Alvar Aallon Paimion parantola on todellinen funkis helmi

Seison Paimion parantolan edessä elokuisena sunnuntai iltapäivänä. Kesän viimeinen esittelykierros yleisölle on kohta alkamassa Alvar Aallon varhaisen funktionaalisen kauden päätyönä pidetyssä rakennuksessa. Ihmisiä alkaa vähitellen kerääntymään rakennuksen pihalle sisäänkäynnin eteen. Pääosin ulkomaalaisia turisteja ympäri maailmaa mutta joukossa muutamia meitä arkkitehtuurin ystäviä myös kotimaasta.

Päässäni risteilee paljon ajatuksia. Olisiko tätä rakennusta olemassa ellei tuberkuloosibakteeri olisi vaatinut ihmisten eristämistä parantoloihin? Olisiko Aalto koskaan suunnitellut mitään näin nerokasta rakennusta, jota hän itse kutsui "mediciniseksi instrumentiksi" ilman tuota kavalaa pöpöä? Olisiko modernin muotoilun klassikkoyritystä Artekia koskaan edes perustettu? Tai Aallon legendaarista ja sulavalinjaista Paimio-tuolia suunniteltu ilman Paimion parantolaa täällä metsän keskellä?

1900-luvun alusta lähtien oli ympäri Suomea rakennettu parantoloita tuberkuloosiin sairastuneita varten. Parantola paikkojen valinnan tärkein kriteeri oli, että maaperän tuli olla hiekkaa tai soraa. Parantolan piti myös sijaita mahdollisimman korkealla paikalla havumetsän keskellä. Uskottiin, että kuiva, puhdas ja otsonipitoinen ilma parantaisi tuberkuloosin sairastuneet. Tuberkuloosiin ei ollut keksitty vielä lääkettä ja sairastuneet potilaat haluttiin myös eristää terveestä väestöstä.

Paimion parantolan avoin suunnittelukilpailu järjestettiin loppuvuodesta 1928 ja sen tulokset julkistettiin 1929 puolella. Alvar Aalto oli 30-vuotias nuori arkkitehti, joka oli niittänyt jo mainetta mm. Turun messujen paviljonkirakennuksen ja Turun Sanomien uuden toimistorakennuksen suunnitteluprojekteissa. Aalto osallistui kilpailuun ja hän voitti sen työllä "Piirretty ikkuna".

Kilpailuohjelma piti sisällään koko sairaala-alueen suunnittelun. Aallon suunnitelmassa viuhkamainen päärakennus jakoi toiminnot rakennuksen eri siipiin. Lääkärien ja henkilökunnan asuinrakennukset oli sijoitettu vapaasti maastoon päärakennuksen ympärille. Päärakennuksen siivet oli tarkkaan mietitty ilmansuuntien mukaan. Potilashuoneet oli suunnattu aamuaurinkoa kohden kun puolestaan makuuhallisiipi suoraan etelään. 

Tuberkuloosin hoito pohjautui 1950-luvulle saakka raittiiseen ilmaan, hyvään ravintoon, lepoon ja sopivaan liikuntaan. Em. pyrittiin parantamaan yleiskuntoa ja lisäämään vastustuskykyä tautia vastaan. Lääkkeitä oli vain yskän hillitsemiseen, ruokahalun kohottamiseen ja kuumeeseen. Keuhkotauti pääsi leviämään väestön keskuudessa koska terveydenhuollon taso oli heikkoa ja asuinolosuhteet huonoja. Paljon ihmisiä muutti maaseudulta kaupunkeihin, joissa asuttiin hyvin ahtaasti työväenasunnoissa. Ihmiset olivat myös tietämättömiä ja välinpitämättömiä sairauden tarttumisen sekä leviämisen suhteen. Ei siis ihme, että kouluissa, junissa, raitiovaunuissa jne. oli kylttejä "Spotta ej på golvet - Älä sylje lattialle." 

Aallon kilpailuehdotus oli modernin arkkitehtuurin - funktionalismin - läpimurto. Paimion parantolaa rakennettiin vuosina 1929-1933. Alvar Aalto käytti Paimion suunnittelussa Le Corbusier'lta saamiaan vaikutteita. Uuden arkkitehtuurin mahdollisuuksia käytettiin myös standardisoinnin ja hygienin hyväksi. Paimiossa mm. valaisimien ympärillä on suojakuvut estämään tubi-bakteerien tarttuminen niihin ja helpottamassa puhdistamista. Aulatilojen vaatenaulakoista ei löydy perinteistä sokkelia vaan ne on nostettu metallisten jalkojen päälle siivouksen helpottamiseksi. Potilashuoneiden seinälle kiinnitetyt vaatekaapit ovat todella nerokkaita. Pyrittiin välttämään kaikkia teräviä kulmia ja koloja, jossa pöpöt pesisivät parantolassa.

Paimion parantolassa on näkyvillä funktionalismi hyvin selkeästi. Rakennusten ulkoseinät on suunniteltu vaaleiksi ja sileiksi. Parantolan ikkunat on sijoitettu nauhamaisesti seinille. Ikkunat ruokasalissa ovat kuitenkin huikean suuret - lattiasta kattoon - päästäen auringonvalon tulvimaan tilaan. Tasakattoisten rakennusten muodot ovat geometrisen täsmällisiä kappaleita mutta silti rakennuksissa on mukana ihmisläheisyys ja inhimillisyys.

