Gaudeamus igitur,
Juvenes dum sumus;
Gaudeamus igitus,
Juvenes dum sumus;
Post jucudum juventutem.
Post molestam senectutem
Nos habebit humus,
Nos habebit humus.
Tänään on ollut monella tavalla ikimuistoinen ja liikuttavakin päivä. Ylioppilaat ovat saaneet painaa päähänsä ensimmäistä kertaa uutuuttaan hohtavan ylioppilashatun. Koulujen juhlasaleissa on kuunneltu kaunista ylioppilashymniä Gaudeamus igitur... Vanhemmat ovat ehkä pyyhkineet silmänurkkiaan rehtorin lukiessa juuri heidän oman lapsensa nimen. Lukion puurtaminen ja pänttääminen on nyt taakse jäänyttä. Ja koulu on vihdoin virallisesti loppu. On aika juhlia, kohottaa malja ja kääntää uusi sivu elämässään!
Yritin muistella omia ylioppilasjuhliani ikuisuus sitten. Olin pukeutunut siniharmaaseen pukuun ja hiukseni olivat auki. Perhetuttu, valokuvaaja kävi ottamassa ylioppilaskuvani etukäteen. Hermoilin osaanko laittaa ylioppilashatun päähäni oikein koulussa. Muistin tarkasti sen hetken kun oma nimeni lausuttiin ja kävelin juhlasalin etuosaan. Olin ensimmäisten joukossa A:lla alkavan sukunimeni takia. Siihen olin tottunut jo alaluokilta saakka.
Muistan jopa ylioppilaslahjoja, joita sain sukulaisilta. Kummitätini Uma antoi minulla lahjaksi rahat ajokortin hankkimista varten. Sain myös kauniita koruja ja lahjashekkejä. Ruusuja tuli aivan valtavasti ja maljakot melkein loppuivat kesken. Päivä on jäänyt mieleeni juhlavana, iloisena ja tunnelmallisena. Sää oli kaunis ei tosin ihan yhtä helteinen kuin tänään mutta aurinkoinen.
Ylioppilasiltana menimme perinteisesti juhlimaan yhdessä luokan kanssa Helsingin keskustaan. Muistan kun kävelimme yöllä Mannerheimintietä ja olimme niin iloisia. Vanhan Ylioppilastalon edessä törmäsimme muutamaan itseämme ehkä viitisen vuotta vanhempaan nuoreen. He kehottivat meitä "pilkallisesti" ottamaan ylioppilashatut päästämme "koska ne eivät takaa teille yhtään mitään". Muistan miten loukkaannuin ja ajattelin miten joku voi sanoa toiselle noin ilkeän kyynisesti. En sanonut heille yhtään mitään vaikka suututti ihan vietävästi. Ajattelin vain mielessäni "minä olen tämän ansainnut ja yo-hattu pysyy päässäni".
Myöhemmin ymmärsin, että nuo itseäni vanhemmat nuoret olivat ehkä lakkiaistensa jälkeen turhautuneet omassa elämässään. Ehkä korkeakoulujen ovet eivät auenneet heille tai jatko-opiskelupaikkaan ei ollut löytynyt. Heidän reaktionsa näin vanhempana ajatellen oli turhautumista. Ehkä pettymystä ja vihaa omaa itseään kohtaa ettei elämä ollut mennyt siten kuin oli suunnitellut.
Tänään pääsin juhlistamaan ensin Artun ja sen jälkeen Lotan lakkiaisia. He molemmat olivat hetkensä ja päivänsä ansainneet. Nuoret ihmiset näyttivät niin onnellisilta ja iloisilta. Ja mikseivät olisi sillä tämä oli juuri heidän päivänsä. He ovat ansainneet oman onnensa. Se mitä tästä eteenpäin tapahtuu on taas sitten ihan eri tarina. Ylioppilailla on yksi etappi elämässään saavutettu. Toivon etteivät Arttu ja Lotta törmää tänään yhteenkään turhautuneeseen tyyppiin, joka pilaisi heidän iltansa!
Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoittaa blogissaan omasta ylioppilasjuhlastaan ja lukioajastaan osuvasti. Hän heitti myös haasteen meille kaikille jakaa nuoruudenaikainen kuva #olisinpatiennyt somessa. Kuvan yhteydessä on tarkoitus kertoa somessa mitä olisit halunnut tietää ollessasi 18-19 vuotias. Torstain Hesarissa viisi tunnettua suomalaista kertoi mitä he haluaisivat sanoa nuorelle itselleen ja samalla myös tämän päivän nuorelle. Alan etsiä nuoruuskuvaa jaettavaksi...
Onnea vielä kaikille ylioppilaille ja muillekin valmistuneilla!
Ihana tarina ja kauniit kuvat! Minä olen kirjoittanut Iltalukiosta nelikymppisenä. Ja lukion jälkeen aloitin muutkin opinnot. Työpaikallani ahkeruuteni noteerattiin ja tuosta alkoi minun urani (se pieni ura :))
VastaaPoistaOmalla kohdallani voin sanoa, että opiskelu ei ole koskaan liian myöhäistä.
Olisin vaikka voinut tehdä tuostakin blogijutun. Mutta ei tullut mieleeni ennenkuin tämän luin.
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta, Marjo ja aurinkoista sunnuntaita!
