Ateneumin Ilja Repin on "must to see" -näyttely

 

Ilja Repin, Mielenosoitus lokakuun 17.päivänä 1905 (1907-1911). Venäläisen taiteen museo, Pietari. Kuva @ Venäläisen taiteen museo, Pietari. 

Ateneumissa piti avautua 19.maaliskuuta Ilja Repin näyttely, jota Ateneum oli havitellut 25 vuoden ajan. Näyttely, joka olisi ensimmäinen Repinin koko uraa esittelevä katsaus Suomessa 2000-luvulla. Jos kaikki olisi mennyt suotuisissa olosuhteissa olisin itsekin ihastellut perinteisissä avajaistunnelmissa venäläisen taiteilijamestarin teoksia Ateneumin saleissa ja valokuvaillut samalla ahkerasti. Mutta valitettavasti toisin kävi ja museot suljettiin pahentuneen koronatilanteen takia toistaiseksi. Mieleeni tulvahti elävästi kevät 2020 jolloin ehdin kokea venäläisen Natalia Goncharovan värikylläisen ja upean näyttelyn avajaiset vaikka ilmassa jo väreili koronauhka. 16. maaliskuuta museot sulkeutuivat ja vasta kesäkuun alussa pääsi seuraavan kerran ihailemaan taidetta. 

Ilja Repin, Omakuva 1887 Tretjakovin galleria, Moskova. Kuva @ Trekjakovin galleria, Moskova 

Kun keväällä 2014 vierailin elämäni ensimmäisen kerran Pietarissa olin vakaasti päättänyt, että haluan nähdä myös Repinin taidetta. Koska vietin Pietarissa vain kolme päivää, joista tulopäivä kului kokonaan Eremitaasissa minun oli pakko jättää Venäläisen taiteen museo ja Repin väliin. Harmittelin asiaa mutta ymmärsin myös etten voi viettää koko reissua museoissa kun piti nähdä kanavia, upeita kirkkoja ja muutakin vanhaa arkkitehtuuria. Pietarin matkani Allegrolla oli juuri näin huhtikuun alkupuolella kun viimeiset jäät olivat lähteneet Neva-joesta. Edottomasti jossain vaiheessa haluan myös kokea vihreän ja kukkivan Pietarin puistoneen sekä Pietari Suuren kesäpalatsi Pietarhovin. Ehkä jonain päivänä voimme/saamme vielä matkustaa turvallisesti. 

Ilja Repin, "Mikä vapaus!" (1903) Venäläisen taiteen museo, Pietari. Kuva @ Venäläisen taiteen museo, Pietari 

Viime torstaina Ateneum järjesti Teamsin välityksellä avajaiset, joihin onneksi ehdin osallistua. Tilaisuuden avasi Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari. Kuraattori, intendentti Timo Huusko esitteli itse näyttelyn meille osallistujille. Olipa mielenkiintoista kurkistaa museoon edes Teamsin kautta miltä valmis ripustus näyttää. Helsingin Sanomissa oli 12.maaliskuuta mielenkiintoinen artikkeli, jossa seurattiin yhden Repinin taulun matkaamista Tretjakovin galleriasta Moskovasta Kaivokadulle Ateneumiin. Taulujen kuljettaminen ilmastoiduissa puulaatikoissa ja myös niiden pakkaaminen on huolellista ja erittäin suunniteltua. Myös taulun tarkistaminen määränpäässä on millimetrin tarkkuudella tehtävää puuhaa. Koska vanhat teokset voivat vaurioitua kuljetuksessa ikänsä takia on ne tarkistettava sekä lähtö- että tulopäässä huolellisesti.

Ilja Repin, Volgan lautturit (1870-1873), Venäläisen taiteen museo. Kuva @ Venäläisen taiteen museo, Pietari. 

