Niki de Saint Phalle - viimeistä viikkoa nähtävillä Taidehallissa

"En ollut mallivaimo...enkä malliäiti. Olin aivan liian nuori."

Taidehallissa on viimeistä viikkoa auki huikea taidenäyttely, jossa kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Ranskalais-amerikkalaisen kuvanveistäjä Niki de Saint Phallen näyttely on ensimmäinen näin iso ja laaja näyttely meillä Suomessa. Taidehalli on poikkeuksellisesti avoinna nyt viimeisenä viikkona päivittäin 11-20 joten vielä ehtii hyvin poikkeamaan Nervanderinkadulle. 

Mutta kuka tämä aseella uhkaavasti näyttelyyn kipuavaa museovierasta osoittava taiteilija oikeastaan on? Tämä stillkuva on Niki de Saint Phallen omakuva hänen isäsuhdettaan käsittelevästä  Daddy elokuvasta vuodelta 1973. Itselleni taiteilija oli ainakin tuttu leppeistä, pulleista Nana-patsaistaan kun harpoin portaita kohden näyttelykerrosta. Muistelin Turun Ars Novan ravintola-kahviossa olevaa paljon pienempää taiteilijan työtä. Taidehallin ihanaa kattoa kannattaa aina myös kurkistaa...

"Päätin jo varhain tulla sankarittareksi. Kuka olisin? George Sand? Jeanne d'Arc? Drag-Napoleon? Mitä ikinä päätinkään tehdä, halusin sen olevan vaikeaa, jännittävää, suurta."

Niki de Saint Phalle syntyi Pariisissa 1930, kasvoi Yhdysvalloissa ja toimi nuorena valokuvamallina. Hän perusti perheen kirjailija miehensä kanssa ja sai kaksi lasta. Perhe-elämä ei kuitenkaan sopinut traumaattisesta isäsuhteesta kärsivälle Saint Phallelle vaan hän erosi 1960 ja jätti lapset miehelleen omistautuen elämäntehtävälleen olla taiteilija hinnalla millä hyvänsä. Noin aikoihin varmaan aika radikaali teko ja vastoin hänen saamaansa porvarillista kasvatusta! Niki de Saint Phalle oli paria vuotta aiemmin tutustunut sveitsiläiseen taiteilijaan Jean Tinguelyyn, jonka kanssa hän työskenteli ja meni naimisiinkin turvatakseen töidensä tulevaisuuden. 

Niki de Saint Phallen naivistisen iloiset ja värikkäät Nana hahmot ovat todella elämänmyönteisiä. Ne ovat saaneet innoituksensa Saint Phallen raskaana olevasta ystävättärestä Clarice Riversista, jonka kaunis ja värikäs kollaasimuotokuva on Taidehallissa. Sääli ettei meillä Suomessa ole yhtään tällaista iloista, isoa Nanaa missään ulkopatsaana vaikka ne ovat kyllä levinneet ympäri maailmaa ilosanomansa kanssa. Nizzassa ja Hannoverissa niitä voi mm. bongailla. 

Mielenkiintoinen on myös tämä pystypäinen, pitkä ja harteikas tumma nainen Black Rosy. Vaikka patsaalla on korkokengät, käsilaukku ja hame sillä on melko maskuliiniset piirteet. Niki de Saint Phalle on nimennyt patsaan afroamerikkalaisen ihmisoikeusaktivisti Rosa Banksin mukaan, joka ei suostunut antamaan istumapaikkaa bussissa valkoihoiselle miesmatkustajalle vuonna 1955. Rosa Banksia syytettiin häiriköinnistä, hänet pidätettiin ja tuomittiin sakkoihin. Martin Luther King nousi puolustamaan mustaa naista ja Niki de Saint Phalle halusi myös töillään ottaa kantaa rotusyrjintään. 

"Kuka on hirviö? Sinä vai minä?"

