Keskiviikkona 26.elokuuta vietettiin Kansainvälistä koiranpäivää (National Dog Day). Minun oli tarkoitus julkaista tämä blogipostaus jo virallisena koiranpäivänä mutta jostain syystä Blogger tai minun tietokoneeni temppuilivat eli eetteriin tämä postaus pääsee vasta tänään. Jos minulta kysytään niin koiranomistajalle jokainen päivä on Koiranpäivä koska niin paljon me omia karvakavereitamme rakastamme. Joten "parempi myöhään kun ei milloinkaan" eli nyt sitten vähän eri saatesanoilla tämä bloggaus on toivottavasti tänään kaikkien halukkaiden luettavissa Marjon matkassa -blogissa. Oma karvakaverini Mimmi tuhisee sängyllä kun minä naputan konetta.♥
Kansainvälisen koiranpäivän tarkoituksen on muistuttaa koirien merkityksestä ihmisille sekä kiinnittää myös huomiota erityisesti kodittomiin ja apua tarvitseviin koiriin. Yhdysvaltalainen eläinten hyvinvoinnin puolestapuhuja, kirjailija ja lemmikkien asiantuntija Colleen Paige perusti Kansainvälisen koiranpäivän vuonna 2004. Colleenin perhe adoptoi tuolloin ensimmäisen koiransa koiratarhalta. Kymmenvuotias koira sai nimekseen "Shelter" ja tästä koko tarina alkoi. Colleen on vuosien saatossa perustanut myös muita eläinten teemapäiviä kuten mm. Kansainvälisen kissapäivän.
Kuva Canadian Petcare
Suomen Kennelliitto perusti valtakunnallisen Koiranpäivän vuonna 2007. Suomessa me vietämme vuosittain Koiranpäivää keväällä eli 24.huhtikuuta. Kennelliiton tulevaisuustoimikunnassa ollut kunniajäsen Pertti Kuopila (1935-2020) ehdotti aikoinaan päivän perustamista. Koiran päiväksi valittiin Pertin nimipäivä, jotta koiran asemaa ja hyvää elämää voidaan nostaa esille yhteiskunnassa. Kennelliitolla on vuosittain erilaisia teemoja Koiranpäivän viettoon ja tänä keväänä teemana oli "Liity laumaan!" eli kannustettiin viettämään aikaa koiran kanssa, huomioimaan koiran merkityksen osana laumaa ja perhettä sekä osallistumaan yhteisiin tapahtumiin.
Talvipuutarhan koirakarpit ovat myös aika veikeitä otuksia ja minusta myös seurallisia.
Lapsuudenkodissani meillä ei allergian takia voinut olla mitään muita kotieläimiä kuin kaloja. Itse asiassa Kauno, Kuuno ja Ilmari olivat veljeni kaloja, jotka mielestäni olivat jonkin sortin karppeja. Kauan niitä ei meillä voinut pitää koska ne kasvoivat niin suuriksi joten kolmikko myytiin takaisin legendaariseen Kapteenin eläinkauppaan, josta ne oli hankittukin. Tilalle tuli paljon pienempiä kaloja, jotka eivät olleet yhtään niin näyttäviä ja värikkäitä. Karpit ovat todella fiksuja eli tunnistavat ruokkijansa ja tulevat syömään kädestä. Myös veljeni "jonkin sortin karpit" olivat tottuneet syömään kädestä. Lapsena koirat tulivat tutuiksi kun kävimme Peltolan mummolassa, jossa karvakavereita oli aina silitettäväksi.
Kasvattaja lähetti ensin valokuvia suloisista pikkupennuista. Minnie oli alimmainen pikku russeliriiviö kuvassa ja "maitobaari tankkaus" juuri menossa.
Pentueen emä Minttu oli synnyttänäyt 3.lokakuuta 2005 viisi pentua, joista kolme oli uroksia ja kaksi narttua. Pennuille oli annettu nimiksi Maximus, Mini, Miio, Minnie ja nämä M-pentueen pikkuiset ovat ylläolevissa kuvissa vain kahden päivän ikäisiä. Yhtä poikaan lukuunottamatta kaikki muut pennut olivat ssaaneet valkomustan värin äidinltään Mintulta.
Tässä ollaan hakemassa Minnietä, joka on kellistänyt sisaruksensa.
Minnillä oli usein pentuna "vähän ovela ilme".
Vähän epäluuloinen katse Mimmillä kun lähdetään kasvattajan luota uutta kotia kohti...
