Kesäterveisiä Kotkasta! Viime viikonloppuna olisi perinteisesti juhlittu Kotkan Meripäiviä, legendaarista jo vuodesta 1962 järjestettyä kesätapahtumaa, jossa koko kaupunki pitää hauskaa. Kotka olisi ollut täynnä konsertteja, monipuolista ohjelmaa, markkinoita, kesänautiskelua, hyvää ruokaa juomineen ja merellistä Kantasataman tunnelmaa. Monena kesänä olen miettinyt Kotkan Meripäiville osallistumista mutta aina se on jostain kumman syystä jäänyt tekemättä. Tämän vuoden Kotkan Meripäivät koronapirulainen siirsi kesään 2021 joten ehkä vuoden kuluttua Marjon matka vie vihdoin viimein Meripäiville.
Matkasin kesälomani ensimmäisen päivän kunniaksi Kotkaan tutustumaan kaupunkiin tarkemmin. Olen toki käynyt siellä aiemminkin mutta työmatkoilla ei paikasta näe kuin vilahduksen. Kotka on mielenkiintoinen merikaupunki, jonne meiltä Espoosta ajoi E18-moottoritietä puolitoista tuntia. Tutkin etukäteen kaupungin mielenkiintoiset kohteet, joista ehdimme yhtä lukuunottamatta kiertää kaikki päivän aikana. Kotkalaista perinneherkkua possoa en tällä reissulla päässyt maistamaan joten tuo nautinto jää sitten ensi kertaan. Hyvä syy siis palata Kotkaan uudelleen :)
Sapokan Vesipuisto
Sapokan vesipuisto on monet palkinnot voittanut upea viherkeidas keskellä Kotkaa. Kävelessään puistossa on vaikea uskoa, että vuonna 1990 Sapokanlahti oli vielä haiseva ja rehevöitynyt vesialue. Kotkan kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosella oli kuitenkin visio luoda uusi, vehreä paratiisi satamakaupunkiin. Jo 1700-luvun loppupuolelta on Sapokanlahden alue ollut Ruotsinsalmen linnoituskaupungissa (nykyinen Kotka) toiminnallisesti keskeinen. Aluetta käytettiin tuolloin virkistysalueena ja Sapokanlahti vahvistettiin puistoalueeksi jo vuoden 1917 kaavassa. Paikan jännän nimen Sapokan on arveltu tulevan venäjänkielisestä sanasta Sapog (saapas), jota lahti muodoltaan muistuttaa.
Sapokan Vesipuiston keskeisinä elementteinä ovat kasvillisuus, vesi, kivi ja valaistus. Puisto on elämys kaikkina vuodenaikoina ja valaistuksen avulla sinne voidaan luoda hyvinkin erilaisia tunnelmia. Itse haluaisin ehdottomasti nähdä puiston myös ruskansävyissä tulevana syksynä valoefektien kera. Arvostan sitä miten luontevasti rakennettu ja ympäröivä luonto sulautuvat toisiinsa Sapokassa. Puistokokonaisuus on myös mukavan harmoninen vaikka erilaiset osat ja kasvillisuus vaihtelevat alueittain. Vesipuisto levittäytyy noin kolmen hehtaarin alueelle.
Sapokan Vesipuistossa liikkuessa kannattaa kiinnittää huomiota myös jänniin kivirakenteisiin. Puistossa monet vanhojen kotkalaisten rakennusten perustat, portaat jne. ovat uusiokäytössä. Vesipuiston pääportin virkaa hoitavat kaksi vanhaa, kuusimetristä, graniittista paperikoneen telaa. Hyvä oivallus kun ollaan paperiteollisuuskaupungissa! Ruusuterassin istutusten reunakivet ovat puolestaan seurakuntien poistamien hautojen reunakiviä. Terassin portaina toimivat vanhan Kotkan Liikekeskuksen kiviportaat. Puistot muurit on rakennettu vanhoista käsinhakatuista katukivistä eli nupukivistä. Puiston flyygelipenkin portaat ovat aikoinaan palvelleet vuosia Vanhan Kauppahallin sivuovista sisälle menijöitä.
