Blogihaaste "KUMPI"

 

Nappasin Kiljusten blogista hauskan blogihaasteen! Minna on listannut postaukseensa kaksi erilaista asiaa, joiden väliltä pitää valita jompikumpi omien mieltymysten mukaan. Kun luin Minnan vastaukset olin monista asioista hyvin samoilla linjoilla hänen kanssa. Toisaalta taas törmäsin aika kinkkisiinkin vastakkainasetteluihin, joista olin ehdottomasti halunnut valita molemmat. Olen nopea tekemään päätöksiä mutta jotkut hyvin tavalliset asiat eivät olleetkaan ihan niin helppoja kuin kuvittelin. Ota mukava asento, istu hetkeksi alas ja lue mitä minä valitsin. Mitä ikinä oletkaan tekemässä juuri nyt se voi odottaa hetken :) Jatkat sitten taas sen jälkeen puuhailuitasi. Valitsin tähän postaukseen paljon keväisiä/kesäisiä kuvia. 

Kevät vai kesä?

Tämä on ensimmäinen asia, johon haluaisin ehdottomasti vastata molemmat vuodenajat. Kevät on ihana lupaus pitkän talven jälkeen siitä, että luonto herää taas henkiin. Hennon vaaleavihreää näkyy ensin vähän pilkistämässä pulleiden silmujen alta kunnes ollaankin jo yhtäkkiä hiirenkorvilla. Valkovuokko- ja sinivuokkometsät ovat lumoavia. Samoin odotettu muuttolintujen paluu ja lintujen laulun lisääntyminen. Keväällä iskee joskus "pikku paniikki" ehdinkö nähdä kaiken ennen kuin se on jo ohimennyttä. Kevät ja muutos kuuluvat selkeästi yhteen. Kaikki tapahtuu kuin nopeutetussa filmissä ja hetkiin on tartuttava. 

Kesä puolestaan on jatkoa keväälle ja vihreän värit alkavat syvenemään. Kesä tuoksuu mansikoille ja maistuu uusille perunoille tillin ja voinokareen kera. Lämmin ilma väreilee jännästi ja asfaltti polttaa jalkojen alla. Kesällä pitää ehdottomasti päästä karkaamaan maaseudulle ja kulkemaan ahonlaitaan. Nähdä lehmiä laitumella ja kuunnella hiljaisuutta. Aikaiset aamut ja myöhäiset illat kuuluvat myös kesään. Lukemattomat värit ympärillä inspiroivat ja vaatetus on ihanan kevyttä. 

Jos näistä kahdesta on ihan pakko valita vain toinen niin otan kuitenkin kesän. Kesään kun kuuluu se palkallinen vuosiloma, joka takaa tauon arkiseen työntekoon ja vapauden tehdä mitä mieleen juolahtaa. 

Järvi vai meri?

Rapunaisena viihdyn veden äärellä. Sekä järvellä että merellä on molemmilla omat hyvät puolensa ja vaikka ne ovatkin muuten hyvin erilaisia. Meri on mielestäni villi, arvaamaton ja kahlitsematon kun taas järvi on turvallisempi vaihtoehto. Meri ja katselu ulapalle on minulle tärkeä juttu nollata ajatuksia ja laskea stressitasoa. Olen kirjoittanut tänne blogiin kuinka saatan kesken työpäivän mennä katsomaan aavaa ulappaa hetkeksi ja selvittämään sotkussa olevia ajatuksiani. Se tunne kun näkee kaukana olevan laivan katoavan horisonttiin on maaginen. Tästä näystä tulee aina kaukokaipuu. Järvimaisema on myös kaunis omalla tavallaan mutta valitsen silti meren. 

Lenkkeily vai kuntosali?

