Miten saa ajan kulumaan kun "kotoilee eristyksessä"

Vietän tällä hetkellä viidettä kotoiluviikkoa koronan takia! Havahduin yhtäkkiä tänään, että jäin etätöihin kotikonttorille todella jo 10.maaliskuuta. Apua miten nopeasti aika kuluukaan! Juurihan minä lähdin työpaikalta huudellen ovensuusta "Hei, hei nähdään huomenna!" Nyt en aamuisin enää aja ruuhkaista Kehä Ykköstä kuunnellen SuomiPoppia samalla miettien "Mihin ajokaistat on yön aikana taas mahdettu muuttaa?". 

Siirryn sujuvasti aamiaispöydästä suoraan tietsikan ääreen ja aloitan työt. Olen todella onnellisessa asemassa, että voin tehdä työtäni myös kotoa käsin. Nykyinen työpäiväni poikkeaa vain siltä osin normaalista arjestani, että kokoukset käydään ruudun välityksellä enkä tapaa siis fyysisesti kollegoita tai asiakkaita. Muuten kaikki minusta sujuu ihan normaalisti ja todella jouhevasti!

Ystäväni ovat varovasti kyselleet, että "Miten ihmeessä voit olla nyt vain kotona kun aina muuten olet menossa?" En itse ainakaan vielä ole kokenut mitään ongelmaa olla "kotoilemassa" ja noudattamassa valtiovallan ohjeita "pysy kotona". En ollenkaan kiellä ettenkö normaalisti ole aika paljon menossa ihan päivittäin. Rakastan käydä näyttelyissä, teatterissa, konserteissa, tapahtumissa, syömässä, kahvilla, kyläilemässä, päiväretkillä ja matkoillakin. Mutta kyllä minä silloinkin kotoilen ja vietän "pyjamapäiviä".

Tästä voit kurkistaa Ateneumin näyttelyyn.

Kun olin teini-ikäinen luin Anne Frankin Päiväkirjan, joka kosketti syvältä. Anne Frank oli hollantilainen 13-vuotias juutalaistyttö, joka aloitti kirjoittamaan päiväkirjaa omasta elämästään. Itsekin raapustelin samanikäisenä lukolliseen päiväkirjaani tärkeitä asioita päivittäin. Kun saksalaiset hyökkäsivät 1940 Amsterdamiin Frankin perheen elämä hankaloitui huomattavasti. Juutalaisille nimittäin määrättiin ulkonaliikkumiskielto, eivätkä he saaneet enää käydä julkisilla uimarannoilla, puistoissa, kylpylöissä, hotelleissa ja elokuvateattereissa. Vaatteisiinkin piti ommella keltainen Daavidin tähti merkiksi juutalaisuudesta.

Kuva YLE

Olen lukuisilla Amsterdamin työmatkoillani seisonut punatiilisen talon edessä osoitteessa Prinsengracht 263-265 katsellen sen ikkunoita. Tähän taloon Frankin perhe muutti 6.heinäkuuta 1942 piiloon natseja. He asuivat piilopaikassaan yli kaksi vuotta, kunnes perhe pidätettiin 4.elokuuta 1944. Perhe vietiin keskitysleiriin, josta elävänä takaisin palasi vain Annen isä Otto Frank. Anne itse kuoli ilmeisesti lavantautiin Bergen-Belsenin leirillä maaliskuussa 1945. Onneksi Annen päiväkirja säilyi ja se julkaistiin. Tässä talossa on nykyään museo, johon toivottavasti joskus ehdin kurkistaa myös sisälle.

Kuva Anne Frank House

Anne kuvaa hyvin Päiväkirjassaan miten rajoitetusti Frankin perhe joutui asumaan piilopaikassaan etteivät he olisi paljastuneet. Minusta tuntui teininä jotenkin kauhealta ajatella, että perhe ei voinut käydä ulkona koskaan. Ja kuumaa vettäkään ei aina ollut saatavana peseytymiseen. Silloin tuntui myös ihan mahdottomalta edes ajatella miten joku on voinut olla pari vuotta piilossa tällaisissa olosuhteissa.

Kirjahylly, joka toimi "ovena" piilopaikkaan Anne Frankin talossa, kuva Chris Toala Olivares

"Salaisen siiven päivärytmi oli hyvin yksitoikkoinen. Kaikkien asukkaiden piti arkiaamuisin nousta viimeistään seitsemältä. Aamupesulla käynnissä oli tarkoin määritelty järjestys, ja kaikkien aamutoimien tuli olla tehtynä puoli yhdeksään mennessä. Tämän jälkeen aina puoli yhteen saakka Peter, Margot ja Anne tekivät koulutehtäviä ja aikuiset joko lukivat, ompelivat, neuloivat tai tekivät taloustöitä. 