Funkisrakennukselle tyypillisiä tehostevärejä näkyy Paimiossa paljon. Puhtaita värejä, sinistä, punaista vihreitä ja oransseja on julkisivujen rakenneosissa. Ikkunapuitteet ovat puolestaan tammenvärisiä. Seinäpinnat on maalattu kevein ja haalein sävyin. Valkoista, vihertävää, kellertävää ja harmahtavaa. Portaikon keltainen lattia ja petroolinsininen ruokasalissa ovat piristäviä ja voimaannuttavia värejä!

Paimion tiloissa on paljon taiteellisen luovia ratkaisua vaikka käytännöllisyys ja hygienia edellä suunnittelua onkin tehty. Parantolan tilat ovat myös inhimillisiä ja potilaat huomioonottavia. Ympäröivä kaunis havumetsä luo kauniin maisema, joka avautuu Paimion ikkunoista. Paimion parantolasta löytyy myös Suomen ensimmäinen maisemahissi, jossa matkatessaan on voinut ihailla ympäröivää vihreyttä ja metsämaisemaa.

Sairaalarakennusten lisäksi Alvar Aalto suunnitteli myös sisustuksen yhdessä vaimonsa Aino Aallon kanssa. Paimion parantola onkin kokonaisvaltainen teos, jossa sisustus tukee arkkitehtonisia ratkaisuja. Aallot olivat jo aiemminkin tehneet yhteistyötä Kaarinan Littoisissa sijaitsevan huonekalutehdas Korhosen kanssa. Tehtaan teknillisen johtajan Otto Korhosen avustuksella Aalto kehitti vanerista taivutetut huonekaluklassikot, joita Artek edelleenkin valmistaa.

Paimio tuoli on Aallon parantolaan suunnittelemista kalusteista poikkeuksellisen. Aalto halusi suunnitella vastapainoksi metalliputkesta valmistetuille huonekaluille jotain lämpimämpää ja inhimillistä.  Vuonna 1931 syntynyt tuoli on valmistettu taivutetusta vanerista ja laminoidusta puusta. Tuoli on esteettisesti todella kaunis mutta sen muoto oli myös tarkoin mietitty helpottamaan keuhkopotilaiden hengittämistä. Tuolin istuinosan kääntyvä etureuna muodosti myös säilytystilan vaikka siinä istuvan potilaan kirjalle tai lehdelle. Alvar Aallon ajatus oli myös tuolin kauneudella edistää potilaiden hyvinvointia.

Paimion parantolassa on säilytetty muutamia potilashuoneita siinä asussa mitä ne ovat olleet parantolan aikoina. Potilashuoneissa levollisilla väreillä oli rauhoittava merkitys. Kaunis turkoosi toistuu vuodevaatteiden lisäksi myös kalusteiden metallijalustoissa. Jopa huoneiden pesualtaat oli suunniteltu siten, että hanavesi valuisi niissä mahdollisimman hiljaisesti. Huoneiden katot oli maalattu muuta huonetta tummemmalla sävyllä lisäämään vielä enemmän levollisuuden tunnetta. Epäsuorat valaisimet heijastivat valoa huonetilaan katon kautta. Kahden hengen huoneissa oli ikkunan alla myös työpöytä ja seinälle kiinnitetyt vaatekaapit.

Keuhkotautiin sairastuneita potilaita makuutettiin Paimiossa hallialueella. Kolme kertaa päivässä potilaat vietiin sängyissään makaamaan isolle kattoterassille, josta oli näköala puiden latvojen yli kauas. Talvella käytettiin makuupusseja kylmyyttä vastaan. Raittiin ilman ja otsonin uskottiin parantavan tuberkuloosia vaikka itse asiassa lääkehoitoa tautiin olisi tarvittu.

Löysin kattoterassille johtavan käytävän ikkunakahvasta nimikaiverruksen. Ehkä Sirkka Vuorinen on ollut potilaana täällä joskus sairastuttuaan keuhkotautiin. Hän on joutunut jättämään perheensä tultuaan potilaaksi tänne Paimioon. Sirkka oli ehkä nuori tai keski-ikäinen koska näissä ikäryhmissä sairastuneita oli eniten. Hän vietti pitkiä aikoja vuoteessaan maaten ja kolmasti päivässä katsellen näitä samoja havupuita. Ehkä läheiset, perhe tai rakas eivät juurikaan käyneet katsomassa Sirkkaa koska parantola oli kaukana asutuksesta ja kulkuyhteydet Paimioon hankalat. Masennus potilailla oli hyvin tavanomaista koska keskimääräiset hoitoajat potilailla 30-luvulla olivat 7 kuukautta. Paraniko Sirkka ja palasiko hän takaisin kotiseudulleen tai menehtyikö hän tuberkuloosiin...?

Paimion parantolassa on mahdollista vierailla kesäisin jolloin järjestään yleisöopastuksia lauantaisin klo 10  ja sunnuntaisin klo 16. Opastuksen hinta oli viime kesänä 9 euroa ja opastukselle pääsee vain oppaan kanssa. Ympäri vuodenkin on mahdollista vierailla Paimiossa mutta vain ryhmän kanssa. Tarkemmat tiedot ryhmäopastukselle löytyvät tästä. Kierros voi olla arkkitehtuuri painotteinen mutta erikseen järjestetään myös enemmän tuberkuloosiin ja lääketieteeseen keskittyneitä opastuksia.

Museovirasto on määritellyt Paimion valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi Suomessa. Toivottavasti Paimiosta tulisi joskus Unescon maailmanperintökohde myös. Usein kierroksilla on kuulemma myös mukana henkilöitä, joiden edesmenneitä omaisia on ollut hoidettava täällä ja viriää mielenkiintoisia keskusteluja mm. hoitomenetelmistä.

Paimio on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka!