Maalaistyttö sisälläni

Olen syntynyt Helsingissä mutta viiden ensimmäisen elinvuoteni jälkeen olen aina asunut Espoossa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Opiskeluaikoina piipahdin hetkellisesti Etelä-Haagassa kunnes taas palasin takaisin espoolaislähiöön. Lähiöasumisen yksi hyvä puoli on ympäröivän luonnon läheisyys, koiran ulkoilutusmaastot heti kotiovelta ja runsas pieneläinkanta pihapiirissä. En tiedä osaisinko edes asua kantakaupungissa tai Helsingin hulinassa? 

Toisaalta kaipaan ympärilleni palveluita, kulttuuria, ravintoloita, kauppoja, elämän kiireisyyttä mutta silti osa minusta rakastaa myös maaseudun rauhaa, vihreyttä, luontoa ja eläimiä. Varsinkin kesällä haluan oikeasti maaseudulle bongailemaan vielä leppoisampaa elämänmenoa ja ennen kaikkea ihania lehmiä.

Parin viikon takaisella Malmgårdin kartanoreissulla oli pysäytettävä auto ja päästävä hetkeksi "juttelemaan mukavia" tämän lehmäjoukkion kanssa. Lehmät varmaan luulivat, että tuon niille ruokaa vaikka itse halusin ajatella, että tulivat joukolla kertomaan kesäkuulumisia kaupunkilaiselle. 

Siinä me sitten tuijottelimme toisiamme hetken aikaan ja jutustelin lehmille kun muut matkalla mukana olleet istuivat autossa miettien "Onkohan tuolla kaikki muumit laaksossa?".

Minä vain olen tällainen eläimille juttelija :D ja äärimmäisen eläinrakas sellainen.

Pari viikkoa sitten olin asiakastapaamisessa Kylmälän kartanossa ja tulomatkalla huomasin ihania laiduntavia hevosia niityllä, joten auto taas parkkiin tienlaitaan ja ihailemaan liinaharjoja siihen aidan taakse. Viereeni pysähtyi hetken kuluttua toinen auto, josta tuli ulos hieman vanhempi mies kysyen "Oletko sinä eksynyt? Tarvitsetko apua?" Vakuutin, että kaikki oli hyvin ja vain fiilistelin maaseutua. Minusta oli ihanaa kun tämä setäihminen totesi "Sen verran upeaa tämä onkin, että voit ihailla vapaasti ja täällä olisi lavatanssitkin tulevana lauantaina." Kiitin kohteliaasti ja ilmoitin etten valitettavasti pääse lavatansseihin Karskogiin.

Kyllä hevosillekin voi jutella mutta nämä veijarit söivät kyllä sen verran keskittyneesti ruohoa ettemme päässeet kovin syvällisiin tarinoihin.

Kesämaisema on täydellinen jos siinä on heinäseipäitä ja niitähän löytyy myös Helsingistä tai siis Tuomarinkylän kartanon pelloilta. Paljon mieluummin katson tätä suomalaista perinnemaisemaan kun valkoisia, muovisia tuorerehupaaleja pelloilla. Kun ajoimme Poriin jazzeille näin jossain matkan varrella peltoaukean, joka näytti siltä kuin sinne oli hajonnut iso jättiläisen kaulanauha ja kaikki helmet hujan hajan. Hassulta se näytti ja eivät vain sovi pellolle. Tosin heinää ei enää nosteta seipäille kuivumaan mutta ihana fiilistellä kuitenkin heinäpellolla....

Tässä virallinen "EU-tarkastaja" tutkii ovatko heinäseipäät rivissä ja tasakokoisia :) Kovasti oli myös nuuskittavaa...

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän,
Kuinka onnellinen voikaan olla hän,
Joka täällä vaan saa aina asustaa -aa -aa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa