Mitä Suomen tunnettua rakennusta muistutan henkisesti?

 

Kakslauttasen kuva lainattu yrityksen FB-sivulta, muut kuvat omia

Viikonloppuna läppärini alkoi tehdä jotain lukuisista päivityksistä, joita olin jo riittävän kauan lykännyt eteenpäin. ARGH! Minun piti tehdä kirjoitustöitä koneella mutta nyt se olisi vähäksi aikaa mahdotonta. Tietokone latasi vain jotain uusia päivityksiä vimmattua vauhtia yksi toisensa jälkeen. Järkevä naisihminen olisi tässä vaiheessa tehnyt jotain hyödyllistä kuten vaikka viikannut kuivan pyykin kaappiin. 

Vähemmän fiksuna tartuin kuitenkin kännykkään ja päätin vain kurkata vähän uutisia meiltä ja muualta. Tässähän kävi yhtäkkiä niin, että Ilta-Sanomien sivun kautta päädyin Me Naiset -lehteen. Eikä tässä vielä kaikki vaan siinä aikana kuluksi tein myös testin "Mitä Suomen tunnettua rakennusta muistutan henkisesti?" Perustelin testin tekemistä sillä, että minähän olen hurahtanut arkkitehtuuriin, rakennustaiteeseen ja historiaan. Joten tuiki tarpeellinen testi siis 😀

Bengkärin majakka

Keskustakirjasto Oodi

Turun linna 

Eduskuntatalo 

Pitihän se nyt selvittää "Oletko tyylikäs kuin Oodi vai vakaa kuin Bengskärin majakka? Testi paljastaa, mikä kuuluisa suomalainen rakennus huokuu samaa henkeä kuin sinä." Muut mahdolliset omalle kohdalle osuvat rakennukset saattaisivat olla Eduskuntatalo, Turun linna tai Kakslauttasen lasi-iglu. Kaikki muut rakennukset ovat itselleni tuttuja ja olen niissä vieraillutkin paitsi tuo pohjoisen Kakslauttanen. Pakko myös paljastaa, että vaikka lapsuudessa paljon Lapissa perheen kanssa kesäisin kiertelimme on Lappi talvella minulta täysin kokematta. En laske, että tammikuinen työmatka vuosia sitten Rovaniemelle olisi talvinen Lappi elämys. Jossain vaiheessa tämänkin täytyy käydä ehdottomasti kokemassa.

Aloitin testin ja kiltisti vastasin 10 kysymykseen. Monivalintoja oli useita mutta kuten aina erilaisissa testeissä minä menen hyvin intuitiolla eteenpäin sen enempää syvällisemmin miettimättä. Nämä testithän ovat hauskaa ajanvietettä vaikka ne kyllä yllättävän usein "osuvat oikeaan". Kun kysymykset oli kahlattu läpi sain vastaukseksi Turun linna. Kun luin selitykselle sille miksi "olen sielultani kuin Turun linna" mietin, että "miten mahtoi testi näin hyvin tietää". Kaiken muun allekirjoitan lukuun ottamatta viimeistä lausetta. Tuosta olen ehdottomasti eri mieltä enkä siitä tunnista itseäni. 

Turun linna on komea rakennus ja se on nähnyt todella paljon 700 vuoden aikana. Olen ylpeä, että muistutan juuri tätä 1280-luvulla Ruotsin kuninkaan käskynhaltijan ja sotilaiden linnaleiristä alkunsa saanutta jyhkeää harmaakivilinnaa. Kun Kustaa Vaasa nimitti 1556 poikansa Juhanan Suomen herttuaksi alkoi Turun linnassa ihan uusi rakennusvaihe. Juhlasalit, kuninkaansali ja kuningattarensali syntyivät tuona aikana. Suomen renessanssiaika alkoi juuri linnan renessanssihovin ansiosta. 

Vaikka olenkin "testin mukaan Turun linna" niin koen, että muistutan myös muutamia muitakin rakennuksia Suomessa. Minussa on myös ripaus uusrenessanssipalatsia Helsingissä, Erottaja 2. Tämä entinen Tullihallituksen talo pitäisi päästä ehdottomasti kokemaan ja näkemään nyt kun se on remontoitu. Tiloista on varmasti kuoriutunut vielä kauniimmat kuin mitä ne olivat edellisellä käynnilläni siellä Design Weekin aikaan syksyllä 2019. 

Luomus tai kotoisammin Eläinmuseo Museokadulla on myös "minun näköiseni paikka". Sen lumoava portaikko tarjoaa aina uusia kuvakulmia katsella sekä alas- että ylöspäin. Muodot, varjot ja valot tekevät portaikosta uskomattoman kauniin mutta samalla hyvin tutun ja turvallisen. Näitä portaita olen kävellyt jo lapsena kun olen tutustunut museossa luonnon monimuotoisuuteen ja oppinut ymmärtämään mitä tärkeitä kaikki elolliset olennot ovat ekosysteemin kannalta.

Koska olen suuri portaikko fani löydän itsestäni yhtymäkohtia myös varsinaiseen jugendhelmeen Wäinämöisenlinnaan Aleksilla. Rappukäytävässä on juhlava tunnelma ja tekee melkein mieli kuiskailla kun katselee yksityiskohtia. Nuo mosaiikkityöt ovat upeita. Toisaalta myös Katajannokan asuintalot, joissa on paljon jugend aikakauden pieniä yksityiskohtia tuntuvat omilta. 

Vaikka olen nimennyt monia suuria, hyvin monumentaalisia taloja näköisekseni vai pitäisikö sanoa siis itseäni niiden näköiseksi löysin omaa persoonaani myös toissa kesänä Padasjoelta Emmi Idin taiteilijakodista. Punamultainen vaatimaton talo ulkoa mutta se väriloisto ja ilottelu, joka sisältää löytyy kolahti minuun. Rakastan itse värejä ja viihdyin tuossa erikoisessa tilassa hyvin vaikka kaikki pinnat olikin peitetty kuvin. 

Minä haastan nyt teidän lukijat tekemään tuon samaisen testin "Mitä Suomen tunnettua rakennusta muistatan henkisesti?" Olisi kiva kuulla onko joku muu myös Turun linna vai joku ihan toinen rakennus Suomessa. Toki kommenttikenttää voi jättää muitakin kuin tässä leikkimielisessä testissä mukana olevia rakennuksia. Suomi on pullollaan hienoja rakennuksia eli kaikkien niistä ei tarvitse olla yleisesti tunnettuja vaan tärkeitä on se mitä ne merkitsevät meille yksilöinä.

Mukavaa marraskuun viimeisen päivän iltaa kaikille ♥

"Valoisa Juhlavuoden Jäke" on avoinna vielä viikonloppuna

 

Järvenpää on viettänyt 70v. juhlavuottaan koko kuluneen vuoden 2021! Alkusysäys sille, että paikasta kehittyi kaupunki tapahtui vuonna 1951 kun Järvenpäästä tuli kauppala. Kauppalat olivat aikoinaan "kaupunkimaisia kuntia", joilla ei kunnallishallinnossa ollut kuitenkaan kaupunkistatusta. Kauppalat lopetettiin  kuitenkin 1977 ja niistä Karhulaa lukuun ottamatta tuli virallisesti kaupunkeja. Järvenpäästä kuitenkin tuli kaupunki jo aiemmin vuonna 1967. Järvenpään historia alkaa kuitenkin jo paljon aiemmin historiassa. Paikka Järvenpää mainitaan jo 1500-luvun puolivälin vanhoissa kartoissa, tosin silloin vain kahdeksan talon vahvuudella mutta sekä ruotsin- että suomenkielisenä versiona.

Järvenpää on itselleni hyvin rakas paikka koska aikoinaan Helsingistä sinne muutti merkittäviä taiteilijoita Helsingistä. Elettiin kansallisromantiikan aikaa ja suomalaiset taiteilijat kaipasivat maaseudun rauhaan. Haluttiin olla sen suomalaisuuden keskellä, joka olisi aitoa. Tuusulanjärven kauniisiin rantamaisemiin syntyikin 1800-1900 lukujen vaihteessa taiteilijayhdyskunta Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin näyttäessä esimerkkiä muille. Lyhyt matka Helsinkiin sekä Hotelli Kämpiin ja uusi rautatie toivat Järvenpäähän myös Eero ja Saimi Järnefeltin sekä Jean ja Aino Sibeliuksen. Ensi kesänä sitten taas Ainolaan kun viime suvena en ehtinyt. 

Järvenpään Rantapuiston alueella avattiin keskiviikkona 24.marraskuuta Valoisa Juhlavuoden Jäke -valotapahtuma, joka sunnuntaihin 28.11. saakka nähtävissä. Minulla oli vakaa aikomus ehtiä sinne jo torstaina mutta suunnitelmat muuttuivat illan osalta joten vasta nyt perjantaina huristelimme Mimmin kanssa Järvenpäähän tai kotoisammin Jäkeen ihastelemaan valaistua Rantapuistoa talvi-illassa. Onneksi oli lämmin pipo ja paksu talvitakki yllä koska Tuusulanjärveltä puhaltava tuuli ja muutama pakkasaste sai ilman tuntumaan paljon kylmältä. 

Valot Rantapuistossa sytytetään kello 16 eli aurinko on jo ehtinyt painua mailleen. Kohti talvipäivän seisausta mennään kovaa vauhtia. Tänään päivän pituus Espoossa oli 6 tuntia ja 42 minuuttia kun se viikon kuluttua on vain 6 tuntia ja 13 minuuttia. Juuri tämän lisääntyvät pimeyden ja harmauden keskellä tällaiset valotapahtumat ovat todella tervetulleita energiantuojia. Rantapuiston valot sammutetaan sunnuntaina 28.11. klo 23. 

