Poikkeuksellisen lämmintä säätä ja upeaa ruskaa

Viikonloppu oli todella poikkeuksellinen sään vuoksi. Kalenterin mukaan elämme syyskuun viimeisiä päiviä mutta eilen Suomessa mitattiin uusi loppusyksyn lämpöennätys. Kokemäen Tulkkilassa kohosi lämpötila +23,5C asteeseen avaran pellon keskellä! Myös Raumalla päästiin yli 23 asteen ja Porissa sekä Turussakin 22 asteeseen. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämmin itävirtaus on jatkunut jo neljän päivän ajan ja alkaneesta viikostakin on lupailtu tavanomaista lämpimämpää. JIHUU! Toisaalta pohjoisimmassa Lapissa on satanut jo ensilumi ja sunnuntai aamuna Kittilässä oli pakkasta -7,1 astetta. Kyllä meidän Suomenmaa on aika pitkä maantieteellisesti kun etelässä shortsit kelit jatkuvat ja pohjoisessa saa vetää pipon ja toppatakin jo ylleen. 

Upeat syyskuun säät ovat houkutelleet minut ulos pitkille kävelylenkeille sekä lauantaina että sunnuntaina. Askelmittarissa onkin ihan kiitettävät lukemat molemmilta päiviltä. Lämmin sää ja alkanut ruska on suorastaan pakottanut samoilemaan metsään, merenrantaan ja niityille nauttien auringonsäteistä vielä hetken. Minä "ikuisena kesän kesän venyttäjänä" en ole edes pakannut kesävaatteita talvisäilöön. Ilman sukkiakin mennään edelleen. Kesähuoneessamme kukkivat vielä pelargoniat muiden kukkien lisäksi joten syysistutuksia en ole vielä parvekkeelle laittamassa vähään aikaan. Annan pelargonioiden nauttia vielä auringosta ja lämmöstä ennen talvehdittamista. 

Koska rakastan yli kaiken kevättä ja kesää tunnen joskus pientä haikeutta kun syksy alkaa saapumaan. Minulle sopii tällainen "kevyt laskeutuminen" syksyyn oikein hyvin eli lämpimät säät ovat olleet enemmän kuin tervetulleita. Luontokin taitaa olla hieman sekaisin tästä lämpöaallosta sillä vaikka osa puista on alkanut jo vetää lehtivihreää talteen niin apilat ja monet muutkin niittykukat kukkivat vielä iloisesti. En vielä ole tuntenut nenässäni "syksyn tuoksua" joten elän siis voimakkaasti vielä kesässä. Toki kaipaan pääskysiä, joita ei enää näy iltataivaalla kirkumassa. 

Omassa kotipihassani on vaahteroita paljon ja niissäkin on jo joka syksyinen väritys. Tämän postauksen vaahterat bongasin eilen kun palasimme kävelemästä Kallahdenniemen kierrokselta. Vaikka lämpötila on edelleen korkea niin valon määrän väheneminen on saanut jo puut valppaiksi. Viime viikolla 22.9. oli syyspäiväntasaus eli hetki, jolloin aurinko siirtyi taivaanpallon pohjoiselta puoliskolta eteläiselle. Viikko sitten tiistaina olivat päivä ja yö yhtä pitkiä. Mutta nyt päiväaika lyhenee koko ajan ja pimeä aika puolestaan pitenee. Lokakuun loppupuolella hyvästelemme kesäajan lopullisesti ja siirrymme vielä pimeimpiin iltoihin. 

Puut ja kasvit ovat niin fiksuja, että ne ottavat talteen vihreän väriaineen syksyn alkaessa. Lehtivihreä eli klorofylli on arvokasta ainetta, joten sitä ei todellakaan kannata heittää hukkaan putoavien lehtien mukana. Muistatte varmasti  biologian tunneilta koulusta, että juuri lehtivihreän avulla kasvit yhteyttävät auringonvalon energian avulla hiilidioksidia ja vettä sokeriksi. Samalla tässä prosessissa vapautuu happea. Lehtivihreä on siis elintärkeää ja puiden kannattaa varastoida se runkoon talven ajaksi seuraavana keväänä käytettäväksi. 

