vuoteen käynyt mutta ensi kesänä täytyy mennä. Tästä voit kurkistaa retkeemme kummitytön kanssa Suokissa 2014.  

Valkosaari eli Blektholmen uinuu vielä odotellen tulevaa kesää kun Nyländska Jaktklubben avaa siellä ravintolan ja venesataman. Sitten on purjeveneitä satamassa ja merellä kuhinaa taas. 

Helsingin silhuetti on kaunis myös talvella. Kahdesti olen Sky Wheel -pyörässä käynyt ihailemassa pääkaupunkiamme ilmasta käsin. 

Essi Renvallin Rauhanpatsas on valtavan suuri ja pelkäsin sitä lapsena. Patsas on julkistettu 1968 kun YYA-sopimus täytti 20 vuotta. Patsas jäi kuvanveistäjän viimeiseksi työksi. 

Aurinko oli alkanut paistaa monen harmaan ja sateisen päivän jälkeen joten oli ihan pakko pysäyttää auto Ehrenströmintiellä ja napata muutama valokuva aurinkoisesta Helsingistä. Kyllä auringonvalo saa kaiken oikein hehkumaan ja leveän hymyn huulille. Päivän pituuskin on jo pidentynyt hurjasti ja eilen aurinko laski vasta 17:19 eli päivän pituus oli peräti 9 tuntia ja 27 minuuttia!

Jatkoimme lenkkiämme puhelinpalaverin jälkeen Uunisaaressa, jossa aikoinaan myös Minnien kanssa kävimme talvisella seikkailulla. Ponttonisiltaa pitkin Uunisaareen pääsee vielä 15.huhtikuuta saakka ja sen jälkeen sitten taas vain lautalla. Uunisaari on sympaattisen pieni virkistyskohde lähellä rantaa. Itse asiassa alue koostuu kahdesta erillisestä saaresta, joista pääsee siltaa pitkin vielä viereiseen Liuskasaareen. Koska aurinko oli jo laskemassa emme ulkoilleet kuin Uunisaaressa. 

Tapasimme reilun vuoden ikäisen cairnterrieri tytön omistajansa kanssa ja keskustelimme narttujen juoksuista pitkään. Kun kävelimme saaresta poispäin tuli vastaan pipopäinen pariskunta, joka totta kai ihastui Mimmiin ja sen valloittavaan pentuolemukseen. Etäisesti mies oli jotenkin tuttu mutta vasta kun he olivat lähteneet toiseen suuntaa ja me siltaa kohden tajusin jutelleeni Riku Niemisen ja hänen uuden naisystävänsä kanssa. Mimmi hurmasi heidätkin! Ennen autoon menoa vaihdoimme kuulumisia vanhemman naishenkilön kanssa, joka totta kai myös ihasteli Mimmin energiaa muistellen samalla omia jo edesmenneitä mäyräkoiriaan. Minä toivotin hänelle hyvää helmikuun jatkoa ja rouva minulle "Hyvää ystävänpäivää". Ihana kohtaaminen tuokin ♥

Kuvanveistäjä Viktor Janssonin Taistelija patsas 1913, Villa Ensin edessä.

Eilen sattui vielä yksi todella merkityksellinen kohtaaminen. Olin taas työpäivän aikana liikkeellä Mimmin kanssa kun päätin pysäyttää auton Merikadulla Villa Ensin kohdalla. Ensinnäkin siinä oli vapaa parkkipaikka ja toiseksi kiinnitin huomiota patsaaseen, jonka halusin kuvata. Mimmi jäi autoon odottamaan kun minä harpoin vesilätäköiden yli. Atleettinen kivinen mieshahmo näytti upealta auringonvalossa vanhoja rakennuksia vastaan. Minulla ei ollut edes järkkäriä mukana joten siinä sitten zoomailin kännykän kanssa patsasta kun joku totesi selkäni takana. 

"Tuo patsaan mallina toimi muuten aikoinaan Helsingin apulaispoliisimestari Kaarlo Soinio. Soinio oli viimeisen päälle urheilumies ja voimailija, joka toimi myös mallina Ateneumissa. Kyllä tuollaista atleettia kropppaa kehtaakin näyttää. Älä ihmettele tuota patsaan nenää, jonka pikkupojat ovat rikkoneet. Soinio on hieno mies ja hänellä oli jykevä nenä." 

Puhuja oli mitä todennäköisemmin Kaivopuistossa tai lähistöllä asuva 70-80 -vuotias mieshenkilö, joka oli lähtenyt päiväkävelyllä. Minä kiitin informaatiosta ja herrahenkilö toivotti hyvää päivänjatkoa kävellen rivakasti eteenpäin Merikatua. Pakko myöntää, että olen kiinnittänyt huomion Villa Ensin edessä oleviin patsaisiin mutta tämä lihaskimppu on jäänyt minulta näkemättä. 203 cm korkean Taistelijan tehtävä oli ehkä ikään kuin suojella äideille ja lapsille aikoinaan rakennetun talon rauhaa. Löysin netistä kuvan vuodelta 1915, jossa Taistelijalla on vielä nenä paikoillaan. Olisi kiinnostavaa tietää koska nenä on murtunut?

Teimme Mimmin kanssa vielä pienen lenkin merenrannalla ja ihailimme aurinkoista melkein jo keväistä ilmaa. Cafe Caruselin ikkunalasien takana syötiin laskiaispullia ja juotiin kahvia. Meillä ei ollut kahvitteluun aikaa vaan Mimmi kävi lukemassa muiden koirien jättämiä viestejä innokkaasti ennen kuin palasimme autoon ja takaisin töiden pariin. 

Ehkä tämän korona-aika ja ihmisten eristyneisyys on tehnyt meistä suomalaisista rohkeampia aloittamaan keskustelua. Vai olisiko meistä kehkeytynyt puheliaimpia kuin ennen? Yksi vaihtoehto voi toki olla suloinen koiranpentu, joka vetää puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Toisaalta kaikissa näissä kohtaamisissa ei Mimmi ollut mukana. Olen myös itse melkoinen höpöttäjä eli saatan olla helposti lähestyttävä ihminen eli kynnys ottaa kontaktia on matalampi. Hienoa on kuitenkin se, että keskustelua syntyy, tietoa jaetaan kuten tuosta patsaasta ja ihmiset ovat sosiaalisia. 

Mukavaa lauantaita ja viikonloppua kaikille ♥