Mummolan muistot

Viikko sitten kävin isäni kanssa hänen kotitalossaan siis omassa Peltolan mummolassani Vihdissä. Jännä juttu miten matka maalle - vaikka vain 40 kilometrin päähän omasta kodista - tuo mieleen niitä iki-ihania lapsuuden muistoja sieltä vuosien takaa. Jo mummolan talon näkyminen peltojen keskellä saa mielen herkistymään ja tuntee olevansa aikamatkalla vuosien takaisiin aikoihin. Mieleen nousee asioita jostain kaukaa mutta ihan kirkkaina...

Pellon takaa häämötti jo punainen navetta, jossa oli lehmiä, hevonen, lampaita ja kanojakin kun olin pikku tyttönen. Kun mummolaa oltiin lähestytty olin ilmoittanut tomerasti vanhemmilleni "Ei sitten mennä katsomaan ammuja." Ammuilla tarkoitin siis lehmiä. Ehkä navetta oli minusta lapsena vähän pelottava paikka kun siellä oli melko hämärää, katosta roikkui keltaisia, pitkiä kärpäsloukkupapereita, isot lehmät ääntelehtivät ja kaikkialla oli sellainen "outo" haju. Muistan kuinka minua todella jännitti kun Peltolan Mummu antoi minun koittaa vähän isompana lehmän lypsämistä. Lehmän utare tuntui pienessä kädessä oudolta mutta sain Mummun avustuksella maitoa tulemaan ämpäriin vaikka koko ajan mietin "mitä jos lehmä huitaisee minut hännällään kumoon...ja maito on pitkin maata".

Muistan sellaisenkin tapahtuman kun mummolassa kerittiin lampaita. Talossa oli varmaan samaan aikaan jonkinlainen remontti menossa koska mielestäni lampaat olivat tuvassa kerittävänä. Jotenkin keriminen ja keritsimet olivat vähän pelottavia lapsesta mutta se villa tuntui hassun kutittavalta sormissa. Minulle kerrottiin, että kerittävästä villasta sitten saisi niitä villapaitoja ja -sukkia talven varalle eivätkä lampaat olleet toimenpiteestä moksiskaan. Peltolassa oli yhdessä vaiheessa myös ankkoja ja saimme syödä hurjan isoja "kananmunia" kotona tai siis ankanmuniahan ne olivat. Muistan äidin tehneen kotona ankkapaistia, joka ei ollut lapsen mielestä kyllä kovin hyvää.

Heinäntekoa ja heinäpeltoa seípäineen kaipaan mummolasta vielä näin aíkuisenakin. Mummolan pelloilla ei ole viljelty enää vuosiin eikä tehty heinääkään.Tänä vuonna en ehtinyt heinätalkoisiin Tuomarinkylän kartanon maille mutta ensi kesänä menen varmasti vaikka saankin siitä hurjan allergianuhan. Tukkeutuvasta nenästä huolimatta haluan kokea sen lapsuuden tunteen uudelleen kun heinää nostetaan seipäälle ja nautitaan kahvia termoskannusta pellon pientareella. Vähän kuten vanhoissa suomalaisissa elokuvissa :) Tällä reissulla oli pakko tyytyä kävelemään naapurin sänkipellolla ja ihastella vain punaista Massey-Fergusonia....

Mummolasta muistan myös jokisaunan ja pienen polun, jota pitkin kuljettiin sinne. Muistan isän kertoneen kuinka olivat hänen lapsuudessaan ravustaneet sieltä paljain käsin taskulamppu apunaan sokaisten ravun silmät ja sitten vain selästä kiinni ja herkkupala koriin. Rapuja olen tottunut syömään lapsesta lähtien aina kesäisin. Tämän vuoden rapuherkuttelu taitaakin olla vielä edessäpäin....

Mummolassa oli myös jännän iso puucee navetan yhteydessä ja siinä peräti kolme reikää vierekkäin asioiden toimittamista varten. Meitä aina varotettiin pudottamasta mitään sinne reikään kuulumatonta, mutta muistan yhdenkin sellaisen tapauksen kun serkkuni pudotti sinne suosikkityynynsä.....no, ei siitä sen enempää - lapset on lapsia :D

Mummolan pelloilla myös juostiin kilpaa siten, että minä upotin ihan uuden sinisen mokkakenkäni ihan hirveään kuravelliin. Sitten jotenkin ojavedellä ja paperinenäliinoilla hankasin kenkää puhtaaksi ja vaikka se jäi harmaammaksi kuin toinen kenkä en kertonut tapahtumasta mitään vanhemmille. Ehkä arvasivat silti ja jos lukevat tyttärensä blogia niin viimeistään nyt käy selville miksi vasemman jalan kenkä oli niin erilainen kuin toinen :D Olin aika rasavilli tyttö...

Mummolassa oli aina myös ihania kissoja ja koiria, joita oli niin mukavaa silitellä ja antaa niille makupaloja. Mustavalkoiset vähän terrierin näköiset koirat - sekarotuisia tosin - olivat ihan suosikkejani. Niiden nimet olivat Tiina, Roope ja Bella. Oli myös jännää viedä koiria remmissä kylänraitilla kun meillä kotona ei ollut koiraa. Papalla oli hieman äksy terrieri jossain vaiheessa ja se taisi napata veljeänikin sormesta eli sitä ei menty niin vain silittelemään.

Mummua eikä Pappaa ole enää ja mummolaan asustaan tällä hetkellä yksi isän sisaruksista. Kävelin Peltolan puutarhassa ja kävin läheisellä naapurin pellolla ja kaikki muistot mummolasta olivat siinä taas. Omenapuiden alla muistin Mummun syntymäpäivät, joita juhlittiin aina vapunaattona ja sen kun Pappa tarjosi aina kammarin kaapistaan Fazerin sekalaisia karkkeja.

Ihania lapsuuden muistoja, joiden en halua koskaan haihtuvan mielestäni.

Nykyään käyn ihan mielelläni navetassa ystäväni luona Mynämäellä ja bongailen lehmiä myös läheisiltä niityiltä maisemointihommista. Tallille tulee käveltyä aina tasaisin väliajoin taputtelemaan hevosia ja nythän minulla on oma koira Minnie, jota saa ulkoiluttaa ja silittää. Korkkarit on helppo vaihtaa välillä lantasaappaisiin ja vetää keuhkot täyteen sitä ihanaa navetan tuoksua.

Maaseutu rules <3