"Kuka voisi kellot seisauttaa
Ja ajan pysäyttää
Kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan
Kuka voisi kellot seisauttaa
Ja ajan pysäyttää
Kun maailma antaa kaikkein parastaan"
Kesä 1995 ja puhkikuunneltu Suurlähettiläiden albumi Pientä puhetta. Lämmin aurinko ruskettuneella iholla. Heräävä hentoinen rakkaus. Pihlajasaaren valkoiset uimakopit rivissä. Hiekkaa hiuksissa ja pitkä kukkamekko. Yötön yö ja sininen aaltoileva meri. Hetki, jonka ei olisi halunnnut päättyvän. Toive, että kellot pysähtyisivät. Että tämä maagisuus ja kesä kestäisi ikuisesti...
Kun kävelin russeliriiviöni kanssa Malmikartanon Fruticetumissa tiistai iltana muistin tämän ihanan Suurlähettiläiden kappaleen vuosikymmenten takaa. Hedelmätarhan kukkivien vanhojen omenapuiden alla se alkoi vain soimaan päässäni yhtäkkiä. Ja samalla tulvahti mieleen muistoja tuosta hupsusta kesästä. Hymyilytti ja melkein vähän punastuinkin. Nuoruus ja hulluus...
Kevään heräämisessä ja siinä suunnattomassa kauneudessa, joka levittäytyy yhtäkkiä koko komeudessaan ympärillemme on jotain samaa kuin ihastumisessa. Toive siitä, että tämä kukkaloisto ja värikylläisyys jatkuisi ikuisesti. Että aika pysähtyisi juuri kirsikankukkien ja omenankukkien kauneuteen. Mutta se tuoreus ja uusi vaaleanvihreys ihastuttaa vain hetken. Koska luonnon kiertokulku menee eteenpäin kukkien kukittua ne lakastuvat maahan. Puihin tulee hedelmiä jos hyönteisten pölyttäminen onnistuu. Syksyllä voimme sitten nauttia näistä kukista vähän toisessa muodossa. Ja sekin on kaunista omalla tavallaan. Aikaa ei vain voi pysäyttää.
Minun heräävä ihastus ei vuosikymmeniä sitten kestänyt sitä kesää pidemmälle. Se ei muuttunut rakkaudeksi vaan tuli uusi ihastuminen. Hetken se kirpaisi ja harmitti mutta ymmärsin myöhemmin että näin pitikin tapahtua. Hetkistä voi nauttia mutta aika menee eteenpäin vääjäämättä. Carpe diem, ajattelin jo silloin ja ajattelen edelleen.
Kevään ja alkukesän aikana iskee joskus paniikki siitä ehtiikö nähdä ja kokea kaiken. Ettei mikään luonnossa tapahtuva muutos, heräävä kasvi tai kukkiminen vain mene ohitse. Illat ovat onneksi valoisia pitkään työpäivien jälkeen. Hyvin ehtii käydä katsomassa mitä kaikkea ihmeellistä onkaan taas tapahtunut edellisen päivän jälkeen. Vaikka kotona olisi kymmeniä kiireellisiä asioita (kuten: siivoaminen, ikkunoiden pesu, vaatteiden vaihtaminen kesäisempiin jne.) en juuri nyt ota stressiä niistä. Nautin mieluummin tästä luontoon ihastumisen tunteesta ja teen vaikka seppeleen voikukista. Haluan ihailla uusia luonnonihmeitä joka päivä ja ihastua niihin kaikkiin...
Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Malmikartanon omenatarhassa, jossa kukinta on parhaimmillaan. Voiko romanttisempaa paikkaa olla kuin picnic omenapuiden alla. Sinne oli tuotu penkkejä ja pöytiä joten ruudullinen liina, hyvää syötävää sekä juotavaa eväskoriin ja picnicille. Tästä voit kurkistaa minun picnic tunnelmia viiden vuoden takaa samasta paikasta. Silloin oli bloggaaminenkin ihan alkutaipaleella.
Musiikiksi suosittelen suomalaista soulpoppia siis Suurlähettiläitä, jotka ovat taas tosi trendikkäitä. Paluukeikka ja vain yksi sellainen tehdään muuten 8.-9.6. Baltic Princess laivalla. Minua vähän houkuttaisi mennä fiilistelemään ja muistelemaan kesää 1995 tuolle keikalle. Tulisikohan sellainen kutkuttava tunne vatsanpohjaan kun ensitahdit tästä kappaleesta alkaisivat soimaan...
"Olen pieni ihminen
Enkä sille mitään voi
Parhaat hetket juoksee nopeaan
Maailma kulkee radallaan
Se vähän välittää
Mutta eikö voitais hidastaa"
Suurlähettiläät 1995
Totta, että kellot saisi nyt seisauttaa. Niin upeita ilmoja on ollut ja kukkameri on mieletön.
VastaaPoistaMutta jos kellot seisauttisi niin tuntuisi tämä kauneus enää niin ihanalta?
PoistaTurtuisiko siihen ja jättäisi huomiotta kaiken päivittäin puhkean uuden kun
se olisi "niin tavanomaista ja joka päiväistä". Mutta olisihan se ihanaa kun
aina herätessän aurinko paistaisi ja kukat kukkisivat...haaveilee...