Nämä mielikuvituksellisen kauniit punaiset, oranssit ja keltaiset lehdet syntyvät siis kun lehtivihreä häviää lehdistä. Lehtiin jää jäljelle vain punaisia ja keltaisia väriaineita, karotenoideja. Vaikka lämpimät ilmat vielä jatkuisivatkin niin puiden ja kasvien osalta valon määrän väheneminen on käynnistänyt jo ruska-ajan. Kauniiltahan puut ja kasvit näyttävät nyt koska normaalisti emme näe puissa punaista väriä. Vaahtera rivistö Viikissä näytti eilen siltä kuin se olisi ollut liekeissä. 

Lukijan pyynnöstä lisäsin kuvan viime viikolla Särkkäniemen luonnonpuistossa bongatuista metsäkauriista. Kuva on äärimmäisen epätarkka koska kamera oli siellä auton takaluukussa ja minä kännykkäni kanssa melko kaukana kaurisemosta vasoineen. Mutta siellä se suloinen trio oli, jonka näimme siis kahdesti viime viikon metsäretkillämme. 

Vaikka olen lapsuudessa tehnyt lukemattomia retkiä Lappiin en ole koskaan ollut siellä syksyllä. Olen monta vuotta haaveillut siitä, että tekisin reissun Pohjois-Suomeen silloin kun ruska-aika on siellä parhaimmillaan. Vielä toistaiseksi on tämä jäänyt haaveen ja ajattelun asteelle mutta jossain vaiheessa Lapin ruska on koettava omin silmin ja aistein. Ihailin ystäväni somessa ihan huikeita kuvia hänen syyskuun alun ruskareissultaan Lapissa. Erityisen vaikutuksen minuun teki valokuvissa upea maaruska, jota meillä etelässä näkee minusta paljon vähemmän. Jatkan haaveilua ruskareissustani koska jonain vuonna se tulee ihan varmasti myös konkretisoitumaan. 

Oletko sinä syksyihminen vai jäätkö kaipaamaan mennyttä kesää? 

Jos olet käynyt Lapissa ruska-aikaa mikä on paras muistosi sieltä? 

Mukavaa uutta kesäistä viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle ♥

Särkkäniemen rauhoitettu luonnonsuojelualue hurmasi espoolaisen

Särkkäniemen rauhoitettu luonnonsuojelualue hurmasi minut ihan totaalisesti kuluvalla viikolla! Syyskuinen ihana intiaanikesä ja aurinkoiset päivät ovat saaneet meidät jo kolmena iltana kävelylle Uutelan maille ja samalla tutustumaan tarkemmin tähän luonnonsuojelualueeseen. Olen käynyt usein kahvittelemassa Kahvila Kampelassa Aurinkolahden kanavan vieressä ja miettinyt Uutelan alueen haltuun ottamista. Nyt vihdoin lähiseudun luonto houkutteli espoolaisen myös Itä-Helsingin rannoille samoilemaan enemmän ja ihastumaan!

Kampelassa on muuten älyttömän hyvää pannukakkua mansikkahillon ja kermavaahdon kera viidellä eurolla! Pala on niin suuri, että se kävisi ihan välipalasta. On ihanaa istua ulkoterassilla ja katsella vedessä kelluvia purjeveneitä. Vasta muutamia on nostettu talviteloille koska kelit tuntuvat jatkuvan näin kesäisinä. Olemme itse asiassa kävelleet Minnien kanssa jo pari kertaa kahvien jälkeen Skatan tilalle saakka mutta ensimmäistä kertaa suuntasimme nyt Särkkäniemen luonnonsuojelualueelle tutkimaan luontoa ja maisemia.   

Uutelan alueelta löytyy itse asiassa kahdeksikon muotoinen luontopolku, joka koostuu kahdesta eripituisesta kierroksesta. Me otimme ensimmäisenä haltuun Särkkäniemen luonnonsuojelualueen osan "Kluuvijärviä ja rantaniittyjä". Kierroksen pituus on noin 1,5 km ja polulle pääsee Uutelan opastetaululta oikealle. Auton voi jättää parkkipaikalla, jossa oli runsaasti tilaa ainakin arki-iltaisin. Viikonloppuna tilanne voi olla ruuhkaisempi koska pysäköintipaikkaa käyttävät myös koirapuistoilijat. Luontopolulla on 15 rastia, jotka on merkitty maastoon numeroiduin pylväin. 

