Aavetaloja ja ihmiskohtaloita - hyytävää historiaa Napapiiriltä Suomenlahdelle

Kirja saatu arvostelukappaleena / SKS Kirjat 

Aaveet, kummitukset, hylätyt talot ja murhamysteerit ovat aina kiinnostaneet minua. Vatsanpohjaa kutkuttava jännitys, oudot tapahtumat ja myös yliluonnolliset jutut ovat oudon kiehtovia. Lapsena minua vähän toki myös pelotti mutta samalla tunsin suurta mielenkiintoa ja halua tietää enemmän näistä mystisistä jutuista. Muistan lapsuudestani kuinka isotätimme Aili kertoi aina Kaivopuistossa kävellessämme maahan ilmestyvistä risteistä. Aikoinaan nykyisen Puistokadun vieressä oli junarata, jotka pitkin junat kulkivat satamaan.  

Toukokuussa 1913 kaksi lasta menehtyi junan alle ylikäytävän kohdalla. Mystiset ristit alkoivat ilmestyä tapahtuman jälkeen juuri tuolle samalla paikalle. Kaupungilla puhuttiin, että surusta sekaisin oleva äiti kävisi piirtämässä ristit. Isotätimme alensi ääntään kun hän jatkoi "Kolmas risti ilmestyi hiekkaan kun lasten äiti kuoli. Samalla nähtiin mustiin pukeutunut nainen, joka työnsi lastenvaunuja." Muistan, että minua vähän kylmästi tämä juttu mutta toisaalta se oli ihan äärimmäisen kiinnostava. 

Edellä mainittu onnettomuus on oikea historiallinen tapahtuma Puistokadulta. Jopa marsalkka Mannerheim vieraili tuolla onnettomuuspaikalla aikoinaan tragedian jälkeen. Reilu kymmenen vuotta sitten televisiosta tuli äärimmäisen mielenkiintoinen Vailla selitystä -ohjelma. Ei liene yllätys, että katsoin silloin jokaisen jakson! Myös tätä Puistokadun mysteeriä käsiteltiin ohjelmassa.

Nyt viime viikkoina olen lukenut hyytäviä aavetarinoita aina iltaisin sukeltaen samalla historiaan eri puolilla maatamme. Tammikuussa SKS Kirjat julkaisi historioitsija Mauri Karvosen uutuuskirjan Aavetaloja ja ihmiskohtaloita - Hyytävää historiaa Napapiiriltä Suomenlahdelle. Kirja on jo kolmas Karvosen julkaisema teos, joka esittelee tositapahtumiin perustuvia kummitustarinoita ympäri Suomea. Sarjassa aiemmin ilmestyneet kirjat ovat Aavetaloja ja ihmiskohtaloita (2016) sekä Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 - Hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu (2018).  

Uutuuskirjansa esipuheessa Mauri Karvonen toteaa "Kirjojeni tarkoitus on peilata kansanperinnettä ja aavetarinoita oikeaan historiaan. Opus ei siis ole pelkkä kummituskirja vaan paljon muuta. Pyrin vastaamaan kysymykseen miksi: Miksi henkilöstä kerrotaan tiettyä tarinaa? Miksi hän edelleen kummittelee? Miksi juuri tästä kohteesta kerrotaan kummitustarinoita?"

Karvosen kirja sisältää yli 300 sivua mielenkiintoisia tarinoita. Kansien väliin ei kuitenkaan ole pelkästään kirjattua mystisiä ja pelottavia kummitustarinoita. Kirjailija esittelee myös tarinoiden tapahtumapaikkojen ja rakennusten historiaa, mikä selventää sukupolvesta toisen kerrottuja tarinoita ja myös tarinankerronnan syitä. Teoksessa on paljon Karvosen ottamia valokuvia tapahtumapaikoista ja myös Museoviraston vanhoja nostalgisia mustavalkoisia valokuvia. Pidän myös hauskoista "repäistyistä muistikirjan lehdistä" tavallisten kirjansivujen välissä, joissa näitä itse kummitustarinoita uutismaisesti kerrotaan. 