Kiitos Tuula ihanuus :)
PoistaSinä olet ollut sitkeä kun olet opiskellut myöhemmällä iällä. Nostan hattua! Ihan uskomaton myös se 82v mies, joka kirjoitti ylioppilaaksi nyt keväällä. Ihminen voi oppia uutta kyllä koko ikänsä! Luin aikoinaan tutkimuksesta, että elinikäiselle oppimiselle luodaan perusteet varhaislapsuudessa. Itse olen kyltymätön ja tiedon janoinen tyyppi :D
Tee ihmeessä Tuula aiheesta postaus. Olisi todella mielenkiintoista lukea miten koit opiskelun aikoinaan.
Aurinkoista sunnuntaita Tuula - nautitaan!
Ihana postaus kaikin puolin <3
VastaaPoistaKiitos Melissa :)
PoistaKevätjuhlien aika herkistää ja tuo esille niitä omia vuosikymmenten takaisia muistoja.
Samalla tulee mietittyä miten elävästi ne kuitenkin muistaa....
Aurinkoa päivääsi <3
Aina sitä ei ehkä edes mieti mitä toiselle sanoo. Sanoissa on voimaa, vaikka sitä ei aina tiedosta. Niistä tulee joko hyvälle tai huonolle mielelle. Ikävää, kun sait kuulla sanoja, jotka pahoittivat mielesi juuri ylioppilaspäivänäsi. Ehkä nämäkin nuoret ovat paikkansa löytäneet, ainakin toivottavasti!
VastaaPoistaAurinkoista kesän jatkoa sinulle, toivottavasti jatkuu kauniina! ☉😎👍
Kiitos Marjaana :) Nykyään sitä olisi sanonut jotain todella nasevasti vastaan mutta silloin "nuorena tyttönä" piti vain suunsa kiinni. Toivuin siitä nopeasti ja minähän sain opiskelupaikan ja elämäni meni ihan siihen suuntaan mihin halusinkin. Toivottavasti myös näiden "huutelelijoiden" elämä...
PoistaAurinkoa kesääsi myös :) let the sun shine!
Omistakin ylppäreistä alkaa olla liian monta vuotta, että kaikkea ihan muistaisi. Itselleni se ei juhlana juurikaan merkinnyt mitään, joten mieleen on jäänyt ehkä enemmänkin ne negatiiviset jutut, mutta onneksi aikaa on kulunut, eikä ne asiat enää oikeastaan merkitse mitään.
VastaaPoistaOpiskelujen valmistuminen, oli kyse sitten mistä tahansa opinnoista, on aina jonkin uuden alku. Matka kohti jotain uutta viisaampana alkaa, eikä voi tietää missä on vuoden tai viiden vuoden päästä.
Hienosti olet kirjoittanut ettei todellakaan valmistuttuaan voi tietää mihin on päässyt vuoden ja viiden kuluttua. Elämä on matka enkä itse oikeastaan edes halua tietää kovin pitkälle eteenpäin. Elämä kuljettaa ja vie.
PoistaAurinkoista viikkoa Annukka :)
Ihana postaus. Onnea uusille ylioppilaille. Eilen oli aivan mahtavat juhlat meilläkin ja kyllä sain taas äitinä olla ylpeä ja onnellinen.
VastaaPoistaAurinkoista sunnuntai-iltaa teille ihanuuksille <3
Unohdin lisätä, että kenelle ihanuuksille :) eli siis sinulle, Artulle ja Lotalle <3
PoistaKiitos Outi <3 Teillä on ollut myös ikimuistoinen päivä kun oma tytär pääsi ylioppilaaksi. Niin kauniita kuvia olit jakanut ja herkkiä hetkiä.
PoistaIhanaa nähdä kun nuoret pääsevät eteenpäin kohden seuraavia tavoitteitaan.
Hyvää viikkoa Outi!
Olimme eiln kajsoistutkinnon suorittaneen datanomi-ylioppilaan juhlissa. Oli aika liikuttavaa huomata kuinka viimeisen vuoden aikana hiljainen ja vähän juro teini on kasvanut hauskaksi ja fiksuksi nuorukaiseksi. Kuljimme kaduilla ja puistoissa kuvatessani häntä ja hän oli mukana iloisena kaikissa hassuissakin kuvausideoissani.
VastaaPoistaIhana seurata nuorten kehityskaarta ja kasvua aikuiseksi. Ensin ollaan vähän juroja ja vaikeitakin kunnes sieltä kuoriutuu se helmi.
PoistaKiva, että kuvailit valmistunutta ja teillä synkkasi :)
Olipa ihana postaus :) Itsekin muistan tuon tärkeän päivän ja illan, miten se jännitti ja oli niin voittajafiilis. :)
VastaaPoistaKiitos Mari :) Tärkeistä päivistä jää muistijälkiä ja ne ovat tärkeitä.
PoistaIhana ja varmasti ikuisesti nuoren elämän tärkeimmistä päivistä, jonka toivoisi onnellisena pysyvänkin muistoissa.
VastaaPoistaIhania kuvia olet ottanut Marjo <3 ja tulipa niitä katsellessa mieleeni samalla oman tyttären juhlat (omista on niin kauan, että en edes muista miten niitä juhlittiin :D).
Kiitos Sari ihanuus <3 Kyllä tämä on osa sitä aikuisuutta kun koulu loppuu ja siirrytään opiskelijaelämään. Ehkä muutetaan samalla pois kotoa ja suhde vanhempiinkin muuttuu.
PoistaSain eilen kutsun toisen kummitytön rippijuhliin joten juhlat jatkuvat sitten elokuussa.
Mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinulle <3 ja tsemppiä!