Valoisa Juhlavuoden Jäke on tapahtuma, jonka ideoinnista ja toteutuksesta vastaa Blackout Oy:n Juha Oura. Tapahtuma keskittyy Rantapuisto Kolmisointujen läheisyyteen. Olen käynyt Rantapuistossa kesällä ja silloin siellä näytti ihan erilaiselta kuin nyt marraskuisessa maisemassa. Puiston puut näyttivät ihan satumaisilta eriväristen valojen ansiosta. Takana aukeava Tuusulanjärvi loi myös oman osansa tähän maisemaan. 

Rantapuistoon ovat tervetulleita myös karvakaverit ihastelemaan valoja. Mimmi tapasikin monia kivoja koiratuttavuuksia kävelymme aikana. Pariin otteeseen siinä taisi koirien remmit tai flexit olla melkoisessa solmussa kun hännänheiluttajat tekivät tuttavuutta keskenään. Pahimmilta umpisolmuilta vältyttiin ja pystyttiin jatkamaan matkaa eri suuntiin hetken painimisen jälkeen. Karvakavereita oli mahdotonta ikuistaa valokuviin koska sen verran nopeaa meno oli. 

Auton voi jättää Rantapuiston vieressä olevalle parkkipaikalle, josta sitten kävely itse tapahtumapaikalle. Tapahtuma on ilmainen ja halutessaan voi mukaan vaikka ottaa termospulloon kaakaota lämmikkeeksi. Järvenpäähän oli viritelty jo jouluvalojakin joten niitäkin voi ihastella kaupungin läpi huristellessaan. Satumaisen kaunis ja hauska tapahtuma - suosittelen! 

Marraskuun piristykseksi lunta, hyggeilyä ja vähän shoppailua

 

Marraskuu lähenee loppuu JIHAA! Ensi viikon loppupuolella voisi alkavan joulukuun kunniaksi laittaa jouluvalot ehkä jo parvekkeelle. Ja jos oikein innostuu kaivaa jopa joulutähdetkin ikkunoihin pimeyttä vastaan. Jos pitäisi valita ikävin kuukausi niin tässä kisassa ykköspaikan saisi ehdottomasti marraskuu. Tai "mateleva marraskuu" kuten minä olen jo vuosia tätä "lonkeronharmaata" kuukautta kutsunut. Vuoden 11.kuukausi on omituinen välivaihe kun luonto asettuu talvilepoon. Metsän puissa ei ole enää yhtään lehtiä ja maassakaan ei vielä ole valaisevaa lunta. Kaikki luonnossa näyttää ihan uinuvalta odottaen edes sitä valkoista lumivaippaa peittämään tuota synkän mustaa marrasmaisemaa. 

Eilen aamuna näytti heti paljon pirteämmältä kun maa oli ensimmäistä kertaa tänä talvena valkoinen. Voitte uskoa, että pienelle Mimmille russelille lumi on ihmeellinen asia. Kun astuimme ovesta ulos se arasteli ensin astua valkoisen "oudon maan päälle". Lunta piti haistaa, maistaa ja kuopia, jotta selviäisi mistä ihmeestä nyt oli oikein kyse. Eihän tällaista ollut vielä illalla tassujen alla! Onneksi Mimmi tottui lumeen melko nopeasti. Minnien perintönä oli vielä lenkille puettu päälle valkoinen villapaita lämmittämään pikkuista. Yllättävän helposti villapaita sujahti päälle eikä sitä parin ensimmäisen ravisteluyrityksen jälkeen edes huomattu. 

Kävimme myös ostamassa jo valmiiksi Mimmille toissapäivänä juoksuhousut ja niihinkin pitää sitten jossain vaiheessa totutella. Nämä Peten koiratarvikkeesta hankitut juoksuhousut ovat kuin pikkuruinen balettimekko, jonka kiinnitysmekanismi näytti äärimmäisen fiksulta. Tarjolla olisi ollut vaaleanpunainen ja "burberry-kuosi", joista valitsimme tuon jälkimmäisen. Minnien ensimmäiset juoksut tulivat jo heti 7 kuukauden jälkeen joten nyt odotellaan ja katsellaan miten Mimmin kanssa käy. 

Olen myös aloittanut jo riisipuuro kauden. Vai voinko noin edes todeta jos syö riisipuuroa kanelilla ja sokerihippusella ympäri vuoden? Minä nimittäin teen juuri näin. Riisipuuro kuitenkin monelle meistä liittyy voimakkaasti juuri joulun aikaan ja niihin jouluperinteisiin. Toisaalta toinen isoäitini keitteli riisipuuroa ympäri vuoden joten ehkä olen häneltä perinyt mieltymyksen tähän jouluiseen puuroon. Kaneli tuoksusta kyllä tulee aina purkin avatessa sellainen jännä joulunodotus fiilis kutkuttelemaan vatsanpohjaan. Ja itse asiassa tänäänhän on tasan kuukausi jouluaattoon. 

