Kaikesta huolimatta kevät tuli ja huhtikuu alkoi

Tänään alkoi vihdoin pitkän ja piinaavan maaliskuun jälkeen huhtikuu! Maaliskuun aikana maailmamme muuttui ihan yhtäkkiä totaalisen erilaiseksi. Tuttu turvallisuuden tunne hävisi ja näkymätön uhka tuntui roikkuvan kaikkialla. Jokainen vastaantulija saattoi kantaa mukanaan jotain ikävää, jota pitää ja kannattaa välttää. Kevätpäiväntasauskin 20.maaliskuuta tuntui jäävän Wuhanin mustan joutsenen jalkoihin. Viime viikonloppuna siirsimme taas Suomen kesäaikaa ja valoisuuskin illalla on lisääntynyt. Meidän pitäisi juuri nyt kääntää kasvomme aurinkoon ja hymyillä leveästi alkaneelle keväälle. Mutta aivoissa takoo ajatus millainen mahtaa tulla huhtikuusta? Tai sitä seuraavista kuukausista...

Mitä jos"Huhtikuu on kuukausista julmin..." kuten alkaa T.S.Eliotin kuuluisa runoelma Autio maa. Ilmestyessään vuonna 1922 tämä moderni, pitkä ja äärimmäisen vaikuttava viisiosainen runo merkitsi käännekohtaa 1900-luvun runoudessa. Autiomaa (The Waste Land) ilmestyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Runoelma kuvaa kaupungin ja ihmiskunnan murtumista, kuivumista ja kuolemaa. Autiomaan johtoaiheita ovat murtunut nykyisyys, loistava mennyt ja myytti.

»Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin»

T.S. Eliot

T.S.Eliotin Autiomaa loppuu kuitenkin kolmeen sanskriitinkieliseen sanaan - shantih shantih shantih (anna, osoita myötätuntoa, hallitse itsesi). Nämä sanat esiintyvät intialaisessa tarussa, jossa jumalien ja ihmisten isä toistaa kolmesti tavun DA, josta sanat johdetaan. Huhtikuu voi hyvin siis olla aivan erinomainen kuukausi! Huhtikuu voi hyvin olla juuri SE kuukausi, jonka aikana tapahtuu murros viruksen etenemisen suhteen. Ihmisiä sairastuu vähemmän eikä kukaan menetä henkeään.

Kun olin ensimmäisen kerran kirjoittanut pandemiasta sain lukijaltani Pinalta viestin, jonka haluaisin nyt jakaa täällä blogissa. Pina oli lähettänyt minulle venetsialaisen Irene Vellan edellisellä viikolla kirjoittaman runon, jonka Iida Riekko oli suomentanut. Pina oli kirjoittanut minulle seuraavat saatesanat "Runossa on jotenkin sellaista toivoa, että toivon sen tuovan valoisaa mieltä ja uskoa elämän voittoon!"

Moni lukijoistani on voinut tämän runon jo nähdä vaikka Facebookissa missä se leviää mutta haluan silti jakaa sen kanssanne. Kävimme tänään Minnien kanssa pitkällä kävelylenkillä, jonka varrella luonto näytti miten voimakas kevään lisääntynyt valo ja lämmön määrä on. Kaikkialla näkyi silmuja ja pieniä lehtiä. Sinivuokkojakin löysimme jo eilen. Luonto oli toiminut ihan kuin tuossa Irene Vellan runossa ihan kuten jokaisena keväänä tätä ennenkin.

"Oli maaliskuun 11.päivä 2020,

kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni,

ihmiset eivät menneet enää ulos.

Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.

Ja kukat alkoivat avautua

aurinko alkoi loistaa

ja pääskyset palasivat.

Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.

Aamuisin leipä ja kakut paistuivat.

Pimeä laskeutui yhä myöhemmin

ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.

Oli maaliskuun 11.päivä vuonna 2020,

ja lapset opiskelivat verkkoyhteydellä.

Ja iltapäivällä oli korvaamattoman peli-chatin vuoro.

Oli vuosi, jona ulos sai mennä vain ostoksille.

Pian kaikki sulkeutui, myös toimistot.

Armeija ryhtyi valvomaan liikkumista ja rajoja,

koska sairaaloissa ei ollut enää tilaa kaikille.

Ja ihmiset vain sairastuivat.

Mutta kevät ei tiennyt sitä.

Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.

Oli maaliskuun 11.päivä vuonna 2020,

ja kaikki määrättiin karanteeniin.

Vanhukset, perheet ja myös nuoret.

Niin pelko muuttui todeksi

ja kaikki päivät tuntuivat samalta.

Mutta kevät ei tiennyt sitä

ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.

Yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen.

Ilo kirjoittaa niin, että mielikuvitus laukkaa vapaana.

Ilo lukea ja lentää kuvitelmien matkassa.

Oli eräs, joka opetteli uuden kielen.

Eräs, joka tarttui uudelleen valmistumista vailla oleviin opintoihinsa.

Eräs, joka ymmärsi rakkautensa suuruuden jouduttuaan eroon elämästä.

Eräs, joka lakkasi tyytymästä tietämättömyyteen.

Eräs, joka sulki toimiston ja avasi kahdeksanpaikkaisen ravintolan.

Eräs, joka jätti tyttöystävänsä huutaakseen maailmalle,
että rakastaakin parasta kaveriaan.

Oli eräs, joka ryhtyisi lääkäriksi auttaakseen kaikkia,
jotka huomenna tarvitsivat apua.

Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.

Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän ja talous romahtavan.

Mutta kevät ei tiennyt sitä

ja kukat tekivät tilaa hedelmille.

Ja sitten saapui vapautuksen päivä.

Olimme kaikki tv:n ääressä ja päämininisteri sanoi Yleisradiolle,

että hätätila on päättynyt ja tauti hävinnyt taistelun.

Että me italialaiset olimme voittaneet yhdessä.

Ja niinpä me lähdimme kaduille.

Kyyneleet silmissämme.

Ilman hengityssuojia ja hansikkaita.

Syleilimme läheisiämme niinkuin he olisivat veljiämme.

Ja silloin saapui kesä.

Koska kevät ei tiennyt sitä

ja oli jatkanut olemistaan.

Huolimatta kaikesta.

Huolimatta taudista.

Huolimatta pelosta.

Huolimatta kuolemasta.

Koska kevät ei tiennyt sitä

ja opetti meille kaikille elämän voiman.

- Irene Vella -

Kiitos Pinalle tämä ihanan ja lohduttavan runon lähettämisestä. Tämä tilanne on väliaikainen ja yhdessä me voimme estää virusta leviämästä hallitsemattomasti. Me selviämme tästä mutta se tapahtuu vain jos noudatamme sääntöjä yhdessä. En halua uskoa T.S.Eliotin sanoin "Huhtikuu on kuukausista julmin". Haluan uskoa, että alkanut huhtikuu on täynnä toivoa paremmasta!

"Pidä tuolta itsestäsi mutta myös lähimmäisestäsi ♥ 

Me olemme nyt kaikki samassa veneessä, joka ei liiku 

jos kaikki eivät souda samaan suuntaan."