Never say never

Ihan kauheaa on edes tunnustaa tätä mutta en ole koskaan oikein pitänyt kameekoruista. Ehkä perinteisillä väreillä tehdyt kameekorut ovat vain tylsiä - vähän kuin Myrna-kupit (anteeksi jo etukäteen niille lukijoistani, että rakastavat kameekorujen värimaailmaa tai Myrna-sarjaa). Keskiruskealla tai pitäisikö sanoa "toffeenvärisellä" taustalla on kameekoruissa lähes aina valkoinen helmiäisestä valmistettu naisen kasvofiguuri. Usein koruihin on yhdistetty myös kultaa.

Olen vuosia vannonut ystävilleni ettei sitä päivää tule jolloin Marjolla nähdään kameekoru riipuksena, rintaneulana tai korvakoruina - ei varmasti tule! Mutta se päivä tuli kuin tulikin eteeni heinäkuun Billnäsin antiikkitapahtumassa. Kierreltyämme hikisellä ulkoalueella siirryimme viileään sisätilaan ja löysimme myyntipöydällä, jossa oli hopeasta tehtyjä kameekoruja. WAU ajattelin mielessäni - korun voi siis toteuttaa myös muulla värityksellä mitä olin aiemmin nähnyt.

-

Kuvassa lähes keskellä näkyvät pienet kameekorvakorut näyttivät yhtä aikaa sekä söpöiltä että tyylikkäiltä joten päätin kokeilla niitä korviini. Minun onnekseni ne eivät olleet läpikorvalehtien koska minulla ei enää ole ehkä yhtään reikää kummassakaan korvalehdessäni. Sain reiät korviin ollessani alle 10 vuotias ja melko pian korvien rei'ittämisen jälkeen korvalehtiini alkoi kasvaa outoa arpikudosta ja ihoni korvalehdissä alkoi paksuuntumaan. 

Kävin näyttämässä korvalehtiäni plastiikkakirurgille kun olin 16-17 vuotias koska ne välillä myös kutittivat sekä kihelmöivät ilkeästi ja sain määräyksen leikkauttaa patit pois. Lääkäri selitti, että minulla oli ns. arpikudoskasvain eli keloidi. Osalla ihmisistä on geeni, joka alistaa tällaiselle ylenpalttiselle arven kasvulle. Halusin toki heti uudet reiät korviini ja plastiikkakirurgi teki työtä käskettyä. Tämä oli suuri virhe..... 

Kului pari vuotta uudelleen rei'ityksestä ja minulle oli kasvanut oikeaan korvalehteen taas arpikudosta ja se tuntui koko ajan kasvavan vain lisää. Lopulta sitten taas turvauduttiin kirurgiseen poistoon veitsellä ja päälle sain korvalehteen vielä sädehoitoa ja nyt ovat arvet pystyneet poissa korvalehdistäni jo vuosien ajan. Sen verran rankka kokemusta tuo em. oli etten edes tohtinut ehdottaa kirurgille, että haluaisin vielä reiän oikeaan korvaani. Tästä linkistä pääsette lukemaan lisää tästä ikävästä korvaan tulevasta pahkurasta...

Olen pyrkinyt käyttämään klipseillä ja ruuvikiinnityksellä olevia korvakoruja, joita aidoista koruista vain löytyy äärimmäisen harvoin. Nyt kävi hyvä tuuri eli löysin ruotsalaiset hopeapohjalla olevat kameekorvakorut. JEEEE!!!!!

Korvakorut ovat juuri sopivat minulle eivät purista vaikka ruuvilla väännettäisiinkin melko tiukalle. Ja mikä parasta näistä kameekoruista minä todella pidän jo värityksensä takia. Ei ruskeaa missään!

Tämän bloggauksen opetus voisi olla se ettei koskaan kannata sanoa painavasti ettei joku asia/esine kiinnosta koska voi tulla aika milloin juuri tuo samainen asia/esine astuu uudelleen esille ja huomaat, että oma makusi on vain vuosien saatossa ehkä muuttunut. Kuin huomaamatta alatkin pitää esineestä tai tuotteesta ja saatat jopa hankkia sen kuten minulle kävi.

Hei, nyt on pakko mennä vaakatasoon ja ummistaa silmät melko uuvuttavan mutta mukavan Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman jälkeen. Tästä tulossa sitten huomenissa ihan uutta postausta.

Good night! 