Puoli yhdeltä salaisen siiven asukkaat pystyivät elämään vapaammin, kun alakerran työntekijät lähtivät puolentoista tunnin tauolle. Silloin pystyttiin syömään niin, että joku apureista tuli mukaan ja kertoi viimeisimmät ulkomaailman tapahtumat. Kun työpäivä päättyi puoli kuudelta, piileskelijät saattoivat käydä myös alakerrassa. Iltayhdeksältä alkoivat iltatoimet. Aamulla käytössä oli vain kylmää vettä, mutta illalla myös lämmintä, joten asukkaat saivat käydä kylvyssä. Nukkumaan mentiin kymmenen aikoihin." Wikipedia

Jos minä nyt kotoilen muutamia kuukausia on se itse asiassa "ihan pala kakkua" verrattuna tuohon Päiväkirjan elämään. Olen omassa kodissani turvassa ja pystyn nauttimaan kaikista normaaleista mukavuuksista. Lämmintä vettäkin tulee päivittäin ellei läheinen tietyömaa ole taas katkaissut putkia. Meillä on viimeisen kuukauden aikana useamman päivän aikana ollut vesi kokonaan poikki monta tuntia. Mutta aina se on yskähdellen palannut!

Minulla on käytössäni koko kodin elektroniikka arsenaali, jolla voin viihdyttää itseäni vaikka katsomalla elokuvia, mielenkiintoisia dokumentteja ja jotain ihan hömppää jos siltä tuntuu. Tai sitten voin vaikka siivoilla kaappeja, pestä ikkunat, vaihtaa verhot keväisempiin, järjestellä kirjahyllyä tai siirtää vaikka talvivaatteita jo kesäsäilöön. Moni kiireisessä arjessa unohtunut on nyt mahdollista tehdä.

Rakastan palapelien tekemistä ja niitäkin on tullut kasattua viime aikoina monen monta. Olen tosin siirtynyt tekemään niitä tietokoneella koska silloin palasia ei tarvitse levitellä tasoille lojumaan. Ainoastaan "sormituntuma" paloihin puuttuu. Palapelien kasaaminen on aivoille ihan äärimmäisen hyvää jumppaa. Tunnustan paheeni tehdä myös joskus sanaristikoita. Sudokut eivät ole minun juttuni missään tapauksessa!

Myös omassa keittiössä voi kiireettömästi tehdä nyt ruokaa ja kokeilla vaikka jotain ihan erilaista. Lukemattomat reseptit odottavat, että tartun niihin ja loihdin ruokapöytään jotain maukasta. Kunhan olen ensi iltamyöhään muistanut käydä kaupassa suusuojuksen ja kertakäyttöhanskojen kanssa hakemassa ruokatarvikkeita. Olen päättänyt suorittaa ostokset vain pienissä kaupoissa joten kauppakeskuksiin tai jättimarketteihin en suostu suuntaamaan.

Leikkokukkia meillä on aina kotona maljakossa ja siitä tavasta olen pitänyt kiinni myös nyt "kotieristyksen" aikana. Myös ulkoilua harrastan Minnien kanssa päivittäin mutta välttelemme ihmisiä ja kuljemmekin mieluummin metsässä tai syrjäisillä kävelyteillä. Jos minuun iskee kulttuurinnälkä niin useiden museoiden kotisivuilta löytyy nyt mahdollisuus vierailla näyttelyissä virtuaalisesti.

Ystävien kanssa tulee myös juteltu puhelimessa paljon! Vaikka emme fyysisesti kohtaa voimme pitää yhteyttä päivittäin ja vaihtaa kuulumisia vaikka mistä pikkuasioista. Myös muut viestit kulkevat bittiavaruudessa ja tsemppiviestejä lähetellään puolin ja toisin. Olen miettinyt, että kun karanteeni kotoilu joskus loppuun näen taas ystäviä joten kyllä tämän nyt kestää sisulla!

Miten siellä ruudun toisella puolella selviydytään kotoilu karanteenista? 

Tuntuuko aika pitkältä? 

PS. Aloitin kirjoittamaan tätä postausta eilen ja jostain kumman syystä se oli ajastettu julkaisuun viime yönä 4.16 jolloin itse olin untenmailla peiton alla. Ensimmäinen postaus versio lähti siis eetteriin ilman valokuvia ja muutamia loppulauseita. Pahoittelut - en tiedä mitä olen eilen illalla sählännyt koska normaalisti en koskaan ajasta mitään postauksia.