Itselleni on jäänyt varmaan parhaiten mieleen Ilja Repinin legendaarinen Volgan lautturit. Lapsuudenkotini keittiönseinällä roikkui taidekalenteri, jossa yhden kuukauden kuvana oli juuri Volgan lautturit. Muistan kysyneeni äidiltä miksi "sedät kiskovat venettä" ja ihan tarkkaan en muista mitä minulle vastattiin mutta ymmärsin kuitenkin, että aika kovaa hommaa tuossa suoritettiin. Repin (1844-1930) oli oman aikansa kuuluisin venäläistaiteilija, joka kuvasi hyvin realistisesti maaorjuudesta 1860-luvulla vapautunutta Venäjän kansaa. Veneitä ihmisvoimalla hinaavia lauttureita Repin oli nähnyt 1870 Volgalla. Taulun hahmot pohjautuvat todellisiin Repinin näkemiin ihmisiin, joihin hän tutustui luonnosvaiheessa. Kansan keskuudessa uskottiin tuohon aikaan, että kuva riistää ihmiseltä hänen sielunsa joten malleiksi työläiset eivät juurikaan ryhtyneet. Taulussa on mukana Kanin-niminen lautturi mutta muina lauttureina taulussa olivat malleina mm. entinen sotilas, entinen pappi ja taidemaalari.

Ilja Repin, Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjän vanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa (1886), Tretjakovin galleria. Kuva @ Tretjakovin galleria, Moskova

Repinin Volgan lautturit aiheutti Venäjällä sensaation juuri yhteiskunnalisen sanomansa takia. Repin voitti työllään ensimmäisen kultamitallin ja hän pääsi myös matkustamaan ulkomaille. Volgan lautturit oli esillä vuonna 1873 Wienin maailmannäyttelyssä. Tapahtumassa vieraillut Venäjän kúlkulaitosministeri oli pöyristynyt, että Repinillä oli otsaa halventaa omaa maataansa tällaisella taululla. Koska lauttureista nousi niin valtava kohu joutui ministeri lopulta taipumaan ja Volgalle hankittiin hinaajia hoitamaan lautturien raskaat työt.

Ilja Repin, PIanisti Sophie Menterin muotokuva (1887), Tretjakovin galleria. Kuva @ Tretjakovin galleria, Moskova.

llja Repin, Taiteilija Nikolai (Mikola) Murashkon muotokuva (1882). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen 

Repin oli jo 25 vuotiaana taitava ja tunnustettu muotokuvamaalari. Koko taiteilijauransa aikana hän maalasi noin 300 muotokuvaa huomattavista venäläisista henkilöistä. Vuonna 1872 Ilja solmi avioliiton Vera Sevtsovan kanssa. Lapsia avioparille syntyi neljä: tytär Vera (1872), tytär Nadezda (1874), poika Juri (1877) ja tytär Tatjana (1880). Myös lapsistaan Repin maalasi tauluja. Vanhimman tyttären Vera Repinan muotokuvan nimi on Pyryharakka. Kun itse olin alle kouluikäinen minua kutsuttiin usein pyryharakaksi koska viipotin letit osittain auki ja polvet verinaarmuille kaaduttuna asfalttiin kun oli koko ajan niin kiire :D 

Ilja Repin, Taiteilijan tyttäret Vera ja Nadezda (Nadja) Repina (1877), Schientific-Research Museum of Russian Academy of Arts, Pietari / Penaty, Ilja Repinin kotimuseo. Kuva @ Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin, Pyryharakka (Taiteilijan tyttären Vera Repinan muotokuva 1884), Tretjakovin galleria. Kuva @ Tretjakovin galleria, Moskova. 

Taiteilijana Repin vietti uransa aikana pitkiäkin aikoja Pariisissa, Pietarissa ja Moskovassa. Vaimo Vera ja pariskunnan neljä lasta kulkivat taidemaalarin mukana matkoilla. Avioliitto kuitenkin kariutui minkä jälkeen Repin solmi suhteen "siviiliavioliiton" Natalia Nordmannin kanssa. Natalia oli alkuperältään suomalaissyntyinen venäläinen kirjailija ja hänet tunnetaan myöhemmin myös taiteilijan muusana. Natalia rakennutti Terijoen Kuokkalaan ensin pienen mökin, joka muutamassa vuodessa laajeni ateljeekoti Penatyksi. Ilja Repin muutti pysyvästi asumaan 1903 Kuokkalaan. Taiteilijana hän myös kuvitti kaikki Nordmannin teokset ja maalasi lukemattomia muotokuvia rakastetustaan. 

Ilja Repin, Natalia Nordmannin ja Ilja Repinin kaksoismuotokuva (1903). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuso. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen. 