Nukkukaa hyvin kaikki :)

Uhkaavia pilviä ja leppoisia lehmiä

Olen viime päivinä kironnut pilveä. En suinkaan tarkoita sitä mustaa, valtavaa ukkospilveä, joka tähän keskiviikko päivään saakka on jokaisena iltana ennen kello kuutta illalla laskeutunut kuin verho kotitaloni ylle. Ensin pilvi on jyrissyt vain uhkaavasti keräten voimia itseensä ja sitten täysin arvaamatta ovat salamat lyöneet tulta ihan tässä päällä. Koirani Minnie aistii ukkosen todella voimakkaasti peläten jyrinää sekä salamointia ihan valtavasti. Itseäni huolettaa miten koiran stressinsietokyvyn rajat venyvät kun tämä on nyt toistunut niin usein peräkkäin? Se nimittäin kieltäytyy ulkoilusta ukkosmyräkän jälkeen piiloutumalla eteisen vaatenaulakkoon kenkälaatikon päälle pitkän takkini sisälle. Reppanaa ei saa poistumaan sieltä vaikka makupalalla houkutteli. Jos edes ruoka ei kelpaa täytyy pelon olla tosi suurta!

Oma stressiä aiheuttava pilveni on jossain bittiavaruudessa. Pilvi on kerännyt sisäänsä kaikki valokuvani siitä saakka kun vaihdoin pc:tä tammikuussa ja niitä on TODELLA paljon! Viimeksi kun katsoin niin kuvia taisi olla lähemmäs 7000 joten voitte uskoa, että sydämeni jätti pari lyöntiä välistä kun eräänä päivänä viikko sitten en löytänyt tästä OneDrive/Skydrive pilvipalvelusta yhtään kuvaani!

 

Kaikki sai alkunsa siitä kun menin epähuomiossa hyväksymään Windows 8.1 päivityksen koneelleni. Täytyy tähän kohtaa jo todeta etten ole "ihan peukalo keskellä kämmentä tietotekniikan kanssa" mutta en todellakaan ole myöskään mikään it-nörtti. Oma it-tukeni (ex työkaveri it-osastolta) oli varoitellut minua tekemästä 8.1 päivitystä koska se saattaa sotke asetuksia mutta eräänä iltana ihan vahingossa painoin "päivitä"-näppäintä sen enempää miettimättä. Se oli sitten menoa....ja melkein pilven menetystä.

Soitin jo hädissäni Omagurullekin ja rupattelin mukavan hepun kanssa usean kymmenen euron edestä mutta eipä hänkään osannut minua auttaa. Lopulta itse keksin, että minun on tehtävä sama päivitys myös Lumiaani koska sekin oli jo pari päivää herjannut päivitystä. Vieläkään kuvat eivät näkyneet pilvessä tai ylipäätänsä missään koneella. Näin kuvia vilahtelemassa silmieni edessä kuvainnollisesti ja harmittelin sitä, että kaikki oli nyt sitten menetetty. Oman it-tukeni avulla sain lopulta sitten löydettyä polun pilveeni ja löytyiväthän valokuvani sieltä pilvestä vaikka edelleenkin mietin kuka muukin oli mahdollisesti ehkä nähnyt kuvani? Olivatko nekin päätyneet yleiseen levitykseen kuten siinä kesän uutuusleffassa Sex tape, jonka trailerissa todetaan sarkastisesti, pelokkaalla ääneellä

"I'm terrified of the cloud! Nobody understands the cloud, it's a f--king mystery."

Onkohan kenelläkään lukijoistani kokemuksia näistä pilvipalveluista ja niiden luotettavuudesta? Olenko ainoa, joka on onnistunut sössimään päivitykset ja edes hetkellisesti hävittämään pilvessä olevaa materiaalia johonkin mutta mihin? Onkohan joku nähnyt minun pilveni sisällön? Apua....olen välttänyt tallentamista mitään julkiseen pilveen... mutta mitä jos sinne sittenkin on mennyt jotain????

Pitäisiköhän minun ottaa joku backup ulkoiselle kovalevylle talteen? Miten te muut hilloatte kuvianne....

Pilvijännityksen vastapainoksi olen kävellyt maaseudun rauhassa kaupungissa koska se jos mikä rauhoittaa. Leppeästi pellolla ruokaileva lehmälauma näyttää vähät välittävän sataako välillä vai paistaako, onko taivaalla pilviä vai ei kun edessä riittää tuoretta, vihreää ruohoa mutusteltavaksi. Possut puolestaan ottivat viilentäviä mutakylpyjä koska olihan ilma viime sunnuntai iltana lähes 20 astetta plussalla ja tuntui ihan kuumalta.