Olen itse käyttänyt tässä postauksessa omia vuosien varrella räpsittyjä valokuviani aavetarinoiden tapahtumapaikoista sekä Mauri Karvosen kirjasta ottamiani "vähän tuunattuja" uusia valokuvia. Tervetuloa yliluonnolliselle aaveseikkailulle kurkistamaan menneisyyden saloihin!

FISKARSIN RUUKKI

Idyllistä Fiskarsin kyläraittia kävellessään ei osaa edes aavistaa mitä kaikkea tässä kyläyhteisössä on historian saatossa tapahtunutkaan. Aaveiden lisäksi alueella on sattunut onnettomuuksia, murhia ja selittämättömiä kuolemiakin. "Siellä on valtavien liikevoittojen ja iloisen perhe-elämän lisäksi kohdattu suoranainen kirous. Kuoleman viikate ei ole säästänyt korkeinta ylhäisaateliakaan, saati köyhää työläistä." kirjoittaa Karvonen teoksessaan. 

Kerrotaan, että ruukkialueen vanhimman rakennuksen (v.1776) yläkerrasta kuuluu selkeitä askelten ääniä ja tulee myös tunne, että joku on läsnä tässä ruukinkonttorissa vaikka ketään ei missään näy. Hui! Fiskarsin upean päärakennuksen kellariin on tarinan mukaan aikoinaan haudattu elävältä herraväen lasten imettäjä, jonka surullinen haamu jatkaa levotonta vaellustaan siellä edelleen. Elävältä hautaaminen oli keskiajalla määritelty tuomio vakavista rikoksista ja se langetettiin useammin naisille kuin miehille. Aika karmivaa...

Fiskarsin kuparipajassa liikkuu myös kummitus. Ullakon päätyikkunassa monet ihmiset ovat nähneet mustan hahmon katselemassa ulos. Nykyään rakennuksen 3.kerroksessa toimivan ravintola Kuparipajan hissi lähtee myös itsekseen liikkeen. Hissi nousee ullakolle aivan kuin joku olisi tilannut sen sinne vaikka tilassa ei ketään kuitenkaan ole. Kirjassa kerrotaan myös Fiskarsin omasta tontusta ja sen erikoisista edesottamuksista. 

SUOMENLINNA 

Suomenlinnan historia on verinen ja sotilaallinen. Saaren peräti 270 vuotisen historian aikana siellä ovat monet sotilaat, siviilit ja vangitkin joutuneet kärsimään. Kolmen valtakunnan alaisuudessa ollut linnoitus onkin kerännyt monia aaveita ja myös aavetarinoita kerrottavakseen. Muistan jo koulun keväiseltä luokkaretkeltä, että kulkiessamme pimeän kosteissa linnoitustunneleissa saarella mietimme lukemattomia kummituksia ja aaveita, joista saaren opas oli meille juuri kertonut. Oli myös hauska pelotella luokkakavereita pimeässä BÖÖ! Suomenlinnan historiaan on liittynyt niin murhia kuin myös ikäviä itsemurhia aikojen saatossa. 

Suomenlinnan Merisotakoulun käytävillä vaeltaa onnettoman kadetin haamu, joka etsii ikuisesti rakastaan. Nuori kadetti oli aikoinaan palavasti rakastunut ylempiarvoisen upseerin tyttäreen. Kadetti raukka ei vain kelvannut appiukolleen sulhasehdokkaaksi joten mies riisti oman henkensä. Olin kymmenisen vuotta sitten häätilaisuudessa tuossa samassa rakennuksessa ja muistan siellä myös jonkun pöytäseurueestamme puhuneen tästä paikan aaveesta. Itse en kadettia onneksi nähnyt missään portaikoissa tai salissa. 

Kustaanmiekan kärjessä on tuttu ravintola Walhalla, jossa olen monta kertaa istunut syömässä pizzaa ja nauttimassa virvokkeita saarikävelyn lomassa. Tämä sama rakennus oli vuonna 1752 palaa kokonaan kun huolimaton vartiomies nukahti ja takasta pudonnut kekäle sytytti liekit roihuamaan. Kun venäläiset hallitsivat linnoitusta rakennus toimi ammusvarastona ja sen edessä oli vuoden 1918 tapahtumien teloituspaikka, jossa 71 ihmistä sai surmansa.  

