Koskenjalan kenkä- ja nahkamuseo tarjoaa mielenkiintoisen aikamatkan kenkien historiaan

Suomi on täynnä lukemattomia mielenkiintoisia paikkoja, jotka vain odottavat löytämistään! Ystäväni Minna vihjaisi, että kannattaisin Mäntän kuvataideviikolle mennessä poiketa myös Korkeakoskella koska sieltä löytyisi minua varmasti kiinnostava paikka. Olen ajanut useita kertoja Korkeakosken tienviitan ohi ja miettinyt, että "tuolta se Radio Suomipopin ex-juontaja Juha Perälä on kotoisin". Korkeakosken saha on tullut tutuksi Aamylypsy-ohjelman kautta ja myös Perälän sattumukset sahalla.

Mutta Korkeakoskella olisi myös kenkämuseo! Ehdottomasti varasin aikaa ehtiäkseni vierailla minulle niin rakkaan aiheen kuin kenkien parissa. Tämä sympaattinen pieni museo oli melkoinen aikamatka menneeseen maailmaan ja käynnin arvoinen paikka!

"Teollisen kengänteon unohdettu uranuurtaja Edward Wallenius syntyi Orivedellä 1869 ja pääsi viisitoistavuotiaana oppiin Tampereelle Koskisen nahkuriverstaaseen. Suoritettuaan kisällitutkinnon neljässä vuodessa, hän lähti ajan tavan mukaan harjoittelemaan ruotsalaisiin ja saksalaisiin nahkatehtaisiin. Kisällireissulta palattuaan hän rakennutti uudenaikaisen nahkatehtaan vuonna 1894 Korkeakoskelle, joka nyt on Juupajoen kunnan keskus. Ja kolme vuotta myöhemmin Wallenius aloitti rohkeasti teollisen kengänvalmistuksen. Korkeakosken Wallenius valitsi koskivoiman ja Pohjanmaan rautatien ansioista."

Koskenjalan kenkä- ja nahkamuseo, lyhyt historia

Vain 25-vuotias Edward Wallenius on ollut kyllä rohkea aloittaessaan 1897 kenkien teollisen valmistuksen. Walleniuksen nahkatehtaan yhteyteen tuli uudenaikainen kenkätehdas, jonka koneet tuotiin Saksasta. Myös saksalaisia kenkäalan ammattilaisia ja työnjohtajia siirtyi uudelle tehtaalle töihin. Tehdas oli iso (760m2) ja työkoneitakin oli 80, joista 24 oli erilaisia neulomakoneita. Walleniuksen kenkätehdas pystyi valmistamaan päivässä jopa 500 kenkäparia.

Koskenjalan kenkämuseon seinällä vanhassa mustavalkokuvassa istuu naisia riveissä ompelukoneiden takana. Näihin aikoihin valokuvaaminen on vakava juttu eikä kuvissa juuri hymyilty. Näyttää siellä olevan muutamia miehiäkin mukana. Nuori viiksekäs kenkätehtailija Wallenius nojaa rennosti tehdassalin pilariin kuvan keskellä.

Aluksi työntekijöitä Korkeakosken tehtaalla oli 35 miestä ja 25 naista. Wallenius perusti myös Helsinkiin, Tampereelle ja Kuopioon omat kenkäliikkeet, joissa myytiin tehtaan valmistamia kenkiä. Museon vanhan mainoksen perusteella Helsingin myymälä on sijainnut Pohjoisesplanadi 37:ssä. Tuo vanha historiallinen talo rakennettiin 1891 ja tällä hetkellä siinä sijaitsee ihana Cafe Esplanadi.