Haltialan tilalla haisee myös oikealle maaseudulle eikä se haju ole minusta ollenkaan paha. Päinvastoin - pidän siitä ja lehmistä, joista olen tänne aiemminkin postaillut paljon. Hevosia emme täällä reissulla nähneet mutta kanoja ja kukkokin näytti yhdessä aitauksessa olevan sekä laitumella lehmien kanssa myös erivärisiä lampaita murkinoimassa.

Kyllä suomalainen elokuun lopun kesämaisema on kaunis ja voin tuijottaa myös
ihan oikeita pilviä välillä.
♥♥♥Maalla on mukavaa♥♥♥

Kesätukka kuosiin

Kesän jälkeen hiukset saattavat olla kuin "heinäpelto talven jälkeen huhtikuussa". Auringonotto, uiminen suolaisessa vedessä, hiekkaranta, merituuli ja päänahan hikoilu hellepäivinä ovat ehkä hellineet mieltä ja kroppaa koko kesän samalla kuitenkin vähän kurittaen hiuksiamme. Ehkä tuntuu siltä, että tukka on jo liiankin vallaton, harottava ja kiilloton vaikka muuten iho näyttääkin päivettyneen ruskealta yhä auringon jäljiltä. Jotain pitäisi siis tehdä ja saattaa kesätukka taas kuosiinsa? Mutta mitä?

Itselleni tuli kuin tilauksesta Hiusmuotoilu Inochin Kaisun kutsu tulla kokeilemaan uutta Kerastasen Discipline hoitoa Unioninkadulle. Kuten Kerastasen uutuushoidon nimi sen jo kertoo tällä hoidolla oli tarkoitus laittaa Marjon kutrit kuriin ja järjestykseen kesän jälkeen.

Olen koko ennätyspitkän kesän hellejakson ajan yrittänyt pitää tukkaani erilaisilla lettikampauksilla koska kuumuus yhdistettynä pitkään selässä roikkuvaan paksuun tukkaan on ollut ihan mahdoton yhdistelmä. Olen suosinut päänympäri tehtyä "JuliaTimoshenko" lettiä - harmi vain etten sellaista osaa itse tehdä! Onneksi ystävät ja kampaaja ovat olemassa. Letit ovat nimittäin kummasti helpottaneet oloani ja pystyneet siisteinä päässä muutamia päiviä. Mennessäni Kaisun käsittelyyn hiukset oli avattu tällaiselta letiltä ja tukka todella näytti ihan puretulta narukerältä.

Tässä ollaan lähdössä työpaikalta Kaisun käsittelyyn :)

Yksi kampaajalla käynnin ihanuus on lehtipino, kuppi cappuccionoa ja croissant. Ihan luksusta työpäivän jälkeen ja juuri tuon päivän iltana kaipaisin sitä! Ja sitten aloitettiin Discipline hoitorituaali. Ensiksi Kaisu pesi hiukseni Kerastasen Bain Fludealiste shampoolla oikein huolellisesti. Shampoossa oli muuten ihanan kukkainen pionin tuoksu. Ensin kyllä itse väitin Kaisulle shampoon tuoksuvan omenalle mutta siitepöly oli tainnut sekoittaa minun nenäni.

Seuraavaksi pyyhekuivat hiukseni jaettiin osiin ja niihin levitettiin ensimmäinen hoitoseos.

Olin todella ihmeissäni kun Kaisu otti seuraavaksi suoritusraudan esille ja kertoi, että hoitoseos kiinnitettäisiin 180C-asteisen lämmön avulla hiuksiini raudalla. Koskaan ennen mitään tällaista ei olekaan tehty hiuksilleni vaikka paljon kaikenlaisia juttuja niille on kokeiltu vuosien saatossa. Odotin jo tässä vaiheessa mielenkiinnolla lopputulosta mutta vähän tuo raudan käyttö arvelutti minua.

Kun hoitoseos on kiinnitetty palasimme hämärään Inochin pesuhuoneeseen ja hiukset pestiin uudelleen. Pesun jälkeen sain vielä toisen hoitoseoksen hiukselleni ja sen ihanan päänahan hieronnan, jota en voi koskaan olla hehkuttamatta. Pidän hieronnasta ja erityisesti siitä kun päänahkani liikkuu irtonaisesti hierottaessa. Siinä kyllä mieli lepää ja aivoissa alkaa veri kiertää ihan uudella tavalla. Hiusten huuhtelun jälkeen sitten uudelleen kuivaukseen ja tällaiselta näytti lopputulosta.