Tässä pimeydessä on myös sytytelty jo ahkerasti kynttilöitä kotona ja hyggeilty. Vai saako tuota "hyggeily" termiä edes enää käyttää? Muistatteko vuoden 2016 kun some täyttyi #hyggeily -valokuvilla ja kaikella siihen liittyvällä. Toisaalta tämä korona-aika ja siihen pakostakin liittyvä kotoilu on saanut ihan uudet ulottuvuudet tässä reilun puolentoista vuoden aikana. Kuppi höyryävän kuumaa teetä, makoisa muffinsi kyytipojaksi ja hyvä kirja ovat oikein hyvä tapa hyggeillä tai siis harrastaa kotoilua. Kaivoin kirjahyllystä esille taas Rosa Liksomin Finlandia-palkitun Hytti nro 6 -kirjan, jonka luin jo vuosia sitten. Upea juttu, että elokuva sai Cannesin kakkospalkinto Grand Prix'n ja onhan se ehdolla myös vielä tulevissa Oscareissakin. Suosittelen kirjaa jos et vielä ole lukenut. 

Muutama viikko sitten tupsahti sähköpostiini Zalandon ilmoitus "Singles' Day 2021 tarjoukset sinulle". Minähän en koskaan ole ostanut mitään edes Black Friday -tarjouksista saatikka sitten Singles' Dayna mutta kerta se oli ensimmäinen. Nyt jostain syystä nähdessäni sinivalkopunaisen käsilaukun  klikkasin heti tuon mainoksen auki. Hyvin oli osattu suunnata mainos juuri oikealle henkilölle sillä tilasin myös itselleni Parfois käsilaukun. Jos olisin malttanut odottaa nyt tähän Black Friday -tarjoukseen saakka olisin saanut sen vielä edullisemmin mutta säästö ei olisi ollut suurensuuri. Minua puhuttelivat ihanat, punaiset tupsut, sinivalkoinen vähän kansallisromanttinen kuviointi ja "shopping bag" laukun kunnollinen kantohihna sekä sen koko. Tarvittaessa sinne mahtuu jo läppärikin. 

Toinen nettiostos oli pyöreä tyyny Indiskasta. Pyöreät tyynyt ovat taas muotia ja niistä tulee hauskoja muistoja mieleen lapsuudesta. Meillä oli lapsuudenkodissa kaksikin pyöreää sohvatyynyä, joita oli myös kiva heitellä vähän kuin frisbeetä vaikka se oli ankarasti kiellettyä ja ei toivottavaa käytöstä. Nämä Indiskan tyynyt olivat itse asiassa istuintyynyjä mutta minä tarvitsin näitä vain yhden monien muiden sohvatyynyjeni kaveriksi. Tyynyt ovat ihania ja niitäkään ei koskaan voi olla liikaa kun hyggeilee. 

Syyskuun alkupuolella onnistuin päiväretkellä Laukon kartanoon hankkimaan vielä muutamia Burleigh Blue Regal Peacock astioita. Minullahan alkoi "sininen kausi" taas sisustuksessa muutamia vuosia sitten ja se tuntuu jatkuvan. Tosin aina olen pitänyt sinivalkoista astioista kattauksessa. En tiedä tuleeko näitä Burleighin astioita hankittua enempää koska varmasti nyt Iso-Britannian EU:sta lähdön jälkeen myös hinnat ovat paljon kalliimmat. Näissä viehättää värin lisäksi myös se, että aikoinaan Queen Mary (1867-1953) ihastui juuri tähän siniseen riikinkukko aiheiseen astiastoon. Tuolla otsikko kuvassa näkyvä posliini muki on puolestaan vanhaa Arabiaa, jota sitäkin haluaisin enemmän juuri sinivalkoisena. 

Strömforsin ruukin soihtujen illasta tarttui Marjon matkaan aivan ihana Raija Tikkasen keramiikkatyö. Tikkanen on keramiikka-artesaani ja hänen töitään oli tuossa tapahtumassa myynnissä Letkutornin Axel & Ida kesäpuodissa. Varmasti myös Strömforsin Ruukin joulutapahtumassa 4.-5.12.2021 näitä upeita keramiikka töitä löytyy. Tikkasen töissä on jotain joka puhuttelee ja ihastuttaa minua.

Nyt lähdemme Mimmin kanssa ulkoilemaan tuonne pimeyteen. Nyt ei villapaitaa enää tarvita koska ei ole enää luntakaan maassa. Mitkä ovat sinun vinkkisi torjua pimeyttä näin marraskuussa? Oletko syönyt jo riisipuuroa vai säästeletkö tuon nautinnon vasta jouluksi? Tuleeko nettikauppojen tarjouksia klikattua auki ja löydettyä hyviä tarjouksia? Kivaa iltaa itse kullekin ♥