Penanty-huvila, kuva Antiikki Design lehti 2016

Suomen ja Venäjän raja sulkeutui boshevikkivallankumouksen takia 1918. Ilja Repin jäi pysyvästi nyt emigrantiksi Suomen puolelle eikä palannut enää uuteen juuri muodostettuun Neuvostoliittoon. Penaty-huvilasta löytyy upea artikkeli Antiikki Design lehden vuoden 2016 numerosta, josta minäkin nappasin tuon valokuvan. Kaunis huvila Karjalankannaksella tuhoutui sodassa mutta se on onneksi rakennettu uudelleen kotimuseoksi. Tuolla olisi äärimmäisen mielenkiintoista päästä joskus käymään. 

Ilja Repin, Akseli Gallen-Kallelan muotokuva (1920). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuso. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Ilja Repin oli jo aemmin luonut suhteita suomalaisiin kulttuuripiireihin kuten kirjailija Eino Leinoon ja taidemaalari Albert Edelfeltiin. Myös taiteilija Akselin Gallen-Kallela oli Repinin lähipiirissä ja Akselista on myös maalattu muotokuvakin. Ilja Repin lahjoitti seitsemän omaa ja 23 muiden venäläisten taiteilijoiden teosta Suomen Taideyhdistykselle eli nykyiselle Ateneumille. Lahjoituksen kunniaksi taiteilijalle järjestettiin suuret juhlat Helsingin Seurahuoneella. Ateneumin kokoelmiin kuuluukin 116 Repinin teosta, joista suurin osa on piirustuksia.  

Ilja Repin maalaa Penaty-huvilan ateljeessa, 1907-1098. Venäläisen taiteen museo, Pietari, Kuva @ Venäläisen taiteen museo, Pietari. 

Elämä ei Kuokkalassa ollut aina helppoa. Natalia sairastui tuberkuloosin ja hän kuoli Sveitsissä. Iljan oma terveys alkoi myös reistailla. Kun hänen oikea kätensä kipeytyi opetteli taiteilija maalaamaan vasemmalla kädellään. Repinin näkö myös heikkeni ja lopulta vuonna 1930 Ilja Repin kuoli. Sotien jälkeen Terijoen Kuokkalasta tuli osa Neuvostoliittoa ja alue nimettiin Repinoksi Repinin mukaan. 

Ateneumin Ilja Repin näyttelyssä 19.3.2021-29.8.2021 on esillä yli 130 taiteilijan maalausta ja paperipohjaista teosta yli 60 vuoden ajalta. Suuri osa teoksista on ennennäkemättömia Suomessa ja Helsingissä. 

Näyttelyn avautumisesta yleisölle tullaan tiedottamaan erikseen joten kannattaa seurata Ateneumin nettisivuja. Tällä hetkellä Ateneumissa järjestetään maksullisia verkkokierroksia, joissa voi jo ennakkoon saada tuntumaa näyttelyyn. Toivon sydämestäni, että koronatilanne alkaa parantua ja tauti hiipua kun mennään valoa ja kesää kohti. Tämä Ilja Repin näyttely on ehdottomasti nähtävä! 

lj

Hangon päiväretki - Rakkaudenpolku, hiidenkirnu ja Puistovuoren sotamuistot

 

Eilen huristeltiin keväiseen Hankoon päiväretkelle! Reissu tehtiin noudattaen kaikkia annettuja koronasuosituksia. Koska liikkumisrajoitukset eivät vielä ole voimassa voitiin Hankoon myös matkata täysin luvallisesti. Pääsiäisen jälkeen tilanne voi olla ihan toinen. Matka taittui omalla autolla eikä päivän aikana edes piipahdettu kahviloissa tai pidetty toilettitaukoja. Koko ajan liikuttiin merenrannalla ja luonnossa pitkien turvavälien päässä muista ulkoilijoita. Upea sää oli houkutellut muutamia muitakin luontoon mutta päivän aikana havaittiin ehkä reilut kymmenkunta ulkoilijaa etäältä. 

Tämä oli myös historiallinen reissu koska se oli ensimmäinen matka ilman Minnie russeliani. Kun saavuin Hangon Kasinonrantaan ja mieleeni tulvahti meidän tammikuun 2.päivän Hangon joulupolku seikkailu tuli kyynel silmään. Tarkoitus oli jo silloin ottaa tätä aluetta enemmänkin haltuun mutta pimeä yllätti. Me ehdimme onneksi 15 yhteisen vuoden aikana tehdä Minnien kanssa lukemattomia reissuja, joita myös täällä blogissa on voinut seurata. Minnie rakasti liikkumista ja uusia paikkoja joten oli myös ilo matka hänen kanssaan. 