Toinen luontopolku kiertää puolestaan "Metsä- ja laidunmaisemia" ja tämän kierroksen pituus on 2,5 kilometriä. Me harhauduimme myös Skatanniemeen katselemaan ja tutkimaan ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoitusjärjestelmiä. Reposaaren linnakepuistosta saatu kipinä innosti kurkistelemaan minkälainen linnoitus on Helsinkiin rakennettu yli sata vuotta sitten. Samalla löysimme myös kauniita huviloita, joiden yksityisyyttä toki kunnioitimme ja katselimme vain etäältä. Niemenkärjen kallioilta oli upeat näkymät merelle mutta tähän retken osaan palataan jossain vaiheessa ihan omassa postauksessa. 

Särkkäniemen noin 15 hehtaarin luonnonsuojelualue perustettiin 1993 suojelemaan seudullisesti arvokkaita merenrantaniittyjä ja harvinaisen fladan sekä kluuvien suojelemiseksi. Kuivalla maalla aluetta on 8,2 ja vesialueella 7,2 hehtaaria. Mutta mitä ihmettä ovat flada ja kluuvi? Fladat eli laguunilahdet ovat hyvin tyypillisiä Merenkurkussa mutta myös Helsingistäkin tällainen harvinaisuus löytyy juuri Särkkäniemestä. 

Flada tarkoittaakin maankohoamisen myötä merestä kuroutunutta murtovesiallasta, jonka meriyhteys on enää kapea uoma. Kun maa on jatkanut edelleen kohoamistaan on fladan yhteys mereen katkennut ja silloin on syntynyt kluuvi, joka saa vettä vain sateesta tai jos merivesi nousee korkealle. Kluuvit ovatkin monien alueella tavattavien harvinaisten eläinten ja kasvin elinympäristöjä ainutlaatuisuutensa takia. 

Särkkäniemessä kulkeminen on helppoa mutta hyvät kengät kannattaa vetää jalkaansa. Merkityillä poluilla tulee ehdottomasti pysyä sillä matalakasvuiset merenrantaniityt ovat herkkiä jatkuvalle tallaamiselle. Ei siis kannata poiketa poluilta eikä talloa lisää omia polkuja luonnonsuojelualueelle. Pitkospuitakin löytyy muutamista paikoista, jossa toisinaan voi olla kosteutta tai vettäkin. Luonnonsuojelualueella kalastaminen ja avotulenteko on kiellettyä. Kytkettynä koirat ovat tervetulleita alueella ja karvakavereita siellä näkyikin runsaasti. Kaikki roskaaminen luontoon on kiellettyä ja mitään ei tietenkään saa heittää luontoon. Opasteet ovat äärimmäisen selkeät eli täällä ei ole pelkoa eksymisestä.  

Luonnossa näkyi jo syksyn merkkejä muutamissa kasveissa. Toisaalta löysimme vielä luontopolun varrelta puna-apiloita joten aika myöhään nekin vielä kukkivat. Sieniä näkyi luontopolun varrella hurjan paljon. Ylipäätänsä tänä alkavan syksynä olen havainnut sieniä vähän joka puolella ja yllättävän runsaasti juuri punaisia kärpässieniä. Jopa kotitalomme nurmikolla on usean punahattuisen myrkkysienen keskittymä ja maasta näyttää puskevan lisää. 

Särkkäniemen rannoilla näkyy sekä jääkauden että veden vaikutus kallioiden kauniin sileissä muodoissa. Alueen geologinen erikoisuus on Särkkäniemen koillisosassa sijaitseva harjakaton muotoinen rapakivinen siirtolohkare, Kappelikivi. Koillisosasta on myös suora näkymä veden toisella puolella sijaitsevaan Vuosaaren satamaan. Näimme muutaman rahtialuksen lähestyvän satama-aluetta vierailumme aikana. Satama on kuitenkin niin kaukana ettei se häiritse alueen rauhallista tunnelmaa ja äänimaailmaa. 

Retkemme aikana onnistuimme näkemään useampia kyhmyjoutsenia uiskentelemassa meressä. Joutsenpariskunta myös lensi ihan päämme ylitse kun olimme rantakivillä. Valitettavasti en onnistunut saamaan kameraan nopeasti kuvaustilaan joten upea tilanne meni harmittavasti ohi. Ilman hihnassa olevaan Minnietä olisin ehkä suoriutunut tehtävästä mutta taiteilu koiran kanssa kivillä sai meidät nyt vain ihailimme lintuja muutaman metrin päästä ilmassa katseellamme. Komea kaksikko ja hauskasti ääntelehtivät lentäessään. 

