Auringonlaskun metsästäjä tarttui hetkeen

Tänään blogissa piti olla jotain ihan muuta vaan kuinkas sitten kävikään. Suunnitelmiin tuli eilisiltana muutos kun piti tarttua taas hetkeen. Postaukseen pääsikin auringonlasku, joka vei bloggaajan mennessään. Carpe diem! Ei haitannut vaikka kamerakin oli unohtunut kotiin. Olihan edes kännykkä taskussa. Vaikka on kuvannut elämässään kymmeniä ellei ehkä satoja auringonlaskuja ei niitä noin vain voi jättää väliin. Tarvittaessa auton ratti kääntyy ihan toiseen suuntaan koska pilvet kutsuvat luokseen vaikka pitäisi ajaa ihan päinvastaiseen suuntaan.

Enteellisesti autoradiossakin soi juuri Radio Suomipopilla Neljän Ruusun Elän vain kerran! Mieleen tulvahti muistoja vuodelta 2003 kun biisi ilmestyi.

On nahkahousut jääneet yläkomeroon

Ja röyhelöpaidat pantu keräyslaatikkoon

Niitit ja korvakorut tippui viemäriin

Suosikkilevytkin on viety divariin

Jospa onkin niin että elän vai kerran

Jospa onkin niin että elän vai kerran

Jospa onkin niin että elän vai kerran

Jospa onkin niin että elän vai kerran

Minun oli ihan pakko tarttua hetkeen carpe diem -asenteella ja "poimia päivän" auringonlasku! Jokainen hieno auringonlasku on tallentamisen arvoinen kokemus. Johan aikoinaan roomalainen viisas runoilija Horatius kehotti Leuconoe -nimistä naista käyttämään jokaisen käsillä olevan hetken varoittaen naista samalla luottamasta liiaksi tulevaisuuteen. Koskaanhan ei tiedä mikä hetki tai mikä auringonlasku on ehkä se viimeinen.

Olen aina ollut hyvin nopeasti asioista innostuva ja niihin mukaan lähtevä. Jos aihealue on riittävän kiinnostava en tunne nälkää, janoa tai väsymystä vaan tempaudun mukaan. Muistan jo lapsena, että uudet asiat ja elämykset kiinnostivat minua. Joskus unohdin ihan tyystin ajankulun kun tilanteet vain veivät mukanaan ja piti tutkia sammakonkutua tai kerätä kesäkukkia lähiniityltä. Siinä saattoivat sitten vaatteetkin vähän likaantua ja letit aueta kun piti tarttua tärkeisiin hetkiin.

En silti missään tapauksessa ollut huoleton hulivili vaan hoidin kouluasiat tuikitunnollisesti ja kirjoitin laudaturin paperit. Olin "itseohjautuva" koululainen eli en muista, että minua olisi koskaan patistettu lukemaan tai tekemään läksyjä. Hoidin tehtävät aina koulun jälkeen jotta pääsin sitten tarttumaan hetkiin tai menemään harrastuksiini.

Olen myös huomannut, että mitä vanhemmaksi - toivottavasti myös hieman viisammaksi tulen - sitä enemmän tartun vielä hetkiin. Vaikka nykyään rakastan jopa imuroimista uudella Dysonin varsi-imurilla (tämä ei ole maksettu mainos vaan ihan omilla rahoilla ostettu elämänhelpottaja) minä joskus jopa annan villakoirien lentää koska joku elämys on paljon tärkeämpi juttu. Imuroin sitten antaumuksella "poimittuani päivän" elämyksen itselleni. Kiikkustuolissa on sitten enemmän muisteltavaa kun elämysreppu on täynnä hyviä hetkiä, muistoja ja sattumuksia.

Ajaessani eilen auringonlaskun perässä paikasta toiseen kuulin myös toisen kappaleen autoradiosta. Minun oli pakko ihan pysäyttää autoa ja kuunnella tarkemmin. Kappaleen sanat sopivat todella hyvin tähän poikkeukselliseen koronakevääseen. En ollut kuullut kappaletta koskaan aiemmin.

Mä tulin kaukaa tulevaisuudesta

Sieltä missä ei oo mitään

Oon se pieni poika kapselissa

Tulin elämää etsimään

Pidä lujaa niin että tuntuu

Ota kädestä kiinni nyt

Ennen kuin kadotaan

Nyt kaikki muuttuu

Mä olin sun

Vuonna kakskytk kakskyt

Hetki ennen kun valot sammui

Hetki ennen kun linnut katosi

Halki taivaan sun laulu kaikui

Siitä tiesin tänne palata

Ooh, ooh

Halki taivaan sun laulu kaikui

Siitä tiesin luokses palata

Mä tulin kaukaa tulevaisuudesta

Amsterdam on meren pohajssa

Mut meidän lempi ei kulu se on lukossa

Pariisin siltojen kaiteissa

Pidä lujaa niin että tuntuu

Ota kädestä kiinni nyt

Älä säästä sun sanoja aamuun

Rakasta mua vuonna kakskyt kakskyt

Hetki ennen kun valot sammui

Hetki ennen kun linnut katosi

Halki taivaan sun laulu kaikui

Siitä tiesin tänne palata

Ooh, ooh

Halki taivaan sun laulu kaikui

Siitä tiesin luokses palata

Hetki ennen kun valot sammui

Hetki ennen kun linnut katosi

Halki taivaan sun laulu kaikui

Siitä tiesin luokses palata

Aavan meren pohjaan sua seuraan

Aavan meren pohjaan sua seuraan

Auringonlaskun koettuani ja valokuvattuani tulin kotiin ja aloin kuumeisesti etsiä kuulemaani kappaletta. Anna Puu ja Olavi Uusivirta ovat biisin esittäjät ja se on ensiesitetty Emma Gaalassa 9.helmikuuta. Minulta tämä huikea kappale on mennyt ihan ohi! Olen kuunnellut sitä nyt monta kertaa peräjälkeen ja miettinyt miten ihmeessä biisin sanat ovat juuri nyt niin ajankohtaisia? Kappale on  kirjoitettu jo ennen koronakevättä ja silti minusta se kertoo juuri niistä tunnelmista, joita tämä poikkeuksellinen pandemian aika on monissa meissä herättänyt.

Nappasin tähän Emma Gaalan esityksen mutta itse asiassa kappaleesta löytyy myös toinenkin YouTube video, jota en saanut jostain syystä liitettyä postaukseen. Hypnoottinen kappale hetkiin tarttumisesta ja tästä poikkeuksellisesta keväästä siinä samalla. Puhuttelevat sanat jäivät kummittelemaan päähäni ja makustelen niitä nyt hetken. Osui ja upposi eli myös tämä kappale oli minulle elämys!

Ehkä huomenna jo sitten se toinen postausta, joka jäi nyt tämän auringonlaskun jalkoihin!