Vuoden 1899 alussa Walleniuksen tehtaasta muodostettiin osakeyhtiö nimeltään Finska Sko- och Läderfabriks Aktiebolag - Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas Osakeyhtiö. Wallenius oli ottanut sähkön käyttöön nahkatehtaassaan jo 1895 ja myös uudessa kenkätehtaassa koneet toimivat sähkövoimalla. Korkeakoskella oli erinomainen maine kenkien valmistamisessa ja tehdasta kutsuttiinkin "Suutareiden yliopistoksi". 1900-luvun alun kenkätehtailijoista ja alan mestareista oli jossain vaiheessa suurin osa töissä Walleniuksen tehtaalla.

Wallenius ei kuitenkaan onnistunut hankkimaan uuden yhtiön osake-enemmistöä haltuunsa ja hän joutui luopumaan tehtaistaan vuosisadan vaihteessa. Wallenius siirtyi jatkamaan kenkien ja nahan valmistamista Venäjälle aina maan vallankumoukseen saakka. Sen jälkeen Wallenius matkusti Kiinaan ja harjoitti siellä liiketoimintaa aina vuoteen 1932 saakka. Viimeisinä elinvuosinaan Wallenius valmisti vielä lakritsia Syyriassa. Wallenius kuoli Aleppossa, jonne hänet myös haudattiin 1943.

Wallenius vaikuttaa mielenkiintoiselta persoonalta ja todelliselta kosmopoliitilta, joka siirtyi maasta ja maanosasta toiseen liiketoimissaan. Wallenius painui kuitenkin Suomessa unohduksiin vuosikymmeniksi kunnes Koskenjalan Kenkä- ja Nahkamuseo aloitti toimintansa Korkeakoskella 1985. Onneksi museon tutkimusten ja näyttelyiden ansioista Edward Wallenius on palautettu taas hänelle kuuluvaan arvoon ja asemaan Suomen kenkämaailmassa.

Korkeakosken kenkätehtaan taru ei kuitenkaan loppunut. 1902 tehtaan johtoon tuli tarmokas Otto Ehrström ja tehtaalla alkoi pitkään jatkuva kasvukausi. Ensimmäinen maailmansota toi vielä tehtaalle runsaasti saapastilauksia Venäjältä. Vasta 1920-luvun alkupuolella tehtaalla alkoivat tappiolliset vuodet ja yhtiön osakkaat päättivät myydä tehtaan kenkätehtailija Emil Aaltoselle 1926. Korkeakosken tehdas jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1983 osana Aaltosen kenkätehdas konsernia. Vasta silloin koneet pysähtyivät Korkeakosken tehtaalla lopullisesti. 

1920-luvun kenkämalleja

"Suomen Kenkätehtaan tuotantoa ei ole juurikaan säilynyt. Vapriikin aarrearkkunäyttelyyn oli löytynyt harvinaiset todennäköisesti Walleniuksen tehtaalla teetetyt silkkiripsiset, nahkavuoriset ja rusetilla sekä pronssisoljilla varustetut matalakorkoiset kymmenvuotiaan Olga Alexandra Walleniuksen juhlakengät, joita on hän käytti Fanny-sisaren häissä 1899. Fanny Wallenius oli kauppakoulun käytyään tullut Edward veljensä tehtaille Korkeakoskelle kassanhoitajaksi."

Koskenjalan Kenkä- ja Nahkamuseo, lyhyt historia

Koskenjalan museo sijaitsee entisen korko- ja lestitehtaan tiloissa Korkeakoskella. Alun perin tällä paikalla on ollut vesivoimalla toimiva mylly ja nahkatehdas sekä ensimmäinen Korkeakosken saha, joka oli rakennettu kosken päälle. Nahkatehdas paloi peräti kahdesti 1895-1896 ja tulipaloissa tuhoutui myös saha. Tässä Koskenrannan museorakennuksessa on aiemmin parkittu nahkaa, valmistettu puukorkoja ja tehty myös lestejä sekä puukenkiä. Esillä onkin lukematon määrä erilaisia puisia korkoja kulloisenkin muotivirtauksen mukaan tehtyinä. Jos Pompidour- tai stilettikorko eivät ole entuudestaan tuttuja niin ne selviävät museossa.