Elinympäristöltään monipuolinen Särkkäniemi on myös linnustollisesti arvokas alue. Rantaniityillä ja kosteikoissa pesii mm. meriharakka ja punajalkaviklo. Laguunilahden ruovikossa tavataan silkkiuikkuja ja rantalehdoissa puolestaan mm. mustapääkerttua ja sirittäjiä. Kahlaajat valtaavat Särkkäniemen syysmuuttojen aikaan. Me onnistuimme joutsenten lisäksi näkemään vain sorsia, lokkeja ja rastaita. 

Kävelessämme rantakalliolta takaisin polulle huomasin punavalkoisen ison merimerkin puiden siimeksessä. Tuntui erikoiselta miksi merimerkki olisi noin piilossa jos sen tarkoitus olisi näkyä merenkulkijoille? Huomasin myös, että merkki oli jonkinlaisen betonirakennuksen päällä, joka oli osittain maan sisällä. Tarkemmin katsottuna näytti siltä, että rakennusta ja merimerkkiä kohden johti ikäänkuin "kaivanto tai jonkinlainen väylä". 

Yritin kotona etsiä googlen kautta mikä ihme merkki ja rakennelma tuo olisi ollut? Löysin ainoastaan Finnan sivuilla oheisen mustavalkokuvan, jonka on ottanut valokuvaaja Simo Rista vuonna 1970. Kuvan tekstiin on kirjoitettu "Mereen johtava viemäri Särkkäniemen rannalla Uutelassa. Merimerkki viemärin päässä." Jotenkin vielä mystisempää eli miksi alueella olisi viemäri? Jos joku siellä ruudun toisella puolella tietää tästä niin kertokaa ihmeessä. Onko merimerkki linjamerkki, joka vain sattuu olemaan "viemärin päällä"?

Kuva Finna, valokuvaaja Simo Rista 1970

Särkkäniemen luonnonsuojelualue on luokiteltu arvokkaaksi lepakkoalueeksi Helsingissä ja täällä elääkin runsas lepakkokanta. Olimme liian valoisaan aikaan liikkeellä nähdäksemme lepakoita mutta kahdesti näimme metsäkauriita. Emo ja sen kaksi vasaa näkyi ensimmäisellä visiitillämme metsässä ja niitä oli mahdotonta ikuistaa kameraan nopeiden liikkeidensä takia. Toisella kerralla näimme ne kun astuin ulos autosta pysäköintipaikalla. Näin ensin vain yhden ja kaukaa katsottuna kirkkaassa auringonvalossa se näytti suurikokoiselta koiralta. Kamerani oli auton takaluukussa ja en uskaltanut liikahtaa yhtään etteivät kauriit pelästy. Sain kännykältä zoomattua niistä muutaman valokuvan ennenkuin jossain haukkuva koira pelästytti kolmikon, joka katosi salamana taas metsään. 

Laguunilahtea ja kluuveja reunustavilla kosteilla niityillä kasvaa ruskokaislaa, merisaraa, hirssisaraa ja jouhiluikkaa. Kluuveilla tavataan myös kapealehtistä osmankäämiä. Yleisiä lajeja ovat järviruoko, sinikaisla, merikaisla ja leveälehtinen osmankäämi. Kaislat olivat kasvaneet äärimmäisen pitkiksi joten niiden ohi kulkiessa tuli "hassu lilliputti tunnelma". Tuli elävästi mieleen ne valtavan suuret jättiläistauringonkukat parin viikon takaa. 

Rantoja reunustavat paikoittain hyvinkin rehevät tervaleppäluhdat, joissa kasvaa mesiangervoa ja rantayrttiä, ranta-alpia ja luhtamataraa. Siellä täällä näkee myös pystyyn kuolleita ja maahan kaatuneita puita. Nämä lahopuut tarjoavat eläville hyönteisille, jäkälille, sammalille ja sienille tärkeän elinympäristön. Suoraan poluille kaatuneet puut voidaan poistaan mutta muuten niiden avulla tuetaan luonnon monimuotoisuuta kun ne jätetään maahan. Keväällä luhdissa kukkii metsätähti, oravanmarja, mustikka ja sudenmarja. Myös käenkaalia näkee puiden alla runsaasti.  