Kesähiukseni olivat ennen viimeistelyä saaneet vielä Kerastasen Spray Fludissime suihketta,  jonka jälkeen Kaisu kiharsi niitä piippausraudalla. Päätin jättää hiukset auki koska lämpötilakin oli hieman jo viilentynyt.  Kuvissa näkyvä mekko on muuten aito 70-luvun retromekko Lönnrotinkadun Fidasta tältä kesältä huikeaan 14 euron hintaan. Ehdottoman hyvä löytö mielestäni! Sinne oli muuten tuotu useampikin retromekko joten joku päivä on pistäydyttävä uudelleen....

Kotituotteiksi sain Kerastase Bain Fluidealiste shampoon, joka on melko kevyesti vaahtoava mutta pesee hiukset todella ilmaviksi. Pesun jälkeen olen käyttänyt hoitoaineena Kerastasen Maskeratine naamiota ja ennen kuivausta/hiusten käsittelyä suihkutan niihin Kerastasen Fluidissime suihketta.

Itse kampaajahoidossa käytetty hoitoseos vaikuttaa muuten peräti 10 pesukertaa hiuksissa ja olen kyllä huomannut sen. Pesun jälkeen hiukseni selviävät hetkessä normaalin takkuilun sijaan.  

Hiukseni ovat siirtyneet taas kuriin ja järjestykseen em. hoitorituaalin ja tuotteiden avulla ja ovat ihan älyttömän kiiltävät ja hyvinvoivat. Tuotteet eivät tee hiuksista yhtään liian raskaita tai pitkin päätä meneviä vaan hiukseni ovat ilmavia mutta pysyvät silti kurissa sekä voivat hyvin.

Kiitos Inochi ja Kaisu sekä hoidosta että tuotteista!

Ruskeita pahvilaatikoita taiteellisesti

Osana Helsingin Juhlaviikkoja Taiteiden yötä vietettiin taas ympäri Helsinkiä torstaina. Mietin kuumeisesti kuinkahan mones kerta tämä mahtoi olla kun taidetapahtumat valtaavat katukuvan? Pakko oli lopulta googlettaa ja paljastui, että jo vuonna 1989 vietettiin ihan se ensimmäinen talkoovoimilla kasattu Taiteiden yö! OHO -  pitkät perinteet tällä tapahtumalla kyllä on ja toivottavasti happening tulee edelleen jatkumaan.

Muistelin taaksepäin sellaisia kokemuksia, jotka minulle ovat jääneet parhaiten mieleen vuosien varrelta Taiteiden yöstä ja niitä on kyllä todella monia. Suurena Viivi ja Wagner fanina olen useammankin kerran jonottanut Juba Tuomalan signeerausta sarjakuvakirjoihin keskustan kirjakaupoissa. Muutenkin kirjakaupoissa on ollut äärimmäisen mielenkiintoisia kirjailija haastatteluja monena vuonna ja siellä myös aina törmää tuttuihin vuosien takaa tyyliin "Ai, säkin olet Taiteiden yössä?"

Makujen Piazza Senaatintorilla oli mielestäni herkullinen lisä tapahtumaan mutta harmi, että se järjestettiin vain kaksi kertaa 2000-luvun taitteessa. Senaatintorin Rock, rytmi, rakkaus 2008 oli myös ikimuistoinen musiikkitapahtuma. Beatlesin Hey Jude kuulosti mahtavalta Michael Monroen ja Paula Koivuniemen duetto vetona. Viime vuoden Soitinpuistosta pidin ja harmittelen sitä, että sairastumisen takia missasin aikoinaan merellisen Perle kulkueen Senaatintorilla. Perle kulkue olisi ollut upeaa kokea livenä.

Olin ennakkoon bongannut netistä Senaatintorin Raksa tapahtuman. Tällaiset ihmisiä osallistavat jutut ovat aina hauskoja. Muistatte varmaan viime kesältä bloggaukseni kun olin rakentelemassa aurinkokeittimiä Antto Melasniemen Solar Kitchen ravintolaan Teurastamolla. Em. ei sinänsä liittynyt Taiteiden yöhön mutta osallistavaa toimintaa sekin oli ja äärimmäisen hauskaa. Alat täysin ventovieraiden ihmisten kanssa tehdä ohjeiden mukaan jotain ja saat seurata sen edistymistä.

