Hannu Hanhi päivä

Tänään täytyy sanoa, että Marjon matkassa on ollut kyllä ihan mieletöntä onnea. Kävin myöhään iltapäivällä katsomassa housuja kauppakeskus Sellossa. Olin juuri Kappahlin sovituskopissa housuröykkiön kanssa kun puhelin pirahti vaativasti soimaan ja hoidin siinä sovituksen lomassa yhdestä asiasta sopimisen toisella kädellä. Sitten kassan kautta mustat housut kassissa kotiin - NOH....pakko myöntää, että samassa kassissa oli yksi neulekin :) Kotona sitten mietin, että ennen koiralenkkiä pakko tarkistaa kalenterista yksi juttu. Mutta missä on puhelin? Missä on minun uusi Lumiani????

Minulle nousi jo kylmä hiki otsalle kun mietin, että olen ollut uuden puhelimen omistaja reilut kaksi viikkoa ja pahaisen teinin tavoin olen onnistunut jo hukkaamaan sen jonnekin. Pengoin käsilaukun kaikki lokerot, katsoin toppatakin taskut, eteisen naulakon hattuhyllyn ja sitten ryntäsin rappukäytävään. Juostessani autolle mietin, että "On se varmaan jäännyt siihen keskikonsolin lokeroon, on se siinä, ei hätää!" Mutta ei siinä auton lokerossa ollut kuin eiliseltä kaksi parkkilipuketta. Damned!!!!!

Autoon sisään ja Selloa kohti mielessä VAIN yksi ajatus "Puhelimen on pakko olla siellä sovituskopista." Minusta tuntui, että liikennevalot vaihtuivat koko ajan punaiselle lähestyessäni niitä ja edessäni oli joku etana matelemassa autonsa kanssa. Aikaa oli nimittäin kulunut jo lähemmäs puolituntia liikkeestä lähtöni jälkeen eli jokainen minuutti olisi nyt kyllä todella kallis. En malttanut jäädä odottamaan edes hissiä kellarikerrokseen vaan juoksin liukuportaita pitkin toiseen kerrokseen ja puuskutin kassalle "Onkohan kukaan tuonut tähän puhelintani?" Myyjät pudistelivat päätään ja siinä vaiheessa olin ihan tuskainen "Kännykkäni on jonkun toisen taskussa!"

Juuri sillä hetkellä sovituskoppi oli ihan tyhjä vaatteiden kokeilijoista. Sovituskoppien verhot oli vedetty siististi syrjään ja kaikki vaatteetkin oli kerätty sieltä pois joten myyjät olivat selkeästi käyneet hetki sitten sovitustilaa siistimässä. Jos he eivät olleet kännykkääni löytäneet oli siis joku ehtinyt jo siinä välissä koppiin ja napannut sen mukaan, ajattelin mielessäni jo kyyneleitä niellen. 

Kolmas koppi oikealta ja pelokas kurkistus sinne sisälle. Siellä se Lumiani nökötti istuintason kulmauksessa. Tiedättekö miten helpottunut tunne minulla oli. Melkein halasin perässäni tullutta myyjää :) Myyjäkin ihmetteli miten ihmeessä puhelin oli voinut säilyä siellä koska sovituskopeissa oli koko ajan ollut ihmisiä.... Ihan mieletön onni minulle siis kävi! 

Tulin niin iloiseksi, että kotimatkalla kävin ostamassa kimpun Reilun kaupan ruusuja ja tuossa ne olohuoneen pöydällä nyt ilahduttavat minua. Rakastan ruusuja ja nämä olen kyllä todella ansainnut. Jos tänään on joku arvonta jossain pelissä niin siihen pitäisi varmaan osallistua jos tämä hyvä onni vaikka jatkuisi :) 

Toivottavasti tästä ei nyt kehity minulle jotain kännykkä syndroomaa, että koko ajan pitää tarkistaa onko puhelin mukana vai ei. Miten ihmeessä me olemme joskus tulleet toimeen ilman älypuhelimia? Nyt jos puhelin on hukassa tai jäänyt kotiin on ihan alaston olo. Pakko myöntää tämä vaikka vähän hävettää. Olenkohan minä kännykkäriippuvainen.... :D 

Leppoisaa pikkulauantaita kaikille! Minä syön nyt pari appelsiinia :)