Rannalla kiinnitin huomion mereltä esiintuleviin kiviin ja niiden jännään väritykseen. Oliko veden korkeus, jäät talvella ja aika ylipäätänsä tehnyt kiviin "jännän viirutuksen", joka oli täsmällisen samanlainen jokaisessa kivessä? Vesialue on pääosin matalaa ja kivikkoista Särkkäniemen ympärillä. Yritimme katsella näkyisikö rantavedessä kaloja mutta edes yhtään molskahdusta emme havainneet. 

Särkkäniemi kuuluu myös Helsingin arvokkaimpiin matelija- ja sammakkoeläinalueisiin ja luonnonsuojelualueen kluuveissa elää todella runsas sammakkoyhdyskunta. Luonnonsuojelualueella voi hyvällä tuurilla nähdä vaikkapa rupikonnan, viitasammakon, vesiliskon, sisiliskon tai rantakäärmeen. Myös kyykäärmeistä voi havaita köllöttelemässä lämpimillä rantakalliolla keväällä. Ystäväni kertoi nähneenä alueella myös ketun ja kuulopuheiden mukaan Särkkäniemessä olisi nähty myös ilves joskus muinoin. 

Oli taivaallista seistä kävelyn lomassa hetki rantakalliossa ja katsella vain levollisesti horisonttiin. Ohitsemme ui valtaisa sinisorsaparvi, joka kaakatti kovaäänisesti. Merellä näkyi vielä muutamia hitaasti lipuvia purjeveneitä ja onnistuimme bongaamaan myös proomun, jota hinaaja veti ilmeisesti Vuosaaren telakka-alueelle. Kotimatkalla ajoimme telakan kautta ja se on todella massiivisen suuri alue. Satamassa näytti olevan huoltoasema ja oma Alepakin. 

Luonnonsuojelualueella näkyi ihmisiä mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Kukaan ei hengittänyt niskaan eikä pitkospuilla on ollut missään vaiheessa ruuhkaa tai "iholle tulemista". Ihan rauhassa saimme aistia meren tuoksua, intiaanikesän lämpöä ja kuunnella lintuja. Täällä kyllä mieli lepäsi hyvin hektisen työpäivän jälkeen ja keho sai samalla liikuntaa. Liikkuminen luonnossa lisää hyvinvointiamme ja tuulettaa hyvin ajatuksia työpäivän jälkeen.  

Särkkäniemen luonnonsuojelualue ja koko Uutela on todella oivallinen lähimatkailukohde. Espoolaisena olen tottunut käymään jo Itä-Helsingin ehkä sympaattisemmassa merenranta kahvilassa säännöllisesti herkuttelemassa pannareilla kahvin kera. Nyt löysimme vielä uuden raikkaan ulkoilureitin ja paljon muutakin mielenkiintoista nähtävää ihan läheltä. Tänne tulemme palaamaan varmasti usein uudelleenkin. 

Oletko koskaan käynyt Uutelassa tai Särkkäniemen luonnonsuojelualueella? 

Onko sinulla omaa suosikki ulkoilupaikkaa tai luontoaluetta, 

jossa haluat virkistäytyä luonnossa liikkumisen lisäksi? 

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Seurasaaren museosaari on avoinna ympäri vuoden

Seurasaari on tuttu ja turvallisia muistoja herättävä paikka, jonne palaan aina uudelleen. Saari, johon jo lapsena kuljettiin valkoista, pitkää siltaa ohi jäätelökioskin, josta ostettiin mansikkatöttörö kuumana kesäpäivänä kahdella pallolla. Sillan toisessa päässä ihmeteltiin aina sitä hassua taloa, joka "kasvaa ylöspäin isommaksi". Ulkoilupuisto, jossa sai kuljeskelun ja katselun lomassa myös ruokkia kesyjä oravia. Jos olit todella onnekas tuli orava nappaamaan pähkinän kädeltäsi. Täällä on kurkisteltu harmaisiin aittoihin sisälle ja ihasteltu isoa kartanoa. Mietitty kuinka monta soutajaa kirkkonveneessä oikein on ollut. Seurasaaressa on käyty vähän isompanakin tyttönä treffeillä ja kävelty käsi kädessä tuota samaa siltaan. Tänne kuljettiin myös tuulettamaan päätä kun koronapandemia puoli vuotta sitten alkoi ja myös viime perjantaina työviikon päätteeksi. 

