Auringonkukkapellolla 🌻🌻🌻 vihdoin

Tänään pääsin vihdoin auringonkukkapellolle! Olin jo viikon ollut lähtökuopissa joka kesäiselle auringonkukkien katselukierrokselle. Harmikseni kun minulla olisi ollut aikaa satoi tai kello oli jo niin paljon ettei pimeällä pellolla olisi enää nähnyt edes omaa kättään. Tänään aurinkoisen syyskuun 1.päivän vihdoin kruunasi visiitti keltaisella pellolla. Olen aikaisempina vuosina käynyt monesti Haltialan tilan pelloilla, joten päätimme suunnata sinne töiden jälkeen. Laamannintielle oli pysäköity pitkä jono autoja ja peltoa kohden näytti rynnivän myös valtava ihmisjoukko. Autosta katsottuna pelto ei edes näyttänyt keltaiselta joten tämä ei nyt ehkä olisi oikea paikka nauttia rauhassa auringonkukista. Nyt täytyisi keksiä toinen paikka!

Päätin pirauttaa Rva Kepposelle koska muistin hänen jakaneen Instagramin puolella kuvan jättiläissuurista auringonkukista. Hra Kepponen näytti kuvassa ihan lilliputilta seisoessan kukkameren keskellä. Nämä kolossaaliset auringonkukat löytyivät Kantatie 45 tai tuttavallisemmin Tuusulanväylän toiselta puolelta ihan muutaman kilometrin päästä, neuvoi Rva Kepponen. Joten auton ympäri ja sinne nauttimaan keltaisuudesta täysin rinnoin. Lähestyessämme peltoa mietin mielessäni, että ehkä viime päivien sateet saattaisivat vaatia kumisaappaat jos savinen pelto on muuttunut mutavelliksi. Minulla ei saappaita kuitenkaan ollut mukanani joten pakko olisi nyt vain selviytyä lenkkareilla.

Tuomarinkylän auringonkukkapelto on todella täynnä jättiläisauringonkukkia! Minä olen 180cm pitkä nainen mutta kukkaset kurottelivat pitkälti yli kahden metrin. En edes osaa arvata minkä korkuisia kukat olivat mutta varmasti lähes 250cm. Kotona googlettelin ja löysin, että jättiauringonkukat voivat todella kasvaa 150-500cm korkeiksi. Kukkien varretkin olivat niin paksuja, että ne muistuttivat nuorien pajujen runkoja. Tuolla auringonkukkapellossa kulkiessa minulle tuli samanlainen olo kuin Liisalle Ihmemaassa ja tunsin itseni todella pieneksi.

Auringonkukkia olivat mitä ilmeisemmin sateet ja tuulet kohdelleet kaltoin viime päivinä koska laajoja alueita kukista oli laossa puolesta varrestaan lähtien. En usko, että ihmiset olisivat niitä katkoneet kävellessään peltoalueella. Pellolle oli muodostunut kapeita polkuja korkeiden kukkien väliin joita pitkin pääsi kulkemaan syvemmälle peltoon. Ja voitte uskoa, että saviset polut olivat melko liukkaita. Myös laonneet varret lisäsivät vielä kaatumisriskiä joten kieli keskellä suuta piti kulkea välillä. Lenkkarit olivat saviset mutta itse pysyin pystyssä! Välillä ilmansuunnat tuntuivat myös katoavan kun et nähnyt korkeita kukkien yli tarkistaakseni missä nyt ollaan. Emme silti eksyneet kukkamereen :D

Havahduin yhtäkkiä valtavaan valkoposkihanhien kaakatukseen kun niitä lensi auramuodostelmassa ylitsemme. Ehkä ne eivät vielä olleet kuitenkaan muuttopuuhissa vaan vaihtoivat paikkaa illan tullen. Eihän nyt vielä ole syksy, miettii ikuinen kesänvenyttäjä minussa :)

Tuomarinkylän pellolla sai kyllä kulkea ainakin alkuillasta melko rauhassa törmäämättä välttämättä muihin kukkia ihaileviin. Välillä saattoi kuulua tosin vaimeita ääniä mutta tuntui ihanalta hektisen työpäivän jälkeen vain kulkea ja nauttia kukkaloistosta. Osa kukista oli vielä nupuillaan, joten kyllä auringonkukkia riittää jonkin aikaa. Siitepölynkerääjillä on kiirettä lentää kukasta kukkaa ahkerina työläisinä. Tällaiset auringonkukkaniityt ovat mehiläisille ja kimalaisille tärkeitä paikkoja kerätä siitepölyä pesään vietäväksi.

Ihana ilta kaiken kaikkiaan ja muutamia auringonkukkia poimin kotiin myös maljakkoonkin. Olen iloinen siitä etten törmännyt tänään yhteenkään auringonkukkien hamstraajaan pellolla. Kukat on tarkoitettu omaksi iloksi eikä myyntiin. Huomiselle on luvattu vielä auringoista ilmaa joten käykää ihmeessä kurkkimassa kukkia Tuomarinkylän kartanon pellolla. Let the sun shine!