Raksa tapahtuma oli alkanut jo kello 15 iltapäivällä ja me pääsimme mukaan tapahtumaan vasta 19 aikaan illalla. Monikin tuttu oli postanut jo kuvia Facebookiin kuinka siellä ruskeista pahvilaatikoista paksun teipin avulla oli koottu kuutioita ja niistä sitten piirustusten mukaan kasattu rakennuksia.

Yleisö sai toukokuun aikana äänestää mitkä rakennukset helsinkiläiset haluaisivat rakentaa arkkitehti ja taiteilija Olivier Grossethêten johdolla ja lopuksi kaataa ne nurin niskoin. Ranskalainen Olivier Grossetête on johtanut vastaavia projekteja useiden vuosien ajan ympäri maailmaa ja olin Youtubesta katsonut miten projekteja oli tehty. Senaatintorille päätettiin yleisön äänillä rakentaa Keskustakirjasto, Lastensairaala ja Guggenheim-museo.

Olivier Grossetête keskimmäinen henkilö kuvassa.

Sitten vain työn tohinaan ja laatikoiden kantoon sekä teippaukseen. Megafonilla annettujen ohjeiden mukaan mentiin ja mukana kaiken ikäisiä ihmisiä. Minulla on mukana pikku apulainen Minnie myös :) ja muitakin nelijalkaisia karvakavereita siellä oli.

'

Kerrankin siis rakennustyömaa, jonka kyltti toivotti kaikki tervetulleiksi. Auttavia käsiä olisi kyllä tarvittu vähän enemmän sillä alkuperäinen aikataulu venyi reilun puolituntisen kun Guggenheim oli vähän väärässä kohdassa ja rakennus oli myös jäljessä muista. Toivottavasti tämä ei enteile mitään oikeassa elämässä... Lopulta auttavia käsiä saatiin lisää rakentamiseen. Selkeät rakennusohjeet - ehkä olisin kaivannut vähän enemmän ääntä megafonin käyttäjältä.

Etualalla Guggenheim ja takana Keskustakirjasto.

Tässä Lastensairaala, josta tosin jäi aikapulan takia puuttumaan useita kerroksia. Talot rakennettiin ylhäältä alaspäin eli ensin katto-osaset ja sitten koko pahvilaatikkorakennelmaa nostettiin yhdessä ja toiset työnsivät uusia palasia rakennuksen alle. Rakennukset oli tuettu köysillä sillä Senaatintori ei ole ihan tasainen paikka ja kaatuminen tässä vaiheessa ei vielä ollut suotavaa.

Guggenheim-museota korotetaan - hiiiop - ylös ja alas!

Lopuksi rakennelmat oli tarkoitus sitten rakentajien toimesta kaataa taas maan tasalle siis

panna ihan nurin niskoin kuten yksi pikkupoika asian ilmaisi :)

Valitettavasti Marjon matkassa ei voi julkaista yhtään kuvaa itse kaatamistapahtumasta, koska yllätys yllätys puhelimeni akku pimeni juuri h-hetkellä. Damned! Yksi tuttuni lupasi laittaa videota mutta vielä en ole sitä häneltä saanut. Melkoinen rysähdyshän näiden kaatuminen oli ja mietin, että romahtaako tämä Lastensairaala läheisen taksijonon päälle. Näin ei käynyt - onneksi!

Hauska tapahtuma kaiken kaikkiaan ja kuvataiteilija Olivier Grossetêten omin sanoin "tällä pyritään riisumaan arkkitehtuurista vallan symbolit ja annetaan kaupunkilaisille mahdollisuus unelmoida rakennukset uusiksi".

PS. Löysin tämän bloggauksen julkaisemisen jälkeen tämän Hesarin tekemän videon, jossa tuo kaataminen näkyy hyvin.

Kamerunilaisen kattilan ääreltä Ravintolapäivään

Tänä vuonna Ravintolapäivässä sydämeni suli ihan kokonaan Kamerunin reippaalle ryhmälle, joka piti kojuaan Espalla ihan Havis Amanda kupeessa puiston puolella. Ensinnäkin sisäänheittäjä oli äärimmäisen iloinen mies, joka suomea murtaen puhuen houkutteli siirtymään kamerunilaisen kattilan ääreen. Lisäksi kojun yhteydessä oli mahtava rumpusettiä ja muita kilkuttimia soittava rytmiryhmä Kamerunin lipun kera. Iloinen musiikki ja laulu - ehdoton plussa kojulle!