Tähän on äärimmäisen helppo vastata - lenkkeily ehdottomasti! Rakastan liikkua luonnossa kokien samalla luonnon monimuotoisuuden. Koiraihmisenä lenkkeily erilaisissa maastoissa on mielenkiintoisen palkitsevaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ja samalla myös rakas karvakaveri saa liikuntaa. Minulla on ollut sellainen vaihe elämässäni, että kävin useita kertoja viikossa kuntosalilla. Korona-aikana kaikki kuntosaleihin liittyvät vihjauksetkin saavat minut varpailleni. Olen mieluummin lenkkeilemässä ja ulkoilemassa kuin muiden kanssa sisätiloissa. Voin myös kotona tehdä omaa kehoa apuna käyttäen tiettyjä liikkeitä ja minulla on myös pienet painot itselläni. Toki kuntosalilla on myös mukava joskus taas käydä.

Lukeminen vai kuunteleminen?

Ehdottomasti lukeminen ja kirja pitäminen kädessä. Itse miellän äänikirjan "kuunnelmaksi" enkä pysty sitä kuunnellessani makustelemaan kirjan sanoja suussani. Mitä jos en pidäkään lukijan äänestä tai äänenpainosta, joka jotenkin vain ärsyttää minua vieden samalla osan lukunautintoa mukanaan? Minulla on myös erikoinen tapa lehteillä lukemaani kirjaa ja joskus palata kirjaa taaksepäin tarkistamaan joku juttu. Äänikirjassa tämä varmaan myös onnistuu mutta minulle myös sanojen näkeminen kirjanlehdellä on äärimmäisen merkityksellistä. Tai ehkä olen vain niin kaavoihini kangistunut dinosaurus pohjimmiltani koska en ymmärrä äänikirjoja.

TV-sarjat vai elokuvat?

Aiemmin en juurikaan katsonut televisiota eli minulta saattoi mennä mennä monta päivää etten edes avannut töllöä. Itse elokuvissa käyminen on mielestäni ihan melkoinen elämys popcorneineen hämärtyvässä salissa, jossa ensimmäisenä valkokankaalle tulee karjuva leijona mahtipontisesti. Tv-sarjojen seuraaminen ei ole minun juttuni eli kyllä mieluummin katson elokuvan telkkarista jos en näe sitä elokuvateatterissa. Nyt korona-aikana olen seurannut Pohjolan Selviytyjiä sekä Vain elämää -ohjelmaa Hirvensalmen maisemista. En olen koskaan katsonut Salatut elämät -sarjaa tai Sykettä! YLE Areenalta tulee seurattua dokumentteja tietokoneen kautta aika usein. 

Kotimaan vai ulkomaan matkailu?

Tässä maailmantilanteessa missä nyt eletään valinta on ehdottomasti kotimaan matkailu. Totta kai olisi kiva jossain vaiheessa kurkistaa Suomen rajojen ulkopuolelle mutta monet testaamiset ja karanteenit eivät ole minun juttuni. Sitä paitsi haluaisin kohteessa kulkea ilman maskia mutta se tuskin toteutuu vielä pitkään aikaan. Ihan varmasti jossain vaiheessa suuntaan taas ulkomaille kun koen sen itselleni oikeaksi ja riittävän turvalliseksi valinnaksi. Ohessa pari matkavinkkiä kotimaassa ja blogista löytyy lisääkin.

Koivulahden Rapukartano, Vilppula 

Mäntylinnan huoneistomajoitus, Mänttä

Louhisaaren kartano, Askainen

Raaseporin linna, Snappertuna

Farmor's Café, Högsåra - Kemiö

Hattulan Pyhän Ristin kirkko, Hattula 

Rikkaus vai rakkaus?

Ehdottomasti rakkaus ♥ Rikkaus helpottaa jotain asioita elämässä mutta tuoko se pyyteetöntä rakkautta on asia erikseen. Raha usein myös sokaisee ja saa ihmisen käyttäytymään itsekkäästi eikä kovin rakkaudellisesti toisiaan kohtaan. 

Kissat vai koirat?

Ehdottomasti koirat ♥ Olen aina ollut enemmän koira- kuin kissaihminen. Kissat ovat todella suloisia mutta en saa niihin samalla tavalla yhteyttä kuin koiraan. En ehkä osaa käsitellä kissoja oikein. Koirien kanssa olen heti hyvä ystävä ja usein tulee siliteltyä koiria lenkilläkin kun näkee jonkun tutun ulkoiluttajan. Totta kai eläminen Minnien kanssa opetti yli 15 vuoden ajalta paljon asioita siitä miten koiran kanssa tulee toimia erilaisissa tilanteissa. Minnie ♥

Hulavanne vai hyppynaru?

