Yhdeksän asiaa

Nappasin taas itselleni kivan uuden blogihaasteen keventämään tätä korona-aikaa! Ihanan Kristiina Kortelahden blogista olen ainakin kahdesti aiemminkin löytänyt hauskoja kirjoitushaasteista. Tästä voit kurkistaa 12 ajatusta elämästäni. Ja tästä puolestaan löytyy Mieleen painuneita paikkoja A:sta Ö:hön. En ole koskaan tavannut Kristiina livenä mutta olemme löytäneet toisemme täältä blogistanian kautta. Kristiina taisi ensimmäiseksi kommentoida minun Ahvenanmaa postauksia syksyllä 2018. Arvostan suuresti, että aito paikkakuntalainen huomasi ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla vierailleen bloggaajan kirjoitukset. Toivon, että seuraavan kerran kun joskus pääsen matkustamaan taas Maarianhaminaan ja Ahvenanmaalle tapaisin myös Kristiinan.

IHAILEN

Kuva Pixabay

Tällä hetkellä ihailen ja myös kunnioitan ihmisiä, jotka työkseen auttavat koronapotilaita. Lukematon määrä lääkäreitä, sairaanhoitajia, sairaankuljettajia ja muita terveydenhuollon henkilöstöä altistaa itsensä hyvin vaaralliselle virukselle ympäri maailmaa. Ihailen sitä, että he jaksavat jokaisena työpäivänä pukeutua todella epämukavan näköiseen ja varmasti myös kuumaan työasuun. Tämä ryhmä jos kuka ansaitsee joka päivä meidän kaikkien ihailun ja kunnioituksen äärimmäisen tärkeästä työstään. He tekevät sitä oman henkensäkin uhalla! En tiedä olisiko minusta tekemään koskaan tällaista työtä...tuskin!

LAPSENA NAUTIN

Lapsena nautin varmasti eniten siitä, että sain olla oma itseni. Olin aika villi tyttö, jolla ei koskaan luokkakuvissa ollut siistit letit koska olin koulupäivän aikana ehtinyt jo ennen luokkakuvausta pyöriä jossain koulupihan leikkilaitteessa. Kaaduin myös aina kesäisin joko pyörällä tai juostessani polveni auki joten useimmissa valokuvissa minulla taitaa olla laastarit polvissa.

Äiti oli kyllä pukenut minut aamulla kouluun lähtiessä kauniisiin vaatteisiin siististi mutta unohdin aina tuo kouluvalokuvauksen siinä koulupäivän tiimellyksessä. Nautin myös siitä, että äiti puki meidät veljeni kanssa todella kauniisiin vaatteisiin. Äiti ompeli itse paljon ja hyvän tyylitajun sekä taitellisuuden omaavana meidät oli aina myös puettu todella yhteensopiviin väreihin ja tyylikkäästi.

Lapsena nautin myös kesästä ja uimisesta kesämökkimme lähellä olevassa lammessa. Vaikka oli kuinka kylmä niin ei se todellakaan lapsena uimista haitannut. Hampaat kalisten ja huulet sinisenä polskittiin vaan. Ja hyppytornistakin piti molskauttaa veteen vaikka vähän pelotti mutta kun halusi näyttää uskaltavansa muille.

Lapsena nautin myös siitä, että pääsin Vihdin mummolaan, jossa oli navetta. Vaikka ihan pienenä tyttönä pelkäsinkin lehmiä "eihän vain mennä katsomaan ammuja" sanoen opin minä niistäkin pitämään myöhemmin. Ja minustahan on tullut suorastaan lehmäfani aikuisena. Nautin myös siitä, että tuolla mummolassa olen päässyt myös heinäpellolle lapsuudessani.