Pula-aikana (1939-1949) oli oltava kekseliäs kenkien valmistamisen suhteen koska valmistusmateriaaleista oli huutava pula. Kenkiä valmistettiin vaikka paperinarusta, kankaasta tai sandaaleita jopa paperinarusta. Kenkien pohja saattoi olla puuta tai jopa lastulevyä, johon oli tehty viiltoja kävelyn helpottamiseksi.

Kun pula-aika alkoi syksyllä 1939 kortille menivät kahvi, sokeri, maito, vilja, vaatteet ja kengätkin. Ihmiset ostivat ja myös myivät lehti-ilmoituksilla tavaroita. Museon seinältä lainattua "Kultasormus, saappaat n:o 43, hiihtohousut n:o 46, saapas- ja suorat housut (sarkaiset). Tupakkaa sille, joka myy 12kg 12 säikeistä kalastajanlank." Toisessa ilmoituksessa halutaan puolestaan "ostaa kumiteräsaappaat ja ostolupa on".

Museossa kulkiessani huomioni kiinnittyi myös lukemattomiin monoihin, joita käytettiin sekä kesällä että talvella tavallisina jalkineita. Nainen hameessa ja monoissa oli täysin tavallinen näky näihin aikoihin!

Siroja sandaletteja erilaisilla koroilla

Kun kenkäteollisuus päättyi Korkeakoskella jäi lestitehdas tyhjilleen siihen saakka kunnes yhdistyspohjalta käynnistynyt museo avasi ovensa vuonna 1985. Koskenjalan kokoelmissa on toistatuhatta kenkäparia, joissa riittää katseltavaa. Sieltä löytyy niin naisten, miesten kuin lastenkin kenkiä. Minut yllätti se kuinka monta erilaista lapikasta tai siis miesten saapasta on ollut: ravimiehen saapas, uittomiehen lapikas, kumiteräsaapas, vahvaommellapikas Länsi-Suomesta, hieno-ommellapikas Itä-Suomesta, rasvanahkasaapas, mustalaissaapas...

Kenkien lisäksi museossa on esillä lukematon määrä kenkien tekemisessä käytettyjä työkaluja, koneita ja hurmaavia mustavalkokuvia vuosien takaa. Myös vanhoja mainosjulisteita oli hauska katsella.

70-luvun kenkämuotia

Museolla on myös erilaisia teemanäyttelyitä, jotka kertovat "pieniä kertomuksia menneestä ajasta". Millaista työ on ollut kenkätehtaalla sata vuotta sitten tai miten naisten kenkien korot ovat vaihdelleet eri aikakausien mukaan. Oma tarinansa on "Suomalaisen miehen työkengällä" ja "Korviketta kengässä" kertoo kekseliäisyydestä, jolla selvittiin kovista pulavuosista.

Museosta löytyy myös "kenkätehdastyöläisen asunto", jossa  pääsee tutustumaan sota-ajan vaatimattomaan asumiseen Korkeakoskella.

Esillä on myös aivan lähihistoriasta kertovia kenkiä "Vuoden kenkä" näyttelyssä. Lasivitriineistä löytyy mm. presidentti Mauno Koiviston ja presidentti Tarja Halosen, Aira Samulinin, Katri Helena kuin myös kenkäsuunnittelija Julia Lundstenin kengät. Vuoden 2019 vuoden kengät ovat kuuluneet tanssija, laulaja ja koreografi Jorma Uotiselle.

Koskenjalan museo on avoinna kesällä 25.5. - 25.8. ke-su klo 12-18. Museoon on vapaa sisäänpääsy. Museo löytyy osoitteesta Koskitie 43, Korkeakoski. Tampereelta 55km Mäntän suuntaan ajaessasi löytyy tuo Korkeakosken tienviittaa.