Ehdottomasti hyppynaru. Hyppiminen on kivaa puuhaa ja se nostaa myös kivasti kuntoa. Samalla tulee mieleen hauskoja sattumuksia lapsuudesta, jolloin hyppiksellä hyppiminen oli pihan tyttöjen joka päiväistä puuhaa leikkien lisäksi. Hulavanne on aivan liian monimutkainen minulla vai olenko liian "tönkkösuolattumuikku" käyttämään sitä :) Ehkä hulavanteelle pitäisi antaa taas mahdollisuus jos vaikka olisin oppinut sen pyörittämisen taidon...

Risotto vai pasta?

Tämä on blogihaasteen ehdottomasti vaikein kysymys. Suurena Italian ja italialaisen ruoan ystävänä en voi päättää kumpi on parempi. Molemmat ovat suussa sulavia eikä niitä voi edes verrata toisiinsa. Parhaat ja maukkaimmat risottomuistot ovat Sisiliasta. Erilaiset merenelävien risotot olivat siellä ihan äärimäisen maukkaita ja niitä tuli popsittua lomaviikon aikana ahkerasti. Pastalla voisin taas melkein elää ja söisin sitä vaikka päivittäin eli en pysty valitsemaan näistä vain toista. Pastoista kun voi tehdä vaikka mitä herkkuja joten mahdotonta valita vain toista. Tätä haastetta kirjoittaessa tuli muuten ihan valtaisa mieliteko saada Pasta Carbonaraa joten eiköhän sitä valmistu meidän keittiössä tänään. Kuvituskuvat on otettu seuraavista paikoista ruokailun yhteydessä: Sicapella (Porvoo), Mon Repos (Tallinna), Skogul (Ruoholahti, ravintola ei toimi enää) ja Pjazza (Helsinki).

Instagram vai TikTok?

Minulla on Instagram tili, joka päivittyy säännöllisesti mutta TikTokia en käytä. Ainakaan tässä vaiheessa en tunne tarvetta lähteä seikkailemaan TikTokin ihmeelliseen maailmaan mutta mistä sitä koskaan tietään missä ollaan vaikka puolen vuoden kuluttua. Never say never!

Olisiko sinun helppo valita näistä KUMPI vaihtoehdoista enemmän itsellesi sopiva vai joudutko pähkäilemään? Aurinkoista lauantaita sinne ruutujen toiselle puolelle ♥

Stockmannin rauniot - traagisen mystinen paikka

 

Stockmannin rauniot ovat edessäni jo kolmatta kertaa tänä keväänä. Seison Kasavuoressa tiheässä metsässä ja katson puiden lomasta näkyvää linnamaista kivirakennelmaa. Jopa Google mapsiin on merkitty paikka "Stockmannin rauniot" kuten paikalliset ovat tätä rakennelmaa vuosia kutsuneet. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan vaan ihan omilta kotiseuduiltaan voi löytää mielenkiintoisen helmen. Mystisen paikan, johon palaa aina uudelleen katselemaan sekä samalla miettimään mitä oikeastaan tapahtui sata vuotta sitten. 

En ihan tarkkaan muista luinko mielenkiintoni herättävän lehtiartikkelin tästä traagisesta rauniopaikasta ensimmäisen kerran Hesarista vuonna 2018. Joka tapauksessa merkitsin Kauniaisten urban exploring -kohteen omiin "must so visit" -paikkoihini. Toinen koronakevät sai minut vihdoin matkaamaan sinne ja kurkistamaan aikaan, joka oli hyvin samanlainen kuin missä nyt elämme. Koko maapalloa ravisteli myös silloin pandemia!

