Tarvaspään "sininen hetki" Ruukinrannassa

Mateleva marraskuu alkoi tänään! Vuoden yhdestoista kuukausi, jonka nimesta tulee aina mieleen Miljoonasateen samanniminen kappale, jossa riimiteltiin vuosia sitten "Ohi syyskuun, Läpi repaleisen lokakuun...Marraskuu...Päivät niinkuin varisparvi, Raahautuu, Mua vaivaa ikävistä ikävin" Siirtyminen viikko sitten normaaliaikaan pimensi illat eli aurinkokin painuu mailleen tänään jo 23 minuuttia yli neljän iltapäivällä. Lonkeronharmautta ilmassa, sanoi ystäväni ja uhkasi vetää peiton korviinsa eilen jo iltapäivällä kun puhuimme puhelimessa. Me suuntasimme puolestamme Minnien kanssa kävelymme  Ruukinrantaan Akseli Gallen-Kallelan ateljeelinnan maisemiin kokemaan "sinisen hetken". 

Ihan virallisesti ei ehkä voida sanoa, että koimme eilen "sinisen hetken". Tieteellisesti kun tuo termi tarkoittaa "Valoilmiötä, joka on havaittavissa hämärässä sekä aamulla että illalla, varsinkin talvella kun auringon valoa siroaa epäsuorasti ilmakehän kautta. Valo on sinertävää, ei koska lyhyet aallonpituudet siroavat eniten, kuten usein edelleen väitetään, vaan otsonin aiheuttaman Chappuis-absorption takia." osaa kaikentietävä Wikipedia kertoa ilmiöstä. Olen edellisen kerran kirjoittanut sinisestä hetkestä 29.lokakuuta 2018 kun pääkaupunkiseudulle satoi ensilumi. Tuo lumi muuten suli heti seuraavana päivänä ja lämpötila kohosi taas lähelle +10C astetta. 

Tummien pilvien välistä yritti jostain myös kurkistaa esille valo. Jopa hennon vaaleanpunertavia pilvenhattaroitakin vilahteli taivaankannella tuon muuten harmaan ja tummanpuhuvan näkymän keskellä. Jos meteorologien ennusteet osuvat yhtään oikeaan niin viimeistään tiistaina ainakin täällä pääkaupunkiseuella voi jo hyräillä Samuli Edelmanin laulunsanoin "Oi, ihana valo. Sinä olet aurinko." Tuon kappaleen kuullessani alan itse aina vaistomaisesti hymyillä - melkein nauraa. Ja torstaista lähtien näyttäisi aurinkoa olevan enemmänkin joten ei nyt vielä lannistuta. 

Linudd toimi ensin Akseli Gallen-Kallelan kotina ennenkuin Tarvaspään ateljeelinna valmistui. 

Kaamos ei ota meitä vielä synkkään syleilyynsä. Vai voimmeko me pääkaupunkiseudulla edes puhua kaamoksesta hyvällä omallatunnolla? Kun todellinen kaamos alkaa napapiirin pohjoispuolella niin siellä ei aurinko nouse melkein kahteen kuukauteen. Se jos mikä on pitkä aika! Toki pohjoisessa on ihanaa valkoista lunta, joka itsessään valaisee mutta silti taivaalla ei valoa näy. Sitähän jo ehtii unohtaa miltä tuntuu nähdä auringonsäde. Meillä sentään valoa on pahimpienkin "kaamoskuukausien" aikana melkein pari tuntia päivässä. Ja muutenkin Etelä-Suomessa on sekä liikenteen että tiheän asutuksenkin takia keinovaloa paljon enemmän kuin pohjoisessa, sanoo optimisti minussa haraten tulevaa pimeyttä vastaan. 

