Kalevalan päivän kunniaksi pari sanaa eepoksen naisista

 

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää kaikille! Tänään siniristiliput on taas vedetty salkoon suomalaisen kansalliseepoksemme kunniaksi. Suomen kielen toinen isä Elias Lönnrot kiersi 1800-luvun alkupuolella ahkerasti Suomea sekä myös itärajan takaisia suomensukuisten kansojen asuinalueita lukuisilla runonkeruumatkoillaan. Reissuillaan hän kirjasi ylös runoja, jotka olivat aiemmin siirtyneet sukupolvelta toisella vain suullisesti joko kerrottuina tai laulettuina. Vuonna 1835 nämä kalevalaisella runomitalla kirjoitetut runot ilmestyivät Kalevalassa, josta tuli vielä Uusi Kalevala painos 1849. Uusi Kalevala sisältää 50 runoa ja 22 795 säettä. Tiivistettynä Kalevala kertoo elämästä niin arjessa kuin juhlassakin sekä historiallisista tapahtumista mm. maailman synnystä. Elämään on muinoin kuulunut myös paljon loitsuja, rukouksia, tervetulotoivotuksia ja suruvalitteluja. 

Ilmatar, Robert Ekman 1860, Kansallisgalleria 

Me kaikki muistamme Kalevalan sankarimiehet kuten nuoren Joukahaisen, joka haastaa vanhan tietäjä Wäinämöisen sanalliseen kaksintaisteluun kanssaan. Myyttinen seppä Ilmarinen on taas taitava käsistään ja takookin ihmekone sammon, joka on käsittämättömiä rikkauksia tuottava mylly. Komea ja seikkailunhaluluinen Lemminkäinen puolestaan on Kalevalan nuorten naisten mieleen. Kuvankauniilla keltatukkaisella Kullervolla on Kalevalan miehistä ehkä surkein kohtalo koska hänet myydään orjaksi Ilmariselle. Kalevalan mieshahmot ovat joko sankareita, jotka sotivat, kosiskelevat naisia tai surkeita antisankareita mutta jäävätkö kansalliseepoksemme lukuisat naishahmot vähän ohuiksi ja tarinassa ikään kuin sivustakatsojiksi? 

Vuonna 2019 ilmestyi aivan huikea Tiina Piilolan tietokirja Kalevalan naiset. Luin kirjan lähes heti sen ilmestyttyä muutamassa päivässä koska se vei mukanaan ihan totaalisesti. Kirja pohjautuu Piilolan väitöskirjaan ja sen luettuaan muuttuu käsitys Kalevalan naishahmoista ihan täysin. Piilola kumoaa kirjassa ajatukset siitä, että Kalevalan naiset olisivat olleet vain miesten havittelemia objekteja, miesten avuliaita auttajia tai pahimmassa tapauksessa miesten vihollisia. Päinvastoin! Aino, Lemminkäisen äiti ja Louhi ovat paljon monikerroksisempia hahmoja. 

Aino triptyykk, Akseli Gallen-Kallela 1891, Kansallisgalleria 

Aino on Kalevalan kaunis nuorinainen ja Joukahaisen sisar. Kun Joukahainen häviää sanallisen kaksintaistelun Wäinämöiselle lupaa hän sisarensa vaimoksi voittajalleen. Aino ei kuitenkaan halua vanhan tietäjän vaimoksi ja ryntää itkien kotiin. Äiti vaatii totta kai tytärtä sopeutumaan kohtaloonsa koska Wäinämöinen on kuuluisa tietäjä ja siksikin aivan erinomainen vävy. Kalevalassa myyttinen Aino liittyy kuitenkin Wellamon neidoiksi ja katoaa meren aaltoihin. Tiina Piilola tulkitsee, että Aino osoittaa suunnaton rohkeutta ja omapäisyyttä toimimalla näin alistumatta kohtaloonsa mukisematta ja marssimalla miehelään.  Wäinämöinen yrittää vielä kerran napata Ainoa merestä luulen häntä kalaksi ja tässäkin vaiheessa Aino vielä nousee Wäinämöistä vastaan ja karkaa häneltä. Piilolan mukaan Aino ei siis missään tapauksessa ole uhri vaan vahva nainen, jota miehet eivät määräile! 