Syksyn uutuuskirja "Ihmisiä & kenkiä" kertoo sekä kengistä että elämäntarinoista

Kirja on saatu arvostelukappaleena

Voiko naisella olla koskaan liian montaa paria kenkiä? Jos minunlaiseltani kenkien keräilijältä kysytään vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä "Ei tietenkään voi olla!" Jatkan tähän yleensä vielä "Jotkut keräilevät kenkiä, jotkut postimerkkejä. Harrastuksensa kullakin." Kenkien lisäksi minua kiinnostavat myös kengistä kertovat kirjat. Kirjahyllyssäni onkin monia opuksia, joissa juuri kengät ovat kantavana teemana läpi kirjan. Olin onnesta soikeana kun postiluukusta kolahti arvostelukappaleena tämän syksyn uutuuskirja Kenkiä & ihmisiä. Takakannen teksti kun lupasi "Tässä kirjassa kengät ovat pääosassa, milloin vallan tai statuksen symbolina, milloin fetissinä - kiinattarien sidotuista pikku jaloista niin sanottuihin isokenkäisiin." Viime viikot olenkin iltaisin uppoutunut kenkiin ennen nukkumaan menoa ahmien sivuja toisensa jälkeen ihanista kengistä, niiden historiasta sekä myös elämäntarinoista.

Kaija Rosman taidokkaan herkullista kuvitusta Ihmisiä & kenkiä kirjasta

Kenkiä & ihmisiä -kirjan takana on kaksi oman alansa kovaa ammattilaista Pirkko Vekkeli ja Kaija Rosma. Toimittaja ja tietokirjailija Pirkko Vekkeli on julkaissut useita henkilökuva- ja elämänkertateoksia kuten Marja Suna, suomalainen muotoilija, Liisa Lipsanen - bisneslady, Raili Hulkkonen - kauneuden suurlähettiläs, Kristiina Halkola - jos rakastat sekä Matti Seppänen - elämäntyönä muotitaide. Sain vuosia sitten joululahjaksi Ismo Loivamaan ja Pirkko Vekkelin kirjan "Unohtumaton Ansa Ikonen 1913-1989".

Kaija Rosman kuva ET-lehti / Pirkko Vekkelin kuva Elisa Kirja 

Muotitoimittaja ja kuvataiteilija Kaija Rosma on kiitetty ja palkittu tekijä, joka mm. kuvitti Gloria-lehteä yli 20 vuotta. Hän on pitänyt lukuisia näyttelyitä eri tekniikoilla tehdystä taiteestaan - piirustuksista ja maalauksista pienoisveistoksiin. Usein näyttelyiden inspiraationlähteenä on ollut muoti. Kaija Rosman upea kuvitus on tullut minulle tutuksi juuri Glorian sivuilta. Muistan jopa joskus keränneeni Rosman piirroksia lehdistä. Täytyypä etsiä onko minulla vielä niitä tallella. 

Kirja alkaa hauskasti luvulla, joka kertoo "Hiukan kevytkenkäistä" historiaa kengistä. "Alkaako ihmiskunnan sivistys kengistä? Ehkä ei sentään, vaikka läheltä liippaa." Todennäköisesti kivikauden myskihärkiä ja villihevosia esittäviä taideteoksia (joista länsimaisen taidehistorian katsotaan alkaneen) 20 000 - 30 000 vuotta sitten on vielä piirretty avojaloin luolien seinille. Mutta jo 15 000 vuotta sitten maalauksissa näkyvillä ihmisillä on jaloissa jonkinlaiset jalkineet. Alpeilta löytyneen yli 5300 vuotta vanhan jäämies Ötzinkin jaloissa oli mokkasiinin kaltaiset jalkineet. 

Olen itsekin sukeltanut todella syvälle historiaan tehdessäni kenkäpostauksia vaikkapa narupohjaisista espadrilloskengistä tai flip flop varvassandaaleista. Meille hyvin tutut kesäjalkineet espadrillokset on kehitetty jo 4000 vuotta sitten joidenkin tutkijoiden mukaan ja kesäisten flip flopien edeltäjät jo 4000 eKr. Ehkä kengissä pätee tuttu sanonta "vanhassa on vara parempi" eli nerokkaat keksinnöt niin kengissä kuin muissakin esineissä ovat ikuisia. 

Chopinet eli korokepohjat olivat kuuminta hottia Italiassa 1500-luvulla.

Sivistys, kulttuuri ja muoti ovat kuitenkin jo 1000-luvulta eteenpäin myös piirtäneet oman puumerkkinsä kenkiin. Turhaan me ihmettelen nykyään vaikkapa goottien jaloissa nähtäviä melko hurjia korokepohja kenkiä. Keskiajalla Italiassa naiset sujauttivat jalkansa lähes puolimetriä korkeat chopinet jalkineet. On väitetty, että näin hameen helmat pysyivät puhtaina Venetsian kujilla ja piazzoilla. Oli niin tai näin näillä jalkineilla kävely oli varmasti lähes mahdotonta keskiaikaisilla epätasaisilla kaduilla ja kujilla. 

Lootusjalat saatiin aikaan sitomalla jalkaterät ja typistämällä ne pieneksi. 