Itse yritän torjua pimeyden aiheuttamaa nuutuneisuutta ja väsymystä liikkumalla vielä enemmän Minnien kanssa luonnossa. Koira on kyllä oivallinen "personal trainer", joka säässä kuin säässä vetää kyllä omistajansa ulos happihyppelemään. Olemme liikkuneet paljon ihan umpimetsässä sekä ulkoilupoluilla. Kun poikkesimme pikaisesti viikolla Porkkalanniemessä ihailemassa auringonlaskua niin huomasin, että sade on saanut polut ja kalliot jo aika liukkaiksi. Sain pidettyä itseni kuitenkin pystyssä vaikka mutainen savikerros karkasikin toisen jalkani alta yhtäkkiä. En pelännyt niinkään kaatumisesta aiheutuvaa mahdollista kipua vaan sitä miten kuraisissa vaatteissani olisin istahtanut autoon kotimatkan ajaksi :D 

Ruukinranta-Tarvaspää meillä Espoossa on kiva alue, josta haluan nyt vinkata teille. Näissä maisemissa voi yhdistää sekä luonnon, arkkitehtuurin että myös taiteen. Olen lukuisia kertoja kirjoittanut Villa Elfvikin luontotalosta ja -polusta täällä blogissa. Koska Elfvik on todella lähellä omaa asuinpaikkaamme käymme siellä usein. Elfvikissä on mahdollista käydä välillä "kaislikossa suhisemassa" eli kävelemässä ruovikossa korkeiden kaislojen keskellä "pitkospuilla". Tuo luontopolku soveltuu myös liikuntaesteisille ja lastenvaunuillekin eli se on verrattavissa Lammassaaren pitkospuihin. 

Eilen liikuimme Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspään ateljeelinnan maisemissa Pellavaniemellä. Akseli Gallen-Kallela suunnitteli ja rakennutti itselleen aikoinaan kaksi ateljeeta. Ensimmäinen niistä oli Kalela, joka valmistui Ruovedelle 1895. Olen itse päässyt käymään Kalelassa lapsena ja se teki minuun jo silloin suuren vaikutuksen. Toistaiseksi Kalela ei ole avoinna yleisölle. Toivottavasti sinne vielä joskus pääsee kurkistamaan sisälle ja verestämään lapsuudenmuistojaan erämaa-ateljeesta. 

Gallen-Kallelan oli taiteilijana hankala kuitenkin kulkea Ruoveden ja Helsingin välillä joten uuden ateljeekodin paikkaa aloitettiin etsiä lähempää pääkaupunkia. Gallen-Kallela muutti ensin perheensä kanssa Sokerilinnaksi kutsuttuun Albergan kartanoon. Akselin vaimon Mary Gallen-Kallelan äidin suku Slöörit omisti kartanon tiluksineen Leppävaarassa 1900-luvun alussa. Koska kartano oli suuri ja eikä sieltä löytynyt taiteilijalle kunnollisia ateljeetiloja muutti perhe Linuddin huvilaan Laajalahden rannalle. Pellavaniemellä sijaitseva huvila lohkaistiin kartanon maista perheelle. Nykyään tuossa samassa talossa sijaitsee Cafe Zoceria Tarvaspää, josta muuten saa aivan huikeita leivonnaisia kahvin tai teen kanssa nautittavaksi sekä salaatteja ja myös näkymät Laajalahdelle ovat huikeat. 

Toinen ateljeekoti Tarvaspää nousi Linuddin viereen 1913. Gallen-Kallela teki ensimmäiset luonnokset jo 1906, joissa ateljee muistutti vielä vanhaa suomalaista kivikirkkoa. Piirrokset muuttuivat kuitenkin ja niihin tuli mukaan ateljeetilan lisäksi kirjasto, palmuhuone, ruokasali ja tupakkahuone. Taiteilija suunnitteli jopa Linuddin huvilan ja tulevan ateljeen yhdistämistä erillisellä siipirakennuksella. Suunnitelma ei toteutunut kun perhe muutti 1909 kahdeksi vuodeksi Keniaan. Kun perhe palasi 1911 rakennustyöt aloitettiin ja linna valmistui 1903. Osa suunnitelmista toteutettiin osa jäi luonnoksiin.  

