Siis se ensimmäinen hetki huhtikuisessa kevätmetsässä kun näkee täysin harmaalta näyttävän luonnon keskeltä pilkottavan jotain joka etäisesti voisi olla jo se. Paikkakin voisi täsmätä koska ollaan tutussa etelärinteessä, jossa ollaan käyty jo lapsesta saakka ensin omien vanhempien kanssa ja myöhemmin sitten ihan yksinään.
Lähestyminen varovaisin askelin havaintoa kohden toivoen samalla ettei vain olisi tehnyt väärää päätelmää vaan niitä olisi jo puskemassa talven jäljiltä esille kuivien lehtien ja ruohon seasta. Ja se mieletön riemu kun lähemmäksi tultuaan näkee pienet karvaiset varret ja nupullaan olevat hennot sinisenlilat kukat, jotka kurkottavat kohden auringon säteitä ja sinistä taivasta.
Hymy huulilla sitä toteaa mielessään sinivuokko, Hepatica nobilis tai Anemone hepatica on noussut jo kevätmaasta esille. Sinivuokko, joka leskenlehden ja valkovuokon lisäksi kuuluu niihin lapsuuden tuttuihin kukkiin. Kotiin sai poimia maltillisesti sinivuokkoja ja ne laitettiin aina pieneen kermakkoon kaapin päälle esille olohuoneeseen. Ihanaa, että siinä samassa etelärinteessä on vieläkin sinivuokkoja ja vähän myöhemmin kevään edetessä myös hurjasti valkovuokkoja. Jotkut hyvät asiat maailmassa säilyvät ja niiden luo voi palata vuodesta toiseen kuten nyt pääsiäissunnuntaina.
Kevät tulee nyt kohisten....i h a n a a !!!!!
Voi himpula, en muistanut käydä mökillä bongaamassa sinivuokkoja, vaikka ystävä kertoi omasta löydöstään. Leskenlehtiä sentään näin pääsiäispyhinä niin kotona kuin mökilläkin. Niistä en kyllä niin paljon välitä, vaikka keväästä nekin kertovat.
VastaaPoistaSä ehdit vielä Etanaelli :)
PoistaMaalla kuljin paikoissa, joissa kasvaa sinivuokkoja, mutta siellä ei maasta nouse vielä mitään. No, pari leskenlehteä sentään. Helsingissä kevät tuntuu olevan pidemmällä.
VastaaPoistaJännä juttu vaikka et ollut maalla kovin kaukana Helsingistä/Espoosta. Sinivuokkoja on nähty jo Tampereellakin joten kohta maaseutupaikassakin.
Poista