Lemminkäisen äiti, Akseli Gallen-Kallela 1897, Ateneum

Lemminkäisen äiti on Kalevalassa hoivaava naishahmo, jolle ei ole edes annettu eepoksessa etunimeä. Äiti yrittää parhaansa mukaan neuvoa ja ohjata komeaa poikaansa Lemminkäistä, joka kaipaa kuitenkin aina vain uutta seikkailua tai taistelua, johon voisi osallistua. Lemminkäisen äidin sanat eivät poikaa kosketa vaan hän lähtee aina retkilleen. Mutta kun Lemminkäisen äiti kuulee poikansa joutuneen Tuoneen virtaan hänestä tuleekin mahtava shamaani, joka kerää rautaisella haravalla poikansa kappaleet virrasta ja rakentaa Lemminkäisen uudelleen. Lemminkäisen äiti saa kyvyn muuttua eläimen hahmoon etsiessään poikaansa. Sitkeä ja periantamaton naistyyppi loppujen lopuksi vaikka "vain etunimetön äiti".

Sammon puolustus, Akseli Gallen-Kallela 1898, Turun taidemuseo

Louhi Pohjolan emäntä on Kalevalan naishahmoista suurin ja mahtavin. Hän on varsinainen matriarkka, jolla on liuta kauniita tyttäriä ja maallista mammonaa sekä valtaa. Louhi vaatii tyttäriänsä kosivilta miehiltä mitä ihmeellisempiä tehtäviä, jotta nämä voisivat saada vaimon itselleen. Louhi on myös keksinyt ihmekone sammon, jota vastaan seppä Ilmarinen saa yhden Louhen tyttäristä vaimokseen. Lönnrotin Kalevalassa Louhi on selkeästi "se pahis", jota vastaan muiden pitää taistella. Louhi pystyy myös muuttamaan itsensä sotkakotkaksi, jollaisena Akseli Gallen-Kallela on esittänyt Louhen Sammon puolustuksen yhteydessä. Louhi Pohjolan emäntä on vahva ja intuitiivinen nainen, jolle ei ole kannattanut ryppyillä.

Ilmatar, Robert Ekman 1860, Kansallisgalleria / 

Marjatta rannalla, Akseli Gallen-Kallela 1895-96, Ateneum

Kalevala eepos alkaa naisesta ja se myös päättyy naiseen. Ilmattaret eli Ilman Immet ovat kansatarustossa jumalaisia neitoja, jotka asuvat taivaankannella. Yksi Ilmatar tylsistyy oloonsa taivaalla ja laskeutuu merenselälle. Merivesi hedelmöittää Ilmattaren, joka alkaa odottaa lasta. Ilmatar odottaa yhdeksän vuotta ja tulee lopulta niin surulliseksi, että nousee vedestä kun lapsi ei vain synny. Samaan aikaa sotka etsii pesäpaikkaa ja huomatessaan Ilmattaren polven sotka tekee siihen pesän. Ilmatar heilauttaa vahingossa polveaan, jolloin sotkanmunat rikkoutuvat. Kuudesta kultamunasta ja yhdestä rautamunasta syntyy maa, taivas, aurinko, kuu, tähdet ja pilvet. 

Aikaa kuluu edelleen mutta Ilmattaren lapsi vain antaa odottaa syntymistään. Lopulta lapsi päättää tulla itse ulos ja näin syntyi Väinämöinen, tietäjä ja mahtimies. Hän osasi jo syntyessään lukea loitsuja ja laulaa. Väinämöinen nousi merestä puuttomalle saarelle, jolle hän asettui asumaan. 

Kalevalan viimeisen kansarunon nainen on piika Marjatta, joka paimenessa ollessaan syö puolukan ja tulee raskaaksi. Marjatta synnyttää yhdeksän kuukauden kuluttua poikalapsen. Isätön lapsi aiheuttaa paheksuntaa ja Väinämöinen kutsutaan paikalle tuomariksi asiaan. Väinämöisen mielestä suolta alkunsa saanut lapsi pitää viedä sinne takaisin ja surmata. Kaikkien ihmeeksi Marjatan vain kahden viikon ikäinen lapsi alkaa puhumaan ja muistuttaa, että myös Väinämöinen on itse isätön eikä häntäkään ole aikoinaan surmattu. Lapsi ristitään Karjalan kuninkaaksi ja Väinämöinen joutuu lähtemään. 

Suosittelen lämmöllä lukemaan Tiina Piilolan tietokirjan Kalevalan naiset. Vaikka Kalevalan näkökulma näyttää olevan miesten niin ei se olekaan niin "äijä-anthem" loppujen lopuksi kun mukana on monia "boss leidejä". Pidän Piilolan todella reippaista tulkinnoista ja feministisestä tavasta tarkastella asioita. Kalevalaiset naiset voivat minusta hyvinkin inspiroida meitä nykynaisiakin. 

Jos haluat kurkistaa miltä näyttävät Kansallismuseon aulassa olevat upeat Kalevala-aiheiset freskot kurkkaa tästä. Jos taas Kalevala Korujen maailma kiinnostaa niin täältä näet mitä Kalevala Koruja minun korulippaastani löytyy. 

Mukavaa sunnuntai iltaa kaikille!