Uusi Tarvaspää rakennettiin nyt ensisijaisesti Akselin työtilaksi. Gallen-Kallela suunnitteli ateljeelinnan itse mutta apuna hänellä oli kuitenkin arkkitehtiystävänsä Eliel Saarinen ja Ede Thoroczkai-Wigand. Jo Tarvaspään alkuperäisiin suunnitelmiin kuului rakennuksen muuttaminen tulevaisuudessa museoksi, jota se nykyään onkin. Nimensä rakennus sai läheisestä Tarvon saaresta. Löysin Tarvapään museon sivuilta myös maininnan, että tarvas tarkoittaa hirveä, härkää tai muuta sarvekasta eläintä. Tarvoin puolestaan on erään kalastusvälineen nimi, joten ehkä nämä kaikki yhdistyvät Tarvaspään nimessä. 

Arkkitehtonisesti Tarvaspään ateljeelinnan suunnittelussa on otettu vaikutteita useiden eri aikakausien arkkitehtuurityyleistä. Rakennuksen itse ateljeeosaa muistuttaa Gallen-Kallelan alkuperäistä "vanhaa suomalaista harmaakivikirkkoa" jyrkkine paanukattoineen. Rakennuksessa on mukana kuitenkin myös keskiaikaista ritariromanttiikka sakaraharjaisen tornin muodossa. Galleriapuolta kehystää kaariholvikäytävä, jossa on puolestaan vaikutteita Italian renessanssiarkkitehtuurista. Käytävän päällä sijaitsee kattoterassi, josta on varmasti upeat näkymät merelle. 

Me ihailimme Tarvaspäätä eilen vain ulkoapäin joten palataan sisätiloihin joskus myöhemmin. Viimeksi olen vieraillut Tarvaspäässä lokakuussa 2017 kun siellä avautui Tatuoidut taideteokset -näyttely. Ehdottomasti sisätilat ovat myös upeat ja näkemisen arvoiset. Tällä hetkellä museossa on "Tarvaspää - 500 vuotta tästä eteenpäin" -näyttely 25.4.2021 asti. 

"Näyttely tutustuttaa Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspään ateljeelinnaan, sen suunnitteluvaiheista rakentamiseen ja 1920-luvun lopun korjaustöihin asti. Tarvaspään ”Sakaraharjainen linna” on taiteilijan kesken jäänyt unelma, josta oli tarkoitus tulla edeltäjänsä Kalelan kaltainen kokonaistaideteos, jälkipolville jätettävä perintö, jossa esiteltäisiin tekijänsä taidetta. ”En minä rakenna meitä varten, vaan 500 vuotta eteenpäin,” totesi Gallen-Kallela Tarvaspäästä."

Sininen hetki jatkuisi vielä hetken joten siirryimme Laajalahden rannalle kävelemään. Yksinäinen vene halkoi vettä ja joku saapui ehkä rantaan mukanaan kalansaalis. Jostain kaukaa kuului lintujenkin ääniä mutta en osannut erottaa mitkä linnut siellä ääntelehtivät. Laajalahden lintualueella on aina paljon katsottavaa ja kuunneltavaa joten ei siis ihme, että läheisen Villa Elfvikin lintutornilla kuhisee aina. Kävelimme Tarvaspään vanhan kivilaiturin ohi, josta ei oikeastaan ollut enää jäljellä mitään muuta kuin kasakiviä. Vähän samanlainen kohtalo kuin Villa Elfvikin edustalla olevalla laiturilla.

Kävimme vielä retken lopuksi katsastamassa uuden kevyen liikenteen sillan Laajalahden Tarvaspään ja Tarvon välillä. Tätä Turunväylän vierellä ollutta vanhaa siltaa olemme lukemattomat kerrat kävelleet matkalla Munkkiniemeen. Vanha puusilta on tuntunut viime aikoina vähän huteralta ja turvattomalta. Nyt avattu uusi silta näytti ja tuntuikin turvalliselta kävellä. Siinä myös mahtuvat sekä pyöräilijät että kävelijät kulkemaan turvallisesti vierekkäin koska silta on peräti 6 metriä leveä.

Hyvää marraskuuta kaikille! Miten sinä torjut pimeää aikaa ja kaamosta omassa arjessasi?