KUN KAIPAAN INSPIRAATIOTA

Minä inspiroidun monista asioista. Rakastan käydä katsomassa erilaisia taidenäyttelyitä koska kulkeminen salista toiseen taidetta katsellen herättää ajatuksia, tunteita ja elämyksiä minussa. Inspiroidun myös kauniista esineistä, sisustuksesta, taiteesta yleensäkin ja vanhoista taloista. Ylipäätänsä arkkitehtuuri on minulle ihan valtavan suuri inspiraation lähde. Voin kuljeskella vain kadulla katsellen vasemmalle ja oikealle miettien tarinoita talojen takana. Inspiroidun myös siitä, että saan valokuvata ympäristöäni ja kaikkea kiinnostavaa. Joskus rosoinen ja rikkinäinenkin on mielenkiintoista.

Suuri inspiraation lähde minulle on luonto. Olen monta kertaa kirjoittanut täällä blogissa, että jos minulla on joku vaikea hetkiä vaikka keskellä päivää menen hetkeksi merenrantaan. Kerään itseni katsellen horisonttiin ja mittailen mielessäni rantaan iskeviä aaltoja. Hätätapauksessa järvenrantakin käy mutta ehdoton suosikki on silti meri. Luontoon menin kun koronakriisi oli vasta alussa ja sinne yritän mennä päivittäin. Minnie pitää huolen siitä, että luontoon myös päästään. Luonnon monimuotoisuus inspiroi minua väreillään, muodoillaan, äänillään ja tuoksuillaan.

KOTI MERKITSEE MINULLE

Koti merkitsee minulla turvasatamaa. Koti on paikka, jossa minun on hyvä olla. Ympärilläni on minulle tutut seinät ja esineitä, joista osa on peräisin jo minun lapsuudenkodistani tai isoäidiltäni. Osan olen itse hankkinut ja minun kotini on hyvin kerroksellinen. Koti merkitsee minulle myös jatkuvuutta yli sukupolvien. Kodissani on esineiden kautta läsnä myös jotain historiaa henkilöistä, jotka ovat siirtyneet jo ajasta ikuisuuteen. Koti herättää aina muistoja. Kun palaan vaikka pitkältä reissulta kotiin ja avaan oven tunnen jo ennakkoon fiiliksen, joka valtaa minut kun astun kynnyksen yli. Koti on maailman paras paikka.

TÄLLÄ HETKELLÄ INNOSTUN

Positiivisista uutisista liittyen Suomen koronatilanteeseen totta kai! Vielä ei olla maalia lähelläkään mutta oikealla tiellä ja lähiviikot näyttävät suunnan. Innostun totta kai myös siitä maisemasta mitä muuttuva luonto tarjoaa minulle joka aamu kun lähden Minnien kanssa lenkille. Voin kuunnella kuinka monikuoroinen lintuorkesteri virittää lauluaan ja katsella taas uusia pieniä lehtiä puissa. Ja mustarastaan lurituksesta. Innostun lisääntyneestä valosta ja siitä, että voin jatkaa päivää pitkälle iltaan. Innostun, että kaupasta saa jo tippaleipiä ja simaa koska tänä vuonna teen varaslähdön syöden niitä jo ennen virallista vappua, jota ei muuten varmaankaan koronan takia juhlisteta.

KIIREISIN VUODENAIKA MINULLE

Tämä onkin vähän vaikea kysymys! Töiden puolesta kiireet ajoittuvat aina varmaan joulukuulle ja kesäkuulle kun "siivotaan pöytää ennen lomia". Olen aika meneväinen tyyppi aina mutta varmasti keväällä ja kesällä on eniten kaikkea tehtävää. Toisaalta myös valmistautuminen jouluun tekee joulukuusta myös kotirintamalla vähän kiireisen mutta minähän olen jouluihminen henkeen ja vereen. Syksyllä on ehkä vähiten kiireitä. Jonkun ulkopuolisen silmin minun elämäni voi vaikuttaa aika kiireiseltä ja "kello kaulassa juoksemiselta" mutta tälläinen tyyli sopii minulle. Kuten kirjoitin jo koronakotoilun yhteydessä minä myös pidän niitä pyjamapäiviä :D

