Ruskaa, kyyttöjä, talomuseo, auringonkukkia ja Mimmin kuulumisia

Syyskuun alusta olemme laajentaneet Mimmin kanssa ulkoilureittejä, joilla liikutaan. Vaikka neidillä on 5 kuukautta jo ikää niin edelleen on vaikeuksia olla ottamatta suuhunsa kaikkea mitä maasta löytyy. Kyllä ulkoillessa olisi hyvä omistaa vähintään kaksi paria silmiä, jotta ehtisin havaita kaiken mitä suuhun sujahtaa. Minulla oli elo-syyskuun vaihteessa sovittuna kampaaja aika Hiusmuotoilu Inochiin jo kello 7 aamulla. Kävimme aamulenkillä ennen kuutta joten ulkona oli vielä melko pimeää kun siinä kävelyn lomassa jotain katosi Mimmin suuhun maasta. Yritin kiskoa koiruuden kidasta sinne jo uppoamassa olevaa siinä ikäväkseni onnistumatta. 

Kun istuin sitten värit päässä kampaamotuolissa alkoi Mimmi oksentamaan häkissään ja luulenpa, että kampaaja Kaisun sekä hänen perheen koirakuume alkoi juuri tuolla sekunnilla vähenemään. Onneksi "se jonkin" myös oksennettiin pois. Vieläkään en tiedä mikä tuo pienen kananmunan kokoinen orgaaninen esine oli. Se saattoi olla peruna tai joku muu kasvis mutta hajusta päätellen parhaat päivänsä aikoja sitten nähnyt. Onneksi oksentamalla päästiin vaivasta. Myös Villa Elfvikin luontopolulla oli ihan pakko maistaa meriheinää, kaarnaa ja jotain muuta ruohoa, joka sitten myös vatsaan kuulumattomana poistui sieltä iltasella. 

Mimmi on luonteeltaan utelias ja rohkea pentu joten se ei pienistä pelästy reissuillamme. Sekä vastaantulevia ihmisiä että totta kai myös koiria pitää aina tervehtiä iloisesti häntää heiluttamalla. Mimmi on kaikkien kaveri ja äärimmäisen iloinen kohtaamisistaan. Villa Elfvikin luontopolulla Mimmi olisi halunnut tehdä myös lähempää tuttavuutta kyyttöjen kanssa, jotka kesäisin aina hoitavat tärkeän perinnemaiseman kunnossapitoa. Onneksi kyytöt olivat sen verran kaukana ja välissä oli vielä sähköistetty aita joten tyydyimme sitten loppupeleissä vain katselemaan laumaa etäältä. 

Tuomarinkylän kartanon auringonkukkapellolle otin Mimmin myös mukaan. Pellolla kulkiessa oli todella vaikea nähdä mitä kaikkea hän sieltä suuhunsa imuroi mutta ainakin auringonkukkia, juuria ja multaa sekä kävelytieltä hevosen kikkareita oli ollut ruokalistalla. Vatsanväänteitähän tuollaisesta sekoituksesta tuli sitten myöhemmin ja ripulia myös. 

Kävimme viikolla kävelemässä myös yhtenä iltana Glimsin talomuseon alueella. Harmitti kun Kahvila Aiju Glims oli jo suljettu kello neljältä. Sinne täytyy yrittää ehtiä vielä tässä syyskuussa jonain päivänä. Tiedoksi, että  Kahvila Aiju Träskända on avoinna vain viikonloppuisin. Talonmuseon alueella kasvaa paljon vanhoja tammia joten maassahan oli sitten tammenterhoja, joita myös Mimmi naposteli kuin orava konsanaan. Kun juttelin eläinlääkärimme kanssa Mimmin taipumuksia hän totesi, että onneksi kaikki mitä on syöty on tullut "jommasta kummasta päästä pois". Eläinlääkärimme myös kertoi, että hän oli joutunut kahdesti avaamaan jonkun pikku pennun vatsan koska tämäkin ahmatti yksilö söi kaiken mahdollisen löytämänsä. 