Länsisuomalaiset aitat on asetettu riviin tien varrelle. Aitoissa säilytettiin aikoinaan viljaa, vaatteita ja ruokaa. Aitoissa saattoi kesäaikaan yöpyä myös talon tyttäret ja piiat. Itäsuomalainen aitta on matalampi sekä vaatimattomampi rakennus ja pohjoisessa oli omat pienet "niliaitat" eli patsasaitat, jotka oli rakennettu korkean pylvään päälle. 

 

Seurasaaren ulkomuseo perustettiin jo vuonna 1909. Suomen suurin ulkomuseo viettikin viime vuonna näyttävästi 110-juhlavuottaan. Saari alkoi kehittymään kansanpuistoksi 1880-luvulta alkaen kun Helsingin anniskeluosakeyhtiö vuokrasi aluetta. Yritys rakennutti saarella edelleen olevan ravintolan ja saarelle johtavan valkoisen puusillan. Artur Hazeliuksen vuonna 1891 Tukholmaan perustama Skansen toimi esikuvana kun Meilahden kartanon laidunsaaren maille aloitettiin rakentamaan nykyistä Seurasaarta. Ulkomuseon perustamisen aloite tuli professori Axel Olai Heikeliltä. Varsinaisena perustamisajankohtana pidetään Niemelän torpan rakennusryhmän siirtoa Konginkangaalta Helsingin Seurasaareen. 

Florinin uusgotiikkaa edustava huvimaja on rakennettu 1800-luvun puolivälissä. Ennen Seurasaareen siirtämistä huvimaja oli Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa. Tässä rakennuksessa helsinkiläiset ovat vuoteen 1912 nauttineet päiväkahveja auringonpaahteelta suojassa. 

Seurasaaressa voi tutustua rakennus- ja asumiskulttuuriin aina 1600-luvulta 1900-luvulle saakka. Kohde on osa Kansallismuseota ja täällä voi todella sukeltaa satojen vuosien taakse asumiseen ja elämiseen ympäri Suomea. Museosaarelta löytyy 88 erilaista rakennusta, joita sinne on siirretty eri puolilta maata. Parasta saarella on myös upea luonto, johon savupirtit, torpat, kartanot, venevajat ja monet muut rakennukset uppoavat osaksi ympäristöä. Seurasaaresta löytyy talonpoikainen Suomi kompaktina kokonaisuutena ja mikä parasta museosaari on Helsingissä hyvien kulkuyhtetyksien päässä.  

Harakkamylly Punkalaitumelta. Tuulimyllyjä oli kolmea eri tyyppi: mamselli-, harakka- ja jalkamylly. Tuulimyllyjä käytettiin vielä 1930-luvulla. Vuonna 2019 arvioitiin, että Suomessa olisi noin 600 puurakenteista tuulimyllyä jäljellä.

Pappilaksi 1764 rakennetun Ivarsin talon keltaisesta ajoportista pääsee kurkistamaan asuinpihaa kesäaikaan. Alunperin piha on ollut rajattuna kaikilta sivuilta rakennuksin mutta vain osa alkuperäisestä pihakokonaisuudesta on tuotu Närpiöstä, Pohjanmaalta Seurasaareen. Kun keisari Aleksanteri I poikkesi 1819 matkallaan majatalona toimineeseen Ivarsiin, häntä varten tehtiin koristeellinen kuisti. Talon yläkertaan myös sisustettiin ajan muodin mukainen huone hallitsijaa varten. Kun kuninkaalliset ovat aikoinaan vierailleet Suomessa on heitä varten rakennettu ulkohuoneista lähtien kaikkea mielenkiintoista nostamaan paikan arvovaltaa. Tästä voit kurkistaa miten Aurora Karamzinin Träskanda varustautui Aleksanteri II vierailuun tiluksillaan. 