Toisaalta aivan toisella puolella maailmaa Kiinassa oli ylhäisönaisten jalkoja sidottu jo 900-luvun puolivälistä saakka. Song dynastian aikana maata hallitsi Kiinan keisari, jolla oli fetissi pieniin jalkateriin. Naisia piti kantaa kantotuoleissa koska kävely typistelyillä jaloilla oli mahdotonta. Pikkuruiset jalat oli peitetty kirjailluilla tossuilla. Tapa levisi hovin ja ylhäisön keskuudesta myös ihan tavallisen kansan pariin. Pienet sievät jalat oli Kiinassa ihailtava ominaisuus naisessa ja se kiellettiin vasta kun kommunismi tuli valtaan. Näin vuosia sitten dokumentin naisista, joiden jalat oli aikoinaan typistetty ja sitä katsellessa kyllä tuli kyynel monta kertaa silmään. 

Aika ajoin kengissä tulee myös muotiin Pompidour-korko, joka syntyi jo huikentelevaisen rokokoo muodin aikana. Nämä tiimalasimaiset korot 1700-luvulta saivat nimensä markiisitar Madame de Pompidourin mukaan. Kuningas Ludvig XV:n ykkösrakastajatar oli rokokoo muodin kruunaamaton kuningatar, joka jätti jälkipolville oman tyylinsä niin kalusteissa, koriste-esineissä, vaatteissa kuin kengissäkin. Hän rakasti vaaleanpunaista ja juuri tuota sävyä me kutsumme pompadourinpunaiseksi. On sanottu, että Marie Antoinette siis Madame Pompidour olisi ollut ensimmäinen kenkäfriikki. 

Kengät ovat myös olleet vallan symboleita kautta aikojen. Me kaikki tiedämme ketä tarkoitetaan kun puhutaan "isokenkäisistä". Isokenkäiset ovat henkilöitä, joilla on valtaa, asemaa ja arvovaltaa. Henkilö on varmasti varakas pohatta, iso johtaja, kiho, pamppu, silmäätekevä, herra, yritysjohtaja, "hyvällä pallilla istuva" eli jotain suurta, johon vain harvalla meistä on mahdollista päästä. 

"Sanonnan "isokenkäinen" alkuperä on johdettavissa keskiajan suippokärkisistä kärsäkengistä, jotka erityisesti 1300- ja 1400-luvuilla venyivät hämmästyttävän pitkiksi. Useissa maissa oli määräys, että porvarissäädyn kengänkärjet eivät saaneet ylittää 6 tuumaa (n. 15 cm). Paronien kengänkärkien enimmäispituus oli 12 tuumaa, kreivien 24 tuumaa. Isokenkäisin oli mahtavin."(Suomalainen fraasisanakirja)"

Isokenkäisistä puhuttaessa on tarkoitettu miehiä. Vaikka naisia on johtopaikoilla ei heidän kengännumeroaan korosteta koska niitä pieniä, siroja jalkoja on pidetty ihailtavina. Tosin nykyään nuorten naisten kengännumero on paljon suurempi kuin vaikkapa vielä 1960-luvulla. Naisten kenkiä myös löytyy minusta tänä päivänä isompina kokoina kuin aiemmin. 

Meihin naisiin liitetään korkeat korot. Kirjassa on pohdintaa siitä miksi me yhtä kävelemme kivuliailla piikkikoroilla eli laitamme korot mukavuuden edelle. Pain is beautiful -sanonta on tuttu sekä populaarikulttuurista että muodista. "Mitä nainen ei tekisi kauneutensa eteen." sanoi jo edesmennyt isoäitini. Toisaalta nykyään on ihan trendikästä myös vetää jalkaansa Dr. Martens -maiharit, tennarit, rennommat ja mukavammat kengät. USA:n varapresidentti Kamala Harriskin on nähty puhumassa kansalle Conversit jalassa. 

Olen itsekin kirjoittanut blogiin "Ovatko sneakersit jo salonkikelpoiset" postauksen. Aiemmin sneakersit yhdistettiin vain ulkoiluun, kuntoiluun tai vapaa-aikaan. Nyt ne jalassa voidaan olla vaikka punaisella matollakin jos merkki on oikea. Vuosia sitten olen lomamatkalla korkeilla kiilapohjaisilla kengillä nyrjäyttänyt nilkkani Barcelonan Ramblaksella epätasaisen katukivetyksen takia. Varmasti jalkapöytäni 4.metatarsaaliluun murtuminen ja 6 viikon sairausloma oltaisiin vältetty jos olisin laittanut jalkaani sneakersit tai edes matalat sandaalit. Mutta "ei missään tapauksessa" koska oltiin isossa, trendikkäässä kaupungissa ja piti olla korkkarit. Tästä on jo aikaa ja nykyään olen paljon viisaampi!

Kenkiin liittyy myös paljon viestejä ja vihjeitä. Minä olen aina pitänyt punaisista kengistä ja lapsena haaveilin niistä aina. Muutamat punaiset kengät minulla lapsena olikin mutta nyt aikuisiällä olen niitä hankkinut enemmänkin. Punaiset kengät herättävät aina huomiota. Pressimatkalla Saarenmaalla muutamia vuosia sitten hotellin respan virkailijat huomioivat ja kommentoivat punaisia sneakers-kenkiäni sisäänkirjautumisen yhteydessä. Monissa minun valokuvissani täällä blogissakin nämä kengät ovatkin vilahtaneet. Ne ovat kiva väriläiskä asussa. 