Iso plussa minusta on se, että Sapokasta löytyy myös veistostaidetta! Kuvanveistäjä Hannele Kylänpää on tehnyt yli kaksikymmentä pronssista eläinveistoksta, jotka on sijoitettu eri puolille puistoa. Jos on lasten kanssa liikkeellä on hauska bongailla mitä kaikki eläimiä puistovierailun aikana tuleekaan nähtyä. Minulle jäi erityisesti mieleen ketturepolainen, joka pitkä, tuuhea häntä suorassa juoksee vesiputouksen alapuolella. Myös lahdesta pilkottava hylkeen pää oli hauska.
Olin aluksi vähän epävarma saanko viedä koiran puistoon mutta paikallinen ihanan pienen russelinpennun omistava perhe vakuutti, että puistoon voi tuoda hyvin käyttäytyvän koiran, jonka jätökset on toki korjattava ja koiran tulee liikkua vain puistokäytävillä. Minnie käyttäytyi erinomaisesti puistossa eikä mennyt nurmikoille. Uusia hajuja ja myös vastaantulevia karvakavereita riitti puistolenkin varrella.
Sapokan vesipuiston kasvillisuus on hyvin monipuolista. Keväällä kukkivat kymmenet tuhannet kukkasipulit. Alkukesästä puolestaan väriloistoa puistoon tuovat alppiruusut ja atsaleat. Vuonna 2001 on puistoon istutettu magnolioitakin. Lukemattomat eriväriset ja -lajiset perennat puhkeavat kukkaan vuoronperään. Ruusutarhassa ruusut loistivat kilpaa kesäauringon kanssa. Puistosta löytyykin hyvin erilaisia kasvupaikkoja varjossa, paahteessa tai kosteassa viihtyville kasveille. Vesipuiston alapuolella kasvaa jopa tyrnipensaita. Kannattaa myös kiinnittää huomiota kelasköynnökseen, joka voi kasvaa 4-8 metriä korkeaksi peittäen vaikkapa pylväitä jännästi.
Sapokan Vesipuiston lähes 20-metriä korkea Putouskallio on myös näkemisen arvoinen. Kaupungin norjalaisen siirtokunnan aloitteesta Pookinmäen rinteeseen - siis nykyiselle putouskalliolle - rakennettiin hyppyrimäki jo vuonna 1910. Pookinmäeltä hypättiinkin mäkeä aina vuoteen 1953 saakka. Puretusta hyppyrimäestä on muistona enää metallisia rautakiinnikkeitä sekä vanhoja betoni anturoita, jotka nykyään toimivat Putouskallion laella olevien penkkien jalustoina.
Putoskallion vesiputous saadaan aikaan merivedellä, joka tuodaan puolen kilometrin päästä pienvenesataman ulkopuolelta. Putous ja puro toimivat lahden vedenkierto- ja hapetusjärjestelmänä, jota säädellään aina tarpeen mukaan. Uoma Putouskallioon tehtiin aikoinaan betonilla, joka viimeisteltiin graniitilla. Seistesssään putouksen alapäässä voisi ajatella sen olevan täysin luonnon muovaama. Putouksen ylätasanteella on kivinäyttely, jossa voi tutustua suomalaisiin kaupallisesti saatavilla oleviin kivilajeihin ja kiven eri työstömahdollisuuksiin.
Sapokan Vesipuisto on monipuolinen ja kaunis paikka joten ei siis ihme, että se on Suomen palkituin puisto. Paras ulkovalaistuskohde 1993, Vuoden ympäristörakenne 1994, Suomen paras Kivirakenne 1996 ja Green Flag Award -tunnus 2019. Sapokan lisäksi kotkalaiset Katariinan Meripuisto ja Jokipuisto saivat myös Green Flag Award -tunnustukset.
Mikä parasta puisto on avoinna ympäri vuoden veloituksetta. Sapokan Vesipuisto löytyy osoitteesta Tallinnakatu 11 ja lähistöllä on hyvin parkkitilaa autolle. Puistoalueelle näytti olevan nyt kesällä virvokekärry janoisille.