Stockmannin tavaratalon perustaja G.F. Stockmann muutti Amerikan sijaan Suomeen 1852 ja ryhtyi Nuutajärven lasitehtaan kirjanpitäjäksi sekä kassanhoitajaksi. Kun maineikas lasitehdas perusti puodin Helsinkiin siirtyi yritteliäs Stockmann itseoikeutetusti sen vetäjäksi. Vuonna 1862 osti Stockmann jo myymälän itselleen ja laajensi samalla myös sen valikoimaa. Kiseleffin taloon siirtymisen myötä myös liiketilakin suureni ja puhuttiin jo "mannermaisesta tavaratalosta". Loppu onkin sitten historiaa ja Aleksanterinkadulle kohosi arkkitehti Sigurd Frosteruksen suunnittelema Stockmannin tavaratalokompleksi useiden vuosien aikana.

Karl Stockmann 1905-1906, kuva Atelier Apollo - G.F. Stockmann, kuva Wikipedia - Frans Stockmann, kuva HS artikkeli  

G.F. Stockmannilla oli kaksi poikaa Karl ja Frans. Karl toimi Stockmannin tavaratalon johdossa ja Frans puolestaan konsulina. Frans oli avioitunut englantilaisen Edithin kanssa ja heillä syntyi vuonna 1909 myös Edward poika. 1900-luvun alkupuolella suuriksi kasvaneet kaupungit koettiin liian kiireisiksi, vilkkaiksi ja saastuneiksi. Isojen kaupunkien läheisyyteen syntyikin useita ns. puutarhakaupunginosia kuten Kulosaari ja Munkkiniemi. Näihin uusiin paikkoihin haluttiin muuttaa ja olla enemmän puhtaan luonnon keskellä. Mahdollisuus piipahtaa Helsingin keskustassa oli edelleen olemassa niin halutessaan lyhyen välimatkan takia. 

Rouva Berta Fazer, konsuli Frans Stockmann ja rouva Edith Stockmann, Eteläsatamassa Linnanlaiturilla 1910. Valokuvaaja Sven Strindberg, Helsingin kaupunginmuseo 

Frans Stockmann osti vuonna 1906 perustetulta Ab Grankulla yhtiöltä 4,6 hehtaaria maata 20000 sen aikaisella Suomen markalla. Frans Stockmannilla oli aikomus rakentaa perheelleen iso huvila ellei peräti kartano korkean mäen päälle Kasavuorelle. Uudesta kotitalosta olisi avautunut upea näköala Glimsin tilan peltojen yli alhaalla olevaan laaksoon kuten tuossa vanhassa Espoon museon valokuvassa vuodelta 1915. Täällä saisi asua luonnon keskellä rauhassa mutta silti lähellä Helsinkiä. 

Valokuva Kasavuorelta Glimsiä kohti, Espoon kaupunginmuseo 

Frans Stockmannin uuden rakennettavan huvilan arkkitehdistä on olemassa vain arvailuja. Jotkut ovat päätelleet, että piirustukset hulppeasta huvilasta olisivat syntyneet arkkitehti Sigurd Frosteruksen työpöydällä. Olihan hän saanut jo luottotehtävän suunnitellessaan suvun tavaratalon ja myös laajentaessaan sitä myöhemmin nykyiseen muotoonsa. 

Taidehistorian tutkija ja arkkitehtuurin tutkija, emerita professori Riitta Nikula arvioi HS:n artikkelissa ettei pidä mahdottomana, että huvila olisi kuitenkin arkkitehti Armas Lindgrenin käsialaa. Kauniaisten kaupunginarkistosta löytynyt piirustus on Lindgrenin tekemä mutta kooltaan se on paljon pienempi kuin nyt paikalla olevat Stockmannin rauniot. Nikulan mukaan ehkä joku toinen arkkitehti muokkasi piirustuksia myöhemmin. Jää mysteeriksi kuka suunnitelmien takana loppujen lopuksi oli.

Kuva lainattu YLEn sivuilta

Kun seisoo Stockmannin raunioiden edessä käsittää, että hanke oli todella suuri ja siihen tulisi myös kulumaan rahaa melkoisia summia. Itse "rauniot" ovatkin vasta kivijalka koska Lindgrenin talopiirroksessa on kerroksia peräti kolme. Raunioista erottaa myös selkeästi pohjaltaan puolipyöreitä ja kulmikkaita ulokkeita, jotka selkeästi luovat mielikuvaa edustavasta ehkä peräti aatelisesta rakennuksesta. 