Iisalmen pappilan kuistilla viheriöi villiviini vielä viime perjantaina. Pappila on rakennettu 1797-1798 ja se sijaitsi aikoinaan Iisalmen kirkkoa vastapäätä Koljonvirran rannalla. Kirkonrakentaja Simon Sivén oli rakennuksen tekijä. Kirkkoherran virkatalossa oli alun perin kuusi huonetta, keittiö ja eteinen. 1800-luvulla pappilaa laajennettiin ja talon molempiin päihin rakennettiin matalammat lisäsiivet. Tätäkin talokaunotarta uhkasi purkutuomio 1960-luvulla kun vanhoja taloja tuhottiin ympäri Suomea. Talosta pelastettiin Seurasaareen vain 1700-luvulta peräisin oleva hirsirunko ja mansardikaton rakenteet. Pappilat olivat entisaikoina kulttuurielämän keskuksia ja niiden hyötypuutarhat tärkeitä puutarhaviljelyn ja uutuuksien levittäjiä. Kirjailija Juhani Aho tiedetään kirjoittaneen Iisalmen pappilassa pieniä kertomuksiaan koska hänen isänsä Theodor Brofeldt toimi Iisalmen kirkkoherrana. 

Onko perinteisempää näkyä suomalaisessa maalaismaisemassa kuin riukuaita! Aitaa kutsutaan myös nimillä puuaita, puinen viisto-, piste- tai pistoaita eli aidasaita tai särentöaita. Hyvin yksinkertainen tapa pystyttää aitaa asettamalla vierekkäin pystyyn asetettuja seiväspareja, joiden varaan viistoon asetetut riu'ut sidotaan seipäisiin vitsaksilla. Parasta puuta olivat kuusi, kataja ja haapa jos sitä oli saatavilla. Pelto- ja niittyaitoja tarkastettiin aina keväisin. Oltermannit siis kylänvanhimmat saattoi oltermannin sauvallaan tarkistaa onko aita laillisen korkuinen eli seitsemän korttelia (103,6 cm). 

Upea Kahiluodon kartano oli nyt kesäsesongin ulkopuolella kiinni joten ihailimme sitä vain portin takaa. Taivassalon Kahiluodon tila tunnettiin jo keskiajalla jolloin se siirtyi Ille-suvulle. Heidän jälkeensä kartano periytyi sekä Footangelin että Starkin suvuissa. Seurasaareen siirretyn päärakennuksen on mitä todennäköisemmin rakennuttanut Agneta Eleonora de la Myle noin vuonna 1790. Rakennus on loistava esimerkki lounaissuomalaisesta kartanokulttuurista. 

Seurasaareen kartano siirrettiin 1926. Kartanon päärakennus on keskiosaltaankaksikerroksinen ja siinä on kaksi sisäänkäyntiä, joka noihin aikoihin oli harvinaista. Rakennuksessa on kolme salia, keittiö ja yhdeksän muuta huonetta. Förmaaki kuului 1700-luvun säätyläiskotiin eli yhdessäoloon tarvittiin silloin kaksi huonetta. Salissa ruokailtiin ja järjestettiin suuria juhlia. Pienempää seurusteluahuonetta kutsuttiin ensin nimellä förmaaki ja 1800-luvulla siitä tuli salonki tai kabinetti. Ruokasaliin ja alakerran kulmasaliin on siirretty Vihdin Olkkalan kartanosta peräisin olevat kustavilaiset kangastapetit. Huonekalut ovat eri kartanoista. 

Seurasaaren Karunan kirkko on suosittu ja tunnelmallinen hääkirkko. Kuvassa rakennusmestari Anders Wahlbergin suunnittelema kellotapuli vuodelta 1767. Itse kirkko rakennettiin Karunan kartanon maille Sauvoon Varsinais-Suomeen jo vuonna 1685. Kirkko kellotapuleineen on siirretty Seurasaareen 1912 pari vuotta ulkomuseon perustamisen jälkeen. Paanukattoinen kirkko on vanhin rakennus ulkomuseossa. 

Karunan kirkon rakentamiseen liittyvät tapahtumat ovat myös mielenkiintoisia ja kimurantteja. Karunan kartanon omistaja, vapaaherra ja laamanni Arvid Horn av Åminne halusi avioitua serkkunsa Ingeborg Gyldenärin kanssa. Arvidin isä tuomitsi liiton eikä lupaa tuomiokapituliltakaan saatu. Serkusten avioliittoluvan voisi saada vain itse kuninkaalta. 