Meriniemi ja vierasvenesatama
Ennen seuraavaan kohteeseen siirtymistä piipahdimme extempore katsomassa Kotkan vierasvenesatamaa, joka sijaitsee ihan Sapokan vieressä. Samalla huomasin mielenkiintoisen vanhan puurakennuksen. Talon edessä luki Ravintola Meriniemi mutta se näytti olevan kiinni. Myöhemmin etsin lisätietoa tästä talokaunottaresta. Keltaisen vanhan puuhuvilan historia on alkanut 1898, jolloin se rakennettiin Gutzeitin Kotkansaaren tehtaanjohtaja Alexander Gullichsenin työsuhdeasunnoksi. Gullichsen perheineen asui Meriniemessä vuoteen 1917 saakka. Tämän jälkeenkin talossa ovat asuneet Gutzeitin tehtaanjohtajat perheineen aina vuoteen 1962 jolloin Enso Gutzeit luopui huvilan omistuksesta.
Meriniemen huvilan rakennukset siirtyivät vuokrasopimuksella Kotkan Pursiseuran omistukseen seuraaviksi 30 vuodeksi. Sopimuksessa oli myös ehto, että Meriniemessä tulisi järjestää ravintolatoimintaa vähintään kesäaikana kotkalaisille ja heidän vierailleen. Kun ajattelee rakennuksen sijaintia ei tuo ole ollut yhtään kohtuuton vaatimus, että kaupunkilaiset pääsisivät nauttimaan kauniin maiseman lisäksi myös aterian tässä vanhassa talossa.
Tällä hetkellä Meriniemen huvilan ravintolaperinnettä jatkaa Meri Ranta Oy. Mitä ilmeisimmin ravintola on kuitenkin nyt koronapandemian takia suljettuna. Toivottavasti pääsen joskus kurkistamaan tuonne sisälle ja ehkä nauttimaan siellä jotain hyvää ruokaa.
Langinkosken keisarillinen kalastusmaja
Langinkosken keisarillinen kalastusmaja on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Paikka on jännä sekoitus kuohuvaa koskimaisemaa ja kaunista luontokohdetta mutta samalla sukelletaan 1800-luvun loppupuolelle Venäjän ja Suomen yhteiseen historiaan. Aikaan jolloin Suomen autonominen suurruhtinaskunta oli osa suurta Venäjää. Myös arkkitehtonisesti keisallinen kalastusmaja on merkittävä koska se on ensimmäisiä kansallisromanttisia rakennuksia Suomessa. Kalastusmaja sisustuksineen on verrattavissa kokonaistaideteokseen kuten taiteilijakoti Hvitträsk Kirkkonummella.
Aleksanteri III vieraili kesällä Langinkosken lohenkalastamolla ja hän vaikuttui sekä luonnonkauniista paikasta että muhkeista kalansaaliista. Ensimmäisen vierailunsa aikana hän oli vasta perintöruhtinas mutta vuonna 1887 jo keisariksi kruunattuna Aleksanteri III teki toisen matkan Langinkoskelle seuraamaan lohenpyyntiä. Tällä matkalla mukana oli keisarinna Maria Feodorovna. Ehkä myös keisarinna vaikuttui paikan kauneudesta ja Suomen luonnonrauhasta koska vierailun jälkeen Suomen autonomiselle suurruhtinaskunnalle tuli käsky rakentaa keisallinen kalastusmaja ja samalla myös kosken kalastusoikeus tulisi siirtää keisarille.
Langinkosken keisarillisen kalastusmajan ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Sebastian Gripenberg ja Magnus Schjerfbeck (Helen Schjerfbeckin veli). Jan Ahrenbergin käsialaa on kalastusmajan sisustus. Kalastusmaja on perinteistä suomalaista perinnerakentamista, jossa korostuu yksinkertaisuus ja talonpoikaisuus. Keisaripari kävi Venäjältä seuraamassa miten suomalaiset rakennustyöläiset edistyivät rakentamisessa.
Kalastusmajan juhlalliset tupaantuliaiset vietettiin 15.heinäkuuta 1889. Jopa Kreikan kuningatar ja Edinburghin herttuatar kunnioittivat juhlaa läsänäolollaan. Helsingistä ja Viipurista saapui laivalla onnittelulähetystöjä tervehtimään maan hallitsijaparia uuteen upeaan kalastusmajaa. Keisarilliseksi rakennukseksi kalastusmaja on vaatimaton mutta sen tyylissä on yksinkertaista hienostuneisuutta.
Keisallisen kalastusmajan esineistä osa yhä edelleen nähtävillä rakennuksessa.
Keisarinnan pukeutumishuone
Aleksanteri III menehtyi yllättäin 1894 ja silloin päättyi yksi aikakausi myös Langinkoskella. Hänen vanhin poikansa Nikolai II kruunattiin uudeksi keisariksi ja samalla myös Langinkosken isännäksi. Nikolai II vieraili vain kerran valtaannousunsa jälkeen vuonna 1906 kalastusmajalla. Hänellä oli silloin mukana keisarinna Aleksandra Feodorovna sekä neljä tytärtään Olga, Tatjana, Maria sekä Anastania. Nikolai II viihtyi paremmin Virolahdella.
Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna (alunperin Tanskan prinsessa Dagmar) muotokuvissa seinällä. Entisessä portinvartijan talossa on kahvila Dagmar, jossa voi nauttia kierroksen jälkeen vaikka kahvia ja leivonnaisia.
Yläkerrassa sijaitsivat vuoteet sekä keisariperheen lapsille että myös itse keisarille ja keisarinnalle. Keisaripariskunnalla oli myös talossa molemmille omat "sisäpuuceet" eli vedettömät toiletit. Olen nähnyt vastaavan "rakennelman" Raumalla varakkaan kauppias-laivanvarustaja Gabriel Granlundin talossa.
Suomi itsenäistyi ja keisarillinen kalastusmaja muutettiin museoksi 1930-luvulla. Kymenlaakson museoseura, nykyiseltä nimeltään Langinkoskiseura ylläpiti majaa ja hoiti sen museotoimintaa vuoden 2017 loppuun. Kansallismuseon haltuun Langinkosken keisarillinen kalastusmaja siirtyi 2018 alusta. Kohteessa käy Museokortti.
Koronapandemian takia kalastusmajalla ei järjestetä erillisiä opastuksia vaan oppaat kertovat historiasta, arkkitehtuurista, sisustuksesta ja vastaavat mahdollisiin kysymyksiin nonstoppina. Huomasin, että lapsille oli järjestetty "pieni tietovisa" missä kartan vihjeiden avulla etsittiin esineitä/asioita museotilasta. Vaikka minulla näkyy valokuvissa Minnie hän ei tietenkään ollut museotiloissa, johon koirat eivät ole tervetulleita.
Keisarillisen kalastusmajan alueella on monia muitakin mielenkiintoisia rakennuksia, joita voit tutkia itsenäisesti. Alueen vanhin rakennus on pieni kappeli lisäksi löytyy kalastajien maja, talli, vaunuvaja, kalahautomo, kalastuslaitteiden rakenteita. Alueen kartta on ladattavissa museon sivuilta. Langinkosken kuohuja on myös upeaa katsella ja miettiä millähän kivellä keisari Alensanteri III halusi aina kalastaa?
Langinkosken keisarillinen kalastusmaja löytyy osoitteesta Keisarinmajantie 118. Kohteeseen on noin 4,5 kilometrin matka Kotkan keskustasta. Tarkemmat tiedot museon omilta sivuilta.
Kotkan veistospromenadi ja Sibeliuspuisto
Kotkasta löytyy toinenkin Sapokan Vesipuiston isän, kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksosen uudistama puisto eli Sibeliuspuisto. Kaupungin keskustassa, Keskuskadun Lehmusesplanadin alkupäässä sijaitseva puisto on hienostunut muotopuisto, jota hoidetaan erityisen huolellisesti. Puiston on 1930-luvulla suunnitellut puutarha-arkkitehti Paul Olsson. Vuonna 1955 puistoon rakennettiin keskelle suihkulähde, jonka keskellä on kuvanveistäjä Jussi Mäntysen Kotkat -veistos. Puiston kukkaistutukset olivat äärimmäisen kauniita ja hyvinhoidettuja.
Veistospromenadi Keskuskadulla on jännä ulkoilmagalleria, joka sijaitsee vanhojen lehmusten katveessa. Täältä lehmusrivistöjen välissä löytyy siis veistoksia, joita tilaan on ilmestynyt vuodesta 2001 alkaen. Viileässä varjossa puiden siimeksessä on mukava kävellä ja bongailla eri teoksia. Kotkassa on muuten myös todella upeita muraaleita, joita niitäkin näkee kävelemällä tätä lehmuskujaa kun osaa katsoa poikkikatujen talojen seiniin.
