Hanami yllätti sattumalta ohikulkevan

Kevääseen kuuluu aina hanami! Olen jo vuosia matkannut Roihuvuoren Kirsikkapuistoon meiltä Espoosta ihailemaan kirsikkapuiden kukintaa. Vaaleanpunainen unelmahetki on koettava joka kevät. Tänä keväänä on tilanne vähän erilainen Wuhanin mustan joutsenen takia. Kirsikkapuiston kotisivuillakin ilmoitettiin jo hyvissä ajoin koronapandemian puhjettua ettei kuluvan kevään aikana järjestetä perinteistä Hanami-juhlaa. Täysin ymmärrettävää koska yli 10 henkilön kokoontumiset eivät edelleenkään ole suositeltavia. Tunsin silti sydämessäni pientä haikeutta siitä ettei kirsikankukkia ja vaaleanpunaista unelmaa näkisikään tänä vuonna.

Olen haaveillut joskus pääseväni Japaniin kirsikankukkien mankain eli siis parhaimman kukinnan aikaan. Mahdollinen matkustaminen tulevaisuudessa kotimaan rajojen ulkopuolelle on vielä täysin avoin kortti koska rokotetta koronaan ei ole lupailtu lyhyellä aikavälillä. Toteutuuko tämä vaaleanpunainen unelmani joskus jää nähtäväksi. Mutta aina voin jatkaa unelmointia ja haaveilua...

Japanilainen hanami-perinne ulottuu yli 1300 vuoden taakse kirsikankukkien katselun osalta. Kirsikkapuut symboloivat buddhalaisessa perinteessä elämän katoavaisuutta ja japanilaiset ihailevat puiden urheutta. Täyskukinta eli mankai kestää yleensä vain muutamia päiviä. Japanissa kirsikkapuiden kukintatilannetta seurataan sääennusteiden kaltaisissa television kukintatiedotteissa. Kun kukinta on huipussaan keräännytään kirsikkapuiden alle piknille viettämään aikaa yhdessä.

Olin jo haudannut kuluvan kevään osalta unelmani nähdä kukkiva kirsikkapuu. Koronasta huolimatta kevät jatkoi kuitenkin tuloaan päivittäin ja luonto heräsi ympärillä. Olin ihaillut jo sinivuokkoja, leskenlehtiä ja valkovuokkojakin. Pienet kielotkin nousivat kuin hattivatit maan uumenista kohden auringonvaloa. Puissa lehdet näyttivät kasvavat melkein silmissä. Parvekkeella pörräsi kimalaisia ja kärpäsiä. Kevät oli kukkeimmillaan mutta kirsikankukkia en silti ollut nähnyt.

Mutta elämässä asioita voi tapahtua ihan yllättäin silloin kun niitä vähiten odottaa tapahtuvan. Bongasin autonikkunasta vaaleanpunaisena kukkivan kirsikkapuun. Ajoin ensin paikan  mutta pysähdyin, kääsin auton ympäri ja palasin takaisin. Astuin autosta ulos aurinkoon ja päätin pitää oman hanamihetkeni. Onneksi laukussani sattui olemaan vielä kamerakin mukana ikuistamassa tätä unelmaa. Minä ja tämä vaaleanpunaisten kukkien painostava notkuva kirsikkapuu vietimme vain pienen hetken yhdessä. Mutta se riitti minulle. Pääsin kokemaan hanamini myös tänä keväänä

Puu kiinnosti kauneudellaan selkeästi myös muita ohikulkijoita joten pitkään aikaan en viettänyt sen juurella. Pyrin edelleen minimoimaan fyysiset kontaktit joten palasin takaisin autolle ja ajoin onnellisena kotiin. Minua melkein hymyilytti, että koin sittenkin jotain sellaista mitä en uskonut edes näkeväni kuin vasta ensi keväänä. Tuntui, että vaaleanpunaiset silmälasit olivat silmilläni koko illan ajan tämän ihan hetken jälkeen.

Haluan lainata tähän loppuun jo kerran aiemmin blogissa olleen hanamiin liittyvän 800-luvulla eläneen japanilaisen runoilijan Kino Tomonorin kauniin runon.

Hisakata no
Hikari nodokeki
  Haru no hi ni
Shizu kokoro, naku
Hana no chiruramu.

The spring has come, and once again

  The sun shines in the sky;

So gently smile the heavens, that

  It almost makes me cry,

  When blossoms droop and die.

Kino Tomonori

Roihuvuoren Kirsikkapuiston omilta nettisivuilta voi seurata puiston kukinnan etenemistä. Huomasin myös, että syksylle puistoon mietitään ehkä uutta tapahtumaa Värikkäiden lehtien juhlaa eli momijigaria ruska-aikaan.