Arvid kidnappasi seuraavaksi papin, joka oltuaan kartanossa lukkojen takana viikon suostui vihkimään pariskunnan. Seurakunta ei silti katsonut avioparia hyvällä vaan he menettivät oikeuden istua kirkon etupenkissä eivätkä saaneet osallistua ehtoolliselle. Kun Ingeborg kuoli Arvid päätti avioitua toisen serkkunsa tyttären Maria Elisabet Kruse af Kajballan kanssa. Koska heilläkään ei ollut säätynsä arvoista paikkaa kirkossa päätti Arvid rakennuttaa oman kirkon kartanonsa maille. Silloin hän sai päättää kirkon papeista, asioista ja istumajärjestyksestä. 

Arvid Horn av Åminnen elämä olisi ihan varmasti päätynyt Seiska-päivää lehteen jos se tuolloin olisi ollut olemassa. Aika omapäinen ja sukulaisiin kallellaan oleva aatelismies! Karunan kirkko on äärimmäisen kaunis sisältä. Siinä on jotain samaa kuin Seilin kirkossa, jossa kävin muutamia vuosia sitten. Seurasaaren perustaja professori Axel Olai Heikel on haudattu Karunan kirkkomaalle. Tällä vierailulla kirkko oli lukossa odottamassa ensi kesäsesonkia. 

Kirkkovene on pitkä - siis todella pitkä - puinen soutuvene, jota Suomen järviseuduilla käytettiin ennen vanhaan kirkkomatkoilla. Seurasaaresta näitä löytyy myös ja yksi niistä on aina käytössä juhannuksena kun juhannusjuhlissa vihitty aviopari sytyttää juhannuskokon. 1600-luvulla alkaneesta uskonpuhdistuksesta lähtien kirkko alkoi vaatia kirkkoveneiden ylläpitoa. Kirkkoveneen omisti veneyhtiö, jossa osakkaina olivat talonpojat, jotka omistivat maata. Jokainen osakas omisti airon tai airoparin. Yhtiön johtaja ja veneen peränpitäjä oli vanhin isäntä. Tilattomat talonpojat saivat lunastaa itselleen paikan veneestä joko soutamalla, maksamalla korvausta tai osallistumalla muuten kustannuksiin. 

Kirkkoveneen suuruus riippui osakkaiden määrästä ja soudettavan matkan pituudesta. Suurimmat veneet ovat olleet Säämingissä, jossa oli jopa 30-soutuinen kirkkovene, jossa airoja oli 60. Em. veneeseen mahtui istumaan rinnakkain kahdeksan ihmistä. Veneiden pituuksista ja leveydestä ei tarkkoja tietoja ole mutta suuri kirkkovene lienee ollut kuitenkin lähes 40 m pitkä ja 3 m leveä! 

Seurasaaresta löytyy myös Oripään mamsellituulimylly, joka on rakennettu 1894. Tuulimyllyn uudet siivet kiinnitettiin siiven vuosi sitten kesällä. Mamsellituulimyllyjä on Suomessa 75 ja niistä toimintakuntoisia ovat Iniön Åselholm ja Kreivinmäen mylly Salossa. Mamsellimylly oli tuulimyllyistä monimutkaisin, suurin ja tehokkaisen eli siis teknisen kehityksen viimeinen vaihe. Tyypin komein edustaja on Samppalinnan mylly Turussa.

Vaikka Seurasaaren kesäsesonki on ohi on itse paikka avoinna ympäri vuoden. Kaikille avoin paikka vetää lenkkeilijöitä, urheilijoita ja koiranulkoiluttajia saareen. Koirat ovat tervetulleita mutta vain kytkettyinä. Nyt syksyn ja lähestyvän pimeyden kunniaksi Seurasaaren valtaavat kummitustarina. Opastettuja kierroksia Kuolema ja kummitukset Seurasaaressa järjestetään 20.-30.syyskuuta. Kierrokselle voit ilmoittautua tästä. 

Ai, niin se "ylöspäin kasvava talo" sillan kupeessa, jota lapsena aina ihmeteltiin on Metsänvartijantalo vuodelta 1890. Talo avattiin yleisölle 2011 ja siellä toimii Kahvila Mieritz kansanpuiston suunnitelleen arkkitehdin mukaan. Frithiof Mieritz suunnitteli kansanpuiston aikoinaan. Kahvila on avoinna lauantaina ja sunnuntaina sekä arkipyhinä klo 12-17.

Minkälaisia muistoja sinulla on Seurasaaresta? Oletko päässyt syöttämään oravia kädestä? Oletko ollut häissä Karunan kirkossa? Tai osallistunut Seurasaaren juhannusjuhlille?