Villa Vallmogårdenin jugendtalo rakennettiin Kauniaisiin vuonna 1907, arkkitehtina Lars Sonck. Talon kivijalassa on paljon yhteneväisyyksiä Stockmannin raunioiden jäljellä olevaan kivijalkaan. Kuva Wikipedia. 

Rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1918. Vuosi oli poikkeuksellinen Suomen historiassa sillä samana vuonna tammikuun 27.päivänä alkoi kansalaissota valkoisten ja punaisten välillä. Ehkä toukokuuhun 15. saakka kestäneet maan sisäiset sotatoimet verottivat myös rakennustöiden etenemistä. Raunioilta lähtee jännä kivistä tehty rakennelma, joka on saattanut ehkä ollut tiepohja huvilalle. Tämän kivirakennelman alla näyttää olevan myös jonkinlaista säilytystilaa tai kellari. Joka tapauksessa jo sisääntulo tähän kartanohuvilaan olisi varmasti ollut äärimmäisen vaikuttava jo raunioiden koon puolesta.

Vuosi 1918 on jäänyt myös maailmanhistoriaan silloin puhjenneen espanjantaudin takia. Ensimmäiset influenssatapaukset havaittiin 11.maaliskuuta yhdysvaltalaisella sotilasleirillä. Käynnissä oli 1.maailmansota ja parakeissa asuttiin ahtaasti. Varmuutta mistä maailmanlaajuinen epidemia eli pandemia sai alkunsa on vaikea määrittää. Sotasensuuri piti huolen siitä, että tautiuutisia ei päästetty julkisuuteen. Vasta kun tauti levisi Espanjaan, joka oli 1.maailmansodan ulkopuolella pandemia tuli julkisuuteen ja tästä johtuu taudin eriskummallinen nimi. 

Heinäkuussa 1918 oli espanjantauti levinnyt jo eri puolille maailmaa. Ihan vastaavasti kun meidän koronapandemiassa nyt havaittiin myös aikoinaan espanjantaudissa muunnoksia pikku hiljaa. Elokuussa 1918 Ranskassa löydettiin vakavampi muunnos, joka toi taudin toisen aallon ja kuolleiden määrät kasvoivat taas. Tauti oli myös parissa kuukaudessa levinnyt ympäri koko maapallon. Tiedonvälitys ei ollut samaa "on line - uutista" kuten nykyään mutta silti tietoa liikkui lukuina tautitilanteesta olipa missä päin maapalloa tahansa. 

Uutinen Uusi Suometar -lehdessä 17.10.1918 

Suomeen espanjantauti saapui laivojen mukana kesäkuussa 1918. Suomi oli sisällissodan takia muutenkin sekasortoisessa tilassa joten tauti pääsi leviämään tehokkaasti. Kesä ja auringon uv-säteily kuitenkin helpottivat tilannetta ja kesän loppuun mennessä tauti olikin jo kurissa. Syksyllä 1918 tauti tuli kuitenkin salakavalasti takaisin entistä rajumpana ja kuolleiden määrät lisääntyivät taas. Kuten nyt koronaan ei myöskään espanjantautiin aikoinaan ollut mitään lääkettä. Sata vuotta sitten annettiin ihan samanlaisia ohjeita kun olemme nyt saaneet viimeisen vuoden aikana. "Peskää käsiänne ja välttäkää yleisötilaisuuksia." Vanhoissa valokuvissa ihmisillä näkee myös kankaisia suusuojia eli siis maskeja. 

Keväällä 1919 Suomeen vyöryi espanjantaudin kolmasaalto, joka koetteli ankarimmin mm. Helsinkiä. Kuolleisuus lisääntyi taas roimasti ja haudankaivajilla oli kiireiset työpäivät. Viimeinen Suomen yli pyyhkäissyt neljäs espanjantaudin aalto vaikutti kaikkein voimakkaimmin pohjoiseen Suomeen ja Lappiin. Inarissa peräti joka kymmenes asukas menehtyi tautiin.