Hangon Casinon edestä Plagenin hiekkarannalta lähtee Rakkauden polku Puistovuorelle. Tämä äärimmäisen romanttisella nimellä varustettu 1,5 kilometrin mittainen polku on alun perin rakennettu 1800-luvun lopussa Hangon kylpylässä vieraileville. Miten upean näköinen kokonaisuus tämä olisikaan jos kylpylä olisi tässä toisella puolella vielä, tuumin kiivetessäni kallioiselle polulle. Jos haluat lukea tarkemmin entisen Hangon Kylpylän historiasta voit kurkistaa edelliseen kävelyyni 2017 samoissa maisemissa. Minua piinasi silloin pelottava "sudden deafness" ja tunsin, että tuosta kävelyretkestä jäi paljon olennaista kokematta kun "puoli päätäni oli poissa pelistä". 

Hangossa kevät oli paljon pidemmällä kun meillä Espoossa eikä ihme sillä onhan Hanko Suomen eteläisin kaupunki. Uusia vihreitä saniaisia näytti puskevan esille kallionseinää vasten. Yritin katselle näkyisikö jotain vuokkojen alkuja mutta ehkä ilma oli vielä liian kylmä. Onnistuin lauantai päivän aikana näkemään kahdesti kun joutsenparvi lensi pääni ylitse. Minulle ei tietenkään juuri silloin ollut kameraa valmiina joten ainoastaan sain zoomattua yhden yksinäisen joutsenen merestä. Kurkiauran näkeminen retken ihan loppupuolella oli iloinen yllätys. Myös lentävä merimetso bongattiin. 

Merivesi tuntui olevan todella alhaalla ja rantakalliot paljastivat sen normaalin korkeuden. Mitä korkeammalle kallioilla noustiin sitä enemmän myös tuuli puhalsi avomereltä. Olin iloinen, että takissani olevan karvareunaisen hupun voi välillä vetää suojaamaan korvia. Aurinkokin päätti jossain vaiheessa mennä pilviverhon taakse. Hangon punainen graniitti on todella kaunista. Tätä 1840 miljoonaa vuotta sitten syntynyttä graniittia on käytetty paljon suomalaisessa kivirakentamisessa. Helsingin rautatieaseman ulkoseinät ja Hangon oma vapaudenpatsas ovat mm. tätä kuuluisaa Hangon graniittia.

Hangosta löytyy peräti kolme hiidenkirnua ja yksi niistä on juuri Rakkauden polun varrella Puistovuoressa. Tämä hiidenkirnu on monille Hangossa käyneelle tuttu ja muut kirnut löytyvät kappelisatamasta. Ehkä ensi kesänä ehdin etsiä tämän isomman kirnuryhmittymän, jossa myös hierrinkivi on yhä edelleen paikallaan. Kirnujen lieriönmuotoiset kuopat kalliossa ovat syntyneet jääkauden jäätiköiden sulaessa ja sulamisveden pyörittäessä isoa kiveä paikoillaan kovertaen sileäreunaisia koloja. Jos hiidenkirnut kiinnostavat niin enemmän niistä löydät juttua viime keväisestä Askolan hiidenkirnut postauksestani. 

Kun hiidenkirnulta kivutaan vielä ylemmäs Puistovuoren laelle löytyy sieltä seuraavaksi sotamuistoja. Talvisodan jälkeen Hankoniemi oli vuosina 1940-1941 venäläisten hallinnassa. Peräti 8000 hankolaista joutui jättämään kotinsa parin päivän varoitusajalla kun alue siirtyi Neuvostoliitolle. Puistovuorella löytyy edelleen sodanaikaisia tykkiasemia, bunkkereita ja konekivääripesäkkeitä. Venäläinen varuskunta oli majoittunut aikoinaan kahteen parakkiin. Ajanhammas ja sääolosuhteet ovat purreet useimpiin rakennelmiin mutta jotain on säilynyt vielä alueella muistuttamasta näistä sotaisista vuosista. Täällä seikkaillessa tuli elävästi mieleen viime kesä ja Reposaaren linnakepuisto. 