Suomenlinnan Piperin puistossa on kirjan mukaan nähty pitkään mustaan viittaan ja huppuun pukeutunut hahmo kesäisenä aamuyönä. Työkaverini kävi vuosia sitten ystävänsä luona Suomenlinnassa kyläilemässä ja hän kertoi nähneensä tämän samaisen huppuhahmon myöhään yöllä ja pelästyneensä ihan valtavasti. Hahmo oli näyttänyt siltä kuin se leijuisi maan päällä kävellessään. 

Suomenlinnan nykyisen Tullimuseon tiloissa on aikoinaan sijainnut Juhani Adaminpojan selli. Sarjamurhaaja Juhani on mahdollisesti ollut Suomen rikoshistorian pahin murhamies, joka surmasi peräti 12 ihmistä. Hänet tuomittiin aikoinaan kuolemaan mutta tuomio lievennettiin myöhemmin elinkautiseksi vankeudeksi. Juhani Adaminpoika siirrettiin Viaporin linnoitukseen, jossa häntä pidettiin seinään kahlittuna vankina kuolemaansa saakka 1854. Nykyään Tullimuseon tilassa tuntuu kuin joku olisi voimakkaasti läsnä. Samalla myös henkilökunnan astioita rikkoutuu ja näyttelyesineitä revitään oudosti seiniltä alas. 

WIURILAN KARTANO

Vierailin itse Wiurilan vanhassa kartanossa kesällä 2017. Jossain esitteessä siellä taidettiin silloin mainitakin paikan omista kummituksista. Ollessani aivan ypöyksin kartanon Hevosvaunumuseossa, jossa valot syttyivät liiketunnisteella minun kävellessäni paikasta toiseen kuuntelin kyllä jokaisen narahduksen huolellisesti välillä säpsähdellen omaa varjoani. Upea paikka ja ehdottomasti vierailemisen arvoinen vaikka aaveita en siellä nähnytkään päiväsaikaan. 

Wiurilan kartanolla Halikossa on myös pitkä historia takanaan joten paikan vanhimmat kummitusjututkin ajoittuvat 1500-luvun lopulle. Mauri Karvonen toteaakin kirjassa "Tarinankerronnan perinne on siis kestänyt katkeamatta meidän päiviimme saakka." Kartano ei kuitenkaan ole Suomen tunnetuin kummituskartano mutta sen aaveiden kirjo on sitäkin laajempi. Kartanossa kummittelevat sekä entiset kartanon työläiset että myös korkeimmat kartanonherratkin.

Kartanossa voi kirjan mukaan törmätä mm. päättömään miehen tai Wiurilan vaaleaan neitoon. Päänsä menettänyt mies on Hartvik Henrikinpoika, joka pysyi kuninkaalle uskollisena aatelisena Suomessa loppuun saakka. Periaatteen miehenä hänet ja yhdeksän muuta aatelista vietiin Turun linnaan, jossa heidät mestattiin Turun Vanhalla Suurtorilla. Teloitettujen päät naulattiin Raatihuoneen katon päätyyn. 

Hartvikin haamun on nähty kulkevan kartanon puistoissa pää kainalossaan janoten kostoa siskonpojalleen tai lohduttaakseen omaa tytärtään. Vaaleaan hääpukuun pukeutunut nainen on avioliittoon pakotettu Hartvikin tytär Christina, joka tarinan mukaan menetti järkensä liiton kariuduttua.

Wiurilan Viljamakasiinissa on kesäisin aina taidenäyttelyitä. Näyttelyn pystyttäjät ovat saaneet tehdä töitään rauhassa sen jälkeen kun edesmennyt kartanonherra August Armfelt "on kutsuttu näyttelyn pystytykseen mukaan". Jos kutsu jostain syystä unohdetaan niin August "saa valot sammumaan tai jatkojohdoista vain katoaa virta yhtäkkiä". Vanha herra kannattaa siis pitää tyytyväisenä niin näyttely saadaan valmistumaan ajoissa ja ilman turhia outoja kommelluksia. 