Kävimme sunnuntaina Suomen Lasimuseossa Riihimäellä. Mimmi toki odotti autossa kun minä ehdin vihdoin katsomaan Sauli Suomelan yksityisnäyttelyä 3.kerroksen näyttelytiloihin. Näyttely on avoinna vielä 26.syyskuuta saakka ja Marjon matkassa Instagramin puolelta näet näyttelystä makupaloja. Suosittelen! Lasimuseossa on toinenkin äärimmäisen mielenkiintoinen näyttely "Milanon ihme" ja siitä on tulossa ihan oma postaus lähipäivinä. Milanon ihme -näyttely on avoinna 17.10. saakka. 

Riihimäellä museon seinällä oli aivan valtavan hieno villiviini. Se oli muuttunut jo osittain ruskan ansiosta punaiseksi vaikka vihreitäkin lehtiä oli vielä. Olen aina haaveillut villiviiniseinästä omassa pihapiirissä. Kun villiviini kasvaa todella reheväksi se saattaa kiivetä seinää pitkin ja peittää melkein koko talon ulkoseinän. Helsingissä, Topeliuksenkadulla lähellä Töölön kirjastoa on yhden talon seinä aivan villiviinin peitossa. En nyt tänä syksynä olen ajanut siitä ohi mutta ihan varmasti talon seinä on taas aivan punaisena. Myös Suomen lasimuseon seinän viereen oli istutettu jännää kasvia, jonka lehdet olivat kuin "vaahteranlehtiä" ja kasvi oli tehnyt myös punaisia, hauskoja "piikkipalloja". Jos joku tunnistaa kasvin kertokaa ihmeessä mikä tämä kaunokainen on nimeltään.

Tänä iltana kävimme Mimmin kanssa Tarvaspään maisemissa kävelemässä. Sain melko hyvin pidettyä koiruutta silmällä ettei se syönyt mitään mutta kun tuota ihanaa auringonlasku valokuvaa zoomailin huomasin, että Mimmillä oli suussaan pieni kuollut lintu. Onneksi näin sen ja sain linnun pois sen suusta todella nopeasti. Totta kai käsidesi oli autossa kun olin liikkeellä ilman mitään laukkua. Autolla sitten hinkkasin sormiani varmaan viisi minuuttia tuon lintuepisodin jälkeen. Ja toivon hartaasti ettei Mimmi saanut siitä mitään pöpöjä. 

Kuljemme päivittäin yhden talon ohi, jonka puutarhan omenapuut notkut omenista. Valitettavasti en itse pysty enää omenoista nauttimaan kun minulla on ikävä koivunsiitepölyn ristiallergia juuri omenoihin ja moniin muihinkin kivellisiin tuoreisiin hedelmiin. Aina nähdessäni nämä omenat tekisi mieli haukata mutta kun en vaan voi ilman, että suun ja huulet turpoaisivat kuin botoxpistosten jälkeen. Pahimmillaan omena voisi aiheuttaa myös hengenahdistusta joten en siis puraise.

Kävimme myös eilen tekemässä pienen lenkin Mustavuoren luonnonsuojelualueella mutta pysyttelimme poluilla koska sieniä on luonnossa ihan älyttömän paljon. Jostain kumman syystä myös punaisia kärpässieniä kasvaa oikein ryppäinä. Olen jo omalla kotipihalla kerran saanut kaivaa sientä Mimmin suusta. Toivotaan, että tämä "suulla kaiken maistelu" alkaa vähenemään kun hampaat ovat täydellisesti vaihtuneet. Nyt ylä- ja alahampaat ovat vaihtuneet joten pikkuhiljaa ne muutkin.

Mimmi on reipas ja rohkea reissukaveri, joka tykkää myös matkustaa autossa ja tutkii innolla aina uusia maisemia. Toivotaan, että se pääsisi pian eroon tai unohtaisi tuon ikävän "maasta pitää aina ottaa maistiaisia" -tavan.