Espanjantauti iski myös Stockmannin huvilan rakennuttajiin. Ensin sairastui Edith vaimo ja hän kuoli tautiin 1919. Frans seurasi vaimoaan ja menehtyi vuonna 1920. Rakennustyömaa keskeytettiin jo vaimon kuoleman jälkeen eikä sitä enää jatkettu myöhemminkään. Stockmannien Edward poika jäi henkiin mutta hänestä tuli orpo. Ennen kuolemaansa Frans Stockmann lahjoitti maansa Kauniaisten kauppalalle. 

Kuva Suomen Sukututkimusseura

Yli sadan vuoden ajan on luonto saanut jatkaa kasvua Stockmannin raunioiden alueella. Monia puita on kaatunut ympäriltä ja luonto on vähitellen vallannut aluetta takaisin itselleen. Jopa muurin seinämään tarttunut siemen on alkanut itämään ja nyt keväänä myötä muuriin on ilmestynyt kasveja.  Myös graffitit ovat ilmestyneet kiviseiniin vuosien saatossa ja nekin tuntuvat vain lisääntyneen ajan kuluessa. Alueelta löytyneet papanat kertovat, että täällä varmasti liikkuu myös rusakoita lintujen lisäksi. Ajan hammas puree kivijalkaa rapauttaen sitä päivä toisensa jälkeen. 

Katsoessaan alueen kokoa ja jykeviä raunioita olen yrittänyt nähdä edessäni valmiin huvilan ja/tai kartanon. Jos rakennuttaja pariskunta olisi välttynyt espanjantaudilta tai jos siihen olisi keksitty joku hoitokeino tällä paikalla saattaisi olla yksi pääkaupunkiseudun komein yksityiskoti. Rokotteita ei silloin vielä ollut olemassa espanjantautia vastaan, joka joidenkin arvioiden mukaan tappoi Suomessa 30000 ihmistä neljässä eri aallossa. Maapallonlaajuisesti ihmisiä kuoli eri arvioista riippuen 20-30 miljoonaa. Pahimmat skenaariot väittävät, että kuolleita oli 50-100 miljoonaa. 

Itselläni risteilee päässä hyvin ristiriitaisia ajatuksia kun kuljen Stockmannin raunioiden alueella. Toisaalta ihailen itse rakennusta ja sen arkkitehtuuria vaikka paikalla ei juurikaan ole kivijalkaa kummempaa. Olen hyvä kuvittelemaan kuinka hulppean talon pihalla voisinkaan nyt nähdä seisovan jos asiat olisivat menneet toisin. Myös tarina arkkitehdista tai tietämättömyys hänestä arvailuineen luo salaperäisestä fiilistä hankkeen ylle. 

Traagisinta on toki se, että pariskunta kohtasi espanjantaudin mukanaan tuoman kuoleman ja tarina ei ikään kuin jatkunut saaden onnellista loppua. He muuttivat onnellisena omaan idylliinsä, joka ei koskaan toteutunut. Ajattelen myös heidän poikansa kohtaloa, joka jäi orvoksi. Edward Stockmann eli kuitenkin pitkän elämän 81-vuotiaaksi ja kuoli vuonna 1990. Hänet on haudattu vanhempiensa ja vaimonsa kanssa yhdessä Hietaniemen hautausmaalle. 

Aina ei tarinoilla ole onnellista loppua kuten ei tälläkään jutulla. Unelmat eivät välttämättä toteudukaan kun kohtalo määrää toisin. Toivotaan, että Frans ja Edith olivat onnellisia rakentamisen huumassaan eläen hetkessä miettimättä liikaa tulevaisuutta. Elämähän on tässä ja nyt! Eilinen tapahtui jo ja huomisesta emme vielä tiedä. Ainoa todellinen hetki on nykyisyys ja carpe diem -asenne. Kannattaa käydä Stockmannin raunioilla jos liikkuu Kauniaisissa. Lähellä myös Kasavuoren luonnonsuojelualue, johon palataan myöhemmin. 

Postauksen valokuvat on otettu huhti-toukokuun aikana eli huhtikuussa maassa näkyy vielä lunta. Nyt paikka on vihreän vehreän luonnon syleilyssä.