Ensimmäisen koirani Minnien hankinta tapahtui vähän vanhingossa. Serkullani oli ollut tiibetinspanieleita vuosia ja pääsin välillä silittelemään niitä sekä ulkoiluttamaankin. Meillä oli myös ollut hoidossa aina välillä poikaystäväni vanhempien jackrusselli Jackie, johon rotuna ihastuin todella paljon. Kun parisuhteeni päättyi aloin vähän "sivusilmällä etsiä" netistä russelleita. Syksyllä 2005 lähdimme serkkuni kanssa "vain katsomaan russellinpentuja" Sipoon Söderkullaan mutta suloisten pentujen näkeminen sekä silittäminen ei todellakaan helpottanut koirakuumettani. Ja niihän sitten kävi, että Minnie muutti Espooseen.
Saimme viettää 15 vuotta ja 4 kuukautta yhteiseloa Minnien kanssa ja luopuminen rakkaasta karvakaverista oli hyvin vaikeaa. Kirjoitin blogiin postauksen meidän yhteisistä vuosista ja kyyneleet nousivat silmiin monta kertaa kun muistelin yhteistä aikaamme.
"Kulunut viikko on ollut äärimmäisen raskas! Jouduin tiistai iltana jättämään jäähyväiset rakkaalle Minnie (3.10.2005-23.2.2021) koiralleni. Suru on nyt suuri ja pohjaton ikävä omaa karvakaveria on hallinnut elämää. Itkun kaulukset kiristävät kurkkua ja monia kyyneleitä on valunut poskille viime päivinä. Välillä mielen on vallannut outo epätoivo kun katse on kotona osunut Minnien ruokakuppeihin keittiön lattialla. Parkettia vasten ei kuulukaan enää rapisevia tassuja eikä kukaan juokse vastaan häntäänsä heiluttaen kun tulen kotiin. Eteisen naulakossa roikkuva remmi ja kaulapantakin ovat nyt vailla käyttäjää. Jopa takintaskusta löytyvät ruttuiset koirankakkapussit herkistävät."
Tässä kuvassa Mimmi on ensimmäistä kertaa uuden kotitalonsa pihanurmella.
Mimmi kasvattajan luona kun pääsin katsomaan pentuja huhtikuussa 2021.
Koko vilkas pentukatras, joka on juuri ruokaillut ja pyrkii nyt saamaan rapsutuksia. Tästä voit kurkistaa koko postaukseen.
Minnien helmikuisen poismenon jälkeen käynnistin heti uuden pennun etsimisen. Tämä oli minun tapani selviytyä surusta enkä kokenut, että siinä olisi ollut mitään väärää. Muutama ystäväni yritti kyllä toppuutella, että anna ajan kulua ja etsi rauhassa. Olen luonteeltani energisen toimiva myös surussa ja systemaattisesti aloin käydä läpi jackrussell kasvattajia. Aikaa vievää puuhaa koska kaikilta kasvattajilta ei löydy kotisivuja tai ne eivät ole ajan tasalla. Ymmärrän täysin, että moni kasvattaa pentuja päivätyönsä ohella joten kaikkeen ei välttämättä liikene aikaa. Laitoin kymmeniä sähköposteja kertoen yli 15 vuotiaan rakkaan koiraystävän menetyksestä ja kerroin halustani hankkia uusi pentu. Koiran hankintaa ei myös helpottanut juuri tuolloin valinnut "korona-aika" joka hankaloitti tapaamisia. Kunnes sitten tärppäsi ja Stablebuddys Linda eli Mimmi muutti meille asumaan.
Mimmi oli niin pieni pentuna, että se käytti aluksi kissanvaljaita ulkoilussa.
Metsälenkit ovat kivoja Mimmin mielestä.
Ja Roihuvuoren kirsikkapuisto on yksi Mimmin lempipaikkoja.
En voisi enää kuvitella elämää ilman koiraa. Kauniita, rakkaita muistoja Minniestä ja ihania hetkiä Mimmin kanssa päivittäin. Päivääkään en vaihtaisi pois elosta koiran kanssa. Vaikka tuulee tai sataa mennään lenkille ja tekemään tarpeita. Jos koiruus sairastuu lähdetään vaikka keskellä yötä päivystykseen jos on kiireellinen hätätapaus ja yritetään helpottaa potilaan pahaa oloa. Koiran silittäminen rentouttaa ja saa maailman murheet häviämään hetkessä. Kun tulet kotiin ottaa koira sinut vastaan kun ette olisi nähneet aikoihin heiluttamalla häntää ja hakeutumalla lähelle. Koirat ♥♥♥