HAMINA

Haminan harvinaisen muotoisen ympyräkaupungin historian neljään vuosisataan on mahtunut melkoisesti verta, tulta ja tuhoa. Tässä idän ja lännen puristuksessa olleessa satamakaupungissa on ollut paljon historiallisia tapahtumia, mielenkiintoisia ihmiskohtaloita ja totta kai myös aaveita tarinoineen. 1700-luvulla kaupungissa tapasivat Ruotsin kuningas Kustaa III ja Venäjän keisarinna Katariina II. Tuli tuhosi kaupungin ensimmäisen kerran 1821 ja Haminan suurpalo 1840 teki kaupungista taas liekkimeren. Viimeinen isompi palo oli 1887 jonka jälkeen onneksi kaupungin asemakaavaa muutettiin turvallisemmaksi. 

Haminan Raatihuone seisoo edelleen merkittävällä paikalla keskellä kaupunki mihin se aikoinaan rakennettiin. Kun kaupungissa raivosivat tulipalot toisensa perään osoitettiin lyhdyllä Raatihuoneen tornin parvekkeelta missä päin kulloinkin palaa. Vieläkin tuolla samalla parvekkeella nähdään hahmoja näissä historiallisissa puuhissa vartioimassa kaupunkiaan aivan kuin satoja vuosia sitten.  

Vanhalla Haminan ortodoksisella hautausmaalla on portin pielessä pieni portinvartijan mökki. Lyhyt työmatka ja mahdollisuus valvoa hautausmaata ovat ehkä vieläkin portinvartijan mielessä koska vanhan miehen nähdään iltaisin seisovan entisen mökkinsä vieressä. Kylmiä väreitä aiheuttava näky varmasti!

Kun Haminassa syttyi 1821 tulipalo siitä syytettiin erästä piikaa, joka sai teostaan tuntuvan rangaistuksen. Vasta kuolinvuoteellaan silmäätekevä kuoleva kaupunkilainen tunnusti, että tuhoisa palo olikin lähtöisin hänen piipustaan. Virheellisesti syytetyn piian nähdään kulkevan entisen Lamonin talon edessä Haminassa, josta palo aikoinaan alkoi vannoen yhä edelleen syyttömyyttään. 

Kirjassa kurkistetaan myös mielenkiintoiseen Hotelli Aulankoon, jossa vuonna 1939 tapahtui traaginen suomalaisen elokuvanäyttelijä Sirkka Sarin putoaminen savupiippuun, jonka seurauksena hän kuoli. Yleisesti itse Aulangon alueen historiaan liittyy paljon epäonnisia rakkauksia, hirveitä onnettomuuksia, kesken jäänneitä työuria ja iloista juhlintaa. Hotellista on paljon kummitustarinoita vuosien varrelta. Olen joskus vuosia sitten yöpynyt yhden seminaarin yhteydessä tiloissa ja sielläkin joku muisteli näitä aavejuttuja illallispöydässä. Kummitukset tuntuvat selkeästi kiinnostavan monia. 

Mauri Karvosen uutuuskirjan pohjoisin kohde on Lapin aavehotelli Hotelli Pohjanhovi. Mehukkaita tarinoita löytyy myös mm. Imatran Valtionhotellista, Pohjanmaan museosta ja Hotelli Merihovista. Yhteensä kohteita näistä erilaisista aavepaikoista kirjassa on neljätoista eteläisestä Suomesta pohjoiseen Lappiin saakka. Itselleni oli yllätys miten monissa hotelleissa vaeltaa levottomia sieluja. 

Kirjaa ei tarvitse lukea kerralla vaan sieltä voi valita aina itseään kiinnostavan kohteen ja ottaa sen haltuunsa. Äärimmäisen mielenkiintoinen ja paljon uutta tietoa antava teos. Kuten Karvonen toteaa esipuheessa "Aavetutkija en ole, koska en tutki aaveita vaan aavetarinoita. Tarkoitukseni ei ole todistaa, että yliluonnollista on olemassa - sen saa jokainen itse päättää." Itse ajattelen, että elämässä tapahtuu mystisiä ja kummallisiakin asioita, joita kaikkea emme voi selittää järjellä. Väitöskirjatutkija Jenni Rancken kommentoi osuvasti pari vuotta sitten tehdyssä haastattelussa ettei hän "ota kantaa koettujen asioiden totuudellisuuteen. Riittää, että ne ovat kokijalle tosia." 

Kirja on tarjonnut minulle nautinnollisia lukuhetkiä ja mystisyyttä siinä samalla. Suosittelen!