Punaiset kengät voidaan myös tulkita niin monella tavalla. Värinä punainen on onnen, rakkauden, hedelmällisyyden, sodan, vihan, vaaran, erotiikan, naiseuden, vallan ja vallankumouksen väri. Minä vain satun pitämään punaisesta sen enempää vihjailematta mitään :) 

Kirjassa on upeasti kerättynä yhteen "Hall of Fame" eli kenkämaailman kuuluisuudet. Mukana on totta kai Marilyn Monroe ja hänen vuoden 1959 elokuvassa Piukat paikat kuuluisaksi tekemät Marilyn -pumpsit. Nämä piikkikoroilla varustetut kengät Marilynille suunnitteli yksi kenkämaailman kaikkien aikojen kuninkaista Salvatore Ferragamo. Vuonna 2015 sitten kävin Tampereen Milavidassa "Unelmien askelia" -kenkänäyttelyssä, joka kertoi juuri Ferragamon elämäntyöstä. Upea näyttely!

Kirjaan Hall of Fameen ovat päässeet myös Fred Astairen steppikengät, Charlie Chaplinin kulkurihahmon nukkavierut varsikengät, Judy Garlandin Ihmemaa Oz -kengät, Tuhkimon lasikenkä, Saapasjalkakissan saappaat, Mary Jane -remmikengät ja totta kai Sinkku elämää -sarjan Carrie Bradshaw kenkineen sekä monia muita. Sex in the city -sarjan kautta minunkin kenkäintoni oikein roihahti liekkeihin ja tutuiksi tulivat Jimmy Choo, Manolo Blahnik ja Christian Louboutin. Minulta löytyy totta kai myös koko Sinkku elämää vaaleanpunaisessa kenkälaatikko boxissa eli kaikki sarjan tuotantokaudet ja pakko myöntää, että niitä myös katsotaan. Yhä uudelleen ja uudelleen kenkiä sekä muotia ja stailausta ihaillen. Ikoninen sarja!

Ihmisiä ja kenkiä -kirjassa on mukana myös äärimmäisen mielenkiintoinen osia, jossa sukelletaan Suomi-kengän tarinaan. Suomessa on kenkiä tehty keskiajalta lähtien ja tapana oli silloin, että suutari kulki talosta toiseen agraari yhteiskunnassa. Kenkätehtaita maahamme aloitettiin perustamaan 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Vierailin kesällä 2019 Koskenjalan -kenkämuseossa Korkeakoskella, johon kenkäteollisuutta myös perustettiin aikoinaan. Suomalaisen kenkäteollisuuden kulta-aika oli 1960-luvulta 1980-luvulle ja se työllisti peräti 8000 ihmistä. Kun idänkauppamme romahti myös kenkätehtaita meni nurin. Halpatuonti myös vaikutti kotimaisen kengän kysyntään. Sääli koska Suomessa on ollut osaamista ja taidokkaasti tehtyjä kenkiä. 

Kirjan lopussa on hauska osio, johon on kerätty "Kymmenen pientä kertomusta kengistä". Mukana kertomassa omia kenkätarinoitaan ovat mm. Pirkko Mannola, Asko Sarkola, Monna Kamu, Liisa Talvitie, Anna-Maija Tuokko ja Matti Tuominen. Jokainen heistä kertoo omista kengistään, omasta suhteestaan kenkiin, omista mieltymyksistään sekä myös esittelee kirjassa kenkiään. 

Erittäin mielenkiintoinen kirja kengistä ja muodista pitävälle. Mukana myös paljon historiaa eri vuosikymmeniltä kenkien näkökulmasta. Kaija Rosman kuvituksen lisäksi myös valokuvia kengistä ja niiden omistajista. Sopii vaikka pukinkonttiin ja lahjaksi muuten vaan. Kirjan kustantaja on www.avain.net ja julkaisupäivä oli 2.lokakuuta. Kenkiä & ihmisiä -kirjaa myyvät ainakin Suomalainen kirjakauppa, Akateeminen kirjakauppa, Kansallinen kirjakauppa. 

Kiitos Avain kustannus kirjalähetyksestä!

Upea Ritarit -näyttely on Tampereen Vapriikissa vielä 5.12. asti

 

Uljaat ritarit täyttivät Tampereen Vapriikin jo viime toukokuussa. Nämä keskiajan haarniskoidut miehet hevosineen karauttivat kiiltävissä asuissa hurjine aseineen kertomaan meille 2020-luvulla eläville tarinoita kaukaa menneisyydestä. Siis ajoista, jolloin ritariksi pyrkivää nuorta miestä odotti ankara vuosia kestävä koulutus. Mutta kun jaksoi sitkeästi ahkeroida kovalla opintiellä pääsi osallistumaan loistokkaisin turjanaisiin ritarina saaden istua hevosensa selässä peloton katse silmissään.