Niki de Saint Phallen kansainvälinen läpimurto tapahtui 60-luvun alkupuolella ja samalla hän alkoi myös tehdä erikoisia ampumisteoksia, joissa työn tekeminen - itse performanssi - olisi osa taidetta. Taidehallissa on mahdollista seurata filmiä, jossa taiteilija "ampumalla" työstää teosta, joka näkyy viereisellä seinällä. Aika hurjaa räiskintää ja ehkä aseen avulla myös työstettiin taiteen keinon sitä vaikeaa isäsuhdetta. Tähän näyttelyhuoneeseen oli kerätty enemmän sellaisia hieman synkempiä töitä, joista ehkä Morsiamen uni oli eniten minun mieleeni. Saint Phalle käsitteli töissään erilaisia naisen rooleja: äiti, noita, huora, morsian ja synnyttävä nainen. 

Seuraavan näyttelyhuoneen iloiset päiväkirjamaiset työt - Diary olivat ihania. Niissä pohditaan paljon rakkautta ja sen aiheuttamaa tuskaa, kaipausta, intohimoa, kipuakin. Minulle tuli jotenkin mieleen näistä Rosa Liksomin piirustukset eli olisikohan hän joskus saanut vaikutteita Saint Phallelta? Samanlaista pikkutarkkuutta ja monimuotoisuutta, koukeroisia kirjaimia, jotain sarjakuvamaisuutta, värikkyyttä ja leikkisyyttä - pidin paljon.  

Myös näyttelyhuonetta hallitseva teos Dianan uni on värikylläinen ja todella mielikuvituksellinen. Veistoksessa antiikin jumalatar Diana makaa maassa ympärillään erilaisia symboleita. Ja tuosta pienestä koiran näköisestä hahmosta tuli mieleen oma valkomusta karvakaverini!

Vuonna 1978 Niki de Saint Phalle aloitti suunnittelemaan Tarot puutarhaa Italian Toscanaan. Hänen koko loppuelämänsä kului näiden 22 veistoksen tekemisessä. Vuonna 1982 kuvanveistäjä lanseerasi hajuveden rahoittaakseen Tarot puutarhaansa. Hajuvesipullo on ollut erittäin taiteellinen ja nämä ovat varmaan keräilyharvinaisuuksia jos näitä jostain vielä sattuu saamaan. 

Kuva lainattu netistä

Toscanan Tarot puisto on aivan mielikuvituksellinen paikka ja minulle tuli selkeästi uusi "must to see" kohde Italiaan. Taidehallin näyttelyssä pyörii siitä myös lyhytfilmi, jonka sattumalta löysin myös netistä, joten voitte katsoa miten huikea paikka se onkaan.  Itse puistosta tulee puolestaan mieleen, että Niki de Saint Phalle on saanut selkeästi vaikutteita Antoni Gaudilta. Tarot puisto avattiin 1998 vihdoin yleisölle. Katsoin näyttelyssä tämän filmin varmasti kolme kertaa ja nyt löydettyäni sen Youtubesta olen katsonut sen varmaan vielä toiset kolme ellen kolmetoista kertaa! 

Uusin muuten Taidehallissa käyntini yhteydessä Museokorttini kun se oli umpeutumassa ja olin käyttänyt sitä vuoden aikana 20 kertaa museoissa eri puolella Etelä-Suomea. Oikein kannattava sijoitus mielestäni joten suosittelen sen hankkimista jos käyt paljon museoissa.

Niki de Saint Phalle on huikea visuaalinen ja värikylläinen taidekokemus!

Lainausmerkillä varustetut ovat suoria lainauksia Taidehallin seinillä olevista esittelyteksteistä.

Jotain maagista on myös taiteilijan omakuvassa, joka tähtää katsojaa kohti katsoo sitä suoraan edestä, vasemmasta hallista tai oikeasta hallista tullessaan....??? Mietin kotimatkalla miten tämä illuusio saadaan aikaan....???