MINULLE MIELUISIN ASUMISMUOTO

Auts, nyt on Kristiina keksinyt toisen vaikean kysymyksen! Tähänkin minun on vähän vaikea vastata kun olen aina asunut kerrostalossa. Kun synnyin asuimme Töölössä, josta muutimme Etelä-Haagaan. Seuraavaksi vanhempani siirtyivät Espooseen ja minähän asun edelleen Espoossa aika lähellä lapsuudenkotiani. Kävin aikuisiällä asumassa muutaman vuoden Etelä-Haagassa mutta palasin taas Espooseen. Facebookissa kiertää nyt "listaa paikkakunnat, joissa olet asunut" -haaste, jonka jätän suosilla väliin koska minun osalta siinä olisi kaksi kaupunkia.

Tästä talosta olen haaveillut vuosikausia...

Haaveilen silti, että jossain vaiheessa asuisin omakotitalossa tai rivitalossa. Paritalokin käy hätätapauksessa. Kaipaan parvekkeeni kesähuoneen lisäksi myös omaa pihaa missä kasvattaa enemmän vaikka niitä tomaatteja ja kukkiakin. Lottoan edelleen ahkerasti - hah hah - tänä vuonna en ole lotonnut kertaakaan! Mutta eihän sitä tiedä koskaan mihin elämä vielä kuljettaa asumaan...

MITÄ AJATTELEN VANHENEMISESTA

Minä en olen koskaan tuntenut itseäni jonkun tietyn ikäiseksi joten en kovin paljoa edes ajattele vanhenemista. Joka vuosi tulee yksi vuosi lisää kun juhlitaan syntymäpäivää mutta onko iällä oikeastaan mitään väliä? Olen ajatellut, että yritän pitää tästä maallisesta tomumajastani mahdollisimman hyvää huolta, jotta eläisin pitkään tästä eteennpäin. En halua huonoilla elämäntavoilla lyhentää itse tietoisesti elämääni. Toisaalta taivaalta putoava meteoriitti voi päättää elämäni vaikka huomenna :D

Ehkä "vanheneminen tai sitten sen mukaan tuoma viisaus" on luonut minulle tavan ajatella, että "aina kannattaa elää kuin viimeistä päivää". En tarkoita em. sitä, että elämä pitää laittaa ihan ranttaliksi vaan sitä, että jokaiseen hetkeen kannattaa todella tarttua ja olla läsnä. Ainoa todellisuus on tämä päivä. Eilistä ei kannata jäädä murehtimaan ja huomisesta ei vielä tiedä. Carpe diem!

PROJEKTEISTA PUHEENOLLEN

Nyt on kevät ja ikkunat huutavat sitä, että joku pesee ne. Luulen, että minä teen tämän projektin joku päivä. Odotanko yli pahimman siitepölyajan vai pesenkö nyt - tätä tässä nyt juuri pohdin. Olen vähitellen myös kotona ajankuluksi käynyt läpi kaappeja. Tätä teen kyllä säännöllisesti mutta nyt on taas "koronakotoilu" suonut siihen oivan mahdollisuuden.

Minun "ikuisuusprojeksi kellarin siivous" ei taida kuitenkaan toteutua ihan lähiaikoina. Tai mistäs sitä tietää vaikka villiintyisin ja vihdoin veisin sieltäkin kierrätykseen tarpeetonta tavaraa. Kun nyt ei voi mennä niitä kirpputorillekaan myymään niin ehkä odotan ja kun taas lahjoituspaikat aukeavat saatan kiikuttaa sinnekin tavaraa.

En haasta tällä kertaa ketään mukaan tähän mutta jokainen, joka haluaa voi tarttua haasteeseen.

Kiitos Kristiina kivasta haasteideasta ♥