Urhea ritari sai myös kantaa päällä haarniskaa ja hänen ratsunsa myös omaansa kun käytiin tositoimiin peitset kalisten. Näille pelottomille hurjapäille olisi luvassa myös ylellistä linnanelämää ja lukuisia pelastettavia linnanneitoja. Tai näin meille ainakin on saduissa kerrottu. Jos et vielä ole ottanut haltuun Ritarit -näyttelyä niin ei hätää sillä sinne ehtii vielä 5.joulukuuta saakka. Marjon matka vei Manseen kurkkimaan näitä pelottomia sotakoneita jo kesälomalla heinäkuussa. 

"Keskiajalla ritarit olivat valiosotilaita, jotka olivat käyneet pitkän "koulun" ammattiinsa. Nämä miehet olivat päästä varpaisiin puettuna haarniskaan ja heillä oli vuosien mittainen kokemus turvanaan. Ritarin koulutus kesti peräti 14 vuotta. Poikien kouluttaminen aloitettiin jo kuusivuotiaana kun hovipoika pääsi ritarin palvelijaksi. Opeteltiin ratsastamista, kristinuskoa, yleissivistäviä aineita ja perustaistelutekniikoita 6-13 vuotiaana." Näin kirjoittelin postaukseen Turun linnan turnajaisista heinäkuussa 2018. Lisää ritarin koulutuksesta voit kurkistaa tuosta postauksesta. 

Jalkasuojat, Belgia 1580 - Stibbertin museo 

Ritarien varustus oli raskas koska taistelujen luonne vaati todella hyvän suojauksen. Varustus painoi noin 5 kg kevyimmilläänkin joten vaati myös hyvää kuntoa kantajaltaan.

Ritarien käsiä suojaamaan on ollut lukemattomia taisteluhansikkaita.

Tällaisia säärisuojia, joihin kuuluvat sabatoneksi kutsutut kenkäosat, sanotaan varvasosan muodon vuoksi myös "karhuntassuiksi".

Kyrassissa eli selkä- ja rintapanssarissa oli kaiverrettuna upean taidokasta koristelua, Saksa 1545-1550, Stibbertin museo

Vapriikin Ritarit-näyttelyn noin 200 esineen joukossa on muun muassa mestarillisesti taottuja ja upeasti koristeltuja ja haarniskoita, kypäriä, miekkoja, kilpiä, peitsiä sekä ritarin hevoselle kuuluneita varusteita Euroopan eri haarniskatyöpajoista. Olisin voinut seisoa noiden lasivitriinien takana vaikka kuinka kauan ihastellen kuinka taitaa työtä nämä haarniskatyöpajat ovat aikoinaan tehneet. Suurin osa esineistä näyttelyssä on firenzeläisestä Stibbertin museosta. Mukana on myös suomalaista ja pohjoismaisesta esineistöä Kansallismuseon ja Peter Mustosen kokoelmista. 

Ritareille oli kehitetty monenlaisia kypärämalleja suojelemaan taisteluissa päätä ja myös kaulaa mm. umpikypärä, visiirikypärä ja Burgonet kypärä. 

Vapriikissa on esillä kolmiharjainen Burgonet kypärä Saksasta 1500-luvun puolivälistä.  Kypärä on päällystetty kankaalla, joka on koristeltu saksalaisille landsknecht-joukoille ominaiseen tapaan. Tätä kypärämalli käytti jalkaväli 1500-luvun puolivälissä ja monia kypäriä, joissa kangasosa on vielä tallessa ei enää ole jäljellä. Kypärä kuvassa keskellä.

Ritarien miekat olivat tarkoitettu lähitaisteluun ja Vapriikissa myös näitä kahvasta sekä säilästä koostuvia aseita oli esillä paljon. Kahvaosat olivat äärimmäisen kauniita monissa miekoissa. Siinä vitriinien edessä seistessäni mietiskelin miksi tappavaan aseeseen oli haluttu noin kauniita yksityiskohtia? Toisaalta miekka oli aikoinaan myös vapaan miehen, täysivaltaisen kansalaisen, soturisäädyn tai aatelismiehen merkki, joka seurasi häntä koko hänen elämänsä jopa hautaan saakka. Joten miksei se voisi olla kaunis samalla.  

Vapriikin Ritarit -näyttelyssä selviää myös olivatko ritarit todella pelastamassa niitä linnanneito kuten meille on saduissa kerrottu. Varhaiskeskiajan ihanteiden mukaan ritarin kun piti olla sekä hurja sotilas taisteluissa että herkkä runoilija sielu. Olihan siinä yhdelle miehelle aika paljon vaatimuksia jos piti olla sotakone tehden urotekoja mutta tarpeen vaatiessa ylistettävä rakkautta ja jalouttaan. 

Vapriikki on Museokortti kohde. Vapriikki löytyy osoitteesta Alaverstaanraitti 5, Tampere. Museo on avoinna ti-su 10-18. Vapriikista löytyy myös monia muita kiinnostavia näyttelyitä.