Jaakko Pernu, Pisara meressä
Merikeskus Vellamo
Meillä alkoi tässä vaiheessa päivää aika olla jo melko kortilla joten valitsimme viimeiseksi kohteeksi Merikeskus Vellamon. Toinen vaihtoehto Maretarium - suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario, joka löytyy osoitteesta Sapokankatu 2 - jäi nyt näkemättä.
Merikeskus Vellamo on puolestaan nähtävyys, jonka museot kertovat meren ja seudun tarinoita. Museokortti-kohteessa voi yhdellä pääsylipulla ottaa siis haltuunsa Suomen merimuseon, Kymenlaakson museon ja Merivartiomuseon näyttelyt. Vellamo muistuttaa vähän Heurekaa eli se on kaikille avoin tutkimus- ja oppimiskeskus, joka tarjoaa myös kirjasto- ja arkistopalveluista. Vellamossa voi kuunnella, katsella, haistaa, tunnustella, leikkiä ja pelata. Vierailumme aikana sinne saapui useita 10-12 vuotiaiden poikien ryhmiä, jotka juttujensa perusteella vierailevat varmasti Vellamossa viikottain.
Merikeskus Vellamo avautui 11.heinäkuuta 2008 ja rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy. Jo itse rakennus on varsin mielenkiintoista katsottavaa. Rakennuksen muodosta tulee etäisesti mieleen merta kyntävä laiva ja illalla kun talo on valaistu se näyttää varmasti upealta.
Jäänmurtaja Tarmoon voi vielä 16.elokuuta 2020 saakka päästä tutustumaan Vellamo käynnin yhteydessä. Vuonna 1907 Englannissa rakennettu Tarmo oli valmistuessaan Suomen suurruhtinaskunnan kolmas jäänmurtaja.
Koska aikaa oli rajallisesti ehdimme kierrellä vain Merihallissa ja katsella myös miltä merivartijoiden työ on näyttänyt kieltolain ajoista nykypäivään. Esillä on monia kauniita puuveneitä, joita näkyi myös Kotkan vesillä. Vesitasoista minulle tuli joku mielleyhtymä Tallinnan Lennusadamin vierailuuni pari vuotta sitten.
Merikeskus Vellamon uutena näyttelynä on koskettava Kohtalona Ruotsinsalmi -näyttely, joka avautui 9.6. Näyttely on sukellus merenpohjalle laivahylkyjen hautausmaalle Kotkan edustalla. Näyttelyssä keskitytään Kotkan edustalla 1790 kesällä uponneeseen fregatti St. Nikolai alukseen. Näyttelyssä on mukana hylyn osia ja henkilökohtaisia esineitäkin aikakautensa merkittävimmästä meritaistelusta Itämerellä.
Näyttelystä on saatu ainutlaatuisen koskettava merenpohjaan vaipuneiden ihmiskohtaloiden avulla. Jo tuhoutuneen Ruotsinsalmen linnoituskaupungin ihmisten tarinat kerrotaan hyvin ja ne tempaavat mukaansa. Miten kuudennen aviottoman lapsensa synnyttänyt piika Clara Grönblad tai venäläisen keisarillisen kaartin sotilas Ivan Drozdov liittyvät tarinaan selviää näyttelyssä. Ihmishahmoista otetut valokuvaaja Elina Simonsenin kuvat ovat todella hyviä ja saavat mielikuvituksen liikkeelle.
Merikeskus Vellamo löytyy osoitteesta Tornatorintie 99 telakka-alueelta.
Meidän oli aika kiittää Kotkaa tältä erää ja suunnata takaisin Espooseeen. Mielenkiintoinen ja monenlaisia elämyksiä tarjoava päivä takana helteisessä säässä. Askeleita kertyi taas ihan kiitettävästi päivän aikana vaikka välimatkat siirryttiin autoillen. Kotkassa on paljon nähtävää ja koettavaa. Ehkä ensi kerralla tutustutaan myös kalojen maailmaan.