Varsinkin tällä hetkellä minuutit, tunnit, päivät tuntuvat hurahtavan niin hirmuista vauhtia ohitse, että se ajan pysäyttiminen tai ainakin hidastaminen kuullostaisi oikein hyvältä :D
VastaaPoistaTuo on ihan totta Mira! Jos vaikka kevät ja kesäaikaan olisi tuplatunnit niin sekin voisi auttaa. Kivaa alkavaa viikkoa sinulle :)
PoistaTässä ja nyt.Niin samaa mieltä kanssasi��
VastaaPoistaKiitos! Menneitä ei saa takaisin ja tulevaa ei kannata surra.
PoistaJoten "carpe diem" - tartutaan hetkeen.
Kyllä se villakoirakennel ehditään myöhemminkin raivata kodin nurkista.
Aurinkoa viikkoosi!
Tämä on se aika, jota odotan koko talven. Kun ilma on synkkä, kylmä ja pimeä pidän katseeni siinä hetkessä kun omenapuiden nuput puhkeavat. Niiden kukinta on vielä ihanampaa kuin kirsikkapuiden, kotikadulla kun on ne 140 koristeomenapuuta jouiden loistoa pääsee ihailemaan heti kotiovesta ulos astuttuaan.
VastaaPoistaJoinain vuosian on tuntunut, ettei kesä ala ollenkaan ja siitä ei ole ehtinyt oikeastaan nauttiakaan kun se on jo ohi. Nyt ollan saatu nauttia ihanasta kesästä jo pari viikkoa, vaikkei oikea kesä ole kalenterin mukaan edes vielä alkanut. Kunpa seuraavat kuukaudet jatkuisivat jatkuisivat tällaisena, no muutama yösade voisi tulla luontoa kastelemaan.
Teidän kadun koristeomenapuut ovat kyllä mielettömän kauniita.
PoistaTaas huomenna aamulla kun ajan katuanne aamulla töihin tekisi mieli
pysähtyä jokaisen puun kohdalle ihailemaan sitä.
Monena vuonna jo peräkkäin kunnon kesä ja kesäilmat ennenkaikkea ovat
alkaneet vasta heinä-elokuun vaihtuessa. Olen ajoittanut sinne aina myös
kesälomani. Alkukesät ovat olleet kylmiä ehkä sateisiakin mutta tänä vuonna
tulee ennätyksellinene toukokuu ja hellejakso. En valita vaikka kukista
on osa jo lakastunut mutta onneksi tulee lisää koko ajan.
Yösateita ja vettä luonto kyllä kaipaa. Ruoho näyttää jo hieman nuupahtaneelta...
Ihana teksti ja kuvat ja kyllä ah jopa hullu nuoruus, mutta ah se huolettomuus, sitä ei vaan saa takaisin ja se vapauden tunne. <3
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua Marjo <3
Kiitos Tiia <3 Nuoruus ja hulluus ovat aina kulkeneet käsikädessä. Siitä voisi tehdä vaikka yhden postauksen miten huolettomasti elämää on eletty :D Se vapauden tunne oli ihan mieletön...
PoistaHauskaa sunnuntai iltaa Tiia <3
Suurlähettiläät soi meilläkin tuolloin. Ihania kuvia. Tuolla Malminkartanossa on tullutkin käytyä useamman kerran kun asuttiin Konalassa aiemmin.
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua Marjo <3
Suurlähettiläät oli ihana ja Jussun ääni... <3
PoistaKonalasta olikin lyhyt matka vain Vihdin tien yli oltiin jo melkein omenatarhassa.
Ei meiltä Espoostakaan sinne ole kuin muutama kilometri.
Picnic on ihana tapa syödä hyvin ystävien kanssa. Ainoastaan muurahaiset ovat
joskus vähän riesana...ja mukana oleva koirat, jotka kyttäävät ruokaa :D
Aurinkoa sunnuntai-iltaan Outi <3
Tosi kiva postaus ♥ Nuoruuden huumaa ja vapautta, miten ihanan kutkuttelevia muistoja. Voin vain kuvitella, kuinka kaunis picnikpaikka tuo omanatarha on ♥ Harmillista, että kevään kukinnat kestävät niin vähän aikaa. Meilläkin omenapuu kukki ehkä noin viikon. Tuli nopeasti ja ihan yhtä nopeasti se oli ohi. "Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää..." ♥
VastaaPoistaKiitos Krisse ihanuus ♥ Nuoruuden muistoihin on joskus kiva upota ja vähän fiilistellä.
PoistaOmenatarha on huikean kaunis ja pidän siitä, että puut siellä ovat vanhoja.
Kukinnat taitavat olla kohta ohi mutta onneksi picnille voi mennä kesällä moniin kauniisiin paikkoihin. ♥
Tässä on kyllä ihanan fiksua pohdintaa! kukkameret on ihania mutta musta syksyssäkin on vaan sitä jotain ♥️ ja ihanat kuvat!
VastaaPoistaKiitos Minna ♥
PoistaMinäkin pidän syksystä ja siitä värikkyydestä. Luonto muuttuu ihan erilaiseksi ja
sekin on kaunista. Ne muutamat kuukaudet kun on vettä, lehdettömiä puita eikä vielä mitään
kaunista luonnossa ovat minusta ikävimpiä. Mutta onneksi sitten alkaa joulunaika ja maisemakin muuttuu.