Rakkauden polulta löytyy portaita, pieniä siltoja ja pitkospuitakin. Maasto Rakkauden polulla on melko helppokulkuista mutta hyvät kengät kannattaa silti laittaa jalkaansa. Kallioilla ja kivisillä portailla voi olla liukastakin kun ollaan meren läheisyydessä ja ilmassa on aina kosteutta. Kuvissani näkyy myös vähän lunta pohjoispuolella. Toki välillä voi poiketa merkityltä polulta vaikka ihailemaan luontoa ja katselemaan kevään etenemistä. Askeleita tällä reissulla tuli lähemmäs 5000 ja aikaakin meni lähes puolitoista tuntia kun välillä jäätiin unelmoimaan ja katsomaan kaukaiseen horisonttiin merellä. 

Jos suuntaat joskus Hankoon kannattaa Rakkaudenpolku ja Puistovuori ottaa haltuun!

 

 

Makumuistoja vuosikymmenten takaa ja edelleen maistuvia

Eilen illalla nappasin kauppareissulta mukaan sekä Koskenlaskija juuston että Mignon munia! Ihan varmasti joku siellä ruudun toisella puolella miettii jo kummissaan "Mitä ihmettä Marjo mahtoi kokata näistä valituista raaka-aineista?" Älkää olko huolissanne sillä ostin kyllä paljon muitakin ruokatarvikkeita, joista sitten valmistettiin herkullinen ateria. Seisoessani siinä itsepalvelukassan ääressä lukemassa keskittyneesti tuotteitteni viivakoodeja mietin kuinka monia elintarvikkeita minä ostan siksi, että olen tottunut niihin jo omassa lapsuudessani? 

Minulla on muistijälki vai pitäisikö sanoa sittenkin suutuntuma niihin jo monien vuosien takaa. Useiden tuotteiden pakettikin voi edelleen olla lähes samanlainen kuin minun ollessani pikkutyttö. Ehkä pakkaus on vähän uudistunut ajan kuluessa mutta edelleen se muistuttaa sitä lapsuudenmuistoa. Saatan kaupassa siis himoita tuotteita, jotka ovat itse asiassa ilmestyneet markkinoille useita kymmeniä vuosia sitten tai peräti yli sata vuotta sitten. Tuotteita, jotka ovat aikoinaan syntyneet samaan aikaan kuin minun omat isovanhempani tai omat vanhempani. 

Aihe jäi muhimaan pääkoppaani ja hyvin nukutun yön jälkeen mietin, että näin mielenkiintoista asiaa täytyy kyllä vähän pöyhiä enemmän. Joten päätin siis tehdä siitä tänne blogiin ihan oman postauksen. Aloin muistelemaan mitä viimeisten kuukausien tai kuluneen koronavuoden aikana on tullut kannettu kaiken muun mukana kaupasta kotiin. Keräsin tähän listauksen tuotemerkeistä, joilla kaikilla on monien vuosien historia takanaan ja joista itselläni on vahvat muistot sekä makoisat maut koettuna. 

Valion Koskenlaskija juusto tuli markkinoille vuonna 1933. Tämä hyvin säilyvä sulatejuusto oli jatkosodassa osa kaukopartiomiesten viiden päivän muona-annosta. Sotilaat käyttivät juustoa ruoanlaiton lisäksi myös kahvinkorvikkeen joukossa maidon sijaan. Muistan lapsuudesta elävästi juustopakkauksen päällä koskea tukilla laskevan pojan piirroshahmon. Nyt uudemmassa pakkauksessa tukkijätkä on saanut lihaksia sekä selkeästi myös miehistynyt ja hänen paitansa on viettelevästi auki. Juuston pehmeä maku on edelleen yhtä hyvä kuin lapsena hiivaleivän päällä.

Mignon on Fazerin jo vuodesta 1896 valmistama pääsiäismuna. Karl Fazer toi työmatkaltaan Saksasta idean Mignon-munasta, josta tuli jopa silloisen Venäjän tsaariperheen herkku. Käsitehty pääsiäismuna on klassikko, jota valmistetaan vuosittain 1,3 miljoonaan kappaletta. Sen verran haluttu herkku Mignon on, että usein munat loppuvat jo ennen pääsiäistä joten kannattaa olla nopea, että pääsee herkuttelemaan näistä. Kirjoitin 2014 blogiin kokonaisen postauksen Tsaarin herkusta. 

