lokakuuta 03, 2016

♥ Minnie 11 vuotta ♥

Tasan yksitoista vuotta sitten Sipoon Söderkullassa jackrusseli emo Minttu synnytti viisi pientä suloista koiranpentua. Pennuista kolme oli urosta ja kaksi narttua. Pennuista vain yksi oli saanut isänsä valkoruskean värityksen, kaikki muut olivat valkomustia kuten emänsäkin. Yksi espoolainen nainen lähti serkkutyttönsä kanssa yhtenä syksyisenä päivänä "vain katsomaan" näin pieniä pentusia mutta tarina saikin yllättävän käänteen kun joulukuussa 2005 yksi näistä karvapalleroista muuttikin Espooseen vakinaisesti asumaan. Se koirakuume otti siis lopullisesti vallan naisesta, joka ei koskaan elämässään ollut omistanut yhtään koiraa mutta koirakuumetta hän oli potenut jo vuosia.


Kun pentuja mentiin katsomaan ja kuultiin niiden veikeät nimet Maximus, Mini, Mio, Minnie ja Miilo tuntui nimi Minnie heti jotenkin ihan omalta. Minnie oli myös se pennuista, joka ikäänkuin valitsi minut eli tuli luokse ja otti reippaasti kontaktia. Minnie oli myös sellainen päällepäsmäri pentulaatikossa, että oksat pois! Kun muut pennut oleilivat pesässään ihan kiltisti tämä neiti yritti jo kammeta itseään laatikosta pois. Kasvattaja kertoi minulle vasta myöhemmin tavatessasmme, että tälle russelitytöllä oli kyllä kovapäisin luonne koko pentueesta. Tästäkin huolimatta olen ikionnellinen, että meistä kahdesta tuli pari ja löysimme toisemme. Kaksi kovapäistä yhdessä :)


Koiran hankkimista en ole katunut päivääkään. Pikemminkin olen ihmetellyt sitä miksen tehnyt tätä jo aiemmin? Koira vaatii paljon mutta vastapainoksi koira myös antaa ihan älyttömästi takaisin. Pitkien kävelylenkkien ja metsäsamoilun lisäksi tulee päivittäin liikuttua satoi tai paistoi. Joskus työmatkalla kun en aamulla lähdekään ensimmäisenä koira talutushihnassa ulos tuntuu siltä etten heräisi ihan kunnolla. Olen joskus verrannut koiraa omaan personal traineriin :) Se on vaativa liikuttaja, joka liian vähällä liikunnalla (varsinkin russeli) purkaa energiaansa sitten johonkin muuhun, joka ei aina ole positiivisen huomion hakemista. 


Koiran kanssa on naurettu monet naurut ihan kyyneleet silmissä. Viime lauantai kyyneleet olivat silmissä kivusta kun aamulla mätkähdin kotirappusilla lenkin jälkeen kontilleni. Nyt on toinen polvi rikki ja turvonnut, toinen puolestaan violetin sininen. Onneksi kämmenet säästyivät ehjinä ja luita ei mennyt poikki. Omaa huolimattomuutta ja puusta pudonneita lehtiä tästä voi syyttää mutta se koiran paikalle tulo ja huolenpito sai jopa kivun katoamaan hetkeksi. Hän yritti alkuhämmennyksen jälkeen "puhaltaa vähän polvea" ja heiluttaa paljon häntää. Tuntui heti paljon paremmalta.


Edelliset hyvät naurut sain pari viikkoa sitten kun koira viiletti ympäri asuntoa mukanaan valkoinen Ikean huopa kuin viittana yllään! Minniellä on pennusta saakka ollut näitä huopia ikäänkuin Tenavien Epulla se rätti. Minnie kuljettaa huopaa aina ympäri asuntoa ja hänellä on lupa myös pureskella tätä peittoaan. Tämä uniriepu on usein hyvinkin reikäinen ennenkuin se vaihdetaan uuteen. Nyt ponteva russeli oli jostain kumman syystä kiskonut päänsä läpi yhdestä isosta reiästä mutta ei tietenkään saanut sitä enää pois toisinpäin. Hän oli ikäänkuin pukeutunut valkoiseen ponchoon - trenditietoinen koira selkeästi! Onneksi olin kotona ja russeliriiviö pääsi pinteestä nopeasti.


Tutkimusten mukaan koiran ja sen silittelyn on todettu vähentävän stressiä. Allekirjoitan em. täysin ja minä jos kuka silitän koiraani paljon. Myös koira työpaikalla lisää tuottavuutta ja viimeksi tänään syntymäpäivänsä kunniaksi Minnie vieraili meillä töissä. Koira on spontaani ja se menee ihmisten luokse ja saa rapsutuksia palkaksi vierailustaan. Vastavuoroisesti koira lisää silittäjän hyvänolon tunnetta ja työ sujuu paremmin sen jälkeen kun stressitaso on laskenut. Tietenkään koira ei voi viedä työpaikalla jos joku siellä on allerginen koirille. 


Me olemme aina liikkuneet paljon russeliriiviöni kanssa ja kutsunkin sitä leikkisästi kulttuurikoiraksi. Olimme kasaamassa Senaatintorilla pari vuotta sitten pahvilaatikoita Taiteiden yönä, jossa Minsua japanilaiset turistit kuvasivat ahkerasti. Minnie taitaa olla nähnyt lähes kaikki LUX Helsinki tapahtumat ja viime syksynä se kävi katselemassa lyhtyjä myös Fiskarsissa. Minnie on seikkaillut Suomenlinnassa, Porvoossa, Vanhassa Raumassa, Uudenkaupungissa, Turun saaristossa, Louhisaaressa ja monissa muissa paikoissa. Russelini tykkää matkustamisesta ja mukana olemisesta. 


Tänään synttäreiden kunniaksi päivänsankari nautti "synttärikakkunsa" parvekkeella lokakuisen iltapäivä auringon paistaessa. Yksitoista vuotta on paljon mutta toivon meille vielä monia yhteisiä vuosia lisää. Onnea Minnie ♥ Päivänsankari lepää nyt hetken ennen iltalenkkiä...

Löydät Minnien myös Facebookista

14 kommenttia:

  1. Minnielle halipusuterkut rapsutuksin. Minniehän on ihan saman ikäinen kuin meidän saarikoira Salla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie kiittää Tinskua ja saarikoira Sallalle hän laittaa yläfemmat :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja terkkuja Siipalle, toivottaa Minnie :)

      Poista
  3. Oikein paljon onnea suloiselle Minnielle <3

    VastaaPoista
  4. Rakkaat onnittelut Minnielle ❤️ Milolta terkut myös kera hännän heilutuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie kiittää ja lähettää Milolle terkkuja :)

      Poista
  5. Onnea Minnielle <3 Koirat on ihania, ne vie koko sydämen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie kiittää :) koira on ihmisen paras karvainen ystävä ja kissaihmiselle kissa!

      Poista
  6. Onnea ihanalle Minnielle. :) Allekirjoitan täysin tuon, koiran silittelyn stressiä vähentävän vaikutuksen. Ja aina kotiin tulessa on iloinen vastaanotto. Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnie kiittää onnitteluista :) Iloinen hännän heilutus ja pikku pusut odottavat joka päivä kun tulee töistä - hän on aina yhtä iloinen. Kiitos kun poikkesit blogissa :)

      Poista