Afrikkalaiset ruokalajit ovat minulle melko vieraita ja olen Suomessa käynyt ainoastaan etiopialaisessa ravintolassa. Kamerunilainen ruoka oli hyvää sekä sopi suomalaiseen makuun. Viiden euron annos täytti ja pääsin maistamaan itselleni täysin uusia makuja. En tässä ruokailutohinassa edes muistanut kysyä mitä nämä herkut olivat mutta löysin netistä Marttojen kamerunilaisen keittokirjan ja sen avulla selvittelin näitä sitten kotona jälkikäteen. Jos meni ihan väärin korjatkaa te afrikkalaista ruokaa tuntevina :)

Runsaasti jasminriisiä, takana vasemmalla öljyssä paistettua jauhobanaania (maistui muuten ihan taivaalliselle), vasemmalla pyöreä jauhomunkkia, jota syödään vieressä olevan papukastikkeen kanssa sekä vihreää ndolea. Mielestäni tuo vihreä kasa oli juuri tuota ndolea eli pinaatista tai lehtikaalista yhdessä maapähkinävoin, sipulin, öljyn ja mausteiden kanssa tehty tahnaa. Tahna jäi vähän lautaselle mutta muuten herkut upposivat minuun MUMS!

Matka jatkui Espaa eteenpäin ja kovin eksoottiselta ruokakojut näyttivät. Ihanat tuoksut ympärillä saivat kyllä juuri ruokailleenkin ihmisen uudelleen nälkaiseksi :) Täytyy sanoa, että ravintolapäivä on koko ajan kehittynyt eteenpäin ja varsinkin keskustassa olevat kojut ovat melko varusteltuja.

Seuraava pysähdyspaikka oli iranilainen ruokakoju. Mielenkiintoisilla nimillä varustettuja ruokia ja äärimmäisen ystävällisiä nuoria miehiä palvelemassa. Vähän vanhemmat naiset kokkasivat.

Tämän annoksen nimi oli Kufte: naudan jauhelihaa, riisiä, kananmunaa, yrttejä, yrttejä,

sipulia ja mausteita.

Toinen mielenkintoinen tuttavuus oli tämä Kuku-e Sibzamini, joka taisi olla munakas.

Huomioikaa tämä kaunis tomaatista tehty kukkanen.

Tässä vaiheessa oli pakko jatkaa hetki syömistä vain silmillään. Jaksan aina ihailla thaimaalaisen ruuan esillepanoa. Makkarakin näyttää hyvältä kun sitä on vähän somistettu.

On se jännä juttu, että vaikka vatsa tuntuu olevan jo ihan täynnä niin sopivan kakkupisteen nähdessään sinne selkeästi mahtuu vielä palanen herkullista kakkua. Nämä taidonnäytteet olivat kyllä ihan ammattilaisten tekemiä eli Kakku Helmi, Pia Penttilä Nilsiänkadulta.

 

Sitten otettiinkin jo suunnaksi Vanhan kirkon puisto tai kuten minä sitä aina kutsun Ruttopuisto. Täynnä kuten aina ja paljon samoja kojuja kuten perinteinen blinipaikka, joka tällä kertaa jätettiin väliin koska sieniä ja suolakurkkuja lukuunottamatta täytteet taisivat olla jo lopussa. Toisaalta vatsani ei ehkä olisi enää edes vetänyt yhtä blinia vai olisiko se....

Jos kumman syystä päädyimme lopulta Pähkähulluille kirjallisuuskekkereille. Venäläinen kirjakauppa Ruslanian oli edustettuna näillä kekkereillä, joita isännöi ainakin Tsehovin Sisar, Anna Karenina ja Gogolin Maanomistaja, jotka olivat pukeutuneet asianmukaisiin asuihin.

Samovaarissa porisi tee ja tarjolla oli venäläisiä piirakoita sekä makeita paloja. Pieni pöytiä pöytäliinoilla ja asianmukaisella rekvisiitalla sekä ruohikolla vilteillä perheitä sekä pitsinen päivänvarjoseurue. Ihana paikka <3

 Täytyy sanoa, että tämän tankkauksen jälkeen silmät vielä söivät mutta vatsa ei enää vetänyt. Seuraavaa ravintolapäivää odotellen. Marraskuuhun ei ole enää pitkä aika.

Kiva, että nyt myydään jo kaikkea muutakin kuin bulled porkia :)