Kiss-Kiss -karamelli syntyi Fazerilla 1897 mutta kun se rekisteröitiin 1901 siitä tuli tuotteena Suomen vanhin tavaramerkki. Kiss-Kiss -karkkien käärepaperissa on ihania leikkiviä kissanpentuja ja pitkulaisen makeisen sisällä vähän toffeemainen sisus. Muistan, että näitä karkkipapereita minä keräsin lapsena ja niitä oli jo äitini kerännyt. Vuonna 1991 samat Kiss-Kiss kissanpennut pääsivät oikeutetusti makeisteollisuuden satavuotispostimerkkiin. Muistan, että lapsena Kiss-Kiss oli niin pitkä karkki, että kokonaan sitä ei suuhun saanut mahtumaan vaan se taitettiin kahtia.

Fazerin Parhain, jonka itse kyllä tunnen - kuten varmaan suurin osa suomalaisista - nimellä Fazerin Parhaat on 1935 valikoimiin tullut karkkisekoitus. Näitä karkkeja oli aina luvassa kun mentiin Vihtiin maalaismummolaan. Peltolan Papan kammarin kaapissa oli aina pussillinen Fazerin Parhaita ja sieltä sitten tarjottiin lapsenlapsille suut makeaksi. Kiss-Kiss -karamelli oli yksi pussin makeisista. Yritin itse aina kalastella Jääkarhu-karkkia ja Rex oli myös suosikkini. Aikoinaan pussissa on ollut paljon nyt jo poistuneita karkkimakuja kuten Alfa, Geisha, Hawaiji, Kino, Pähkinä, Rapu ja Regina. Ostin muutamia vuosia sitten Fazerin Parhaat pussin ja siellä oli Jääkarhun ja Kiss-Kissin lisäksi Lakta, Orange, Rex, Suometar ja Tosca. Tuli todella nostalginen fiilis näitä karkkeja napostellessa!

HK Sininen lenkki nimistä lenkkimakkaraa on valmistettu vuodesta 1963. Muistan, että perjantaisin kun oli perheemme saunailta oli myös saunalenkkiä eli foliopussissa otettiin saunankiukaalle paistumaan iltapala saunomisen jälkeen syötäväksi. Joskus tehtiin perunamuussin kanssa uunilenkkiä, johon laitettiin ketsuppia ja juustoviipaleita makkaraan tehtyihin viiltoihin ja sitten uuniin kypsymään. Viimeksi meidän uunissa oli uunilenkki marraskuussa joten olisiko aika syödä jo ensimmäinen 2021 vuoden lenkki :)

Ainoa oikea sinappi tuon makkaralenkin kanssa oli totta kai Turun Sinappi, jonka valmistus alkoi Jalostajan toimesta 1948 Turussa. Alun perin he valmistivat Linna-sinappia mutta ruotsalaisen Slotts-sinapin vaatimuksesta nimi muutettiin Turun Sinapiksi. Linnan kuva jätettiin kuitenkin sinapin tunnukseksi tuotteeseen. Välillä tätä legendaarista sinappia tehtiin Ruotsissa mutta kuten sinappituubeissa lukee nykyään "takaisin Suomessa". 

Tähän on luontevaan sinapin jälkeen laittaa Jalostajan olympiavuonna 1952 markkinoille tuoma hernekeitto. Pakko tunnustaa, että olen elämässäni vain yhden ainoan kerran tehnyt joulukinkun jämistä hernekeittoa. Itse keitto oli kyllä hyvää mutta tein sitä ehkä vähän ylimitoitetun annoksen joten tuota keittoa sitten syötiin varmaan viikon verran. Nykyään kun mieli tekee hernekeittoa säännöllisen epäsäännöllisesti etsin aina Jalostajan purkin takeeksi hyvästä mausta. Hernekeittoa voi syödä muulloinkin kun torstaina ja aina ei tarvitse edes olla pannukakkua jälkiruuaksi. 

Hernekeitto nautinto ei todellakaan ole täydellinen ilman Oululaisen jälkiuunileipää, jota on leivottu vuodesta 1947. Tämä 100% kotimaisesta rukiista tehty leipä syntyi sodan jälkeen pula-aikana. Leipomossa piti käyttää kaikki uunin lämmittämiseen käytetty energia hyväksi, joten Anna Kaitanen niminen työtekijä keksi laittaa reikäleipiä uunin jälkilämpöön. Jälkiuunileivän salaisuus on juuri tuo pitkä, matalalämpöinen paisto, jolla saatiin aikaan vahvanmakuinen ja tummakuorinen leipä. Jälkiuunileipä on myös äärimmäisen hyvää Koskenlaskija juuston tai vaikka Puruveden muikkujen kera. 

Hartwallin Jaffa tuli markkinoille jo 1949. Meillä lapsena virvoitusjuomia ei todellakaan nautittu kun kerran viikossa eli saunan jälkeen saimme pullollisen keltaista Jaffaa. Ai, että miten hyvältä se maistui ja jos sen sai vielä juoda pillillä oli makunautinto ihan täydellinen. Hartwallin Jaffaa sai myös silloin jos oli kuumeessa tai vatsatauti iski. En tiedä oliko siitä muuta apua kuin nesteytys ja sokerista saatava energia mutta pakko myöntää, että kun pari vuotta sitten olin hirveässä vatsataudissa minä join taas keltaista Jaffa ja olo tuntui heti paremmalta. 

Domino keksi syntyi 1953 ja edelleen se on itselleni rakas keksi. Muistan, että lapsena Domino keksi usein "purettiin osiin" eli päällimmäinen suklaakeksi irrotettiin ja syötiin ensin. Sitten nuoltiin välistä  valkoinen vaniljatäyte ja lopuksi herkuteltiin alimmainen suklaakeksi. Meillä oli usein myös synttäreillä kakun lisäksi paljon äidin leipomia korvapuusteja ja iso kulhollinen Dominoita. Saikohan Fazer aikoinaan ajatuksen kehittää Suomeen oma amerikkalaisen Oreo-keksin korvike? Oreo tuli markkinoille jo 1912 ja se on maailman myydyin keksi.

Toinen lapsuuteni suosikkikeksi oli Mariekeksi sekä Suklaa-Marie. Pyöreä Mariekeksi on kehitetty Englannissa jo 1874 kuningatar Viktorian toiseksi vanhimman pojan häihin. Prinssi Alfredin ja Venäjän suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna Romanovan hääjuhlaan lontoolainen Peek Freans leipomo valmisti Mariekeksejä. Morsiammen mukaan nimetty keksi levisi ympäri Eurooppaa ja myös muualle maailmalle. Mariekeksi on maustettu vienosti vaniljalla ja Suomessa keksejä alkoi valmistaa Hangon Keksi 1910. Myöhemmin Fazer osti Hangon Keksin ja jatkoi valmistamista. Tällä hetkellä keksejä on usealta muultakin valmistajalta myynnissä. 

Kettukarkit tai siis oikealta nimeltään Pihlajat ovat myös suosikkejani jo lapsuudesta. Vuonna 1895 Fazerin Kluuvikadun konditoriassa aloitettiin Pihlajanmarja-marmeladin valmistaminen. Kettukarkki on vanhin edelleen myynnissä oleva Fazer-tuote. Alun perin marmeladissa käytettiin aitoja pihlajanmarjoja mutta yli sata vuotta sitten kehitelty resepti on muuttunut hieman vuosien varrella ja samalla myös nimi muuttui Pihlajaksi. Kettukarkki papereita oli myös kiva kerätä Kiss-Kiss -karkkipaperien kanssa. Ei ole kovin pitkä aika siitä kun ostin Kettukarkki pussin ja nautiskelin sen muistellen lapsuutta.

Jouluna meillä oli kotona tarjolla sekä Fazerin Vihreitä kuulia ja Ranskalaisia Avec pastilleja, joiden molempien valmistus alkoi 1929. Makeissuosikkeihini kuuluu myös Brunbergin Alku-toffee, jota on tehty 1910-luvulta lähtien Porvoossa. 

Minkälaisia makumuistoja sinulla on elämäsi varrella? Oletko itse jäänyt koukkuun johonkin tässä postauksessa mainittuihin tuotteisiin? Ostetaanko teillä Mignon munia pääsiäiseksi?

Osa postauksen tuotekuvista on lainattu netistä, osa on omiani.